Nec pluribus impar – Ludvig XIV:n tunnuslause

Ei vertainen monille 19.08. 2023

Olin seuraamassa väitöstilaisuutta Turun yliopiston tiloissa. Se kun on lähinnä sydäntäni ja myös fyysisesti tunnin ajomatkan päässä. Toki Tampere ja Helsinki yliopistoineen on liki saman ajomatkan ja aikaetäisyyden sisällä nekin. Nyt minua kiinnosti väittelijän aihe, joka käsitteli, yllätys yllätys, robotteja ja niiden yhteistyötä.

”Ne nimium” mutta ”Ne obliviscaris”. Ei liiaksi mutta älä kokonaan unohda.

Robotitkin osaavat verkostoitua ja klusterirakenteet ovat niille ikään kuin sisään rakennettu turvajärjestelmä, sosiaaliseen pääomaan kuuluva ohjelmiston ja algoritmien ydinsanoma. Niitä kun liikkuu ihmisten tapaan urbaanissa kaupunkiympäristössä yhä enemmän, ja silloin on osattava myös ennakoida muutoksiakin sekä tekemään yhteistyötä. Etenkin kun kyseessä ovat vaikkapa jakeluun erikoistuneet robotit tai itseohjautuvat autot, siivousrobotit sekä ravintoloissa ja hotelleissa palvelevat robottimme. Käyttäytyminen ja vieraanvaraisuus on roboteilla jo verissä tai oikeammin algoritmeissa. Ihmisen ”alkoritmit” ja päihteet eivät kuulu ohjelmaan ensinkään. ”Meritautinen” maalla liikkuen ei robotiikkaa kaipaa. ”Nausea marina.”

Jorge Pena Queralta tarkasteli väitöskirjassaan, miten robottien toiminta voidaan turvata, miten ne voivat kommunikoida keskenään ja kuinka ne voivat jakaa tietoja ja laskentaresurssejaan toisilleen, toisin kuin me ihmiset, homo sapiens suvun robottien kantaisät ja -äidit. Omat verkostomme ja klusterit ovat tässä merkityksessä hyvinkin kehittymättömiä ja hitaita, vaikeasti ennakoitavissa, joskus jopa vilpillisiä ja tahallaan virheitä järjestelmään syöttäviäkin. Näitä valheita on joskus vaikea erottaa oikeasta tiedosta ja näin oikea tieto jää meiltä saamatta. Lisäksi se voidaan jakaa tavalla, jossa oma kykymme ottaa sitä vastaan on rajallinen. Olemme heikoin lenkki tässä uudessa uljaassa maailmassa sotapeleinemme ja poliitikkojemme kanssa aikaa tuhlaten. ”Ei miekkaa pojalle” – ”Ei lääkettä ennen myrkkyä.” – ”Ei mitään liikaa.” – ”Ne puero gladium” – ”Ne prinus antidotum quam venenum” (Hieronymus) – ”Ne quid nimis” (Terentius, Kheilon).

Robottien kohdalla verkostoituminen tapahtuu tätä varten syntyneiden ja juuri yhteistyöhön perustuvien, päätöksenteko-ongelmien ratkaisua edistävien algoritmien avulla. Niihin voi luottaa. Niillä varmistetaan robottien toiminnan hallinnan ja vuorovaikutuksen turvaaminen sekä peräti juuri yhteistyöhön perustuvan tilannetietoisuuden saavuttaminen. Toisin kuin meidän ihmisten kohdalla, jossa evoluutio on ohjannut meidät epäilemään toisiamme, varomaan vierasta ja puolustamaan omaa reviiriämme kynsin hampain ja aseita kehitellen. Eteneminen ei tapahdu edes rukouksella ja rahalla. – Ei minkäänlaisella vaivalla. – ”Nec prece nec pretio” – Negetio nullo.”

Suunta on siis omassa evoluutiossamme tuiki päinvastainen kuin mitä robotiikan ja algoritmien kohdalla. Joudumme koko ajan epäilemään lajitovereittemme aikomuksia ja varautumaan pahimpaan, hengen menoon Ukrainassa venäläisen lajikumppanin tavatessamme. Sama pätee toki myös omassa kulttuurissamme jopa kotioloissa lukitessamme ovemme ja hakiessamme vain uusia lukkoja ja jopa hälytysjärjestelmiä peläten oman lajitoverimme aggressiivista ja rikollista käyttäytymistä. Tosin ei taivaissakaan ole aina rauhaa – ”Nec sidera pacem Semper habent.” (Claudianus).

Meillä olisi hyvin paljon opittavaa robotiikasta, algoritmeista sekä tavastamme rakentaa omaa yhteiskuntaamme ja sen ns. parvimuodostelmien ohjausalgoritmejamme. Siis muutamalla sanalla kuvaten, uusia tapoja saavuttaa tarkka ja absoluuttinen, tai edes suhteellinen lokalisointi monirobottijärjestelmistä käyttäytymistä oppien. Tämän siirtäminen oman väitöskirjani verkosto- ja klusterirakenteisiin korjasi niitä vahinkoja, joita nyt aiheutamme joko itsellemme mutta myös koko klusterin toimintalogiikalle. Kyse ei ole aina tahallisesta toiminasta vaan pääsääntöisesti virhekäyttäytymisestä, jonka robotiikka voisi oikaista tai estää. Robotti ei ole Jumalallinen kostotar. – ”Nemesis divina.”

Pena Queralta, väitöskirjansa laatinut, oli tätä toki pohtinutkin, mutta rajaten sen koskemaan lähinnä hajautettuja tilikirjatekniikoita. Johonkin väittelijä joutuu työnsä rajaamaan, ja samoin jouduin aikanaan minäkin etenkin ensimmäisen väitöskirjani yhteydessä. Aineisto energian tuotannosta koskiamme rakentaen ja altaita padoten olisi antanut mahdollisuuden satoine artikkeleineen tehdä väitös myös nippuna, jolloin koko tuo aineisto olisi ollut kenen tahansa käytettävissä. Se ei vain kelvannut riiteleville työni ohjaajille. ”Ei kukaan synny seppänä” – ”Nemo nascitur artifec.”

Ohjaajani vain päätyivät kapeaan ratkaisuun ja lopulta nippuväitöksen sijasta suppeaan monografiseen kirjaan koskien spatiaalista identiteettiämme altaita rakenneltaessa. Se oli ikään kuin vaatimaton sivupolku, olkoonkin että joskus tällinen ”residuaali” voi johtaa myöhemmin liki kokonaan uuden tutkimusalan syntymiseenkin. Toki näin kävikin, mutta itse väittelijää tällainen ei auttanut urallaan, päinvastoin. Hänet oli ohjattu sivupolulle ja päätietä hurjasteli ohi kaikki muut kollegani. Oli käynnistettävä uuden tutkimusohjelman rakentelu sekä vaihdettava samalla myös yliopistoa ja tiedekuntaakin samalla. Ei kukaan yksin ole kyllin viisas ja kaiken ydin on kuitenkin raha. ”Nemo solus satis sapit.” (Plautus) – ”Nervos rerum, pecuniam.” (Cicero).

Tuohon aikaan, itse ensimmäisen kerran väitellen, poikkitieteisyys oli liki kirosana ja etenkin rajojen ylittely luonnontieteistä (Natural Science) halveksittuun ihmistieteitten (Human Science) suuntaan. Rinnan kun kulki jopa raivoisa tiedesota näiden välillä (Big Science War). Tämänkin sodan voimana oli raha – Nervus belli pecunia (Cicero).

Jouduin näin rintamalinjan ”ei kenenkään maalle” ja vaille perinteisen tiedeyhteisön tarjoamaa suojaa. Noilla rintamalinjan vaikeimmilla alueilla kohtasin sellaisia aiheita, tutkimattomia, joita tiedeyhteisöt rajan molemmin puolin karttelivat. Näin tulitukea tuli mutta samaan aikaan molemmilta puolilta ja kohti minua. Näin käy, kun alat lähestyä pragmaattisen ja puhdasoppisen koulukunnan sekä näiden kahden hyvin erilaisen koulukunnan rajapinnoille hakeutuen tai joutuen. Juuri sieltä löytyvät ne uudet innovaatiot, joita molemmat koulukunnat vihaavat ja karttelevat. Mikään ei ole kurjuutta, paitsi jos pidät sitä kurjuutena. – ”Nihilis est miserum nisi cum putes (Boethius.”

Jorge Pena Queralta tutkii aihetta, jossa liikutaan vaikeilla vesillä ja monen tiedeyhteisön konventioita ravistelevalla alueella. Se on aluetta, jossa toiminta edellyttää uuden lähestymistavan oivaltamista ja sen tuoman raivokkaan aggression kohtaamistakin. Tässä en näe mitään uutta auringon alla – ”Nihil sub sole novum (Raamattu).

Väittelijä kertoi kuinka hänen lähestymistapansa tilikirjateknologiaa tutkivana kryptografisten elementtien avulla voisi hyvinkin auttaa tilikirjateknologiaa. Etenkin anturidatan ja tehtäväohjeiden validoinnissa kommunikaatioketjun päästä päähän liikkuen. Näinpä, ja terveisiä Turkuun sekä hallinnolle, joka kamppailee yhdessä muiden yliopistojemme kanssa sijaluvuista 400–1000 yliopistojamme luokiteltaessa paremmuusjärjestykseen maailmalla. Helsingin yliopisto putosi sijaluvulle 100–200. Sellaisia ei enää erikseen lasketa. Vain sata maailman kärkiyliopistoamme. Edempänäkään ei näy mitään uutta ja valoisampaa – Mikään ei voi kestää kuitenkin ikuisesti. – ”Nihil ultra” – ”Nil durare potest tempore perpetuo.”

Miettikää jalkapallojoukkuetta, jonka sijaluku on 100–500 tai 500–1000 maailmalla. Tai ehkä yleisurheilijoitamme ja heidän sijoittumistaan maailmalla. Kaikki kun perustuu juuri näihin sijaintilukuihin, sijoittumiseen globaalissa kilpailussa. Mitään ei voi luoda tyhjästä – ”Nil posse creari de nilo.” (Lucretius).

Tulevaisuudessa tullaan todennäköisesti näkemään räjähtävä kasvu siinä, miten älylaitteiden keräämiä tuotteita hyödynnetään terveydenhuollossa, kertoo Turun ylioston tiedeuutisvihkonen ja Tuomas Kiviniemi sairauksien varhaisesta ehkäisemisestä. Turussa yliopisto on panostamassa etenkin sairauksien varhaiseen ennalta ehkäisyyn parantaen näin yksilön elämänlaatua ja terveyden huollon kantokykyä. Tietyille sairauksille alttiit potilaat tunnistetaan ja tunnistamisessa ovat epäilemättä mukana algoritmit ja robotiikka. Suuria kalliita toimenpiteitä tarvitaan yhä vähemmän. Näin hoito olisi yksilöllisempää, laadukkaampaa ja säästäisi resurssejamme. Tahtomattaan tai tahtoen. – ”Nolens volens.”

Kovin monissa sairauksissa riskitekijät toki tunnetaankin. Näitä ovat liikkumattomuus, huono ja monella tapaa virheellinen ruokavalio sekä meillä suomalaisilla ylipaino. Kyse on lapsuudesta alkavalla ja kestävällä elintapoihin keskittyvällä interventiolla, oli kyse mistä tahansa kansanterveytemme perinteisistä vaivoistamme. Ja taas apuun tulee robotiikka algoritmeineen. Elimistömme signaloitumisreitit on mahdollista paikantaa siinä missä robotiikan kyky reagoida elintapojemme tulkintaan ja seurantaan. Erityisen tämä koskee suomalaisten tarttumattomia kroonisia ja jo varhain diagnostisoitavia sekä ennaltaehkäistäviä sairauksiamme. Tässä ei ole edes tarvis katsoa lahjahevosen hampaita. – ”Noli equi dentes inspicere donati.” Edes robotiikassa mitään ei voi kuitenkaan luoda tyhjästä. – ”Nil posse creari de nilo.” Tutkijat ja heidän työryhmänsä tarvitsevat taloudellista tukea. Kyse on kalliista laboratoriosta tutkijoineen. Tämä on kilpailluin ala globaalistikin.

Varautuminen juuri tutkimuksen kautta ja tiedottamalla, yhdistämme sellaista poikkitieteistä, jota aiemmin olemme yliopistoissamme jopa vältelleet, pääsemme algoritmien meille tarjoamiin tuloksiinkin. Rakennamme kestävää tulevaisuutta juuri tällä monitieteisellä tutkimuksella. Olemme varautuneet näin erilaisiin, myös yllättäviin muutoksiin ja niiden tarpeeseen. Tahtomattaan tai tahtoen – ”Nolens volens.”

Juuri läpikäyty pandemia oli osoitus tavastamme reagoida kansakuntana lähtökohtana ylirajainen yhteistyö. Asenteet ja myös arvomme muuttuvat, mutta muutos edellyttää myös toimintaa. Historiantutkimuksemme kertoo meille, miten se käytännössä tapahtuu. Kun on riittävä halu tehdä päätöksiä, pystymme tekemään hyvinkin merkittäviä muutoksia tarvittaessa. Meitä suomalaisia ruokkii etenkin tietomme siitä, kuinka olemme kyenneet tekemään hyvinkin suuria yhteisiä linjauksia ja noudattaneet niitä lyhyenkin varoitusajan puitteissa. Älä, pyydän, sotke sitä! – ”Noli, obserco, istum disturbare!” (Arkhimedes).

Pandemia ja ilmastomuutoksen yhteydessä tai sodista selviytymisessä meitä on auttanut tapamme yhdistää luonnon ja ihmistoiminnan systeemejä sekä lisäämään näin syvempää kokonaisymmärrystämme. Emme toki vahingoita itseämme tai ympäristöämme tahallisesti ja sokealla tavalla toimien. Tapamme pyrkiä toimimaan ymmärtäen myös ympäristömme kestävää ekosysteemiä ei ole vain yksilön sisäistä pohdintaa ja tiedon jyväsiä yhdistelleen, vaan paljon laajempi sosiaalinen prosessi. Jälleen kohtaamme samalla robotiikan ja seurantatiedon, jonka läsnäolo auttaa meitä hahmottamaan myös laajoja kokonaisuuksia alkaen Jäämeren tai Itämeren tilasta. Eliöyhteisö kertoo sen ja robotiikka välittää silloinkin, kun kyseessä ovat meille tuiki vieraat ympäristötkin. Työ tapahtuu myös poissa ollessamme. – ”Nobis absente.” Myös yöllä. – ”Nocte.”

Kun tiedämme, mitä on odotettavissa, on helpompi suunnata ja kohdentaa toimiamme oikeisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiinkin. Saija Saarni kertoo, kuinka mikromuovihavainnot tulivat merillä tietoomme jo 1970-luvulla. Oma valintani biotieteissä perustui juuri näihin hälyttäviin ekologisiin viesteihimme ja nuorena lukiolaisena. Samoin myöhempi tapa väitellä sekä luonnon- että ihmistieteitten suunnalla perustieteitämme hyödyntäen, mutta myös globaalina tietona. Medioissamme mikromuovit tulivat käsitteenä tutuksi vasta vuonna 2004. Vasta sen jälkeen alan tutkimus on noussut räjähdysmäisesti. Näin ei voi jatkua loputtomiin. Mitään ei voi luoda tyhjästä ja odotella muita mukaan. – ”Nil posse creari de nilo (Lucretius).

On hyvä, että joku kertoo tänään minulle, miltä oppiminen tuntuu kehossani. En todellakaan tiedä sitä. Minulla kun ei ole vertailukohtaa. Mirva Heikkilä kertoo sen tänään minulle ja se on parasta mitä olen ikinä kokenut. Keho kun unohdetaan liian helposti ammatillisessa kehittymisessä. Oppimisen ja työelämän tuntemuksia, keitä me oikein olemme työmme kautta, on hyvä nostaa esille. Robotit kun tekevät kohta merkittävän osan perinteisestä työstämme. On toki muitakin syitä. Ihmisen kasvu, kasvu ihmisenä, koskettaa meitä jokaista. Kasvatusalalla on hyötyä siitä, mitä ihminen koettaa piilottaa suotta jopa itseltään. Tahtomattaan ja tahtoen. – ”Nolens volens.”

Meillä on lupa olla sekä empaattisia että haavoittuvia. Robotit opetavat tätäkin taitoa. Minähän tiedän jo, mitä tarkoittaa alan vaihtaminen ja ammatillisen identiteetin rakentaminen sekä sen keholliset tuntemukset. Halolla päähän ja oksapuolella suomalaisessa maisemassa liikkuen ja yliopistojen käytäviä kulkienkin. Siellähän käytiin tiedekuntien välistä julmaa sotaa. Lippu puolitangossa tiesi jonkun ikäihmisen kuolleen, ja siitä liputtaminen kertoi hänen olevan jonkun laitoksen professorin. Se tiesi viran tulevan pian hakuun. Onneksi se ei ollut omani. Luojan kiitos humanistit ovat muuttaneet viimeinkin saman katon alle Arcanumiin Turussa. Enää vain argeologit puuttuvat. Turussa. Älkää pelätkö – Älkää olko niin kuin teeskentelijät. – ”Nolite Timere!” (Raamattu, Luuk 2:10 ja Luuk 34:36) – ”Non eritis sicu hypocritae.” (Raamattu, Matt. 6:5).

Turun yliopistoa odottaa monitieteinen tulevaisuus. Sen edistämiseksi on laadittu kuusi tutkimuksen ja koulutuksen temaattista kokonaisuutta. Yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Kalle-Antti Suominen kertoo yliopiston julkaisussa (Aurora 1/ 2023) kuinka monitieteisyys on myös Suomen Akatemian tarjoama lippulaiva. Aikanaan Akatemian tutkijana toimineena 1980-luvun alussa muistelen, kuinka olin ensimmäinen sinne valittu ympäristötieteisen toimikunnan tutkija. Myöhemmin mukaan tuli myös Satu Huttunen Oulu yliopistosta hänkin metsiä tutkivana biologina happosateita seuraillen. Oma aiheeni liittyi koskisotiimme ja sen viimeisiin häntiin Iijoella ja aiemmin Ounasjoella. ”Tutkimukset ovat tutkijalle jatkossa pitkänä kantona kaskessa” luki kirjeessä, jonka osoitteen voi jo arvatakin. Kun saatte näitä viestejä, ”Älkää pelätkö!”- ”Nolite timere! (Raamattu, Luuk 2:10 ja Luuk. 24-36).

Tänään on jo toisin eikä tuollaista kirjettä robotit suostuisi algoritmeineen postittamaan. Tutkija olisi siirtänyt sen esimiehensä sijasta ehkä suoraan poliisin tutkittavaksi. Vielä tuolloin monitieteinen ja poikkitieteinen koettiin vaarallisena uhkana sellaiselle tutkimukselle, joka uhkasi tuon ajan suhteitamme niin itään kuin varmaan myös länteenkin. ”Big Sciece War” tuli Suomeen myöhään ja poikkitieteinen käsite oli vierasta. Monitieteisyys ja tieteiden välisyys toki vielä sallittiinkin. Lisäksi moni poliitikko ja virkamies oli sekaantunut korruptioon. Nimeä en tiedä – ”Nomen nescio.” Ilmiö kun oli verkottunut ja kulttuurinen.

Tänään jo monin verroin helpompaa. Olettaen että rahoitus on hoidettu ja tutkija hankkii sen omilla meriiteillään ja rahoittajansa tavoitteet ymmärtäenkin. Yliopistojen putoaminen sadan joukosta tuhannen joukkoon on oman aikamme ilmiönä surullinen. Toisaalta on ymmärrettävä, kuinka meitä on pian kymmenen miljardia ja tiede on arvostettua ja myös yliopistoineen rahoitettua muuallakin kuin lännessä. Olympiamitaleja ei niitäkään enää meille sada, kuten vielä takavuosina olimme oppineet. Oleellista on, että osaamme tänään tiedettä ja sen poikkitieteistä osaamistakin arvostaa. Robotikka tulee, oletko valmis. Tärkeää ei ole tulla pidetyksi jonakin, vaan olla sitä. – ”Non haberi sed esse.” Tämä Tyko Brahen tunnuslause on hyvä pitää mielessään ja hyvä tulee.