Olympiatuli on sytytetty Pariisissa nyt jo kolmannen kerran

”Sotikkot muut, rakastakoon Protesilaos!” – ”Bella gerant alii, Protestilaus amet!”

27.07. 2024

Päivä alkoi toipuen edellisen illan ja yön olympialaisten avajaisten seurannasta. Näitä olympiakisojen avajaisia on osunut kohdalleni jo talvikisat mukaan lukien kymmenittäin. Kaikki ne ovat olleet sykähdyttäviä kokemuksia ja ensimmäinen on nauhoitus ajalta, jolloin juuri synnyin. Kyseessä olivat omat kisamme, jotka peruuntuivat 1940-luvulta ja siirtyivät sotiemme seurauksena 1950-luvun alkuun. Olin silloin vuoden ikäinen. Silti nuo kisat ja niiden avajaiset ovat osa myös omaa suomalaista kulttuurista pääomaani. Niin usein sitä on toistettu ja näytetty, kuinka suomalaiset järjestivät ensimmäiset, ja varmasti myös viimeiset tämän luokan ja vielä Helsingissä pidettävätkin olympian kisat. Muistona niistä minulla on useampiakin tuohon hetkeen valmistettuja lasitaiteen töitämme. Lasin käsittely alkaa sekin olla meille suomalaisille kohta pelkkä muisto menneestä. Mitä etäämpänä tuo muisto on, sitä kalliimpi on siihen käytetty sijoitus. Arvoesineet kielivät muistoistamme. Se on kaikkien sota kaikkia vastaan. – ””Bellum omnium contra omnes” (Platon). Jotain muuta kuin imeliä sanoja. – ”Blanda verba.”

Tänään meillä suomalisilla ei ole asiaa hakea olympiankisojen kaltaista mammuttia järjestettäväksemme. Niin komeat olivat avajaiset kolmansissa Pariisissa järjestettävissä kisoissa, ettei niitä voinut oikein paikan päältä edes seurata. Oli pysyttävä television ääressä ja kotikatsomossa, jotta koko metropolin sisälle rakennettu näytelmä oli jotenkin seurattavissa. Paikan päällä sitä sateessa seuraten vaikutelma jäi kovin kapeaksi spektaakkelin valtaisan laajuuden hallitakseen. Eiffelin torni oli sekin vain osa tätä spektaakkelia. Muisto takavuosien maailmannäyttelystä. Ei Suomi tällaista spektaakkelia voi järjestää. ”Persaukinen” – ”Bona nulla.”

Ja juuri tämän spektaakkelin ja sen kuvaamisen ranskalaiset hoitivat nerokkaasti. Se poikkesi stadionin sisällä tapahtuvasta dramaattisesti. Koko Pariisin keskusta oli otettu osaksi näytelmää, jota kykeni seuraamaan vain niistä kameroista, joiden paikka oli kaukana metropolin yläpuolelle tunnelmat meille oikeasta kulmasta välittäen. Tässä ranskalaiset olivat toimineet tavalla, jossa euroja ei säästelty ja tekniikassa tingitty. Spektaakkeli Pariisin yllä oli valtaisa ja Eiffel tornikin oli vain pieni osa tätä valtaisaa, myös joelta käsin hoidettua joukkueiden esittelyä. Hyvällä aikomuksella ja nuhteettomalla mielellä. – ”Bona consilio” – ”Bono animo.”

Tällaiseen spektaakkeliin suorana satelliittilähetyksenä vaaditaan valtaisa joukko osaajia ja teknologiaa sekä mielikuvitusta, joka meni ohi perinteisten kokemusten ja odotusten sekä oli tyypillinen juuri ranskalaiselle tavalle ylittää nämä odotukset ja suomalaisen pragmaattisen mielikuvituksen tuotteet. Pelkkä raha ja teknologia ei riitä, on oltava rohkeutta, jossa hulluinkin mielikuvituksen tuote otetaan ja toteutetaan mittakaavasta piittaamatta. Kaikki on mahdollista, kun kyse on ranskalaisista. Ja vielä hyvällä tavalla – Hyvällä maulla – ”Bono modo.”

Palasin pohdinnoissa kotisivulleni, ja katsoin vanhoja päivityksiä, samalla kun sytytin omat olympiatuleni puutarhaani Maijan kanssa aamuyöhön valvoen. Mieluisin paikka puutarhassa oli aikanaan pohtia, mistä osoitteemme ”Uhrilähteenkatu 1” oli saanut nimensä. Kun kukaan forssalainen ei sitä osannut minulle avata, otin ja teinä ensitöikseni puutarhassa juuri tämän ”Uhrilähteen”. Täytyy jokin selitys olla. Järjetön on tyhjä salama. – ”Bruta fulmina et vana.”

Minulla ei ollut käytettävissäni ranskalaista mielikuvitusta eikä historiaa. Vain hyvin pragmaattinen suomalainen tapa lähestyä ”uhria” ja ”lähdettä”. Hyvällä aikomuksella – ”Bono consilio.” Nuhteettomalla mielellä – ”Bono animo”. Ranskalaiseen tapaan sekoittaa taivas ja maat. – ”Caelum ac terras miscere.”

Suomalainen uhri liittyi omassa kokemuskentässäni sotiemme tapahtumiin ja 1940-luvulle. Ei Pariisin kaltaiseen ympäristöön, jonka tunsin toki useita kymmeniä kertoja siellä käyneenä. Oikeammin maailmalta palatessani välilasku Pariisiin merkitsi minulle aina ikään kuin jatkolentoineen Vantaalle jo kotinurkille saapumista. Tuttuja suomalaisia kasvoja odottamassa viimeistä jatkolentoa hieman sivummalle siirtyenkin suurempien jaloista. Lukivat siellä Helsingin Sanomia Finnairin konetta odotellen. Hämärä nurkkaus tai huone. – ”Camera obscura.”

Suomalainen uhri merkitsi minulle sotiamme ja niiden kuvaajaa sekä kameroitten kautta välitettävää. Kuten nyt Pariisin kisoja seuratenkin. Ohjaajana toimi iisalmelainen savolaismies ja aiheena oli jatkosodan tapahtumat sekä kiväärikomppania suomalaisessa suomaisemassa, rämeellä kaatunutta sankarivainajaa haudaten. Vaitonainen joukko hiljaisia nuoria miehiä. Kukaan ei puhut mitään, hiljennyttiin hetkeksi turpeilla peitetyn haudan äärellä. Oliko edes ensimmäinen kerta? Tuntematon sotilas. Elokuvan ohjaajalta nokkela yhdistäminen. – ”Callida iunctura.” (Horatius).

Yksi nuorista miehistä sai ajatuksen etsiä kuusen karahka, ikään kuin hivenen ristin mallia sillä hakienkin. Nykäisi sen maasta ja siirsi haudan paikalle sen näin merkatenkin. Hiljentyivät muutkin miehet samalla hetkeksi. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Suomalaista miestä ei ole koulittu tällaisen paikan puhujaksi. Millaisen sitten? Kun vaaditaan koiran puhetaitoa – ”Canina eloquentia.”

Siinä hetkessä oli jotain samaa kuin spektaakkelissa, joka luonnehti ranskalaista elämää ja Pariisissa asustellen, mutta nyt Suomeen ja suolle siirrettynä. Pohjoissavolainen ohjaaja oli saanut nerokkaan ajatuksen, joka tuli välittää kameroiden ja ohjauksen kautta oikeassa kulmassa valkokankaalle. Se oli täyden kympin arvoinen oivallus. Käytin sitä rakentaessani vastaavaa omaan puutarhaani muistuttamaan juuri tästä ”uhrilähteestä”. Suomalaiseen maailmankuvaan siirrettynä. Ikään kuin salainen puhe – ”Clandestina vox.”

Pari viikkoa takaperin Kiinasta saakka Forssaan eksynyt vanhus pysäytti minut ja Maijan lenkkipolullamme uimarantamme suuntaan työntäen tukirattaita edellään. Hän puhui muutaman sanan englantia ja pyysin häntä kokeilemaan omalla kielellään. Hän haki jotain lähteen kaltaista pyhää paikkaa. Emme me Maijan kanssa mitään erityisen pyhää paikkaa siihen hätään uimarantamme suunnalta keksineet. Ainut vähän sitä muistuttava oli edessämme näkyvä matonpesupaikka naisineen. Vanhus pahoitteli aiheuttamaansa vaivaa ja jatkoi etsintäänsä. Epäilemättä maineikas ja kunnianarvoisa nimi. – ”Clarum et venerabile noem.” (Lukianos).

Vasta myöhemmin kotona, puutarhaa hoitaessamme syntyi ajatus, olisiko vanhus tarkoittanut puutarhamme Uhrilähdettä? Kovin vaatimatonhan se on, mutta niin ovat muutkin jopa suurten metropolien nimekkäät pienet veistokset turistin hakiessa itselleen jotain kuvattavaa. Manneken Pis heittämässä vettä kivitalon nurkkauksessa kenenkään sitä edes huomaamatta. Brysselissä, pääkaupunkimme sivukatuja etsiskellen turistina. Eikä Forssa ole mikään Bryssel tai Pariisi ensinkään. Olkoonkin että juuri pienuus ja vaatimattomuus tahtoo tehdä kansalaisista sen kaduilla suuria ja mahtavia. Sekä päinvastoin. Kuopiossa velimies veistos (savoksi lausuttuna) on ihan oikea oivallus, kunhan käyttää sen etsijä Kiinasta vielä murteellista ilmaisuakin savolaisittain. Kyllä se sieltä löytyy, Veljmies. Maineikas ja kunnianarvoisa – ”Clarum et venerabile.”

Isäni syntymäpäivästä on kulunut tänään jo yli sata vuotta. Meillä on muutama päivä eroa heinäkuisessa syntymäpäivässä ja lisäksi tasan 40 vuotta. Niinpä olemme pitäneet sen joskus samaan aikaan vieraitten aikatauluja näin helpottaenkin. Se mikä symboloi Suomen historiaa itsenäisyytemme ajalta, yhdistää samalla meitä siihen suurempaan kertomukseen, joka kehystää isäni aikaa ja elämää. Siis alkaen itsenäisyytemme alun sodista ja jatkuen nuoren agraarin kansakunnan matkana kohti nykyistä, jälkiteollistakin vaihetta myöhempää palveluyhteiskuntaa, informaatioyhteiskuntaa, ja lopulta sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka vauraus on globaalissa kilpailussakin kansainvälistä huippua, monessa maailman kärkeäkin. Sitä yhdistää eripurainen sopusointu – ”Concordia discoris.”

Isäni ehti nähdä ja kokea koko tuon historiaan jäävän ketjun liki keräilytaloudesta nykyiseen hybridiyhteiskuntaan, osallistuen siihen samalla poikkeuksellisen aktiivisesti ja eläen rikkaan elämän monella tapaa viisaasti sen halliten ja kolmen syntyvän polven elämää näin siunaten. Monella tapaa vastakohtien yhteen joutumisen – ”Coincidentia oppositorum.” (Nicolaus Cusanus).

Oikein hyvää Jaakon päivää samalla. Kylmän kiven asemesta helteet jatkuvat tai oikeammin vasta alkavat. Ilmastomuutos etenee sekin. Isäni ymmärsi ympäristönsuojelun ja sen vaatimukset, siinä missä samalla omat opintoni ja siellä tehdyt valintani. Ilman vanhempieni antamaa taustaa ja uhrauksia omat opintoni eivät olisi johtaneet sodan jälkeisessä Suomessa nuoreen yliopistoon Oulussa ja myöhemmin Turussa ja maailman turuille näin poikkitieteisesti hakeutuen. Se kun ei kuulunut ensinkään sodan jälkeisen suomalaisen maaseutuelämän traditioon Pohjois-Savossa. Siellä jopa välteltiin eripuraista sopusointua. – ”Concordia discoris.” Toisin kuin omalla kohdallani sillä elämääni rikastuttaen.

Pariisi ja Ranska ovat tänään kokonaan eri asia olympialaisineenkin kesällä 2024. Helsingin olympialaiset ja Paavo Nurmi tulen kantajana lopettivat tuon ajan olympialaiset. Hänessä ja Yhdysvalloissa juostuissa juoksuissa oli jo jotain oman aikamme tuulahdustakin. Ruotsalaiset sen havaitsivat ja kateuksissaan huomauttivat siitä. Näin ammatikseen juokseva ei tuohon aikaan enää voinut päästä muutenkin ylivertaisena ”puhtaiden” juoksijoiden joukkoon. Ruotsalaisten käytös hävettää näin jälkeenpäin varmaan heitä itseäänkin. Seuraten oman aikamme miljardöörien pallopelejä Pariisissa. Pyhien yhteyttä. – ”Communio sanctorum.” Tai yleistä mielipidettä. – ”Communis opinio.” Tervettä järkeä. – ”Communis sensus.”

Joskus ruotsalaiset naapurimme ovat viisaita vain parran suhteen. – ”Barbae tenus sapientes.”