Perjantai kolmastoista päivä
Kolmetoista on huonon onnen luku ja perjantai muutenkin muita kehnompi, kertovat tilastot. Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet sen jälkeen, kun oli ensin lähettänyt heille krijeitään, jotka tuli avata vasta 13. lokakuuta 1307. Hän syytti kirjeissään temppeliherroja saatananpalvonnasta. Herrat vangittiin ja poltettiin roviolla. Tuo päivä oli kehno avata kirjeitään herraksi syntyneenä.
Riskejä on syytä varoa. Kun runnotaan läpi sotesotukuja ja kuntahimmeleitä, syntyy riskit unohtavaa epädemokratiaa. Lakiesitys menköön uuteen valmisteluun ennen kuin kunnissa on piru irti. Sama koskee Ukrainaa ja Kreikkaa, koko Eurooppaa. Alueet kun ovat sisäkkäisiä, eivät rinnakkaisia. Ja kunnat perustuslain suojaamia kansalaisten omia yhteisöjä kylineen ja kaupunginosineen. Ei niitä voi herramoraalilla määräillä.
Riskejä ovat vaikkapa tupakka, päihteet, ylipaino ja yksinäisyys, työttömyys, yhteiskunnan eriarvoistuminen, herramoraali ja orjamoraali erikseen. Näissä vaaditan ennaltaehkäisevää työtä. Se kuuluu meillä kunnille ja yhteisöille, jokaiselle meistä erikseen. Perhe- ja nuorisotyö, vanhustyö, hoivatyö, liikuntapaikat, vapaaehtoistyö, johon ”uudet kunnat” on valmistettava rahoitusmalleineen. Sama pätee Eurooppaa ja sen löysäksi jätettävää valtioliittoa, kansallisvaltioita. Herramoraali ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin komentelijana.
Kaikki odottavat päätöksiä. Ovat odottaneet jo yli neljä vuotta. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin suomalaisen yhteiskunnan olemassaolosta. Julkisen sektorin vaje on nyt niin suuri, että se hirvittää riskinä. Eurooppa on ottanut sekin riskin, joka Kreikan ja Ukrainan kohdalla hirvittää. Venäjän ja Yhdysvaltain läsnäolo, oman edun valvonta, Aasian ja Afrikan kasvu, on nyt otettava osana omaa ennalta ehkäisevää riskinhallintaamme, jossa Yhdysvallat ei ole enää yksin poliisina puuhastellen. Sellaiseen globaaliin maailmaan me emme voi lapsiamme jättää. Se ei ole turvallinen, riskejä välttelevä ja normeiltaan sekä moraaliltaan uskottava.
Forssassa syntyi ympäristöriski, joka muistuttaa nyt pientä Talvivaaraa. Onneton tapahtuma sai mediana kansalliset mittasuhteet ja syynä juuri riskin hallinnan pettäminen. Loimijokilaakson ympäristöohjelmasta 1990-luvulla vastanneena sain kokea, miten joki oli täällä avoviemärin asemassa. Se oli riski koko taloudelle. Me kun elämme talouden kierrossa, jossa veden kierto on sama asia kuin kiven tai ilman kierto. Ne on saatava samaan kiertoon talouden ja sosiaalisen kierron kanssa ja biologinen kierto on siinä välissä, elämän vihreä lanka. Luonnon lait kun eivät anna riskin ottajalle virheitä anteeksi kokoomuslaisena ministerinäkään ja etenkin silloin, kun se koskee hänen takapihaansa Forssassa.
Sama koski Talvivaaraa ja olemme alkaneet elää riskien maailmassa. Aleksander Stubb kertoo, kuinka yhteiskuntasopimukset ja konsensus ovat menneen maailman elämää. Samaan aikaan ainoat kokoomusvetoisen hallituksen saavutukset kirjattiin eläkesopimuksen ja työllisyys- ja kasvusopimuksena työnantajien ja palkansaajien kesken. Hallitus istui mukana vain symbolisena eleenä.
Lähihistoriamme tuntee kaksi porvarihallitusta, molemmat keskustavetoisia. Esko Ahon hallitus 1991-1995 ja Matti Vanhasen toinen hallitus vuosina 2007-2011. Kumpikin esitti ratkaisuja, joissa pyrittiin ehkäisemään kriisejä kuuntelematta palkansaajia, kansaa. Kumpikin veti hankkeensa takaisin yleislakon pelossa. Eivät asiat väkipakolla etene nyt meillä eikä Kreikassa, EU:n syöksyessä kuin sokeana jänistyspelin (chicken game) sankarina rekalla kohti Kreikan hallitusta ja vaatimatonta ajopeliä. Kumpi väistää tässä uhkapelissä? Ukrainassa on koeteltu samaa venäläistä rulettia.
Ukrainan kriisi olisi voitu välttää ennaltaehkäisten se. Nyt on pakko koetella hermoja ”chicken game” rulettina. Jos hauras rauha säilyy, vaalit pidetään ja itäinen osa maata saa autonomiansa, ulkopuoliset pääsevät väliin ja osaksi perustuslain rakentelua, elämä voi jatkua normalisoituen hitaasti ja demokratian normien vakiintuessa. Se on myrkky, joka on nieltävä, tai jatkettava ryntäystä kohti toista osapuolta, joka ei taatusti väistä. Sama pätee nyt Suomen kohdalla. Talouskavun tukemiseen on käytettävä kaikki keinot, mutta samalla hoidettava riskit ja edettävä valinnoilla, jotka ovat paitsi oikeita, myös oikea-aikaisia.
Tekstin aiheet:
”Ukrainan kriisi olisi voitu välttää ennaltaehkäisten se. Nyt on pakko koetella hermoja ”chicken game” rulettina. Jos hauras rauha säilyy, vaalit pidetään ja itäinen osa maata saa autonomiansa, ulkopuoliset pääsevät väliin ja osaksi perustuslain rakentelua, elämä voi jatkua normalisoituen hitaasti ja demokratian normien vakiintuessa. Se on myrkky, joka on nieltävä, tai jatkettava ryntäystä kohti toista osapuolta, joka ei taatusti väistä.”
Totta.
Foreign Affair -julkaisussa kirjoitetaan aivan samaa:
”According to the prevailing wisdom in the West, the Ukraine crisis can be blamed almost entirely on Russian aggression. Russian President Vladimir Putin, the argument goes, annexed Crimea out of a long-standing desire to resuscitate the Soviet empire, and he may eventually go after the rest of Ukraine, as well as other countries in eastern Europe. In this view, the ouster of Ukrainian President Viktor Yanukovych in February 2014 merely provided a pretext for Putin’s decision to order Russian forces to seize part of Ukraine.
But this account is wrong: the United States and its European allies share most of the responsibility for the crisis. The taproot of the trouble is NATO enlargement, the central element of a larger strategy to move Ukraine out of Russia’s orbit and integrate it into the West. At the same time, the EU’s expansion eastward and the West’s backing of the pro-democracy movement in Ukraine — beginning with the Orange Revolution in 2004 — were critical elements, too. Since the mid-1990s, Russian leaders have adamantly opposed NATO enlargement, and in recent years, they have made it clear that they would not stand by while their strategically important neighbor turned into a Western bastion. For Putin, the illegal overthrow of Ukraine’s democratically elected and pro-Russian president — which he rightly labeled a “coup” — was the final straw. He responded by taking Crimea, a peninsula he feared would host a NATO naval base, and working to destabilize Ukraine until it abandoned its efforts to join the West.”
Ukrainan kriisi on pääosain Yhdysvaltojen ja sen eurooppalaisten liittolaisten syytä.
”Other analysts allege, more plausibly, that Putin regrets the demise of the Soviet Union and is determined to reverse it by expanding Russia’s borders. According to this interpretation, Putin, having taken Crimea, is now testing the waters to see if the time is right to conquer Ukraine, or at least its eastern part, and he will eventually behave aggressively toward other countries in Russia’s neighborhood. For some in this camp, Putin represents a modern-day Adolf Hitler, and striking any kind of deal with him would repeat the mistake of Munich. Thus, NATO must admit Georgia and Ukraine to contain Russia before it dominates its neighbors and threatens western Europe.
