Äitini oli tehnyt maalauksen Olavinlinnasta. Se oli sänkyni päädyssä. Toinen kuva liittyi taas Petsamoon ja sen kuninkaan kartanoon. Aikuisena molemmat tulivat tutuiksi muutenkin kuin turistina.

Hämeenlinna ja Savonlinna ovat yhdistelmä, joita kuvatessa moni unohtaa niiden historian. Hämeen Sanomat lehtenä ei koskaan julkaissut yhtään juttuani nuorena tohtorina ja professorina. Itä-Savo ja Turun Sanomat, Kaleva ja Lappeenrannassa ilmestyvä media julkaisivat aina kaikki. Myös Savon Sanomat liki kaikki. Nyt kun on asunut Forssassa liki kolme vuosikymmentä, sen ymmärtää erittäin hyvin. Kun Forssan Lehti alkoi ilmestyä Hämeenlinnassa, sekin lopetti julkaisemasta kirjoituksiani silloinkin, kun oikaisin lehden virheitä. Viimeksi oudosta kirjoittelusta liittyen lotta -veistokseen ja sen historiaan. Tai oikeammin jättäen tuon historian kirjaamatta kokonaan taideteoksena Lappeenrannassa ja Turussa sekä toki muuallakin Suomessa. Mitähän syytä siihenkin mahtoi olla Hämeenlinnassa? Miksi forssalaiset oli saatava riitelemään keskenään turhasta palaten vuoteen 1918 ja sisällissotaamme. Silloinkin Forssassa ja Lounais-Hämeessä puuhastelivat ulkopuoliset hämärämiehet.

Tänään Forssan Lehti kirjoittaa kuinka forssalaiset hoitajat ja lääkärit eivät pääsisikään Hämeenlinnaan entisinä työntekijöinä. Taasko valehdeltiin? Miksi hämäläisten on niin tavattoman helppoa puhua muunneltua totuutta? Suojelivatko aikanaan linnan muurit myös totuudelta ja tänään nigerialaisten rahoilta? Miksi Hämeessä on niin paljon suljettuja ja koomisia ilmiöitä? Liittyvätkö ne jotenkin näihin linnoihin, läänityksiin ja hallintoon, suljettuun sosiaaliseen pääomaan ja kulttuuriin, komentotalouteen ja kirjurin töihin?

Hämeenlinna rakennettiin kuivalle maalle, Savonlinna taas saareen. Savo oli saarien pilkkomaa vesistöä, saaria joita juuri vesireitit yhdistivät. Niitä ei voinut linnoittaa. Syntyi erilainen maailmankuva. Samalla myös kieli ja sen käyttö. Välillä oli vedenjakaja-alue ja luonnonmaantieteellinen sekä antopologinen valtava raja. Sen vahvisti miekalla piirretty raja. Kaksi eri valtakuntaa, kaksi eri globaalia kulttuuria, kaksi eri maailmankuvaa kielineenkin saati geneettisine perintöineen. Sen huomaa myös tänään hybridiyhteiskunnan mediamaailmassa.

Oulussa teatterikin rakennettiin mereen ja yliopisto suolle. Ruotsalainen tunsi kansansa ja sen itäosan. Savolaiset olivat liikkuvia, huuhtakuninkaat ja kaskenpolttajat, tervahaudat, vaihtoivat paikkaa ja osa maksoi tiloiltaan verot myös kirkolle tai oikeammin luostarilaitokselle. Se oli valtava laitos ja alkujaan Turkin rajoilta läpi Venäjän maan Suomeen rantautunut. Se piti yllä tiedettä ja kulttuuria, maailmankuvaa, jossa koulutus oli tärkein hengellisyyden rinnalla. On edelleenkin ympäri maailmaa yliopistoineen. Kuningas siirsi savolaiset, pääosin Etelä-Savosta Oulujoen eli Kainuunjoen suistoon. Sen huomaa vielä tänäänkin myös Pohjois-Ruotsissa liikkuen. Alkoi kausi, jossa Oulusta syntyi puolen Suomen pääkaupunki tervaporvareineen. Oulujoen rakensivat porvarit itse. Ei Pohjolan Voima tai Kemijokiyhtiö tahallisia koskisotiaan käyden ja ihmisiä niihin lietsoen. Joen energia siirtyi oman kemianteollisuuden käyttöön. Raha ei haissut, sanottiin.

Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Kuopion ja Pohjois-Savon talousalueet eroavat melkoisesti Kanta-Hämeestä tai Päijät-Hämeestä. Hämeenlinnassa ja Lahdessa ei ole edes yliopistoa. Jotain on mennyt pahasti vikaan. Kysykää vaikka forssalaisilta. Hämeessä ei voi luottaa maakunnan yhteiseen veturiin. Sellaista kun ei ole olemassakaan. Ei ole koskaan ollutkaan. Vai lukeeko joku Hämeen Sanomia Forssassa, Jokioisissa, Ypäjällä, Humppilassa, Tammelassa, koko Lounais-Hämeessä saati Loimijokilaaksossa. Se on pilkottu ja pilattu talousalueenamme myös Someron suuntaan. Kun yhteinen Hämeen lääni lopetettiin, Tampere otti pesäeron ja muuttui Pirkanmaaksi, Lahti Päijät-Hämeeksi. Eurooppalaisen mittapuun mukaan Kouvola olisi logistisesti ylivertainen yhdistäjä mutta kysykääpä sitä Lahdessa tai Kotkassa, Lappeenrannassa. Heitä ei näytä yhdistävän mikään. Mutta erottavia tekijöitä on todellakin paljon. Ja nyt sitten työttömien olisi ne kurottava yhdeksi maakunnaksi kun sairaalatkaan eivät siihen kyenneet saati poliitikot.

Oikein hyvää yötä ja samalla joulun jälkeistä aikaa, loppiaista. Nuutin päivään on vielä viikko. Se oli vanhasuomalaisten hetki lopettaa joulunajan juhlinta ja tavata nuutinpukit. Nuutinpukki oli ikään kuin kääntöpuoli joulupukille. Oman aikansa terroristi. Jos sitä ei voinut mitenkään lahjoa syntyi rumaa jälkeä. Kuvat Kainuusta kertovat kuinka ihmiset pyrkivät selviämään maaseudulla ilman sähköä, lämpöä ja vettä. Ruuastakin alkaa olla puutetta. Eivät edes pyydä apua. Se on hyvin suomalainen tapa siellä suunnalla eläen ja muistuttaa nuutinpäivästä. Suomi oli Euroopan viimeinen maa, jossa kuoltiin nälkään. Snellman oli huolissaan markasta ja sen arvosta, lainaotto olisi ollut täysin vastuutonta myös nälänhädän talvina ja niihin varautuen. Näin saa Suomessa osakseen arvostusta ja ikuistetaan veistokseksi.