Miksi ajelehdimme alueittemme kanssa?

H

By Matti LuostarinenOn 28 Jul, 2021

Korona ja sen muuttuva luonne oli tiedossa toki eikä sen biologinen ja alueeellinen käyttäytyminen ole mitenkään uutta ja yllättävää. Miksi Suomessa ja myös maamme rajojen takana alueelliset ja globaalit tiedot ja käyttäytyminen on heikosti varautunut kriiseihin.

Eurooppa on alueitten Eurooppa ja valtiot osavaltioitamme. Katastrofit tulevat yllättävällä tavalla ja niiden hoito on aina myöhässä. Suomessa alueet ovat kuntia, maakuntia ja aiemmin myös läänejämme. Helsinki ja sen nopea kasvu sekä alueiden muutos suurempien kaupunkiemme ja seutukaupunkien sekä maaseudun välillä on sekin tiedetty, mutta sen käyttäytyminen aluesuunnittelussa ikävällä tavalla tuntematonta ja laiminlyötyä.

Kun poliittinen järjestelmä puolueineen ei toimi, miten sitten niiden ohjauksessa oleva aluetalous ja sen monet nopeasti muuttuvat niin regionaaliset kuin spatiaaliset ilmiömme olisivat hallittavissa? Kun kriiseistä vastaavat viranomaiset eivät tunne edes oman talousalueensa toimintaa, sen logiikkaa,hyvä kun edes pintapuolisesti perusmaantietoa, miten he muka voisivat hallita alan dynaamista tiedettä ja toimintaympäristön hoitoa kriisin yllättäessä?

Eilen tätä pohdittiin medioissamme rinnan olympialähetysten kanssa. Samaan aikaan myös omia tekstejäni oli luettu, mutta pääosin maamme rajojen takana. Lainaan taas yhtä tuhansista teksteistäni, jota oli luettu maailmalla runsaasti. Se on suomenkielinen, mutta se ei ole nykyisin este lukea sitä käyttäen kääntäjää, joka toimii reaaliaikaisesti. Tekstin hankkiminen ja löytäminen tapahtuu sekin ammattitaidolla ja sekin tapahtuu ilmaiseksi. Näin on tapahtunut jo vuosikymmenet.

perjantai 16. elokuuta 2013

Tutkimus- ja kehittämisvälineet päivitettävä

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan erot maakuntiemme välillä ovat kasvamassa yhdyskuntiemme ylläpidossa. Vielä suurempia erot näyttäisivät olevan kaupunkiemme sisällä mm. kansalaistemme terveydessä. Erot ovat jopa dramaattisia. On tapahtunut sellaista segregaatiota, joka lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja vähäosaisuutta sekä kasaa rikkautta ja hyväosaisuutta juuri tietyille alueille epätoivottavalla tavalla.

Aluesuunnittelu laiminlyöty

Sosiaalimaantiede, terveysmaantiede sen osana, on toki tiennyt tämän ongelman olemassaolon, olkoonkin ettei sen harrastus ole ollut hyvinvointiyhteiskunnassa erityisen vahvaa. On syntynyt käsite hyvinkin homogeenisista kaupungeista ja maaseutukunnistamme. Oletamme, että ongelmia ei ole tai niihin ei kyetä puuttumaan. Näin ei kuitenkaan ole ollut koskaan ja erot myös maaseutukylien välillä ovat suuria. Etenkin kylätutkimuksen kultaisina vuosina 1970-luvulla näitä eroja tutkittiin paljon ja niitä myös kyettiin korjaamaan aktiivisella yhdyskuntatyöllä ja kyläsuunnittelulla. Saimme niistä kansainvälistä tunnustusta, jopa ns. pikku Nobelin.

Oulu oli edelläkävijänä

Oulun yliopistossa otimme käyttöön tuolloin Sveitsistä lainatun suunnittelukartaston, jota edelleen kehitimme pohjaksi myös laajemmalle GIS -pohjaiselle suunnittelukäytännölle ja tulokset olivat rohkaisevia. Olimme vuosikymmeniä edellä muuta maatamme. Oulun teknopolis tarjosi meille apua, jota muualla ei ollut käytettävissä vielä 1970-luvulla. Insinöörityö ja maantiede, aluesuunnittelun poikkitieteiset ongelmat, kyettiin yhdistämään käytännön suunnitteluvälineistöksi. Tutkimusta tehtiin etenkin suurten jokilaaksojen tutkimusten yhteydessä, Rovaniemen maalaiskunnassa, Pudasjärvellä, Ylä-Savossa ja rajun muutoksen kokeneissa kaupunkikunnissa, joissa sosiaaliset ongelmat olivat jo kansallisista tilastoistammekin havaittavia.

Tällaisia olivat mm. Raahe ja Tornio suuren sisäänmuuttonsa jälkeen Raahe Rautaruukin takapihana. Tutkimuksemme saivat tuolloin myös runsasta kansainvälistä huomiota. Oulun yliopisto tunnettiin yhdyskunta- ja aluesuunnittelun kansainvälisenä huippuyksikkönä. Olkoonkin, ettei näitä nimityksiä tuolloin vielä käytetty.

Loimijokiohjelmasta maailmalle

Loimijokiohjelman yhteydessä esitin vastaavien selvitysten ja kehittämisohjelmien käynnistämistä myös Lounais-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan savialueille yhteistyössä alueen tuolloin perusteilla olleen ammattikorkeakoulun, MTT:n ja yliopistojen yhteistyönä 1990-luvun alussa. Rahoitus ohjelmaan olisi hankittu EU-kauden alkaessa kansanvälisenä rahana, kuten Susagri (Sustainable agriculture), ERNIE (European Rivers Network) tai Susdev (Susdainable Development) China. Tällä työllä olisi voitu välttää hallitsematon yhdyskuntarakenteiden rapautuminen tulevan metropolipolitiikan tuloksena sekä seurata talouksittain kehitystä myös koko laajan talousalueen sisällä.

Osana kansainvälisiä ohjelmia talouden vakauttaminen olisi onnistunut yhteistyössä mm. yrittäjien ja alueen kouluttajien kanssa. Tuolloin, 1990-luvun alussa, ohjelma kuitenkin vielä tyrmättiin heikon kansainvälistymisen seurauksena ja 1960-luvun hengessä eläen. Agropolis käynnistyi sekin nilkuttaen projektina. Kuntien johto ei ollut likimainkaan Oulun talousalueen tasolla.

Vielä 1990-luvulle tultaessa Suomessa aluetalouden erot olivat suuria ja suunnitteluvälineet vaihtelivat valtavasti. Erot eivät ole syntyneet 2000-luvulla vaan paljon aikaisemmin. Innovaatiotutkimuksissa erot eivät syntyneet kuitenkaan esim. kuntakoon seurauksena professori Risto Harisalon väitöskirjaa lukien. Sen sijaan esim. yliopiston läsnäolo varmasti vaikutti Oulun talousalueella. Yliopistoon oli opittu luottamaan. Paikalliset avain poliitikot ja virkamiehet olivat oman yliopistonsa tuotteita hekin. Verkostot toimivat ja ne myös tunnetiin, niihin luotettiinkin.

Reaaliaikaiseen mediatalouteen

Uudella tutkimus- ja kehitysvälineistöllä oli Oululle dramaattista etua. Muutosten tulkinta oli tullut reaaliaikaiseksi, poliittinen päätöksenteko tukeutui “salattuun” tietoon. Alueen taloudelliset, sosiaaliset ja myös kulttuuriset erot ja niiden syyt tunnettiin, siinä missä toimenpiteiden vaikutukset myös maaseudulla. Loimijokiohjelmassa pyrittiin samaan, toimimaan pilot -alueena sekä kansallisille että myös kansainvälisille alue- ja yhdyskuntasuunnittelun ohjelmille sekä niiden nopeasti kehittyville sähköisille välineille avoimessa spatiaalisessa nympäristössä. Tämä olisi tuonut talousalueelle sen nyt kaipaamaa kansainvälistä näkyvyyttä. Osin siinä onnistuttiinkin.

Ongelmana oli hidas reagointikyky ja epäluuloisuus kuntien välillä, osaamattomuus. Vielä tuolloin 1990-luvulla aihe koettiin hämäläisissä kunnissa vieraaksi, jolloin tutkimus- ja kehitysohjelma jäi toteuttamatta koko laajuudessaan. Vain muutamia pilotoituja hankkeita toteutettiin. Samalla kunnat irtautuivat ikivanhoine epäluuloineen regionaalista karttaa tuijotellen ohjelmasta, sen kansainvälisestä osasta, jolla hoidettiin alueelle EU:n ensimmäiset suomalaiset Life -rahaston tutkimus- ja kehittämisvarat sekä Recite rahoitus.

Niillä toteutettiin tuolloin mm. nykyinen MTT:n yhteyteen rakennettu Elonkierto puisto opastaen ihmisiä ymmärtämään laajemmin luontosuhteemme kytkentöjä arjen toimintoihimme lapsista alkaen. Tärkein oppi oli kuitenkin välineissä ja infrastruktuurin nopea kohoaminen myös uusille tutkimusalueille. Seuraavan vuosikymmenen aikana tämä kuitenkin menetettiin. Tuli menetetty vuosikymmen.

Kaksi vuosikymmentä etuajassa

Tänään, seurattaessa vaikkapa kansallisia tutkimusohjelmiamme tai Forssan työpaikkamenetyksiä, sotesotkuja ja kuntien avuttomuutta yhteistyönsä järjestelyissä, tuon ohjelman toteutus olisi ollut varmasti paikallaan etuajassa ja tuntien myös ne tarpeet, joita vaikkapa Koijärven koulun ympärillä on käyty ilman yhteisöllisesti kaikkien tuntemaa maaseutukyliemme yhteistä kehittämisohjelmaa. Sama päti Tammelan kyläohjelmiin, yhdessäolo-organisaatioihin (Gemeinschaft/Gesellschaft)) ja Forssan kokonaan erilaisen kulttuurin tuotamaan monitoimiseen moderniin kouluunkin (Communal society/Associational society).

Niinpä näiden suomalaisten ongelmien kohtaaminen odottamatta, päätösten teko vailla kunnon sitoutumista ja aluesuunnittelun välineistöä, niiden tuntemusta, on pahinta mitä Koijärvellä saattoi tapahtua yhteisöjä lujitettaessa ja tuettaessa lasten ja koulun sekä kodin välistä yhteistyötä. Olin itse kokenut tämän saman epävarmuuden lapsena Iisalmessa, jossa kylälle luvattu koulu ei koskaan valmistunut.

Se, että sain rakentaa Iisalmen maaseudun runkokylille myöhemmin puoliväkisten, Oulun yliopiston tukemana, suunnittelukartaston ja yleiskaavan, oli sisäinen tarve ja pakko korjata jatkuvat yhdyskuntasuunnittelun virheet Iisalmessa yhdessä ideoimani Ylä-Savon Instituutin kassa. Poliitikot vaihtuvat, päätöksiä tehdään tänään lyhyen aikavälin poukkoiluna ja alamme muistuttaa myös kansallisesti jojoa, jonka kohdalla pitkäjänteinen sosiaalinen pääoma ja muisti eivät ole sidottuna sellaiseen tutkimus- ja suunnitteluvälineistöön, jota oman aikamme epävarmuus ja etenkin nuorten vieraantuminen ja monet psykososiaaliset ongelmat hoitaakseen meiltä edellyttäisivät. Näiden välineiden sisäänajoa ei tulisi ainakaan enää tietoisesti vaikeuttaa.

Lähettänyt Matti Luostarinen klo 13.00. 16. elokuuta. 2013. Luettu runsaasti mm. unikeonpäivänä 27.7. 2021 Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa mutta myös Euroopassa.