Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Päivän epistola - virus.

Päivän epistolat

Epistola kirjeet on kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla antamaan ohjeistusta seurakunnan järjestelyistä ja käytännöistä. Niiden säilymistä on auttanut se, että ne on alun perinkin kirjoitettu kirjalliseen muotoon, toisin kuin esimerkiksi evankeliumit, jotka kulkivat aluksi suullisessa muodossa. Suurimman osan epistoloista on kirjoittanut apostoli Paavali.

Perinteiseen jumalanpalveluksen kaavaan kuuluu yhden epistolaotteen lukeminen. Epistolaiskirjeitä on yhteensä kaksikymmentäyksi, lukee Wikipedian tekstinä, oman aikamme Raamattuna.

Vielä vuosikymmenen vaihtuessa Wuhan miljoonakaupunkina oli liki tuntematon. Nyt koronavirus teki siitä globaalin maailman keskipisteen. Virus leviää kosketuksesta ja pisaratartuntana ja poikkeaa tietokone viruksesta, joka on liikkeissään vikkelämpi. Tästä huolimatta myös Suomi pääsi maailman kartalle Ranskan ja Saksan tapaan ensimmäisten joukossa. Lappi ei olekaan maailman viimeinen paikka, johon virus Wuhasta lennähtää.

Talouden mallit ovat hieman samaan tapaan toimivia kuin virukset. Kun hallituksemme asetti itselleen tavoitteita, ne on nyt asiantuntijoiden yksimielisesti tulkitsemina vääriä lääkkeitä käyttäviä ja niitäkin käytetään virheelliseen aikaan ja väärään tautiin. Emme elä vaihetta, jossa hoito perustuisi suhdannekierron taantumaan, eikä käytetty lääke ole alkuunkaan riittävä torjumaan tulevaa tautia. Hallitusta vaivaa lääketieteellisin termein näkökyvyn taittovirhe, likinäköisyys.

Virusta ei voi torjua vain olettaen, että tilanne ei tästä pahene. Kiina onkin ottanut järeät keinot ja meillä tuskin vastaava onnistuisi, olettaen että maassamme olisi Wuhanin kaltaisia metropoleja. Se on kulttuurinen ilmiö, siinä missä Paavo Väyrysen pyrkimys palata takaisin kotipesälleen epäonnisten yritysten jälkeen perustaa oma puolue. Puoluetoveri Miko Kärnä on aikonut vetää maskin kasvoilleen, jos Väyrynen palaa puolueeseen. Väyrynen ja Kärnä ovat hyvin suomalaisia ilmiöitä, eivätkä yllätä äänestäjiämme.

Uusimaa on Suomen suurin sairaalakeskittymä. Siellä otetaan käyttöön Husin historian suurinta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta, Apottia. Apotti on johtanut jo 54 vaarailmoitukseen ja ainakin yhteen kuolemantapaukseen Peijaksen sairaalassa. Kuolemantapaukset ovat sopimaton tapa hoitaa potilaita virheinämme. Valtavan kallis järjestelmä joudutaan nyt pohtimaan uudelleen ennen kuin se leviää koko Uudenmaan alueelle ja teho-osastoille viruksena. Apotin keskeinen uusi idea on rakenteiseksi kirjaamiseksi nimetty toimintatapa. Se ei kirjoita niinkään vapaata tekstiä vaan valitsee jo valmiista vaihtoehdoista, joita on valtavasti. Ilmiö on tietotekniikasta sitä tunteville tuttu. Se on tunnettava.

Sama järjestelmä on käytössä myös Tanskassa, jossa sen käyttöönotto on niin ikään aiheuttanut ongelmia. Odotukset kun ovat olleet ylioptimistisia ja mukana on tyypillistä harrastelijamaista puuhastelua sekä ylimielisyyttä. Se on myös Suomessa usein koettu ilmiö, jolloin olemassa olevaa tietoa ei käytetä joko lainkaan tai väärien argumenttien kautta päätöksentekoon asti edeten.

Forssassa keskustelu on sosiaali- ja terveydenhuollon kohdalla juuttunut yöpäivystykseen. Se on luonteeltaan paikallisessa mediassa poliittista ja kaukana sellaisesta, jossa oman aikamme ympäristöyhtiöt vuolevat kultaa sijoitusrahastoilla. Ilmastomuutoksella tehdään rahaa, siinä missä Trump diilejä missä ikinä liikkuukin, nyt ”vuosisadan diilinä” jättäen palestiinalaisille vain muruisia. Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmat veivät samalla pohjan pois demokraattien käynnistämästä ajojahdista. Poliittiset virukset ovat valitettavia, mutta eivät odottamattomia. Niin paljon kun paluumuuttajista tai maahan muuttajista onkin puhuttu, tärkeimmät tahtovat unohtua. Heistä kun ei puhuta viruksina tai työpaikkoina sairaalassamme. Tällaisia ovat vaikkapa 30 000 maahamme muuttanutta inkeriläistä.

Matti Luostarinen

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja