Suomalaiset heräävät pakolaispolitiikkaan jostakin syystä vasta kun se on muuttanut omaan kaupunkiin tai heillä on siitä konkreettista sanottavaa. Raimo Rönkkö on kokenut muuton Ruotsiin ja kuvaa sen ns. tavoitemuuttajan näkökulmasta (FL19.9). Kuvaus on hyvä mutta ei täysin vastaa pakolaismuuton ongelmia yksilön kokemuksina vuonna 2015.

Karjalan evakko on ollut pakkomuuttaja. Pakkomuutossa lähtö perustuu usein aseisiin ja sotaan. Toki muuttajilla on myös tavoitteita, muutakin kuin säilyä hengissä mutta ensimmäinen on kuitenkin juuri tämä, oman ja perheen hengen turvaaminen väkivallalta. Tavoitteet syntyvät myöhemmin ja aluksi terapeuttisina.

Pahimmillaan pakkomuutto tunnetaan Suomessa allasmuuttajiemme kohdalla Sompiossa. Lokan ja Porttipahdan altaiden alta joutui muuttamaan noin 600 ihmistä ja tämä muutto vei mukanaan myös fyysisen asuinympäristön ja toiveen palata joskus juurilleen edes muistojaan lapsuudestaan itkien. Näinhän tekevät tänään Karjalasta siirtolaisina muuttaneet evakkomme ja myös heidän lapsensa juurillaan vieraillen.

Tein ensimmäiset opinnäytetyöni, graduni ja väitöskirjani, näistä pakolaisista. Myös MTT:n muutosta Jokioisiin tehtiin kaksikin tutkimusta. Toinen eteni väitöskirjaksi saakka. Allasmuuttajia löytyy maailmalta valtavat määrät ja kokemukset ovat paljon traumaattisempia kuin muissa muutoissamme. Siinä kun viedään lopullisesti myös lähiyhteisön kulttuuri, heimon haudat ja henget, uskonto, kosketus ihmisen sielun syvimpiin paikkaleimautumisen piilotajuntaisiin luoliimme. Osa niistä on myös vuosituhantisia ja geneettisiä, ei vain lapsena hankittuja, psykologisia tai sosiologisia.

Aiheesta on paljon kirjallisuutta ja tutkimusta. Siihen on mahdollista tutusta ennen kuin alkaa olettaa sellaista, josta ei voi olla omakohtaista kokemusta tai edes koulutusta. Noiden tutkimusten mukana kun kieleemme tulivat myös käsitteet spatiaalisesta identiteetistä ja juuristamme. Niistä on puhuttu paljon sukututkimuksen ja vaikkapa kuntaliitosten yhteydessä, yhteisötutkimuksessa, kylätutkimuksissa ja sen toimintaa yliopistoissamme suunniteltaessa. Some takkuaa sekin jatkossakin kun oleelliset asiat yritetään kätkeä yhteisötutkimus ja paikallisdemokratia unohtaen.

Nyt käynnistyneet pakolaisvirrat tuleva mm. Afrikasta, jopa lähetä suuria Voltan ja Kariban jättialtaita, joihin jouduin tutustumaan nuorena tohtorina ja järkyttymään niin monen menehtymistä, jopa kyläkunnittain, muuttojen yhteydessä. Nämä afrikkalaiset kulttuurit ja toisaalta vanhan Babylonian alueelta meille tulevat muuttajat edustavat kovin erilaisia muuttajia yhdessä samaan hotelliin majoittaen, mutta kokemukset yhdistävät traumoineen.

Niiden ymmärtämiseen ja hoitamiseen tulee käyttää ammatti-ihmisiä ja työ on, aivan oikein, parasta terapiaa, kuten Rönkkö kirjoituksessaan huomauttaa.

Ei kuitenkaan välttämättä 1960-luvun risusavottaa, kun kyseessä ovat kunnianhimoiset nuoret, joilla on myös unelmia. Kuka tahansa ei matkaa Irakista tai Syyriasta puolen maailman halki kalottialueelle Haaparantaan ja Tornioon päätyäkseen lopulta Suomeen ja vaikkapa maaseudulla Lammille ja Forssaan akateemisena ihmisenä. Se on melkoinen taivallus ja takana on sodan kokemukset sekä edessä valtiot, joista ei ole ollut ennen edes tietoa. Metropoliasukkaille maaseutu on vierasta sekin ja neljä vuodenaikaa pakkasineen ja lumineen jo kulttuurisokki sinänsä.

Forssa Rotareilla on tapana tuoda nuoria maailmalta omaan kaupunkiinsa ja tutustuttaa heitä kulttuuriimme perhekunnittain. Se on hyväksi havaittua ja itsekin yllätyin sen tuloksista. Nuori ihminen tänne muuttaneena voi vuodessa tehdä itselleen ja muille ihmeitä. Olla kultakimpale kylälle, jossa elämä on uinuvaa. Se voisi olla myös nyt eräs keino kummiperheineen lähestyä niitä nuoria, joita meille tulee nyt yli rajan enemmän kuin koskaan historiamme aikana. Keskikokoisen kaupungin verran tänä vuonna.

Toiminta voisi olla järjestelmällistä ja perustua haastatteluihin, keskusteluihin, yhteiseen ohjemaamme. Se ohjelma voisi olla EU-rahoitteinenkin ja myöhemmin pilotoida kansalliseksi ja kansainväliseksi käytännöksi. Näin meillä on tehty toki ennenkin vaikkapa Loimijoki-ohjelman yhteydessä.

Pahinta mitä voimme tehdä on politisoida aihe ymmärtämättä, kuinka välttämättömästä on hyvä tehdä itselleen hyve myös Hämeessä eläen ja nyt suuren murroskulttuurin aikana. Ilmiöstä kun on tulossa ilmastomuutoksen kautta pysyvä ja jotkut menestyvät sen hoidossa muita paremmin ja tunnetaan siitä maailmalla.