This argument falls apart on close inspection. If Putin were committed to creating a greater Russia, signs of his intentions would almost certainly have arisen before February 22. But there is virtually no evidence that he was bent on taking Crimea, much less any other territory in Ukraine, before that date. Even Western leaders who supported NATO expansion were not doing so out of a fear that Russia was about to use military force. Putin’s actions in Crimea took them by complete surprise and appear to have been a spontaneous reaction to Yanukovych’s ouster. Right afterward, even Putin said he opposed Crimean secession, before quickly changing his mind.”
Putin ei halunnut ottaa Krimiä.
”The United States and its European allies now face a choice on Ukraine. They can continue their current policy, which will exacerbate hostilities with Russia and devastate Ukraine in the process — a scenario in which everyone would come out a loser. Or they can switch gears and work to create a prosperous but neutral Ukraine, one that does not threaten Russia and allows the West to repair its relations with Moscow. With that approach, all sides would win.”
Neutraali, rauhallinen ja varakas Ukraina olisi paras ratkaisu.
lähde: Foreign Affairs
”Sama pätee nyt Suomen kohdalla. Talouskavun tukemiseen on käytettävä kaikki keinot, mutta samalla hoidettava riskit ja edettävä valinnoilla, jotka ovat paitsi oikeita, myös oikea-aikaisia.”
Totta.
Talouskasvua on tuettava nyt kaikin keinoin, ja oltava valmiita tekemään oikeat, talouskriisin ratkaisevat valinnat heti, kun siihen on tilaisuus (mahdolliset Kreikan, Espanjan ja Ranskan euroerot, Britannian EU-ero). Talouskasvun takaavaan omaan valuuttaan lienee helpointa siirtyä jonkun muun maan kansa yhdessä tai jos vaaditaan lisää lakiemme vastaisia tai meille kohtuuttomia (olisi myös ollut jo) rasitteita maallemme. Siirtyminen voisi olla helpompaa, jos talous olisi kunnossa, ehkä siltä kannalta nopeampi ratkaisu voisi olla parempi, mutta emme osaa sanoa, millaisia kosto/painostustoimenpiteitä EU:lta tulisi. Ainakin voisimme neuvotella itsellemme parempia ehtoja, koska euron liian korkea kurssi, tukipaketit ja Venäjä-pakotteet ovat meille kohtuuttomia. Monilla muilla mailla on erityisehtoja ja etuuksia, vaikka heillä ei ole tämänkaltaista tilannetta. Voi olla, että euroeroa aloitettaessa olisi kovasti pelottelua, mutta kun se olisi tapahtunut, asema palautuisi samankaltaiseksi kuin nyt esim. Ruotsilla. Ruotsillahan oman valuutta- ja finanssipolitiikan ansiosta maahanmuuton valtavasta rasituksesta huolimatta, sujuu kohtuullisesti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Puola saatiin liitettyä Merkelin EU:iin jo muutama vuosi sitten, nyt on Ukrainan vuoro tulla liiteytksi Saks… eikun EU:iin. Nyt Ukrainaa pitää ryhtyä aseistamaan, että viimein saadaan Moskova valloitettua ja alistettua, kun se ei Napoleonilta, Hitleriltä eikä muiltakaan aikaisemmin onnistunut.
Ainoa kompastuskivi on Venäjän vahva aseistus. Ranska, Unkari, Espanja ja Kreikka ovat ikävä kyllä irtoamassa sotarintamasta, ja Saksassakin on kova oppositio. Onneksi sentään Latvia ja Puola jatkavat hyökkäyspolitiikkaa. Heidän ikäväkseen, he ovat siinä kohdassa Eurooppaa suurvaltojen välissä, joka jyrätään maan tasalle, kun suurvaltojen pommitukset ja joukot kulkevat edestakaisin. Onneksi Suomessakin on näitä suomenruotsalaisia kravatinheiluttaja-aseilla uhittelija-Haglundeja, että jos mekin päästäisiin mukaan voimainkoitokseen ja voisimme näyttää taas urhoollisuutta. Rintamalle voitaisiin luonnollisesti laittaa eturiviin RKP:n ja Kokoomuksen kannattajat, koska he sotaa eniten haluavat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti