Manun kiehkurat ja äijäkulttuurin elämä.

Tämä päivä (2.9.2021) muistetaan presidentti Mauno Koiviston muistomerkkikilpailun voittajatyöstä. Kirsti Kaulasen teos ”Välittäjä” herättää samantapaisen keskustelun kuin aiemmatkin vastaavat tutkielmamme. Ne eivät näytä liittyvän juuri mitenkään esittäjäänsä. ”Suomi idän ja lännen välissä” on yhtä uskottava kuin Risto Rytin ”Vastuun vuodet” (1994) tai Relanderin graniittikuutiot (1996).
Helsingin Sanomat (2.9.2021) havaitsee kuitenkin saman kuin mihin kotisohvalla istuva avopuolisoni eli Manulle tyypilliset otsakiehkurat. Näin ”Manun kiehkurat” on saamassa kansalta hyväksynnän ja pulinat pois. Esteettisesti työ on varmaan valmistuttuaan vaikuttava ja valaistuna myös poikkeuksellisen kaunis ankeitten patsaitten rinnalla. Rajana sen tulkinnalle ovat vain mielikuvitus ja kyky muistaa Koiviston ajan poikkeuksellisia tapahtumiakin ja miehen henkilöhistoriaa tyylillä: ”Kyllä se siitä”
Edellisenä päivänä surimme Rafael Wardin kuolemaa ja muistamme hänet etenkin pastelliväreistä sekä keltaisesta ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan naispresidenttimme muotokuvasta. Hän jos kuka kykeni maalaamaan valossa kylpeviä töitä ja nykyinen presidenttimme Sauli ”Sale” Niinistö teetti hänkin sadalta taiteilijalta mosaiikin, joka muistutti kovasti klusteritaidetta tai taiteitten klusteria, kuinka vaan (Cluster art and Art of Clusters 70 years). Niinistön suosio perustuu kykyyn elää tässä ajassa ja hetkessä. Vaistota mistä tuulee ja miten kansa nämä tuulensa kokee.
Ruotsalaiset lyövät kuitenkin tässä meidät siinä missä olympialaisissa mittelöissä, viikonvaihteen maaottelussa, kertoen kuinka Abba tekee paluun vuosikymmenten jälkeen. Kun myytyjä levyjä on yli 400 miljoonaa, suomalaisena on tyydyttävä muistelemaan Kimi Räikkösen jättämää perintöä. Kimin ilmoitus lopettaa tämän kauden jälkeen on mediauutisena Abban kaltainen jytky. Kimi kun edustaa medioissamme juuri suomalaista miestä ja hänen taitoaan olla hiljaa ja silti tehdä se mitä miehen nyt kuuluu tehdäkin. Järkevän ihmisen tapa menestyä myös maailmalla.
Alakuloiseen syksyyn kuului myös uutinen presidentti Martti Ahtisaaren muistisairaudesta. Tuo sama sairaus yllätti myös Urho Kekkosen ja Mauno Koivistonkin. Se kertoo presidentin tehtävän luonteesta ja ikääntyvän ihmisen tavasta tulla huomatuksi myös nyt poikkeusaikojen kohdalla ja virikkeiden kadotessa liki olemattomiin myös nuorilta ja ensimmäistä rokotustaan odottavilta. Syksyn mittaan palataan normaaliin päiväjärjestykseen ja pulinat pois. Oli hallituksessa sitten ketä tahansa. Voiko vitutukseen kuolla, kysyi aikanaan myös Paavo Väyrynen. Kimi Räikköstä puheliaampi mutta suomalaisen miehen mallia hänkin. Näiden miesten kohdalla muistisairautta ei kukaan edes huomaisi.
Pelkkä rokotus ei oikein riitä, kun uhattuna on paljon muutakin kuin koronan viruksena aiheuttamat ikävät oireet seuraamuksineen. Näistä suomalaisille tutuin ilmiö, pandemian jatkuessa, liittyy jälleen kerran kiusaamiseen, johon ei ole vielä löydetty sopivaa rokotetta. Niinpä palaan jälleen vuosikymmenen takaiseen, menetettyä vuosikymmentä edeltäneen ajan kirjoitukseeni Euroopasta ja myös Suomesta kiusaajien kourissa. Suomi kun ei ole likimainkaan ainut narsismiltaan horjuvien ihmisten maa kiusaamiskulttuurinsa ylläpitäjänä. Pikemminkin olemme sellaista hyvää keskikastia. Usein meitä tulisikin vertailla vaikkapa talouden pidossa mieluummin vaikka Ranskaan kuin kokonaan meistä poikkeaviin talousmahteihin.

lauantai 24. maaliskuuta 2012
Eurooppa kiusaajien kynsissä
Runsas 60 % suomalaisista kokee kiusaamista työpaikallaan tutkimuksen mukaan henkilökohtaisesti. Hekin, jotka eivät ole sitä kokeneet, ovat sen aistineet ja tunnistavat tapahtuman, seuraavat sivusta. Eurooppalaisessa kulttuurissa kiusaaminen on yleisempää kuin muualla ja suomalainen kiusaaminen on hyvää eurooppalaista keskitasoa. Eniten kiusataan Hollannissa, jossa yli 90 % kokee tulleensa kiusatuksi. Hollannissa vierailleet tai asuneet tietävät tämän liiankin hyvin.

Suomalainen kiusaaminen eri maata

Eurooppa on ollut aina hyvin väkivaltainen ja aggressiivinen Aasian niemimaa. Sodat ovat toistuneet ja maailmansodat Euroopasta käynnistyneet. Maailmaa on vallattu ja imperialismi on eurooppalaisten aikaansaama ilmiö, valkoisen miehen tauti. Keksitysleirit ja tappokoneet ovat eurooppalaista osaamista nekin.

Suomalaiseen arvomaailmaan kiusaaminen ei mielestäni sovi niin hyvin kuin vaikkapa juuri Hollantiin ja maailman meriä vallanneisiin imperialismin ydinmaihin. Niinpä suomalainen kiusaaminen onkin oma mallinsa ja se kohdistuu vaikeimpana naisvaltaistuneisiin työympäristöihin, kertovat tutkijat. Ketä Kimi Räikkösen oloiset miehet kiusaavat ja miksi? Nainen kiusaajana on eri maata kuin suomalaiset miehet. Suomalainen mies ei ole maailman paras ihmistuntija. Kaikkein vähiten hän tuntee itseään.

Suomalaisen kiusaamisen taustalla ovat sisällissotamme, talvi- ja jatkosota sekä tuolloin raaistuneet toimintatavat ja kulttuuri, jossa aggressio oli rintamalta siirtynyt ja jatkui Lapissa Lapin sodan jälkeen koskisotina. Olin mukana ratkomassa puolen Suomen alueella tätä viimeisintä ja pitkittynyttä vihanpidon vaihetta sekä tutkimassa sen luonnetta kulkien talosta taloon ja istuen välillä eri osapuolten tapaamisissa muistuttaen joko Elias Lönnrotia tai Samuli Paulaharjua lomakkeineni. Tällaisia osapuolia olivat kylät, kunnat, voimayhtiöt, Helsingissä sijaitseva hallinto ja herraksi itsensä kokeneet ryyppyveikot.

Lapin kiusatut

Kun Suomi alkoi rikastua puusta, lappilaiset olivat siitä ulkona ja saivat varallisuutensa pääosin lohesta ja porotaloudesta, luontaiselinkeinoista. Joku möi Sompion niityiltä heinää norjalaisille ja rahatalous oli vaatimatonta. Sitä kuitenkin tarvittiin vaihdannan välineenä yhä enemmän. Vanhustenkodeissa tapasin Karjalan pakkomuuttajia, joiden tausta oli Vienan-Karjalassa. Kun nämä kertoivat muutoistaan Suomeen ja Rovaniemellä, Sodankylän vanhainkotiin, takana oli jo viides muutto.

Kaksi ensimmäistä tapahtui itäraja ylittäen ja asein uhaten, kolmas oli vaikein Sompion kylien tultua poltettua Lapin sodan aikana saksalaisten toimesta ja viimeisin helpoin, jolloin suomalaiset hukuttivat Sompion kylien 600 taloutta. Kuudetta matkaa varten oli varattu jo tontti viereisen kirkonmaan multiin. Ei se sen kummempaa elämää ollut kuin Afganistanissa Talebantien varsilla Silkkitietä kulkien Kabulista kohti Pakistanin rajaa. Sompion Lapissa tätä armahtavaa rajaa ei vaan löytynyt miltään ilmansuunnalta.

Kertomukset kiusaamisesta olivat koskettavia, jossa kiusaamisen suhteellisuus sai tutkijan maailmankuvassa omasta ajastamme poikkeavat mittasuhteet. Ihmisen kuolemansynnit ja pahuus konkretisoitui kiusattuja kuunnellen. Siitä syntyi raivo, joka vei kohti suojelulakeja sekä uutta talousmallia, turismia keinona jatkaa elämää Lapin selkosilla. Kaiken muun toiminnan tuli verkottua yhteen ja palvella tätä yhtä päämäärää, palveluyhteiskuntaa, monikulttuurista osaamista, globaalin maailman kielitaitoa sen kaikilla tasoilla. Sellainen yhteiskunta ei anna enää tilaa kiusaamiselle.

Kiusaajan ehdoilla rappeutettu kulttuuri

Kun kiusaamiseen tarjoutuu tilaisuus, siihen osallistuu koko yhteiskunta ja sen vähäisimmät vätyksetkin. Ei vain Helsingin herrat siirtäessään puut ilmaiseksi nollarajan takaa Sompion metsistä etelään energian mukana ja jättäen ihmiset lopulta myös ilman toimeentuloa lohitaloudessa.

Iijoen ja Kemijoen patoaminen vei viimeisenkin tavan hankkia sellaista varallisuutta, johon muu Suomi kykeni jalostamalla puuta ja muita luonnonvarojaan sekä käyttämällä siihen Lapista saamansa energian.

Tätä kutsutaan imperialismiksi ja sen menestyminen edellyttää kiusaamista myös kohdeyhteisöjen sisällä kiusaamisen kulttuuri sinne istuttaen ja kylväen. Näin niiden yhteistyö estettään ja tämän suomalaiset vallankäyttäjät oppivat Ruotsista ja Venäjältä.

Lapissa kiusaaminen jatkui kylissä ja kunnissa, perheyhteisöissä, lietsomalla riitoja maalaisliittolaisten luvatessa vaurautta rakennetuista joista Pohjolan Voiman rakentamana, jonka omisti yksityinen pääoma, ja vasemmiston luvatessa sen valtiovetoisen Kemijokiyhtiön tuomana rikkautena.

Molemmat puhuivat poliitikkojen, ostettujen virkamiesten ja pankinjohtajien suulla ja saivat aikaan riitoja, joiden tuloksena oli tolkutonta sodassa opittua sadismia. Myytiin Gogolin kuolleita sieluja ja esiteltiin visioita suurista teollisuusalueista, Lapin markasta. Kaikki olivat jokilaaksoissa asuen kytköksissä koskisotiin, ahneuttaan.

Kiusaaminen on vahvemman käyttämä keino hajottaa heikomman mahdollisuus liittoutua ja pyrkiä menestymään valkoisen miehen kylvämää riitaa vastaan. Keinona käytetään ihmisen kahdeksaa kuolemansyntiä, heikkouksia, joista yksi on ylite muiden. Ei se jokaisen kohdalla ole aina tämä yksi ja sama syntimme. Kiusaaja tuntee kyllä sen ja käyttää tätä taitoaan taitavasti. Lapissa se ei edellyttänyt hääppöistäkään ihmistuntijaa ja neroutta.

Ahneus on kateuttakin tuhoisampi sielun vihollinen

Katteettomat lupaukset ja ihmisen kuolemansynneistä tuhoisin, ahneus, muuttuu siinä vihaksi ja lopulta kateuden kautta pysyväksi olotilaksi. Ylemmän sosiaaliluokan kohdalla sitä tukee vielä turhamaisuus ja mässäily, laiskuus.

Kun nämä leviävät koko yhteisöön alkaa rappio, allaspeikko, joka etenee ja murtaa normit, moraalisen selkärangan ja kuka tahansa voi ostaa hylätyt tontit ja rappeutuneet rakennukset. Tuttu juttu tämänkin päivän Suomessa ja liki viidenkymmenen seutukaupungin ympärillä maaseudullamme. Se koskee liki miljoonaa suomalaista.

Kiusaaminen on aina oire jostakin. Eurooppalainen kiusaaminen välimereisessä ympäristössä ja Hollannissa ei ole sama ilmiö kuin suomalainen kiusaaminen, joka leviää nyt naisvalta-aloilla ja on pahinta kunnissa, kouluissa, tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissamme. Kun brittitoimittaja kertoi medioissaan, kuinka suomalaiset koulusurmat ovat eri asia kuin Yhdysvalloissa koetut, hän oli oikeassa, vaikka se loukkasikin meitä suomalaisia. Mehän olemme ylpeitä paikasta Yhdysvaltain itäisimpänä osavaltiona. Sellainen puhe on puppusanageneraattoreiden tuottamaa hulluutta kirjailijoinamme ja toimittajina.

Alusmaan elämää

Suomessa kiusaamisen tausta ei ole emämaan elämää vaan alusmaan tapa hakea keinoja selviytyä omissa vallankäytön ongelmissa, jossa tausta on poikkeuksellisen väkivaltainen ja karkea pitkien sotiemme ja sortovuosiemme jäljiltä. Kun suomalainen pankinjohtaja puhuu eliitin kieltään suomalaisissa medioissa, sama puhe Ruotsissa saa aikaan pankin osakkeiden hinnan romahduksen.

Kun suomalainen poliitikko Savosta kertoo, kuinka suomenruotsalaiset kaivavat verta nenästään jättämättä liputtamatta itsenäisyyspäivänä Ahvenanmaalla tai vaatimalla suomenkielisten kylttien poistoa, kyseessä on tahallinen provokaatio, johon Suomessa reagoidaan odotetusti vanhan herravihan raivolla vuosisataiseen tapaa. Toki savolainen esittää sen pelkkää ilkeyttään ja provokaatio ei toimi Savossa lainkaan. Se onkin tarkoitettu pohjalaisille tai hämäläisille junteille vihapuheenamme.

Kun suomalainen nainen alkaa työpaikallaan kiusata suomalaista miestä silloin, kun naisia on jo yli 90 % kuntansa työyhteisöstä, syntyy raivoa, joka on voimatonta. Voimaton raivo kääntyy myöhemmin turhauman kautta äijäliikkeeksi ja kanavoituu demokratian kautta johtamatta pahempiin levottomuuksiin. Jonain päivänä kuitenkin suomalaiset varakkaat asuvat vartioiduilla alueilla ja aidattuina muun maailman tapaan alusmaansa pilanneina pelon allaspohjaksi. Sellainen vankilaelämä ei ole minkään arvoista. Pääkaupunkiseutu ja radanvarsipitäjät ovat jo pitkällä tässä surullisessa kehityksessään, taantumassa.

Kun suomalainen nainen tulee kiusatuksi äijävaltaisessa kulttuurissa AKT:n omalaatuisessa aggressiivisessa yhteisössä, syntyy prosessi, joka joko vaietaan takavuosien tapaan kuoliaaksi tai se viedään käräjille.

Kun se viedään suomalaisten uusien normien ja moraalin sekä lain tulkittavaksi, syntyy uutta kulttuuria, jossa rajat kiusaamiselle osoitetaan vanhalle ay-politiikan äijäkulttuurille. Tämä kulttuuri ei ole kuitenkaan sama kuin se pahoinvointi, josta naisvalta-alan naiset kärsivät omilla työpaikoillaan, ja josta tuo alussa mainittu valtaisa yli 60 %:n luku on syntynyt. Se ei oikaise myöskään sitä sadismia, josta miehet joutuvat osallisiksi näillä työpaikoilla. Koko maailmaa ja sen pakolaisia tähän kurjuuteen on turha poliitikkona sotkea.

Oppia virtuaaliympäristöstä ylimenovaiheeseen

Virtuaaliympäristössä ja internetin sisällä kiusaaminen ja konfliktit kulkevat eri ratoja ja ovat toisentyyppisiä kuin kouluissa tai hoitopaikoilla. Kasvava nuoriso oppii virtuaalikonfliktien käytön kaveripiireissään ja etenkin itse virtuaaliympäristössä toisin kuin vanhempansa. Tuossa ympäristössä harjautuminen tuo konfliktin myös uutena mahdollisuutena ja kykynä löytää uutta, kasvaa osana muuttuvaa innovaatioympäristöä.

Sodat ovat ihmiskunnan historiassa toistuneet aina ja vain niiden luonne konfliktina on muuttunut. Nykyisin niissä saa surmansa suuret joukot siviilejä ja sodan rinnalla kulkee aina silmitön terrori ja pelko. Näin se halutaan myös hoitaa ja Afganistan on tyyppiesimerkki tästä siinä missä Vietnam aikoinaan.

Pelon yhteiskunta on traumatisoiva tapahtuma ja kiusaaminen aina merkki työyhteisön oireilusta johonkin sellaiseen, jonka taustat ovat pääsääntöisesti yhteiskunnan omissa rakenteissa viimeistään silloin, kun kiusattuja on yli 60 % kansakunnasta. Tällainen määrä kiusattuja saa varmasti oikaistua virhekäyttäytymisen, ellei pidä kiusaamista oikeutettuna ja hyväksyttävänä käyttäytymisenä esimiehiltään tai työyhteisön muilta jäseniltä, pieneltä vähemmistöltään. Pandemian iskiessä 60 % rokotettuna alkaa jo hoitaa ilmiön laumasuojaa haettaessa. Menetetyt vuodet tai vuosikymmenet ovat pelkästään taitamattoman hallinnon tai poliitikkojen kautta syntyvää osaamattomuuttamme.

Äijäkulttuurista edelläkävijä

AKT teki oman ratkaisunsa. Sen äijäkulttuuri ei pitänyt kiusaamista hyväksyttävänä mallina, hyllytti Rädyn ja otti Hilkka Ahteen takaisin töihin. Tunsin Matti Ahteen hyvin siinä missä Hilkka Ahteen vaimoni esimiehenä. Ennen sitä käytiin epäilemättä tiukkaa kädenvääntöä ja valtarakenteiden uutta arvioimista. Päätös syntyi nopeasti ja sitä vauhditti yleinen mielipide, mediayhtyekunnan tiedotus ja ay-liikkeen tuleva maine, jo koetut kolhut.

Miten vastaava prosessi olisi hoidettu opettajien tai hoitajien, akateemisten naisten liitoissa, jos kiusattu olisikin ollut mies? Tutkimusten mukaan kiusaaminen on yleisintä naisvalta-aloilla.

Verkostoympäristössä, internetin sisällä, kiusaaminen on konfliktina mahdollista kokea myös uutena mahdollisuutena, innovaatioympäristölle tyypillisenä erilaisten kulttuurien yhteentörmäyksenä ja kitkapintana, jonka tuloksena syntyy myös uutta symbolirakennetta, uusia organisaatioita, uusia tuotteita ja palveluja, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa.

Olisiko tämä se keino, jolla suomalaista konfliktia ja sen käsittelyä voisi kehittää myös jatkossa perinteisillä työpaikoillamme? Entäpä jos positiivinen ajattelu alkaisikin vallata alaa ja saisimme psykologisoimattoman sosiaalisen median kautta malleja, jotka ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja siirtävät kuolemansyntejämme hyväksyttävämpään muotoon? Ovatko organisaatiomme ja instituutiomme tähän muutokseen kypsiä? Jos vuosikymmenen kuluttua vuonna 2022 olemme samassa jamassa, vastaus on jyrkän kielteinen. Olemme palanneet lappilaisittain kuvaten sompiolaisen kiusatun elämään. Toki on toinenkin vaihtoehto.

Siis sellainen, joka kasvattaa taloutta eikä vie sitä kohti tyypillisiä valkoisen miehen aiheuttamia tauteja, supistumisilmiöitä ja allaspeikkoja, rappiota lohen nousun estyessä ja sähkön virratessa omasta maasta kokonaan muitten kulutukseen ja tuotantoon, hyvinvointiin? Terve kansallinen itsekkyys ja järjen käyttö ei kuulu kuolemansynteihimme.
Lähettänyt Matti Luostarinen 24.3.2012