Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Maailman paras maa tilastoja tulkiten.

On 08 Dec, 2019 0 Comments

Samalla kun seuraamme poliittista farssia ja vuosikymmenen seitsemännen hallitukemme nimeämistä, pääministerin vaihtamista, on syytä muistaa miten Suomi sijoittuu tilastoja tulkiten maapallon kartalle. Ettei tämä totuus nyt keskellä kaamosta unohtuisi, esiteltäköön nämä tilastolaitoksen tulostamat tosiasiat tietoomme 102 vuotiasta onnitellessamme:

Hyvä Suomi, hyvä päivänsankari,

joulukuun kuudes päivä on Sinun juhlapäiväsi. 102-vuotiaan itsenäisyytesi aikana olet kehittynyt monessa suhteessa mallikelpoiseksi maaksi. Sankaria on tapana kehua, mutta näin suomalaisena kehuminen on joskus vähän vaikeaa. Siksi etsimme maailmalta näkemyksiä siitä, missä Sinä olet onnistunut.

Mieltämme lämmitti erityisesti se, että olet lapsille hyvä maa.

Suomessa äitien ja lasten hyvinvointi on maailman toiseksi parasta.

Pelastakaa lapset, 2015 Mothers’ Index (State of the World’s Mothers 2015)

Suomessa on maailman pienin imeväiskuolleisuus.

YK, Infant mortality rate (SDG Indicators)

Suomessa sattuu vähiten äitiyskuolemia maailmassa.

Maailman terveysjärjestö (WHO), World Health Statistics 2018: Monitoring health for the SDGs

Suomi on kehittyneistä maista toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille.

Unicef, Fairness for Children

Suomessa lapsilla on maailman kolmanneksi turvatuin lapsuus.

Pelastakaa lapset, Global Childhood Report 2019

Kun lapset kasvavat Sinun helmoissasi vähän vanhemmiksi, on ilo huomata, että nuoret ovat tyytyväisiä elämäänsä ja tarjoat heille hyvät eväät elämään.

Suomalaiset 15-vuotiaat ovat samanikäisistä OECD-maiden nuorista kolmanneksi tyytyväisimpiä elämäänsä.

OECD, PISA 2018: Students’ life satisfaction

Suomi on OECD-maiden kärkimaa koulutuksessa.

OECD, Better Life Index

Suomalainen koulutus vastaa tulevaisuuden tarpeisiin parhaiten maailmassa.

The Economist Intelligence Unit (EIU) & Yidan Prize, The Worldwide Educating for the Future Index 2018

Tarjoamasi koulutus ja hyvinvointi tuottavat tuloksia, jotka vaikuttavat aikuisuuteen asti.

Suomi on elinikäisessä oppimisessa Euroopan kärkimaa.

Euroopan komissio, European Innovation Scoreboard 2019: Lifelong learning

Suomessa on eniten inhimillistä pääomaa maailmassa.

The Lancet, Measuring human capital: a systematic analysis of 195 countries and territories, 1990–2016

Suomi on maailman lukutaitoisin maa.

J. W. Miller (Central Connecticut State University), World’s Most Literate Nations

Suomessa on maailman toiseksi osaavinta työvoimaa.

Maailman talousfoorumi (WEF), The Global Competitiveness Report 2019: Skills of current workforce

Tasa-arvo on asia, josta Sinut erityisesti tunnetaan maailmalla. Olet maa, jossa ihmisillä sukupuolesta riippumatta on hyvät mahdollisuudet toimia yhteiskunnassa.

Suomi on maailman neljänneksi tasa-arvoisin maa.

Maailman talousfoorumi (WEF), Global Gender Gap Report 2018

Suomessa valta on jakautunut sukupuolille kolmanneksi tasa-arvoisimmin EU:ssa.

Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE), Gender Equality Index 2019: Power

Suomessa on vuoden 2019 alussa tehdyn vertailun mukaan Euroopan maista toiseksi eniten naisia kansanedustajina.

Parlamenttienvälinen liitto (IPU) ja UN Women, Women in Politics 2019

Suomi on maailman kolmanneksi paras maa olla nainen.

Georgetown Institute for Women, Peace and Security (GIWPS) ja Oslon rauhantutkimusinstituutti (PRIO), Women, Peace and Security Index 2019

Yritystoiminta, innovaatiot ja kilpailukyky ovat nykyajan valtioille tärkeitä asioita. 102-vuotiaaksi olet poikkeuksellisen hyvin perillä digitalisaatiosta ja innovoinnista. Vireä valtio, kerrassaan!

Suomi on EU-maista edistynein digitalisaation hyödyntämisessä.

Euroopan komissio, Digitaalitalouden ja -yhteiskunnan indeksi (DESI) 2019

Suomi on maailman paras maa yritystoiminnalle. (Vertailussa 126 maata.)

Cornell University, INSEAD ja World Intellectual Property Organization (WIPO), The Global Innovation Index 2019

Suomen kestävä kilpailukyky on maailman neljänneksi paras.

SolAbility, The Global Sustainable Competitiveness Index 2017

Suomi on maailman kolmanneksi innovatiivisin maa.

Bloomberg, Bloomberg Innovation Index 2019

Elämme näin juhlapäiväsi aikaan vuoden pimeimpiä aikoja. Saatamme täällä välillä valittaa pimeydestä, kylmyydestä, kovaäänisistä keskusteluista, bussipysäkillä liian lähelle tulevista ihmisistä… Valittamisesta huolimatta me olemme keskimäärin varsin tyytyväisiä. Luottavaisiakin olemme. Epäilemme kyllä välillä sitä, että olisit maailman onnellisin maa. Mutta näin ne maailmalla sanovat.

Suomalaiset ovat eurooppalaisista tyytyväisimpiä elämäänsä.

Eurostat, Subjective well-being statistics: Overall life satisfaction in the EU (2018)

Suomalaisten luottamus oikeusjärjestelmään on suurinta EU-maissa.

Euroopan komissio, Standard Eurobarometer 91

Suomalaisten luottamus poliisiin on suurinta EU-maissa.

Euroopan komissio, Standard Eurobarometer 91

Suomalaisten luottamus puolustusvoimiin on suurinta EU-maissa

Euroopan komissio, Standard Eurobarometer 91

Suomalaiset luottavat mediaan EU-maiden kansalaisista eniten.

Euroopan komissio, Standard Eurobarometer 91

Suomalaisten luottamus muihin ihmisiin on Euroopan suurinta.

Euroopan komissio, Fairness, inequality and inter-generational mobility (2017)

Suomi on maailman onnellisin maa.

Sustainable Development Solutions Network, World Happiness Report (2019)

Tolstoita mukaillen “kaikki onnelliset maat ovat toistensa kaltaisia”. Monissa näissä esittämissämme vertailuissa Sinä olet kärkijoukossa muiden Pohjoismaiden kanssa. Vertailujen perusteella tarjoat meille kosolti syitä tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen.

Suomessa on maailman puhtainta ilmaa.

Maailman terveysjärjestö (WHO) / Ilmatieteen laitos, Suomi WHO:n ilmanlaatutilaston kärjessä

Suomi on vesivaroiltaan maailman rikkain maa.

Peter Lawrence, Jeremy Meigh & Caroline Sullivan (Keelen yliopisto), The Water Poverty Index

Suomessa on maailman toiseksi pienin humanitääristen kriisien ja luonnononnettomuuksien riski.

Inter-Agency Standing Committee (IASC) & Euroopan komissio, INFORM Global Risk Index Results 2018

Suomi on tähän mennessä saavuttanut kestävän kehityksen tavoitteet (SDG) kolmanneksi parhaiten maailmassa.

Sachs, J., Schmidt-Traub, G., Kroll, C., Lafortune, G., Fuller, G. (Bertelsmann Stiftung ja Sustainable Development Solutions Network (SDSN)), Sustainable Development Report 2019

Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos.

Maailman talousfoorumi (WEF), The Global Competitiveness Report 2019: Judicial Independence

Suomi on maailman paras maa ihmisten perusoikeuksien suojelemisessa.

The World Justice Project, WJP Rule of Law Index (2019): Fundamental rights

Suomessa omistusoikeuden suoja on maailman paras.

Maailman talousfoorumi (WEF), The Global Competitiveness Report 2019: Property Rights

Suomi on maailman kolmanneksi paras maa laillisuusperiaatteen noudattamisessa.

The World Justice Project, WJP Rule of Law Index (2019): Fundamental rights

Suomessa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta.

Maailman talousfoorumi (WEF), The Global Competitiveness Report 2019: Organized Crime

Suomessa esiintyy maailman kolmanneksi vähiten korruptiota.

Transparency International, Corruptions Perceptions Index (2018)

Suomen vaalit ovat maailman toiseksi vapaimmat ja luotettavimmat.

Pippa Norris & Max Grömping (The Electoral Integrity Project / Sydneyn yliopisto & Harvardin yliopisto): Electoral Integrity Worldwide, Electoral Integrity Project

Suomessa on maailman toiseksi paras lehdistönvapaus.

Toimittajat ilman rajoja, 2019 World Press Freedom Index

Suomalaisilla on maailman kolmanneksi eniten henkilökohtaista vapautta ja valinnan vapautta.

The Social Progress Imperative, 2019 Social Progress Index

Suomessa on maailman toiseksi paras hallinto.

Legatum-instituutti, The Legatum Prosperity Index (2019)

Suomen passi on maailman toiseksi vaikutusvaltaisin.

Henley & Partners, Henley & Partners Passport Index (2019)

Suomi tuottaa kokoonsa nähden eniten hyvää ihmiskunnalle.

Good Country, The Good Country Index (2019)

Suomi on maailman vakain valtio.

The Fund for Peace, Fragile states index (2019)

Suomi on maailman vapain maa.

Freedom House, Freedom in the World (2019)

Kelpo saavutuksia 102-vuotiaalta. Lämpimät onnittelut ja hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja