Innovaatiopolitiikalle suunnanmuutos

Q.E.D – M.O.T 03.01. 2024

Mikä oli todistettava

Oikeimman tuo suunnanmuutos tapahtui jo liki pari vuosikymmentä takaperin mutta on sen jälkeen vahvistunut. Kirjoitin aiheesta tuolloin runsaasti ja ekologinen klusteri sekä siihen liittyvät innovaatiopoliittiset tavoitteet olivat myös toisen väitöskirjani aiheena. Tuolloin vastaväittäjänä toiminut olisi halunnut kakki työni mukaan sekä kokoamaan niistä ns. nippuväitöskirjan. Jos joutuisin tänään väittelemään aiheesta, josta olen tuottanut kirjani artikkeleina vuosittain, minun olisi pyrittävä juuri sellaiseen myös julkaisutoimintaan, jossa mukana on Juhani Ahon lastujen kaltaista, oman aikansa medianerojen työstä samalla kirjoittaen ja korostettava tätä perinteistä, konservatiivisena tunnettua rakenteellista oivallusta. Aho olisi aikanaan Nobelinsa ansainnut. Kyse on samalla ympyrän neliöimisestä. – ”Quadratura circuli.”

Qualis rex, talis grex – Millainen kuningas, sellainen lauma.

Uuden innovaatiopolitiikan rakenteet ovat, ei vain monitieteistä ja tieteiden välistä, vaan samalla myös poikkitieteistä. Klusterirakenteet ovat tehneet mahdolliseksi löydöksille, joita algoritmeja käyttävä tiede tutkijoineen on menestyksellisesti hyödyntänyt. Samalla aiemmin piilossa pysyneet löydökset on saatu sellaiseen käyttöön, johon tutkija itse ei ole edes voinut kuvitella niitä joskus käytettävän. Ilmiö ei ole uusi, mutta robotiikan aikana siitä on tullut kaiken aikaa yleistyvä, helpottaen näin elämäämme ja tavalla, josta emme ole aina edes tietoisia. Näin myös innovaatioiden leviäminen, diffuusio, tapahtuu keinoilla, jotka ovat edistäneet tieteen käyttöä tavalla, jossa perustieteen tutkijat eivät ole edes aina havainneet. Siinä Senecaa lainaten, tärkeää on se, miten hyvin elät, ei se, miten kauan. – ””Quam bene vivas, refert, non quam diu.

Samalla tieteeseen ja tutkimukseen penseästi asennoituvat ovat ottaneet näitä tuloksia käyttöönsä, helpottaen näin omaa arkista elämäänsä, sitä edes huomaamatta. Näin myös jako ensiomaksujien ja myöhempiin vitkastelijoihin ei enää sellaisenaan toimi tutkittaessa uusien innovaatioiden käyttöä ja leviämistä. Samoin poikkitieteinen metodinen kirjo on sekin muuttanut perinteistä tieteen kenttää ja sen ikivanhaa luokitteluakin. Suomen ilmavoimien motto: ”Laatu meidän voimamme” – ”Qualitas potentia nostra”, on noussut arvoon arvaamattomaan.

Samaan aikaan nousee kokonaan uusia tieteen aloja ja näiden saavutuksia käyttöömme. Arkemme elämä on monella tapaa muuttunut ja helpottunut itse sitä edes huomaamattamme. Olemme monin verroin aikaansaavempia ja samalla työmme laatu on kohentunut sekin. Näin silloinkin, kun työpäivän pituus on samalla lyhentynyt ja muuttunut monin verroin tehokkaammaksi. Petroniusta lainaten: ”Millainen isäntä sellainen orja, millainen kuningas, sellainen lauma.” ”Qualis erus talis et servus” – ”Qualis rex, talis grex.” Luontoihmiset puhuvat mieluiten kuitenkin linnuista. – “Qulis avis, talis cantus.” Millainen lintu, sellainen laulu.

Innovaation monet kasvot – insinööritieteistä kohti naisvalta-aloja

Innovaatio on käsitteenä laaja ja mielletään usein teknologioiden muutoksiin, tieteen saavutuksiin, informaatioteknologiaan, yritysten innovaatioprosesseihin, mutta ennen muuta toimintaympäristömme alituiseen muutokseen. Viimeksi on käyty keskustelua pääkaupunkiseudun innovaatioyliopistosta, jossa tieteiden välinen kasvava yhteistyö on osa verkottumista, klusterirakenteita ja uutta taloudellista kilpailuetua 2010-luvun alusta alkaen. Päämääränä oli tuolloin nopeus. – ”Quam primum” – Mitä pikimmin.

Innovaatioiden luonne talouden ja yhteiskunnan kehittäjänä on usein evolutionaarinen. Evoluutio viitta juuri talouden klustereihin. Meillä Suomessa käsite liitetään yritysten verkostoihin, kulutukseen ja sen tapaan ohjata innovaatioita. Tällöin tarkoitamme pikemminkin innovaation omaksumista ja vastaanottamista kuin uuden luomista. Uusi syntyy lähinnä kulutuksesta tulevana viestinä, kuin yrittäjän keksintönä ja sen ”pakkomyyntinä”. Tämä vaihe ja sen ohittaminen vei oman aikansa. Kouluttajat oli tuotava myös maaseudulle, mahdollisimman lähelle luonnonvarojamme. – ”Quam proxime.”

Kuluttajasegmentit voivat olla joko innovatiivisia, ensiomaksujia tai myöhäisiä omaksujia, ehkä jopa vitkastelijoita. Meillä oli ja on edelleenkin tapana jakaa näin myös yhdyskuntia, organisaatioita ja jopa maantieteellisiä alueita. Verkostoitumisen ja informaatioteknologian valtaisan kasvun myötä tähän on ollut yhä vähemmän perusteita. Yhdysvalloissa lanseerattu ”magneetti” ei oikein istu pohjoismaiseen hajautetumpaan aluerakenteeseen ja yrittäjyyden verkostoon. Sen sijaan monet multiklusterit ja virtuaaliklusterit sitäkin paremmin. Asymptoottinen ja kitkaton vaihe yritystemme yhteistyössä on jo pitkällä (terminologiasta Luostarinen 2005; Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka).

Tutkimusten mukaan yrityksemme eivät ole olleet erityisen valikoivia rekrytoidessaan henkilöstöään ja johtoa suhteessa innovaatioihin ja luovuuteen. Aluepolitiikassa tällaista valikointia ei ole käytetty juuri lainkaan. Sama koskee pienyrityksiä ja niiden tapaa verkostoitua tavoitteena innovointikyvyn nostaminen. Niinpä verkostot syntyivät pikemminkin sattumalta ja palvelevat muita tarkoituksia kuin mihin alkujaan pyrittiin. Sama koskee yritysten tapaa rekrytoida henkilöstöä. Innovaatiopolitiikka tuli Suomeen suhteellisen myöhään. Homeroksen opit unohdettiin. Joskus kunnon Homeroskin torkahtaa. – ”Quandoque bonus dormitat Homerus.”

Aluehallinnossa, kunnissa, maakunnissa, lääneissä, innovaatioprosessin ja luovuuden on korvannut poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja usein pelkkä valtapolitiikka sekä verotuksemme. Innovaatiopolitiikalla tarkoitetaan nykyisinkin lähinnä yrityksiä, ei esim. kuntia itseään. Erityisen outoa tämä on ollut nyt kun keskustelemme kuntien palvelurakenteista ja liitoksista sekä aluehallinnon kehittämisestä. Miksi tärkein taloutemme ohjaaja on jäänyt ulkopuolelle? Kun tätä kysyy alkuvuodesta 2024 olemme jo pahasti myöhässä maakuntinemme. Pelkäämme rajoja ja niiden sisällä tapahtuvaa ryöstöä. Palutusta nyt lainaten: ”Niikuin hiiret me syömme aina toisen ruokaa.” – ”Quasi mures semper edimus alienum cibum.”

Varhaisimmillaan innovaatio oli suppeimmillaan keksintö tai tuote ja prosessi- innovaatio, joka liittyi korkean teknologian aloihin. Tällainen rajaus jätti ulkopuolelleen pääosan yhteiskunnan toimijoista ja etenkin innovaation kulutusta lähellä olevat diffuusiset mallit. Näissä malleissa uuden löytämisen sijasta painopiste oli innovaation vastaanottokyvyssä, sitä kuvaavissa omaksumismalleissa, vuorovaikutus-, verkosto- ja klusterimalleissa. Tämä vaihe vei aikaa ja aiheutti ongelmia aluetaloutemme kehittäjien keskittyessä toissijaisiin tehtäviin. Tällaista näkee vielä vuonna 2024 pohtiessamme niin kuntien kuin uuden aluehallintomme onnistumista tehtävissään. Taustalla on ikivanha Raamatusta lainattu oppimme: ”Herra kurittaa sitä, jota rakastaa.” – ”Quem enim diligit Dominus, corripiti.” (Sananl. 3:12).

Erityisesti palveluala ja monet välittömästi kulutukseen liittyvät naisvaltaiset työt ovat lähellä tätä innovaatiotyyppiä. Marketin kassalla, erikoisliikkeissä ja gallerioissa pääosa valinnoista tehdään naisten toimesta. Sama koskee kouluja ja vanhusten hoitoa, sairaaloita, hoitoalan ammattilaisia yleensä. Innovaatioprosessin laajentaminen naisvalta-aloille on suuri kansallinen projektimme. Tämän ohjelman läpivienti on yksi oman aikamme tärkeimmistä haasteistamme. Kun tähän on käytetty mielettömästi aikaa, syntyy Sofokleen jo havaitsema totuus: ”Kenet Jupiter tahtoo tuhota, sen hän tekee hulluksi.” – ”Quem Juppiter vult perdere, dementat prius.” Nimekkäät kirjailijamme tapasivat toisensa usein juuri mielisairaalassa.

Teollisen yhdyskunnan miesvaltaisen insinöörityön seurauksena omissa malleissamme korostuvat etenkin teolliset prosessin kohteen tai syntytavan mukaiset innovaatiot. Edellisessä me puhumme yleensä tuote- ja prosessi-innovaatioista sekä joskus organisatorisista tai markkina- ja markkinointi-innovaatioista. Jaamme innovaatiot tällöin myös vastaanottokyvyn mukaan kuluttajalähtöisiin vaativuustasoihin. Jälkimmäisessä taas keskitymme ajoittaisiin tai jatkuviin, interatiivisiin prosesseihin sekä kehittäviin järjestelmiin. Tämä on lähellä hyödynnettävän tiedon tai taidon mukaa tapahtuvaa luokitusta. Tällöin innovaation luokitus tapahtuu lähinnä teknologisen kehityksen ja tarjonnan tai vaihtoehtoisesti markkinoiden vedon luokituksina. Usein tässä yhteydessä puhutaan myös innovaatio tyypeistä ja persoonallisuuksista. Herra todellakin kurittaa sitä, jota rakastaa. – ”Quem enim diligit Dominus, corripit.” (Raamattu, Sananl. 3:12).

Innovaatioaalto kertoo kuluttajien kyvystä käyttää uusia tuotteita, palveluja tai ymmärtää eri kulttuureista tulevia nykyisin päällekkäisiä tietoja ja taitoja. Aallot eivät vain etene vaan muodostavat nekin ryhmiä tai ryppäitä, joista valinta tapahtuu. Nuoret valitsevat usein ”korkeammalta” johtuen yksinomaan heidän kyvystänsä käyttää uutta teknologiaa ja tämä on luonnollisesti epäkohta, joka on korjattavissa myös ikäihmisten koulutuksella. Jälleen olemme tekemisissä naisvalta-alan ja jatkuvan koulutuksen kanssa. Tämä on suuren ikäluokan viimeinen ”vallankumous” ja palvelus kansakunnalle. Nyt kuitenkin vaativana kuluttajana, ei niinkään tuottajana ja sorvin ääressä. Nämä taas vaikenevat ja noudattavat hekin raamatullisia oppejaan: ”Joka on elänyt hyvin huomaamattomasti, on elänyt hyvin. – ”Qui bene latuit, bene vixit.” Kilpailija taas Euroopassa rakastaa itse pahettakin. – ”Qui ipsum vitium amet. (Seneca).

Eri tieteenaloilla innovaatiotutkimus poikkeaa lähinnä alakohtaisten erityispiirteiden vuoksi, jolloin tyypillistä on ollut luokitella innovaatiot joko perus- tai radikaali-innovaatioihin tai sovellettuihin ja vähittäisinnovaatioihin. Usein poikkitieteisissä prosessoinneissa tieteiden väliset löydökset ovat pikemminkin diffuusisia ja siirtyviä kuin kokonaan uusia löydöksiä. Yliopistojen yhteistyössä paranevat etenkin viestintä- ja kommunikaatiojärjestelmät, jolloin samalla monet synergiset prosessi- ja oppimisjärjestelmät paranevat. Tällöin on syytä panna asiat paterillekin. Tehdä siitä tutkielma. Miksi? ”Joka kirjoittaa, lukee kahdesti.” – ”Qui scribit, bis legit.”

Tässä mielessä innovaatioyliopiston perustaminen tosistaan kohtuullisen etäisten tieteenalojen välillä on erityisen perusteltua. Oma innovaatiojärjestelmämme on ollut kohtuuttoman kauan tieteellistekninen prosessi ja painottunut liiketaloudellisen merkityksen tuotantojärjestelmiin ja autonomisiin innovaatioihin. Tätä on syytä laajentaa ja pyrkiä vastaavaan kehitykseen myös maaseudulla pääkaupunkiseudun lisäksi. Toki matkalle sattuu virheitäkin. ”Joka vihaa virheitä, vihaa ihmisiä.” – ”Qui vitia odit, homnies odit.” (Plinius nuorempi).

Tiivistelmä: (Luostarinen 2005: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiiikka (Ecological cluster and innovation policy)

Aluetaloudessa innovaatio poikkeaa suomalaisessa käytössä ja regionalismissa toisin kuin mitä yritysrakenteet ja koulutuksemme innovaatiorakenteilta usein hakee.

Innovaatio ymmärretään usein teknisenä tuotteena, uutuutena tai ideana. Laajemmin innovaatiot ja niiden tuotanto ja kulutus liitetään ihmisten ja yhteisöjen, organisaatioiden toimintamalleihin, mutta myös alueiden tai valtiokoneiston tapaan toimia. Harppaus tietotekniseen vallankumoukseen toi mukanaan kansalliset ja kansainväliset innovaatiojärjestelmät ja -politiikan sekä laajensi käsitteen kaikki yhteiskuntasuunnittelun lohkot käsittäväksi.

Klusteritaloudella puolestaan kuvataan usein alueen tai kansakunnan kilpailukyvyn

ydintä. Klusterilla tarkoitetaan verkostorakennelmaa, jonka osaaminen, voimavarat ja yhteistyösuhteet nostavat verkoston tietyn liiketoiminnan merkittävään asemaan kansallisilla ja etenkin kansainvälisillä markkinoilla. Ekologinen klusteri on puolestaan osa modernisaatiota, kestävää kehitystä ja sen rakennemuutosta yhteiskuntapolitiikan kaikilla lohkoilla, mutta etenkin ympäristöpolitiikassa ja osana innovaatiopolitiikkaa.

Ekologisen innovaatiopolitiikan ja yrittäjyyden klusteritutkimus selvittää:

1)Innovaatioprosessien ja -roolien syntytapaa, omaksujatyyppejä sekä eri instituutioiden osuutta innovaatiopolitiikassa. Erityisesti on paneuduttu uuden tiedon luomiseen kansallisena, alueellisena ja maaseudun ekoyrittäjyyttä koskevana prosessina.

2) Toisena tehtävänä on selvittää ekologisen tuotteen ja kulutuksen segmentit ja trendit, joilla on merkitystä maaseudulla sijaiseville ekoyrittäjille ja näiden toiminnan verkostoille.

3) Kolmas tehtävä on hakea ekologisen yrittäjyyden innovatiiviset roolikartat. Tehtävänä on löytää innovaatiotoiminnalle parhaiten soveltuvat roolimallit vastaamaan kulutukseen ja kansainvälisen innovaatiotutkimuksen suosituksiin klusterirakenteissa.

Tiedonhankintamallit ja uuden tuottaminen ovat sidoksissa yksittäisiin tiedon tuottajiin, verkostoihin ja klusterirakenteisiin. Konventiot ovat yleisiä vastaanottoperiaatteitamme ja samalla uuden innovaation toimintamekanismeja;

niiden syvempi kieli. Uuden löytäminen ja vastaanottaminen on aina ristiriidassa vallalla olevan konvention kanssa. Innovaattori on siten ristiriidassa vallalla olevaan konventioon ja ajattelussaan divergoiva, maaseudulla usein tulkittu radikaali toisinajattelija.

Maaseudulla innovaatioprosessi on ollut pääsääntöisesti innovaation diffuusiota regionaalisessa ympäristössä. Kyse on ollut uuden tiedon leviämisnopeudesta ja kyvystä vastaanottaa ja soveltaa sitä. Sekä alueet että omaksujat on ollut mahdollista tyypitellä sekä tuotannossa että kulutuksessa. Leviävät innovaatiosyklonit (diffuusioaallot) ovat muodostaneet tunnistettavan sosiokulttuurisen ajallisen jatkumon. Samoin näiden oletettu etenemissuunta keskusalueilta vaikutusalueilleen. Innovointia on hidastanut etenkin imitaatioon kuuluvat lukuisat isolaatiomekanismit.

Moderni verkostoyhteiskunta ja sen klusterirakenteet muuttivat innovaatiopolitiikan aktiiviseksi toiminnaksi (vrt. robotikka ja algoritmit).

Tässä ekologinen klusteri edustaa maaseudun kehittämisen ja modernisaation viimeisintä vaihetta. Sen yhteydessä on otettu käyttöön käsite ”luova talous” ja se sivuaa läheisesti evolutionaarista taloustiedettä. Tutkimuksessa faktoripisteiden ryhmittelyssä kuluttajat on mahdollista jakaa kymmeneen homogeeniseen ryhmään, joista viisi on mahdollista nimetä pääryhmiksi käyttäen sosiologian ja antropologian postmodernin ihmisen elämänstrategian kuvauksia (kuljeskelija (flaneeraaja), turisti,

kulkuri, peluri ja telecity –ihminen). Näillä kaikilla on oma erityinen asemansa yrittäjäklusterin rakennetta toteutettaessa.

Suomalaisesta ekologisen klusterin yrittäjäryhmästä on mahdollista löytää

faktoripisteitä ryhmitellen seitsemän avainroolia ja näiden toimenkuvat. Näistä konventionaaliset ryhmät paikantuvat nelikentässä lähelle organisoivaa

järjestelmää (Organisers). Usein yritysryhmistä tai verkostoista ei muita löydy ja kyse on tuotteiden tekijöistä (Concluder producer). Toisen ryhmän muodostavat monialayrittäjät kokemusvälittäjinä (Tuotechampionit). Usein kyseessä ovat maataloudesta juuri irtautuneet yrittäjät ja lukuisten tuotteiden kanssa aloittelevat matkailun monialaosaajat ja myös kiihkeät organisoijat (Thruster organiser).

Visionäärit (Intrapreneurit) kuuluvat eräänlaiseen sisäisen yrittäjyyden ryhmään ja ovat osa klusterin arvioivaa kehittämisjärjestelmää tai tiedonhankkijoita (Advisers, Reporter advisers). Näiden kyky operoida innovaatioryhmien kanssa on muita parempi, ja he ovat korvaamaton klusterin toiminnan integraatiossa (Explorers ryhmät).

Vapaamatkustajat ovat suurehko ekologista imagoa hyödyntävä ryhmä. Passiivisuudestaan huolimatta ryhmä on tärkeä monissa portinvartija (gateway) tehtävissä (=teknologiansiirto ja markkinointi). Itselliset yrittäjät (entrepreneur) ovat lähellä konventionaalista ryhmää ja toimivat lähinnä promoottorijärjestelmässä (Explorer promoter). Varsinaiseen innovaattoriryhmään (Creator Innovators) kuuluu

noin 10 %:n osuus oppositioasemaan usein ajautuneita maaseudun yrittäjiä.

Heidän tuekseen kaivataan klusterissa teknologian ja markkinoiden portin-

vartijoita, joiden tehtävä on lähinnä palkitsevien järjestelmien ylläpito (Upholder maintainer), mutta samalla myös koko klusterin kontrollointi (Controllers) rinnan organisoivien ryhmien kanssa (konventionaaliset yrittäjät).

Ekologisen klusterin verkostorakenteissa korostuvat joko 1) huipputeollisen kasvu-uran valinneet mallit tai 2) humanistisekologiset rakenteet. Molemmissa verkostorakenteissa avoimuus on ainoa mahdollisuus ottaa vastaan ja lähettää sosiaalisen ”pääoman” edellyttämiä globaaleja innovaatioita. Tällöin korostuvat pikemminkin monikansalliset klusterit ja näiden kyky innovoida kuin puhtaasti alueelliset tai kansalliset klusterit. Tämä koskee sekä tiedon tuottajia (tutkimus), hallintoa, rahoittajia, koulutusorganisaatioita, että pienyrittäjien sisäistä kykyä verkostoitua ja vastaanottaa (huom!) oikealta ”tasolta” tulevaa informaatiota innovaatiopolitiikkansa hoidossa

Mitä tämä tarkoittaa? – ”Quid hoc sibi vult?”

Avaa kirja ”Matti Luostarinen: ”Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka” lähteineen ja kotisivu www.clusterart.org.