Korporativismi ja suomalainen saamattomuus – Estonian muistopäivä.
Beati monoculi in terra caecorum – Autuaita ovat yksisilmäiset sokeiden maassa.
28.09. 2023
Vuosi 2011 oli omassa tuotannossani tärkeä vuosi jo 1970-luvulla siitä kirjoittaen. Mayakansa oli ennustanut siitä tai oikeammin heidän kalenterinsa ikään kuin loppui tuohon hetkeen. Käytin tuota tietoani ja hiven muutakin tuohon kulttuuriin, myös paikan päällä tutustuen, otsikossa käsikirjoitukseen ”Arctic Babylon 2011”. Kirja oli tarkoitus julkaista Oulussa Kalevan kirjapainossa, mutta se jäi hoitamatta kirjoja julkaisseen painokoneen tehdessä vararikon. Tänään näitä vastaavia pienpainoja on pilvin pimein ja vararikko on liioiteltu käsite parturin lopettaessa yksin hoitamansa yritystoiminnan. Näin tuo kirja julkaistiinkin paljon myöhemmin ja Saksassa sen kustantaen.
Samoja aikoja myös sukuni omistama kirjapaino Itä-Savossa siirtyi ensimmäisenä Suomessa digiaikaan ja samalla Toppisen suvun omistukseen. Tänään suomalaiset lehtitalot ja niiden omistajat edustavat kokonaan uutta vaihetta, eikä sen tulevaisuutta käy ennustaminen. Sen sijaan terveytemme hoitoon ja huoltoon tarkoitetut organisaatiot ovat suuremman huolen aihe ja kuulun niihin, jotka eivät voineet hyväksyä nykyistä tapaamme rakentaa korporatiivisia organisaatioitamme kymmenittäin aluepoliittisena menneen maailman mallinamme.
Syksyllä 2011 kirjoitin Bulevardi nimiseen sähköiseen mediaan korporativismin kolmannesta aallosta. Nyt kun elämme uutta vaihetta ja olemme valmiina tuomitsemaan hyvinvointialueemme pahoinvoivina, on syytä palauttaa mieleen mitä tapahtui tuona vuonna 2011 muutakin kuin vain arabi-islamilaiset vallankumoukset Afrikassa, tsunami Japanissa sekä norjalaisten murheellinen verilöyly kohteena nuoren elämänsä alussa olleet, liki vielä lapseksi luettavat, suljetun saaren Norjan historiaan jääneenä synkkänä lukuna. ”Qui habet aures audiendi, audiat.” – Jolla on korvat kuulla, kuulkoon.
Korporativismin kolmas aalto
25.10. 2011–28.09. 2023
Ihminen voi tehdä useita erilaisia uria elämänkaarensa aikana. Ilpo Santalan nekrologissa kekseliäs uudistumiskyky on tästä tyyppiesimerkki (HS 25.10. 2011). Kun tapasin Santalan ensimmäisen kerran, hän eli toista uraansa Innopoliksen yritysten kasvu-uria etsiskellen ja vei minut Lasipalatsinsa saunaan osoittaen sieltä, kuin kotkanpesässä istuen, kuinka Espoo on metsäinen kaupunki ja suomalainen metropoli omituinen käsite keskellä korpea. Pankkimiehestä, Postipankin johtajasta, oli tullut teknologiajohtaja, yritysten kehittäjä ja nyt viimeisessä, kolmannessa vaiheessa Suomen taideteollisuusyhdistyksen toimitusjohtaja. Euripidesta lainaten autuaita ovat omistajat. – ”Beati possidentes.” Miksei myös muistossa autuaat. – ”Beatae memoriae.”

Oleellisen oivaltaminen. Imelät sanat ja hyvässä uskossa.”Blanda verba”- ”Bona fide”

Santalaa kuunnellen ja seuraten minulle syntyi käsitys hyvin perhekeskeisestä ja lämminhenkisestä ihmisestä. Lapin retket ja luonnon rakkaus sekä lapset, lastenlapset olivat miehelle kaikki kaikessa historian harrastuksen ja lukemisen rinnalla. Santalan kanssa oli helppo puhua ja häntä oli vaivatonta seurata, kokemukset kun olivat usein yhteisiä. Pekka Hallbergin kirjoittama nekrologi Ilpo Santalasta on oleellisen löytänyt.

Oleellisen löytäminen on hyvän lehtikirjoituksen vaatimaton tehtävä. Ei niinkään vieminen tekstin lukija gonzo -journalismin poluille tai viihteeseen, epäoleellisiin yksityiskohtiin. Tässä Helsingin Sanomat tiivistää oikein myös pääkirjoituksensa kertomalla, kuinka Kreikka menee velkasaneeraukseen, sijoittajat menettävät Kreikka-velkakirjojensa arvon käytännössä kokonaan, pankit pääomitetaan omistajien kukkarosta ja vakausrahastosta puristetaan finanssisektorin turvaverkko. ”Bona nulla. Persaukinen.”

Korporatiivinen valtio pysyy taustalla ja Suomi sekä Hollanti peesaavat etujensa mukaan Saksaa. Tuon saman Ilpo Santala olisi kertonut jo paljon aikaisemmin ja käyttäen samaa kieltä kuin Jussi Halla-aho saaden aikanaan presidentti Mauno Koiviston kovistelut osakseen. Koiviston oppi ja kieli olivat mutkikkaampia, jossa taustalla oli myös perusfilosofinen pohdinta. Finanssipolitiikka ei saanut rientää ohi reaalipolitiikan. Näin poliitikonkin on lopulta kokeiltava viimeistä keinoa ja puhuttava totta. ”Blanda verba”, – ”Bona communia”. Imeliä sanoja, – Yhteinen omaisuus.

Korporativismin syntipukit. Nuhteettomalla mielellä – Hyvällä aikomuksella.

Saman toteaa myös Helsingin Sanomat kertomalla lopulta oleellisen lainaten Jean Claude Trichet’tä ja John Maynard Keynesiä. Demokraattiset hallitukset ovat kykenemättömiä tekemään oikeita ja kovia päätöksiä, muuten kuin ehkä äärimmäisen paineen alla. Sen jälkeen, kun on ensin kokeiltu kaikkia muita vaihtoehtoja. Nyt se vei aikaa vain meiltä lähes kaksi vuotta ja jatkuu edelleen. Se on poissa Pohjolan hyvinvoinnista ja kohta myös eläkkeistämme. Vuonna 2023 olemme vaikeammassa liemessä. Nyt ei auta puhumisvimma eikä kirjoittamisen syyhy. ”Cacoethes loquendi” Cacoethes scribendi. Hämärä huone tai Elysiumin kentät. ”Camera obscura” Campi Elysii.  

Toimittaja Lauri Malkavaara näkee saman omassa kolumnissaan (HS 25.10. 2011) ja vertaa Halla-ahoa jääkiekkoilija Jarkko Ruutuun. Molemmat ovat erityisen tarkkailun kohteina ja provosoivat mediaa ja tuomareita, korporativismin voimia ja byrokratian toteuttajia myös silloin, kun siihen ei olisi mitään näkyvää aihetta. Näin Jussi Halla-ahosta on tehty politiikan Jarkko Ruutu tai päinvastoin. Molemmille vihelletään kaiken varalta jäähy muiden vitkastellessa vaihdoissaan. ”Causa formalis” – Muotovirhe.

Vantaan vaihto-oppilas. Oulun kasvatti. – ”Civis Romanus sum.” Liki Rooman kansalainen.

Kari Nenonen valitaan Vantaan kaupunginjohtajaksi. Kari on oppilaitani Oulun yliopiston opettajanurani ajoilta ja edustaa johtajaa, joka tekee nyt kolmatta uraa Oulun kaupunginjohtajasta ensin kiistellyksi HUS:n johtajaksi ja nyt palaten kunnallisliitosta takaisin kaupunginjohtajaksi pohtien, miten suurkuntaa rakennetaan ja onko työssäkäyntialueet oikea tapa kokea yhdyskuntarakenteen oman aikamme todellisuus. Oulussa liitokset sujuvat kohti odotettua ratkaisua. Kehä todistelussa. ”Circulus in demonstrando.”

Vantaa on saamassa vahvan ja hyvän taustan hankkineen kokeneen kaupunginjohtajan. Täynnä draamaa ollut virantäyttö on nyt löytänyt ainoan oikean ratkaisun ja kaupunkia vetää lämminhenkinen, perhekeskeinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin entinen johtaja. ”Communis sensus.” – Terve järki ja erinomaiset kouluttajat.

Kolmannen linjan uuskorporativismi. ”Communio sanctorum” – Pyhien yhteys.

Meillä haetaan nyt kolmatta linjaa, jossa vanha sosialismi ja epäonninen kapitalismi etsivät tietä hyläten niin John Locken kuin Hugo Grotiuksen liberalismin keskiaikaisen hengen, kuin samalla monet esisosialistiset tai antikapitalistiset, pragmatismista vaikutteita saaneet syndikalistiset liikkeet. Filosofisesti epäyhtenäiset liberalismi tai libertanismi sekä dogmatisoivat aatesuunnat ovat nyt epäsuosiossa. Mensevikkien perilliset eivät saa hekään enää riviään suoraksi ja nousevana isminä kohoaa uuskorporativismi. Se alkaa olla ikään kuin iso viemäri. – ”Cloaca maxima.”

Korporativismia ei ole koskaan esitetty minkään yhteiskuntafilosofian muodossa. Sitä ei saa puetuksi jonkin tietyn ajatussuunnan tai ideologian, yhteiskuntafilosofian normatiiviseen teoriaan. Se ei sovi yhteen mihinkään filosofiseen suuntaukseen, ei edes individualistiseen grotiuslaiseen luonnonoikeusperinteeseen. Ei myöskään saksalaiseen idealismiin tai naturalismiin. Liberalistis-kommunitaristisen perinteen yhteisöllinen luonne ja sen yhtymäkohdat sosiaaliliberalismiin ovat nekin vieraita ja libertaarit vaikenevat heti, kun kyse on modernista kapitalismista ja nyt sen kriisistä.

Dogmatisoiva maxismi on sekin sekulaarinen filosofisena järjestelmänä ja muistuttaa liki tunnustuksellista uskontoa. Kommunismin valtavirtaus torjui sitä aikanaan kuin ruttoa. ”Quid hoc sibi vult? – Mitä tämä tarkoittaa? ”Quid es veritas?” Mikä on totuus.

Korporatiivinen media. Concordia discoris (Horatius). Eripurainen sopusointu.

Kun eläkeikäisten on päätettävä, miten menetellä silloin, kun eläke-etua heikennetään työeläkeyhtiöiden tuottotavoitteiden laskiessa, edessä on medioitten (HS 25.10) mukaan joko eläkkeiden pienentäminen (helpoin), eläkeiän tuntuva nostaminen tai eläkemaksujen nostaminen. Terve järki vai eripurainen sopusointu. ”Commuinis sensus.” On pohdittava ensin, elämmekö nyt vuotta 2011 vai ehkä vuotta 2023?

Kaikki vaihtoehdot ovat nyt kehnoja ja media hoitaa tehtäväänsä esitellen nämä vaihtoehdot ikään kuin dogmeina, joista lopulta jää vain yksi käteen tai poliitikko pyrkii liittämään ne toisiinsa. Korporatiivinen media ja sen propaganda muokkaa mielipiteitä. Tähän tarkoitukseen käytetään käsitteitä, joiden kanssa on mahdoton tai ainakin vaikea riidellä. Sellaisia ovat vaikkapa demokratisointi, vapauttaminen, vastuullinen politiikka, suurempi yhteinen hyvä tai tässä tapauksessa pienin mahdollinen yhteinen paha. Yleinen mielipide vai terve järki? ”Communis opinio – Sensus.”

Korporativismi medioissa toteutuu vaikenemalla todellisista päämääristä. Päämäärän esittely sellaisenaan johtaisi sen alistamista julkiseen keskusteluun, somen mediaan. Koroporativismissa keskusteluun tuodaan rajattu ja usein näennäinen ongelma ja siihen käytettävät vaihtoehdot. Näennäisdemokratiassa julkisuuskin haetaan henkilöille, jotka halutaan päättäjiksi. Näin syntyy yhtenäinen vaikutelma yhdestä henkilöstä, yhdestä

vaihtoehdosta ja kolmesta urasta saman puolueen mandaatilla. Iso viemäri – ”Cloaca maxima.”

Luovuus fraktioissa, virhepoikkeamissa. Consensus generis humani. Ihmissuvun yksimielisyys.

Filosofialle ominaista luovuutta, innovointia, voi olla vain suurten ideologioiden fraktiossa tai koko kokemamme tradition ulkopuolella, kirjoittaa Timo Andersson blogissaan. Vastaavasti uudessa mediayhteiskunnassa säkenöivä luovuus löytyy suurten aineistojen ja bogikirjoittajien muutamista harvoista löydöksistä, joita tutkimus voi jäljittää eräänlaisina oikkuina, residuaaleina, “virhepoikkeamina“, suuren massan tuottamasta viihteestä. Muotijulkaisuista, ruokaresepteistä tai juorupalstoilta näitä ei löydy?

Kun etsimme uuden korporativismisen yhteiskuntamme punaista lankaa, vastausta hakemaamme kysymykseen EU:n lainsäädännöstä tai omasta päätöksentekomme tasoista ja prosesseista, joudumme tekemään sen itse. Hakien työläästi totuutta uutisvirrasta unohtaen myös “mediaeliitti” ja sen tarjoamat tuotteet, uutiset ja niiden analyysit. Se on pääsääntöisesti omistajansa näköistä ja sen etua ajavaa. Consilio bono.

Uudelleen organisoituva yhteiskuntamme hakee nyt tukea sekä idästä että lännestä mutta samalla myös keskiajan ja uuden ajan sääty-yhteiskuntien korporativismista ja tämän yhteydestä vanhaan organistiseen yhteiskuntakäsitykseemme. Syntyy yliorganisoituvia yhdyskuntia, sääty-yhteiskunnan elitismiä ja syrjäytymistä. Consilio bono.
Palaamme ikään kuin Ruotsissa ja Suomessa jo elettyyn korporatiiviseen yhteiskuntaan ja haemme vastauksia vaikkapa liki merkantilistisista kauppa- ja talouspolitiikan linjauksistamme. Oikeusfilosofiassa arvostettu Snellman edusti aikanaan eräänlaista muunnelmaa hegeliläisestä ajattelutavasta, jota myös Urho Kekkonen edusti. Omalla tavallaan.

Traumasta ja turhaumasta taantumaan. Ruumis on terve, mutta kukkaro kipeä – ”Corpus valet sed aegrotat crumena.” (Erasmus Rotterdamilainen)

Olen kirjoittanut tästä yhteiskuntien taantumasta runsaasti jo aiemmin ja Arctic Babylon I,II,III (2011, 2015, 2023) perustuu juuri tämän taantuman esittelyyn ja osana tutkimuksiani, jossa on käytetty suuria aineistoja ja delfi -analytiikkaa. Harvardissa julkaisut on esitelty usein juuri käytetyn analytiikan kehittelynä, mutta myös teknopolis -strategiana Stratfordin tapaan ne julkaisten ja juuri kuolleen Steven Jobsin elämänkertakirjan yhteydessä. Hylätty, valittu ja erikoinen Applen perustaja eli hänkin kolmen uran kautta tuottaen samalla meille tulevaisuuden. Siihen on nyt tartuttava. Hyvät tavat turmelee pahoja puhuva seura. ”Corrumpunt mores bonos colloquia mala.”

Niin Kari Nenonen kuin Ilpo Santala ovat henkilöinä historiallisen viitekehyksen tunnistaneita ja molempia yhdistää joustava tapa arvioida prosessin tulevaisuus korporativismin näkökulmasta. Sen vanhimmat vaikeimmat muodot on kyettävä nyt taantumassamme sivuuttamaan ja varoen sellaisia karikoita, jossa suomalainen yhteiskunta ja sen yhdyskuntarakenteet, toisiinsa yhä heikommin luottavat kaupungit, voidaan rakentaa paremmin (Crede experto) uuteen korporatistiseen vaiheeseen sopiviksi. Oulu Euroopan kulttuurikaupunkina voisi ottaa luovuuden ja klusterit vakavasti.

Se ei saa viedä aikaa kohtuuttomasti, eikä sitä pidä tehdä vain pakon edessä, kuten EU:n kohdalla on tapahtumassa koskien Kreikkaa, Italiaa ja muita euroalueen eteläisiä valtioita, myös Ranskaa ja se pankkeja sekä valtion tulevaa luottoluokitusta muistaen vuosi 2011 ja 2015 sekä eläen nyt vuotta 2023. On piinallista pelätä sellaista, mitä ei voi voittaa. ”Crux est, se metus, vincere quod nequeas.” (Anakharsis).