Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Maailmankuvien paradigmainen muutos suomalaisittain

Älkää tehkö kuten minä teen vaan kuten minä neuvon. Nämä ovat näitä suomalaisten poliitikkojen neuvoja mutta voi niitä levitellä myös muiden ohjeiksi ja pyrkiä hallitukseen pääministeriksi.

Perussuomalaiset ja Soini kavereineen rakensi puoluettaan 20 vuotta mutta arvot katosivat Jyväskylässä käyden kahdessa päivässä. Kertoi kaverit hallituksessa.

Ja Timohan päivitti kavereineen arvonsa vastaamaan kokoomuksen ja keskustan arvoja. Kannatus on nyt 0,7 % mutta uusi puolue syntymässä talven mittaan. Hallituksessa istutaan nyt ikään kuin asiantuntijoina virkamieshallituksessa.

Nämä ovat näitä uusia perustuslakiimme kirjattavia arvoja, normeja ja moraalirakenteita. Meiltä kun puuttuu perustuslakituomioistuin valvoman poliittista valiokuntaa, perustuslakivaliokuntaa ja samalla myös muita instituutioitamme, kuten presidentin puuhastelua pääministerin kanssa Naantaliin piipahtaen tai välillä kääntyen lennokkeineen Naantalin risteyksessä.

Kaveria ei jätetä vaan maksetaan kunnon eläkelisä 130 000 kun nyt on Pieksämäeltä tullut vuori-insinööri hoitamaan pari vuotta Finnairin asioita. Kekkonen tuli Pielaveden torpasta ja kehitteli vielä huikeammat arvot, normit ja moraalin. Mooses ohjaamaan kansakuntaansa Savosta hänkin. Katainen tuli taas Siilinjärven Pöljän kylästä ja edusti tätä savoarjalaista maailmankuvaa ja normistoa, moraalia. Paavo Väyrynen Lapin perukoilta.

Uusi nobelistimme kauhistelee tätä menoamme ja korkeakoulun raputumista. Eihän sinne enää kukaan mene, ja jos meneekin, virat on täytetty kaverilla ja toverille viis välittämättä monenneko polven tohtori tai professori. Kunhan on sopiva kaveriksi ja yhtä osaamaton kuin muutkin, normit kadoksissa ja arvot samoja, moraali vailla peräsintä. Pelko että alaiset ovat johtajaansa fiksumpia on peloista se kamalin oli eläinpopulaatio mikä tahansa.

Maalaispoikia parantamassa maata ja maailmaa on suomalainen malli. Ensimmäisen polven akateemisia vaaditaan lisää ministereiksi. Ja voi se olla duunari kuka tahansa. Siinä arvot, normit ja moraali vaihtuvat tiuhaan ja kuin tuulessa kulkien.

Ei osu sotesoppa kohdallaan ja maakuntamalli likimainkaan vastaamaan oman aikamme väestön sijoittumista kartalle, liikkumista ja saavutettavuuslukuja, optimaalisia ja tutkijoiden osoittamia oman aikamme maakuntarajoja. Kuka niistä piittaisi ja miksi.

Hesarin toimittaja kertoo maalaispoikana kuinka tällainen on ihan sopivaa eikä tällaista tuomioistuinta tarvita saati alan koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta tieteenä. Hyvin on ilmankin tultu toimeen vuosisata. Ihmiset uskokoot mihin lystää ja tulkoot sillä autuaaksi. Ruokarukous pois aamuhartautena kun joukkoon on eksynyt vääräuskoinenkin. Voi vaikka loukata häntä. Romaneja ja lappilaisia Petelius ja Kalliala loukkasivat mennen tullen televisiossamme. Mutta se on eri juttu se. Se oli huumoria se. Kari Suomalainen piirteli hävyttömiä hänkin.

Mutta Aku Ankka oli puettava ettei loukkaa puolialaston lintu lukijoitaan ja opeta vääriä normeja, moraalia arvoineen. Amerikasta leviäviä. Maalaisukko puhumassa neekeriukoista on taas kamala tapaus ja nuhteet sellaiselle miehelle ja häpeäpaaluun kirkon pihalle. Maantiedon oppikirjat olivat taas rasistista tekstiä ja kuvaa tulvillaan, stereotyyppejä esiteltiin ja tosi hävyttömällä tavalla naapurikansoistamme. Se kuka puhuu ja kirjoitta sekä mitä, oli sidoksissa säätyyn silloin ja on sitä vieläkin. Toiset ihmiset ovat toisia parempia.

Donald Trump on ikävällä tavalla instituutioiden vankina eikä pääse reuhaamaan ihan vapaana mafiapomona Putinin kanssa kilpaa. Onhan se niin väärin ja kahlitsee yhden miehen oikeuksia ja miljardöörien valtaa.

Vanhaa mediaakin alkaa paimentaa sosiaalinen media, kansalaismedia. Ja se vasta kamalaa on. Tyhmä ja oppimaton kansa, josta nousee näitä outoja poliitikkojamme, virkamiehiä ja ties mitä valetohtoreita. Huolissaan ovat päätoimittajat valtamedioissamme sopulilaumoineen.

Kesälomakohmelosta herätessään. Ja kirjoittaen kuinka sininen puolue johtajineen on ollut uskoton vaimolleen ja kilpailee siinä vihreitten pääministeriehdokkaan kanssa moraalin rappiosta. Kun nyt kerran muutkin kunnon miehet käyvät vieraissa miehuutensa näin kansalle osoittaen, johtajan taitonsa ja arvojen rappion.

Sitä kutsutaan uudeksi paradigmaiseksi muutoksi hybridiyhteiskunnassa, maailmankuvan muutokseksi Suomessa se osoittaen. Että ymmärretty on. Huorataan sitä meilläkin ja kuollaan kun naapuri vietti komeita hautajaisia ja jätti kutsumatta.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja