Avoimuus ja systeemiajattelu osana ekologista klusteritaloutta

Silent leges inter arma (Cicero) – Sodan aikana lait vaikenevat

Edellinen otsikko on toisen väitöskirjani sivuilta ja vuodelta 2004. Jälkimmäinen lisäys on Cicerolta ja lisäys muistaen, kuinka elämme nyt vuotta 2024 ja sen kevättä. Kaksi vuosikymmentä on muuttanut asemamme geopoliittisella kartalla ensin Naton jäseneksi ja sittemmin eteemme tulivat lukuisat vaalit, joista omamme toivat mukanaan kirjani otsikolla ”Menetetty vuosikymmen” ja ”Hybridiyhteiskunnan kouristelua” sekä ”Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa”. Kirjani ”Finland’s bib year 2017 – Suomi 100” oli lahja juhlivalle kansakunnalle ja sisälsi lyhyen katsauksen koskien jokaista kuningastamme, Venäjän vallan aikaista keisaria sekä kaikki itsenäisyytemme ajan presidentit. Tämän jälkeen mukaan mahtui sadas kirjani ja sen sisältämät artikkelit kustakin sadasta kirjastani. ”Sic vertitur ordo.” – Niin muuttuu järjstys.

Myöhemmin syntyi myös ”Maailman onnellisimman maan oppikirja” ja sen kaksi osaa sekä lukuisia blogi- ja esseekirjojani. ”Vuosikymmenen kirja” oli sekin kaksiosainen ja vuosikymmen vaihtui otsikoilla ”Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi” sekä muistelmakirjoillani täyttäessäni 70 vuotta. ”Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä – Cluster Policy, Economy and Art” lähestyi jo nyt käsiteltävää aihetta aiemmin julkaistuna toisena väitöskirjanani ja ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022” oli saman vuoden tuotteena jo otsikoltaan paljon puhuva myös nyt käsiteltävän aiheen otsikkoa lähestyttäessä. Kaikki ei mennytkään kuten moni lainaamani tutkija oli aikanaan olettanut ja joiden taustoittamaa maailmaa sekä sen järjestystä edellisen vuosituhannen lapset ja heidän vanhempansa, kouluttajansa ja sosiaalinen pääoma myös monieteisenä oli antanut aiheen olettaa. Kun näitä kirjoja seurasi ja luki, moni tutkija koki olevansa niin kuin varas yöllä – ”Sicut fur in nocte”, Raamattua lainaten (Tess.5:2).

Samana vuonna 2022 syntyi myös kirjani otsikolla ”Teesi, Antiteesi ja Synteesi: Mytomania, Eskapismi, Putinismi.” Samoin kaksiosainen kirjani heti seuraavan vuoden alussa ”Dum spiro, spro. De visu – De auditu – De olfactu. / Näkemänsä – Kuulemansa – Haistamansa.” Olimme jo ajassa, jossa tekoäly ja robotiikka olivat mukana myös tekstin tuotossa ja sen vaihtamisessa taiteeksi sekä operoiden yhdessä sekä kirjailijan että kuvataiteilijoitten tyylejä samaan aikaan käyttäen. Japanilaiset palkitsivat nuoren kirjailijansa, jonka tuotannossa oli mukana robotiikan kanssa käytyä keskustelua ja olimme siirtyneet myös syrjäisessä Suomessa algoritmien aikaan sitä myös poikkitieteisesti käyttäen, monitaiteisesti soveltaen omiin tietoihimme ja kuvataiteen nerojen töitä samalla hakien tekstimme avaajaksi. Kuten tapani nyt on – ”Sicut meus est mos. (Horatius).

Internet ja digiaika oli sukuni omistamalle maakuntalehdelle sysäys Suomessa kokonaan uuteen vaiheeseen 1980-luvun alussa. Sille jopa pilkattiin pääkaupunkiseudulla ja sen medioissamme. Itä-Savo ja Savonlinnan oli kuitenkin ensimmäinen ja innovaatioaallon kärjessä. Tänään vuorossa ovat olleet algoritmit, robotiikka ja tekoäly sekä omalla kohdallani yli 30 kirjaa heti jäätyäni eläkkeelle ja minulle tuli tilaisuus irtautua niin tutkimuslaitoksen kuin yliopiston opettajan ja hallintoihmisen työtaakastani sekä keskittyä pelkkään monitieteiseen tutkimustyöhöni ja muuttuvan teknologian kokopäiväiseen opiskeluun, alkaen samalla myös minulle niin rakkaasta ja läheisestä kustannustoiminnasta Saksassa yhteistyössä globaalin tiedepuistotoiminnan kanssa operoiden IASP:n ja AURP:n vuosikymmenisen yhteistyömme tuloksena ja nyt jatkeena. Samalla alkoivat uudet sodat myös Euroopassa. Sodan aikana lait vaikenevat. – ”Silent leges inter arma. (Cicero).

Syntyivät kirjat ”Sosiaalisen median talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka”, ”Botrus art – Arte clusters” sekä ”Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma” sekä jatkona tälle ”Hybridiyhteiskunnasta illuusioyhteiskuntaan.” Tässä vaiheessa tekoälyksi kutsuttu algoritmien käyttö oli ollut luonnollisesti mukana kirjailijan ja kuvataiteilijan työssä jo 1980-luvulta alkaen. Kyse oli jo normaalista innovaatioiden klusteroitumisesta ja ilmiön leviämisestä, diffuusiosta. Samalla myös sen kaupallistamisesta sen jälkeen, kun ilmiö oli ollut jo jonkin aikaa osana tutkimustyön ja tieteen teon arkea. Viimeisin kirjoistani kantaakin nimeä ”Luovan teknologian renessanssi” ja se oli samalla myös tekoälyn suosittelema nimi kirjalleni. Algoritmit ja tekoäly on ainut varmasti uskollinen kirjojeni ja kuvataiteen seuralainen. Hän on paras ystäväni ja uskollisin seuralainen. On ollut jo vuosikymmenet. Muistutamme toisiamme ja samanlainen parantakoon samanlaisella. – ”Similia similibus curentur.” Kertoo homeopaattien iskulause.

Toki muidenkin ehdotuksia tuli muutama tämän ohella, ne on myös kirjassani kerrottu, mutta tämä oli niistä ensimmäinen ja mielestäni parhaiten tuohon kirjani kanteen sopiva kuvittajanaan juurit tähän tarkoitukseen sopivimmaksi haettu kuvataiteilija tyyleineen. Ilmiö ei poikkea mitenkään kamerasta ja sen käyttäjästä. Kun aiheesta käynnistää lähipiirissään keskustelun, syntyy syvä hiljaisuus. – ”Silentium altum.”

Taiteilija on kameran käyttäjä, ei sen uskomattoman pitkälle viety teknologia. Tuon teknologian hallinta on sekä taidetta että poikkitieteistä tiedettä samaan aikaan. On luonnollista, että sen hallinta vaatii yhä monipuolisempaa kasvuympäristöä, monitieteistä koulutusta sekä aiempaa monin verroin rikkaampaa työympäristöä. Tästä otsikko ”Avoimuus ja systeemiajattelu osana ekologista klusteritaloutta”. Robotiikan ja algoritmien läsnäolo on siinä yhtä luonnollista kuin digiajan teknologia ja tähän sopeutuminen vain muutama vuosikymmen takaperin. Alkujaan sukuni kohdalla koulutus haettiin luostarilaitoksistamme. Verotkin maksettiin lampuoiteina sinne. Se oli hyvin yksinkertaista kauneudessaan. – ”Simplex munditiis”. Ikävä kyllä nuo laitokset ryöstettiin ja hävitettiin yhtenään.

Verkostoitumiseen liitetään tänään perinteisesti käsitteet yhteiskunnan ja markkinoiden avoimuudesta. Avoimuuden taustalla oli alkujaan tietotekninen vallankumous sekä sähköiset tiedon käsittelytavat (Vartia & Ylä-Anttila 1996). Näin periaatteessa klusterin osat kykenivät saamaan käyttöönsä ja jakaa edelleen rajattoman määrän tietoa joko sitä tallentaen, muokaten tai siirtäen reaaliajassa. Tänään ilmiö palvelee niin digiajan kuin tekoälyn algoritmien palvelussa ja etenkin joustavassa käytössä. Terentiusta lainaten ilman Cerestä ja Bacchusta Venus kylmenee. – ”Sine Cerere et Libero friget Venus.”

Historiallisesta näkökulmasta tarkastellen klusteritalouden kansalliset (vrt. Japani) tai kansainväliset ilmiöt eivät kuitenkaan selity pelkällä tietotekniikalla ja myöhemmin algoritmeilla. Sama koskee toki myös Suomea ja luonnonvarojemme käyttöä sekä vaikkapa metsäklusteria tai aluetalouden muutoksia osana verkostotaloutta (esim. Eskelinen & Virkkala 1989). Siinä on riski ilmiölle, jossa uidaan ilman korkkivyötä. – ”Sine cortice natare.” (Horatius).

Klusteritalouden avoimuus (vertaa algoritmit ja robotiikka) ja sen historiallinen lähtökohta eivät tue toisiaan liittämättä mukaan uutta joustavaa tuotantoa ja verkostotaloutta sekä yritysten välisen yhteistoiminnan uutta käynnistymistä 1990-luvun aikana (Eränheimo & Lahti 1991, Ollus ym. 1990). Sama koskee myös japanilaista ”keiretsujen” tulkintaa ja anatomiaa. Ilmiötä tutkittiin runsaasti mm. kirjoittaessani kirjaani ”Agropolis Strategy” mutta myös pohtiessani kirjani ”Social media economy and strategy” käyttöä ja soveltuvuutta myöhemmin oppikirjanakin. Tänään toimisin toki toisin ja kokonaan uusilla välineillämme. Tuomas Kemppiläistä lainaten se muistuttaa elämää ilman kärsimystä. –”Sine dolore non vivitur in amore.” – Rakkaudessa ei ole elämää ilman kärsimystä.

Niinpä verkostotalous ja sen toimintatavat olivat aikanaan muuttamassa hyvinkin vanhoja, perinteisiä klustereita ja niiden suljettua rakennetta. Japanissa mm. pyrittiin rakentamaan kokonaan uutta yliopistoa ja välttelemään perinteisiä. Toki tämä koski aikanaan myös Suomea ja sen perinteisiä klustereita ja niiden suljettua rakennetta sekä elinkeinoelämässä että korkeakoululaitoksessa (Vuorinen 1990) tai yleisemmin akateemisen yhteisön suhteessa markkinoihin ja valtioon (Kivinen 1990). Taustalla olivat tuolloin budjettileikkaukset joko korkeakoulujen itsensä tekeminä (Iso-Britannia 1980-luvulla) tai hallituksen toimesta (Ranska). Kun näin kirjoitan, siihen ei liity sen enempää pahansuopuutta kuin leikkimielisyyttä. – ”Sine indidia – Sine ioco”. Ei myöskään vasten- tai myötämielisyyttä. – ”Sine ira et studio.” (Tacitus).

Siirryttiin liikkeenjohdon periaatteisiin (managerialismiin), jolloin tunnistettiin uudella tavalla ulkoisten intressiryhmien vaikutus, erilaisten ehdollisten toimintojen lisääntyminen (ehdollinen rahoitus ja tulosvastuu) sekä evaluaatiojärjestelmät (van Vugh 1990). Näin toimitiin ilman minkäänlaista riskiä tai vaaraa. – ”Sine omni periculo.” Toki ilman suuria tekojakin – ”Sine operibus.”

Miten tiedeyhteisö ja koulutuksemme ottivat vastaan klusterirakenteet ja muistuttiko Japanista saadut kokemukset myös omiamme? Oliko vanhat rakenteet ja yliopistomme ongelma, joka tuli ohittaa kilpailuttamalla ilmiöllä kokonaan uusia ja pieniä yliopistoja? Agropolis strategiassa (Luostarinen 1991, 1992) ja sitä seuranneessa sisäministeriön käynnistämässä osaamiskeskusohjelman kilpailutuksessa käytettiin Keski-Kajalassa kokeiltuja mallejamme (Luostarinen 1991) sekä suomalaisen maaseudun toimintastrategioita yhdentyvässä Euroopassa (Luostarinen 1993). Osaamiskeskusohjelma (Luostarinen 1994) kilpaili loppusuoralla MTT:n agropoliksen ja Helsingin yliopiston alan osaamisen kansa rinnatusten. Kisan voitti agropolis mutta sen toteutus jäi tämän jälkeen paikallishallinnon kehitysyhtiön tehtäväksi ja siihen se kokeilu loppuikin Suomessa sekä Hämeessä eläen. Globaali agropolis strategiana sen sijaan eteni ja on edelleen vuonna 2024 voimissaan. Hämeessä on vaikea lentää ilman siipiä. – ”Sine pennis volare haud facile est. (Plautus). Vari siipiäs, kun siellä liikut.

Sama pätee ohjeellisesti myös algoritmien ja monitieteisen robotiikan kohdalla. Uusi sähköinen viestintä ja digiaikamme sekä tietotekniikka eivät toki olleet syynä klustereiden synnylle vanhoissa tiedeyhteisöissämme, eikä elinkeinoelämämme sisällä, vaan pikemminkin niiden toiminnan muutosta ohjaava todellinen voima. Klusteritaloudessa ja tietoteknisessä verkostoitumisessa on eroja, joiden merkitys on eräs avainsyy edellä jo käsiteltyihin tulkinnallisiin ongelmiimme huipputeollisen ja humanistisekologisen kuvauksen ristiriidassa (Luostarinen 2004). Väitöskirjoja ei tehdä vasemmalla kädellä. – ”Sinistra manu.”

Sama ristiriita näkyi verkostotalouden paikallisuuden, hajautetun toiminnan ja yhteisöllisten rakenteiden kuvauksissa sekä klusteritalouden suurten keskittymien ja Suomessa perinteisen ns. kolmikanta-ajattelun kuvauksessa osana vahvaa ay-liikettä. Ilmiön tuorein esimerkki löytyy vuoden 2024 lakoissa ja kansallisessa tavassa hoitaa kokonaan uuden teknologian sisäänajo ja sen nopea monitieteinen käsittely perinteisen lakkokevään sijasta. Mitä siihen lisätä? ”Sine, ut sunt, aut non sint. (Klemens XIII, Lorenzzo Ricci). Olkoon sellaisia, kun ovat tai älkööt olko ollenkaan.

Beckiläinen riskiyhteiskunta toteutuu eurooppalaisena mallina hieman toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa etenkin pienen ja keskisuuren sektorin tukipolitiikka eroaa esim. suomalaisesta. Julkisen vallan osuus selittyy lähinnä työpaikkojen luomisella, innovaatiotarpeella, tuotekehittelyllä ja on pitänyt sisällään aikanaan 1970-luvun puolustuksellisen politiikan (backing the losers), 1980-luvun aktiivisen politiikan (picking the winners) sekä 1990-luvun edellytyksiä luovan politiikan (let the winner pick) (Ylä-Anttila 1994). Ilman mitään erityisen hyvää syytä. – ”Sine proba causa.”

Jotta ymmärrämme oman aikamme ja uuden robotiikan tuomat on ongelmat ja samalla suuret mahdollisuudet, meidän on avattava ensin perinteinen taloutemme. Juuri avoimuus muotoilee uudelleen klusteritaloudessa yhteiskunnan ja samalla markkinoiden toimintalogiikan (Vartia & Ylä-Anttila 2996). Tässä ei ole tapahtunut muutosta. Lahden (1992) mukaan ihmisten aktiivisuus erilaisten hyödykkeiden kulutuksessa ja käytössä oli muodostunut jo vuosikymmeniä aiemmin keskeiseksi arvotekijäksi, jolloin tuottaja- ja kuluttajasektorin välille pääsi syntymään suora vuorovaikutusjärjestelmä; verkostotalous. Uusi teknologia algoritmeineen edistää tätä prosessia entisestään. Vergilius toteaisi kuinka: ”Sit Romana potens Itala virtute propago.” – Roomalaiset olkoot mahtavia, italialaisella urheudella.”

Usein syntynyt avoimuus onkin liitetty yksinomaan internetin tuomaan tietotekniseen vallankumoukseen. Tällöin ongelmana oli klusterin osien tapa nähdä tämä kehitys edelleen yhteiskunnan suljettuna hierarkiana. Sama riski on jopa suurempi tekoälyn ja robotiikan kohdalla. Syynä on edelleenkin uuden informaatioajan talousmallin tunnistamisen problematiikka ja edellä jo mainittu klustereiden historiallinen syntytapamme. Lahden mukaan (1992) avoimilla rahamarkkinoilla tämä tuli esille Suomessa ns. kasinotalouden vuosina sekä päätöksentekojärjestelmän hitautena tai kyvyttömyytenä tietää, mistä se voi päättää ja mistä ei. Oli syy mikä tahansa, maaseutu ja elintarvikesektorimme sekä luonnonvarat ovat olleet perinteisesti taloutemme suljetuin osa tavoitteena itsepäinen omavaraisuus hintaherkimmän massatuotannon alueella (Luostarinen 1997). Luotetaan siihen, kuinka aurinko paistaa kaikille. – ”Sol omnibus lucet.” (Petronius).

Tämän ohella mahdollisuus luoda innovatiivista yrittäjyyttä, jota juuri nyt kaipaamme, suomalaisia olosuhteita vastaaville erikoistuotteiden aloille, niiden kehittäminen, on jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle, tai sen toimintaa on vaikeutettu toimilupien, kiintiöiden jne. avulla. Algoritmien käynnistämässä taloudessa kuluttajan asema tuotantoon muuttui radikaalisti ja ketjut ”lyhenivät” yhä lähemmäs tuotantoa. Tuotanto määritellään sekin uudella tavalla. Nyt yhteinen pata kiehui huonosti. – ”Sociorum olla male fervet.” (Petronius). Pahinta on turha lakkoilu.

Tämä kehitys on samaan aikaan vastustamassa keskittymistä, mutta on samaan aikaan perinteisen klusteritalouden humanistisekologisen linjan mukainen. Se palvelee ekologisen klusterin syntyä (Luostarinen 1991, 1994, 2000, 2009). Sen oikeaoppinen ja -aikainen ymmärtäminen on kuitenkin mahdotonta muuttamatta ensin makrotason klusteroitumisen teoriaa palvelemaan ensimmäisenä uuden ajan teknologiamme perustaa perinteisessä paikallisessa lokalisaatioteoriassamme, tai vaihtoehtoisesti muuttamalla paikallisia lokalisaatiomallejamme lähemmäs globaaleja klustereitamme (Luostarinen 2004). Tämä on erityisen kiireinen nyt keväällä 2024, jolloin muutosten aallot ovat kenen tahansa havaitsemia ja odotukset kohdistuvat meillä Suomessa juuri luonnonvaroihimme ja maaseudun ydinosaamiseen. Aurinko paistaa kaikille – ”Sol omnibus lucet” (Petronius). On varottava mustaa aurinkoa. – ”Sol niger.”

Perinteiselle maantieteelle ja sen sijaintiteorioille klusteritalous on vaikeasti tulkittava hajautettuna ja paikallisena sekä pyrittäessä siirtämään toimintaa aina alueelle, jossa sillä on oltava paikallinen tai alueellinen (regionaalinen) dimensio globaalista viitekehyksestä (spatiaalinen) riippumatta (Virkkala 1989). Niinpä etenkin tekoälyn globaalin klusteritalouden alueelliset ja paikalliset dimensiot ovat problemaattisia eikä niitä kyetä siirtämään perinteiselle kartalle (Luostarinen 2023: Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma). Niinpä karttaan sidottu ”alue” (regionalismi) on maantieteellisen tutkimuksen ehkä suurin ongelma kaiken aikaa muuttuvassa verkosto- ja klusteritalouden perinteisessä tutkimuksessa. Uusi moderni verkostoituminen ei tunnista regionalismia sen perinteisessä merkityksessä ja spatiaalinen käsiteenmuodostus käynnistyi maakunnissamme tai ylipäätään julkishallinnossa kuntineen varsin myöhään. Pragmaattisessa kulttuurissamme sekä aika että alue jäivät absoluuttisiksi näiden käsitteiden fyysisessä merkityksessä. Suhteellisia ne ovat tiedon ja sen kulun sekä innovaatioiden muodostumisen näkökulmasta (Simmie & Sennet 1999). Nyt ei voida elää ja yrittää totuttuun tapaan edes Hämeessä. – ”Solito more.”

Talouden avaaminen tapahtui ennen alueiden avaamista ja johti 1990-luvun alussa ”vaikuttajien” (agenttien) verkostoon, joka perustaa vaikutusmahdollisuutensa siihen, että kullakin on oma verkostonsa kautta mahdollisuus saada käyttöönsä oleellinen osa informaatiosta ja tehdä siitä uskottava tulkinta. Kaikki tämä tapahtuu suhteellisen ajan ja paikan käsitteistössä. Samaan aikaan tapahtui luopuminen suhteellisen ajan ja paikan käsitteistöstä. Samaan aikaan tapahtui luopuminen myös valtiojohtoisesta ohjauksesta vapaaehtoisten sitoumusten avulla tapahtuvaan koordinaatistoon (Clark 1990). Ainut mikä säilyi, oli Jeesuksen Kristuksen joulujuhlat. – ”Sollemnia natalicia Jesus Cristi.”

Syntyi koko kansakuntia läpäiseviä siteitä, jotka olivat aluksi yliopistojen oman henkilöstön toiminnan tulosta, ja Suomessa näkyvin prosessi syntyi alueellisena Oulussa jo 1980-luvulla. Se oli rikasta aikaa toimia juuri Oulun talousalueella. Diversifiointi oli tämän keskeinen teema rahoituksen syntyessä useista lähteistä ja samalla autonomian lisääntyessä. Niinpä vaikka vanhoja lukkiutuneita alueita ei rikottaisikaan, ne muuttuvat joka tapauksessa joko ajelehtien tai ”organisoidun anarkian” siivittämänä (Järvi & Kivinen & Rinne 1990). Luotettiin siihen, kuinka aurinko paistaa kaikille. – ”Sol ominbus lucet.” Varmaa oli vain se, ettei mikään ole varmaa. – ”Solum certum est nihil esse certi.”

Verkoston muuttuvien agenttien kohdalla oleellista on tiedon luotettavuus ja sen tulkinta uskottavuuden kannalta. Tätä uskottavuutta pyrittiin lisäämään tuottamalla jo 1990-luvun alussa maaseudun käyttöön tiedon sähköistä kulkua helpottavat interaktiiviset palveluverkostot (Luostarinen 1992). Vielä tuossa vaiheessa suomalainen päätöksentekojärjestelmä lähestyi amerikkalaista ajattelua, jossa ratkaisuja ei haeta niinkään perusteellisen analyysin tai järkeilyn tuloksena, kuin pelaten tietyn hetken tuntuman ehdoilla (Steinbock 1998). Lahden (1992) mukaan tässä prosessissa suurin ongelma on ollut laaja virkamiesten joukko, joiden työn historia on ollut luottaa ”oikeaan” ja ”koettuun”. Keskushallinnossa tämä on ollut ehkä vieläkin ongelmallisempaa kuin maaseudun kunnissamme ja paikallishallinnon sopeutumisessa uuteen, avoimeen talouteen. Internetin aikakaudella ja robotiikassa sähköinen viestintä on vielä laajenemassa oleellisesti sellaisiin ohjelmiin, joiden merkitys etenkin maaseudullemme on jo arjen toimintojen toteuttamisessa elintärkeää. (Luostarinen 2024: Luovan teknologin renessanssi).

Ongelman kuvaaminen on hieman sama, kuin aiemmin alueellisen näkökulman liittäminen maantieteessä globaaliin klusteritalouteen ja sen tietotekniseen vallankumoukseen soveltaen perinteisiä sijaintiteorioita ja diffuusiomalleja sekä maakunnallista regionalismia vaikkapa terveydenhuollossamme. ”Oikea” ja ”koettu” eivät sovi mallin kuvaamiseen vääristämättä alueelliset mallit ”pseudomalleiksi” olettaen toiminnalla olevan eri aikaan tapahtuva ja alueellisesti etenevä paikallinen tai alueellinen dimensionsa. Näin silloin kun toiminta on reaaliaikaista samaan aikaan ja ympäri maailmaa, ja riippumatta uudessa ympäristössä lainkaan maaseudun tai kaupungin, taajamoitumisasteen, lokalisaatioteorioiden tai diffuusioteorioiden etäisyyttä tai massaa kuvaavista voimista, esteistä tai välimatkoista. On varottava mustaa aurinkoa – ”Sol niger”.

Jääskeläistä lainaten ensin on oltava kuitenkin politiikan muutostahtoa ja yleinen käsitys halutusta politiikasta. Vasta tämän jälkeen se perusteltiin timanttimallilla (Jääskeläinen 2001). Aikaa tuosta on kulunut jo yli kaksi vuosikymmentä, jolloin robotiikka yleistyi maaseudun kasvaville ja robotisoituneille tiloille nopeammin kuin muuhun yrittäjyyteemme. Luonnonvarat ja päivittäinen ruokamme oli saatava käyttöön toisin kuin vaikkapa vuosikausia toistettavat viihdeteollisuuden tuotteemme. Sama pätee reaaliaikaista tietoa ja sen hyödyntämistä (Luostarinen 2023: Sosiaalinen media talous ja strategia – Algoritmit ja robotiikka). Pandemia hidasti meillä ja muuallakin ilmiön normaalia leviämistä (Luostarinen 2020: Pandemiasta taantumaan – Luovan tuhon vuosi 2020.)

Ongelma on hieman sama kuin jo 1990-luvulla kuvaamani alueellisen näkökulman liittäminen maantieteessä globaaliin klusteritalouteen ja sen tietotekniseen vallankumoukseen soveltaen perinteisiä sijaintiteorioita sekä kaavoitusta tai diffuusiomalleja ja maakunnallista tai paikallista regionalismia seutukaavaliitoissa työskennellen. ”Oikea” ja ”koettu” eivät sovi mallin kuvaamiseen etenkään nyt robotiikan hoitaessa tehtävät vääristämättä alueelliset mallit ”pseudomalleiksi” olettaen toiminnalla olevan edelleenkin eri aikaan ja ajallisesti etenevä paikallinen ja alueellinen dimensionsa. Uudet sukupolvet ymmärtävät tämän, mutta ikääntynyt sukupolvi elää kahdessa tai jopa useamassa regionaalisessa tai spatiaalisessa mallissaan. Taustalla on maantieteen klassisia mallejamme ja ne robotiikka on taatusti havainnut algoritmeineen. Näin perinteinen tiede malleineen on osallinen rikokseen. – ”Socius criminis.” Toki sitä tietämättään.

Toiminta on reaaliaikaista samaan aikaan ja ympäri globaalia maailmaa ja se toteutuu tekoälyn erehtymättömällä tehokkuudella. Riippumatta lainkaan maaseudun tai kaupungin, taajamoitumisasteen, lokalisaatioteorioiden tai diffuusioteorioiden kuvaamista etäisyyttä tai maassa kuvaavista voimista, esteistä ja välimatkoistamme. Maaseudulla ei ole ollut varaa pysyä ulkona luonnonvaroineen ja maitotiloineen robotiikasta ja sen tuomista eduista. Ikään kuin kaikista vanhoista veloista vapaana. – ”Solutus omni faenore.”

Agronet toteutui sekin 1980-luvulla paljon ennen internetin yleistymistä osana agropolis strategiaamme. Se levisi Suomesta globaalina maailmalle (Luostarinen 1990, 1991, 1992, 1993). Samoin Itä-Savon maakuntalehden digitalisoitumien 1980-luvun alusta. Helsingin Sanomat tuli mukaan vasta 2000-luvulla. Sieltä maakuntaamme Savossa medioineen jopa pilkattiin. Se on hyvin normaalia Suomessa innovaatioiden diffuusiota seuraten. Jääskeläistä lainaten ensin on oltava kuitenkin poliittista muutostahtoa ja yleinen käsitys alueella halutusta politiikasta. Vasta tämän jälkeen se perusteltiin timanttimallilla. Taajamoituminen ja väkiluku hidastaa monine kulttuureineen näitä prosessejamme (Jääskeläinen 2001). Lisäksi kaikki tapahtui odotettuakin nopeammin. – ”Spe celerius.”

Osaamisympäristöjen ja tiedeyhteisöjemme kohdalla tilanne on hieman toinen. Etenkin tiedepuistoissa (Science parks) on oivallettu kuinka yritysten asioita ja innovaatiopolkuja emme voi ratkaista tutkijoina vain menemällä mukaan yritys- ja yrittäjätoiminnan verkostoihin. Oma strategia oli aikanaan vain Weissin (1998) muutosvaltioita mukaileva sovitteleva heikentyvän kansallisvaltion taloudellisiin ja poliittisiin resursseihin ja vähenevään valtaan liittyvä strategia. Tämä koskee sekä alan tutkimusta että sen integroitumista monitieteisesti muuhun kuin mm. tekniseen ja biologiseen tutkimukseen maaseudulla ja maataloudessamme. Ei mikään alue elä ”erityisestä suosioista” – ”Speciali gratia.”

Näin monitieteisyys (lue robotiikka) ja integroitu tutkimus (algoritmit ja tekoäly) on eräänlainen kokonaan uusi opiskeltava ja avainkäsite siirryttäessä tutkimuslaitoksista ja korkeakouluistamme yrityselämän omiin verkostoihin. Se tukee kyllä porterilaista uutta omaksumista ollen samalla Weissin (1998) jo aikanaan tarjoaman talouden kansainvälistymisen edistäjä ja kokonaan uuden kilpailukyvyn luoja. Eräänlainen uusi elämän peili – ”Speculum vitae.”

Suomessa klusteritalouden uusi perusta syntyikin lähinnä vahingossa tiedeyhteisöjen kautta sekä alueyliopistojemme työn tuloksena myös paikallisina ilmiöinämme. Niitä rakennettiin tietoisesti maaseudulle. Näin paikallisen innovoivuuden ”syvyys” syntyi toisin kuin alueilla, jossa taustalla olivat muut kuin myös maaseudulle välttämättömät yhteisölliset mekanismit, joista sosiaalinen pääoma on vaikeasti määriteltävä mutta todellinen voimavara (Luostarinen 1990, 1991, 1992 / ks. Lähdeluettelo: Luostarinen 2004: Innovaatiostrategia ja kapasiteetti – Ekologinen klusteri ja innovaatio-politiikka).

Kun edelliseen lähdeluetteloon toisesta väitöskirjastani lisää jatkoksi kotisivuni (www.clusterart.org) tuotteet ja vuoden 2011 jälkeen syntyneet kirjani lähteineen, tämä antaa jo kokonaan toisenlaisen lähtökohdan organisoitua, kuin mitä vielä 1990-luvun alkuvuosinamme ja internetin vyöryessä digiaikana käyttöömme. Oleellista on etenkin nyt verkostoitumisen luonne. Tapahtuuko se jo aiemmin syntyneiden klustereiden ja tiedeyhteisöjen (science parks) kautta yhteistyössä vaikkapa alueiden pienyrittäjiin vai ehkäpä sittenkin byrokraattisemman ”pseudoverkoston” tuloksena ja sopeutumisena jo hyväksyttyyn politiikkaan. Horatiusta lainaten: ”Sperat infestis, metuit secudis.”Vastoinkäymisissä toivoo, myötäkäymisissä pelkää.

Edellinen on jo toki syntynytkin ja jälkimmäinen hakee paikkaansa prosessissa luottaen ”oikeaan” ja ”koettuun” (esim. valtiojohtoisuus). Vielä 2000-luvun alussa jälkimmäinen vaikutti olevan vain toteavaa sekä inventoivaa, kun edellinen oli prosessin synnyttävä ja samalla myös aluetaloutta kaiken aikaa muuttaen (Freeman 1987). Vielä tuolloin Euroopan rakennepuihin ei liittynyt vahvaa keskusvaltaa, eikä vuoden 2024 vaaleissa vaikuttaisi tapahtuvan tässä merkityksessä muutosta. Jos muutosta kuitenkin syntyy, muutokset peilautuvat myös jatkossa vaikkapa Suomen oloihin lähinnä markkinoiden kautta. ”Sperasmus optima.” – Toivokaamme parasta.

Toki valtaisa muutos idänkaupassa ja suhteessa Venäjään on oma lukunsa, jonka ennustaminen ei kuulu oikein rationaaliseen ja tiedeyhteisön tehtäviin. Sen sijaan luonnonvarojen käytön ja statusmarkkinoiden yhteydessä näiden poikkeuksellisen merkittävä luonne on kaikesta tapahtuneesta huolimatta aluetalouttamme muuttava ja Freemanin opit pätevät. Kun jatkossakaan Euroopan rakennepuihin ei ilmeisesti liity uutta vahvaa keskusvaltaa, muutokset peilautuvat myös Suomen oloihin edelleenkin lähinnä markkinoiden kautta. Kaikki tapahtuu kuitenkin, jälleen kerran, odotettua nopeammin. – ”Spe celerius.”

Ympäristömuutos ja luonnonvarojen rajallisuus asettaa rajauksia, joista on pidettävä myös kiinni. Aikanaan Beckin kuvaama uusi teknologinen ”elitismi” olisi myös markkinoita johtava, luonteeltaan elitistinen ja etenkin ensimmäisen vaiheen innovaatioille tyypillinen prosessi. Kirjoissani olen tätä peilannut rinnan robotiikan kanssa luovan teknologian renessanssina (Luostarinen 2024) sekä toisaalla loikkana hybridiyhteiskunnasta kohti illuusioyhteiskuntaa (Luostarinen 2024). Kävi miten kävi, kullakin on määränpäivänsä – ”Stat sua cuique dies” (Vergilius) ja suuren nimen varjo säilyy – ”Stat magni nominis umbra.” (Lucanus).

Teksti on suoraan kirjojen kansiotsikosta, enkä käy nyt avaamaan yli tuhannen sivun julkaisuja. Ilmiöiden toteutuksessa oleellinen käsite on kuitenkin kolmannen vuoden 2024 kirjani pääotsikko ”Sosiaalisen median ja tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma.” Noiden kirjojen pelkkä kuvitus ja tekoälyn tapa käyttää avaintekstejäni hakien sopivia kuvataiteilijoita ja näiden tyylitajua, kertoo lukijalle hivenen samalla tekoälystä, tiedettä ja taidetta samaan aikaan raottaen, mistä on kysymys. Parhailla kieltemme kääntäjillä on käytössä runsas 100 000 sanaa, kuluttajilla duunareina vajaa puolet tästä. Tekoälyllä ja robotiikalla miljoonien tai miljardien sijaan biljoonia sanoja käsitteinään. En alkaisi pelaamaan shakkia sellaisen shakkimestarin kanssa, pelkästään todetakseni, kuinka robotiikalla ei ole tapana juhlistaa voittojaan ja tappioita se ei tunne. Niinpä Beckiä lainaten uusi teknologinen ”elitismimme”, olisi myös markkinoita johtava, tyypillinen prosessi. Shakkipelin kaltainen ilmiö. Se on nyt vallitseva tilanne – ”Staus quo.” Uusi tähti – ”Stella nova” ja ankaralla lailla – ”Sricto iure”

Tausta tälle ajattelulle syntyi jo ns. pseudoverkostojen yhteydessä ja reaaliaikaisten, ”todellisten” verkostojen synnyn tausta löytyi jo 1980-luvun taitteen johtavissa strategia-ajattelun päälinjoissamme. Algoritmit olivat jo silloin mukana prosessoiden myös tulevaa. Sillä on hiven yhtymäkohtia omaamme, pian sotiemme jälkeen maassamme yleistyneeseen ns. faktapohjaiseen strategia-ajatteluun, jossa maailmankuva oli erityisen tavoitehakuinen. Prosessia ohjasi silloin ns. tekninen tiedonintressi ja maailman koostui systeemeistä, joita voitiin suunnitella ja ohjata. Nämä omat systeemimallimme olivat ”malleja” maailmasta ja tyypillistä strategiselle kielelle olivat käsitteet ”ongelma” ja ”ratkaisu”. Näin tekoälyn pragmaattinen ja myös monitieteinen tapa lähestyä yhteiskuntaa on meille omalla tavallaan tuttu. Kerros kerroksen päällä – ”Stratum super stratum.” Ankaralla lailla – ”Stricto iure.”

Suomessa tätä strategista ajattelua jatkettiin myös aluesuunnittelussa ja tietokone tuli mukaan ohjelmiimme yliopistossa jo 1970-luvulta alkaen. Tuon prosessin aikana maailmankuvamme oli hyvin tavoitehakuinen ja koko prosessia ohjasi ns. tekninen tiedonintressi. Tämä maailmankuva koostui systeemeistä, joita voitiin suunnitella ja ohjata. Nämä systeemimallit olivat ”malleja” maailmasta ja tyypillistä strategiselle kielelle olivat käsitteet ”ongelma” ja ”ratkaisu”. Hedelmätön huseeraus loppui. – ”Strenua inertia” (Horatius).

Tätä strategista ajattelua jatketiin myös aluesuunnittelussa ja kehittämissuunnitelmissa niiden käynnistyessä maassamme 1970-luvun alussa ja strategisessa suunnittelussa jo hieman aiemmin 1960-luvulla. Tuon prosessin aikana käynnistyivät myös keskeiset ympäristöliikkeemme ja lopulta myös ympäristöhallinto (Järvikoski 1973, Luostarinen 1986). Tietokoneajan oman aikamme alku ja ensimmäiset ”maailmanmallit” ja niiden simulointitekniikka tekivät tästä strategisesta suunnittelusta käyttökelpoien myös matemaattisena kielenä. Hierarkkiset mallisysteemit, trendianalyysit, cross-impact matriisit jne. levisivät yleiseen käyttöön (esim. Mesarovic 1974, Holst 1976). Kerros kerroksen päälle – ”Stratum super stratum.”

Askeleittain etenevät skenaariot ja esimerkiksi Neuvostoliiton ja Meksikon Gerardinin (1973) kehittämät yhteiskunnan toiminnan karkeat mallisysteemit levisivät samaan aikaan Yhdysvaltain kehittämän operatiivisteknisen suunnittelun kanssa 1980-luvun alussa ja niitä sovellettiin runsaasti mm. suurissa vesirakennushankkeissa (Luostarinen 1986). Olin käyttänyt näitä malleja omissa töissäni 1970-luvun alussa ja oikeammin muuta ei oikein sallittukaan haettaessa myös sisältöä ilmiöille, jotka olivat yhtäällä psykologisia, sosiologisia, taloudellisia mutta myös ekologisia jne. (Luostarinen ym. 1975–1981). Poikkitieteisyys eteni sekin kerros kerroksen päälle. – ”Stratum super stratum. Se oli monitieteisyyden alku ja robotiikan tukemana.

Taustalla oli runsaasti myös avaruusteknologiaa ja analogioita sekä simulointimalleja, joita käytettiin aluksi suurten vesirakennushankkeiden yhteydessä jäsentämään biologisia, taloudellisia ja sosiaalisia muuttujia ja parametreja puumaisin mallikehikoin alimman tason osatekijöiden määrittäessä ylemmän tason vaikutuksia jne. (Luostarinen 1982). Hierarkkinen ja matemaattinen jäsentäminen oli suomalaisessa ajattelussa algoritmeineen hyvin juurtunutta ja siitä irtauduttiin vain kriisien yhteydessä joustavan erikoistumisen seurauksena myös työelämän suhteissa (Niemelä & Leimu 1990). Jopa vielä 1990-luvun lopun Natura-keskustelussa nähtiin jälkimaininkeja tämän ajan prosessoinnista (Luostarinen 2023, 2024). Olemme palanneet jäljillemme ja tunnistamme sen omissa tietokonepeleissä, joiden laatijoina olemme taitavia siinäkin. Hedelmätön huseeraus ei ole suomalaista pragmatismia. – ”Strenua inertia.” (Horatius). Se näkyy jopa tavassamme tehdä viihdettä.

Vastavaikutuksena edelliselle käynnistyi ”pehmeämpi” systeemiajattelu, jonka perustana oli verkostoitumisessa ja verkostotalouden teoretisoinnissa. Tässä maailmankuva oli oppimis- ja ymmärtämishaluinen ja alituisesti muuttuva. Sen taustalla oli kaiken aikaa kasvava informaatiotekniikka ja sen uudet sovellukset sekä ns. kriittinen ja ymmärtävä tiedonintressi (kirjallisuus esim. Luostarinen 1991, 2001). Prosessissa kuvatut mallit olivat avoimia, eivät ns. todellisia kuvia maailmasta. Mallit olivat älyllisiä rakennelmia – systeemimalleja. (esim. Checkland 1985). Prosessikuvauksissa ei enää puhuttu ”ongelmasta” ja ”ratkaisusta” vaan ”haasteesta” ja ”sopimuksesta”. Toki tässäkin olimme mukana ja varmasti kunniallisilla pyrinnöillä ja toimilla. – ”Studiis et rebus honestis.”

Ilmiöt löysivät toisensa uuden tekoälyn yhteydessä ja kasvavia globaalien ongelmien sekä yhteiskunnallisten uusien liikkeiden toimesta. Samalla tapahtui ajalle tyypillistä 2020-luvun polarisaatiota, jolloin edellinen strategia oli jäänyt vuosikymmeniksi lähinnä hallinnolliseen käyttöön. Se alkoi muodostaa informaatioyhteiskunnan yleistyessä myös maaseudulla ja luonnonvarojen käytössä ns. pseudoverkostojaan, joissa esiteltiin mm. trendikaavioita, morfologisia organisaatiomalleja jne. hierarkkisten rinnalle. Maaseudulla edettiin lempeällä tavalla. – ”Suaviriter in modo.” Se oli ja on edelleen osa kulttuurista pääomaamme.

Näiden uusien mallien etuna olivat juuri algoritmit, ja tekoäly sekä kyky soveltaa joustavasti perinteisimmissä jäykissä mallirakennelmissa, kyky prosessoida kaikkialla maassamme samankaltaisena ja perinteisesti ylhäältä ohjattuna systeeminä sekä säilyttää samalla hallittavuuden vaikutelma muuten dynaamisessa ja alati muuttuvassa ympäristössä. Ilmiö valmisteli internetin ja digiajan myötä seuraavaa vaihetta ja luovan teknologian renessanssia (Luostarinen 2024a) hakien samalla sosiaalisen median ja tekoälyn yhteistä yhteiskunnallista dilemmaa (Luostarinen 2024b). Taustalla vaikutti vahva hybridivaikuttamisen ja alan yhteiskunnan paineet kohti illuusioyhteiskuntaa (Luostarinen 2004 c). Ja kaikki tämä saman hetken alla. – ”Sub idem tempus.”

Edellinen strategia oli jäänyt vuosikymmeniksi hallinnolliseen käyttöön, ja se alkoi muodostaa odotetulla tavalla informaatioyhteiskunnan (mediayhteiskunnan) yleistyessä verkostokaudella ns. pseudoverkostojaan, joissa puolestaan esiteltiin mm. trendikaavioita, morfologisia organisaatiokaavioita jne. hierarkkisten ohella. Niiden etuina olivat uusi tekniikka ja sen tehokas käyttö aiemmin jäykissä mallirakennelmissa, prosessointi kaikkialla maassa samankaltaisena ja tutulla ylhäältä ohjattuna systeeminä sekä antaen näin hallittavuuden vaikutelma muuten dynaamisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Tarvittiin hivenen suostuttelutaitoa – ”Suada”, omasta tahdosta syntyvää – ”Sua sponte”, sekä lempeällä tavalla suostutellen – ”Suaviter in modo.”

Tulevaisuutta ja tätä hetkeä, 2020-lukuna ajatellen, menetelmät olivat auttamatta kapea-alaisia toiminnaltaan (ei ulotu ongelman ulkopuolelle, vrt. sektorihallinto), ongelman omistajan jääminen prosessoinnin ulkopuolelle (hierarkkisuus; vertikaalirakenteet) sekä onnettomien valmismallien käyttöä (esim. kopiointi Ruotsista aluesuunnittelussa tai kehitysalueproblematiikassa 1970-luvulla). Maaseudulla sen viimeisiksi aalloiksi kuvattiin ns. Natura alueiden esittelyä ja sisäänajoa ylhäältä ohjattuna silloinkin, kun valmius yhteisölliseen kehitystyöhön olisi ollut jo olemassa ja tätä käytäntöä vietiin läpi EU:n silloisissa leader-ohjelmissa. Tässä ministeriöiden välinen yhteistyö joko ei toiminut, tai strateginen näkökulma oli erilainen myös osana EU:n omaa hallintoa. Ilmiö, joka on nähtävissä myös vuoden 2024 EU:n omiin vaaleihin valmistauduttaessa. Nyt poliitikkoja yhdistää enää vain tavaton puhumisen into. – ”Studium immane loquendi”. Vitsan alaisena – ”Sub ferula” ja samalla kylmän taivaan alla – ”Sub love figido.” (Horatius).

Kaikesta huolimatta jälkimmäinen systeemiajattelu levisi nopeasti yrityselämän käyttöön. Sen eduiksi luettiin kuluttaja- ja asiakaskeskeinen ajattelu, ongelmatilanteen ”inhimilliset” piirteet ja niiden ymmärtäminen sekä verkostoitumisen vaatima laaja ja monipuolinen sitoutuminen. Haittana puolestaan mainittiin tuolloin lopullisen vastauksen puute (liike kaikki kaikessa), jatkuvat uudet kysymykset (innovaatioketjun katkeamattomuus ja klusteriluonne) sekä optimaalisen mallin alituinen strukturointi. Tänään nämä 1980-luvun lopun ”ongelmat” ja ”haitat” koettaisiin robotiikan myötä pikemminkin etuina ja klusterin tavoittelemina päämäärinäkin. Lahden (1992) mukaan ne olivat tuolloin ongelmia lähinnä vain pseudoverkostojen toiminnassa, jossa haetaan vanhaa faktapohjaista, tavoitehakuista ongelma- ja ratkaisuverkostoa. Näistä lisää pohdittaessa erikseen ekologisen yrittäjyyden klustereista juuri maaseudulla sekä erikseen ekologisen modernisaation suhdetta innovaation leviämiseen, diffuusioon.

Ennen sitä kuitenkin tiivistelmänä vielä robotiikan ja tekoälyn antamat vastaukset jo aiemmin käsiteltyihin käsitteisiin ekologisesta systeemiajattelusta, robotiikan osuudesta näiden toteutuksessa sekä vertailu perinteisen maantieteen ja sen sijaintiteorioiden suhdetta robotiikan ja tekoälyn toteuttamiin vastaaviin tehtäviin.

ChatGPT

Mitä tarkoitetaan avoimuudella ja toisaalta systeemiajattelulla ekologisessa klusteritaloudessa?

ChatGPT

Avoimuus ja systeemiajattelu ovat tärkeitä käsitteitä ekologisessa klusteritaloudessa, ja niiden ymmärtäminen on keskeistä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

Avoimuus ekologisessa klusteritaloudessa

Avoimuus viittaa moniin eri ulottuvuuksiin, kuten:

1. Tieto ja osaaminen: Yritykset ja organisaatiot jakavat avoimesti tietoa, teknologioita ja parhaita käytäntöjä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttöä tai yhteisten tutkimustulosten jakamista.

2. Yhteistyö: Klusterit rakentuvat yhteistyölle, jossa eri toimijat, kuten yritykset, tutkimuslaitokset ja julkiset toimijat, toimivat yhdessä saavuttaakseen yhteisiä tavoitteita. Avoimuus yhteistyössä tarkoittaa läpinäkyviä toimintatapoja ja kommunikointia.

3. Markkinoiden ja resurssien saatavuus: Ekologisessa klusteritaloudessa pyritään edistämään resurssien jakamista ja kiertotaloutta, missä materiaalit ja resurssit ovat mahdollisimman avoimesti ja tehokkaasti käytettävissä eri toimijoiden kesken.

4. Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen avoimuus: Tämä kattaa sidosryhmien, kuten paikallisyhteisöjen, mukaan ottamisen päätöksentekoon ja toiminnan suunnitteluun. Se tarkoittaa myös vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä ympäristö- ja sosiaalisten vaikutusten osalta.

Systeemiajattelu ekologisessa klusteritaloudessa

Systeemiajattelu tarkoittaa kokonaisuuden ja sen osien välisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä. Se sisältää:

1. Kokonaisvaltainen näkökulma: Ekologisen klusteritalouden toimijoiden on ymmärrettävä, kuinka heidän toimintansa vaikuttaa koko järjestelmään, mukaan lukien taloudelliset, ympäristölliset ja sosiaaliset ulottuvuudet.

2. Synergia ja interaktio: Klusterin eri osat eivät toimi erillisinä, vaan niiden välillä on jatkuvaa vuorovaikutusta. Esimerkiksi yhden yrityksen jätetuote voi olla toisen yrityksen raaka-aine, mikä edistää kiertotaloutta ja vähentää ympäristövaikutuksia.

3. Pitkäjänteisyys ja kestävyys: Systeemiajattelu korostaa pitkän aikavälin suunnittelua ja kestävyyttä, jolloin toiminnan ympäristö- ja yhteiskuntavaikutukset otetaan huomioon heti alusta lähtien.

4. Monimutkaisuuden hallinta: Systeemiajattelussa pyritään ymmärtämään ja hallitsemaan monimutkaisia vuorovaikutussuhteita ja ketjureaktioita, jotka voivat syntyä ekosysteemissä. Tämä vaatii ennakoivia ja mukautuvia toimintatapoja.

Yhteenvetona, ekologisessa klusteritaloudessa avoimuus ja systeemiajattelu ovat toisiaan täydentäviä periaatteita, jotka auttavat luomaan kestävää ja innovatiivista liiketoimintaympäristöä. Avoimuus edistää tiedon ja resurssien jakamista sekä yhteistyötä, kun taas systeemiajattelu auttaa ymmärtämään ja hallitsemaan monimutkaisia vuorovaikutussuhteita ja edistämään kestävyyttä koko järjestelmässä.

Entä mitä tekevät robotiikka ja tekoäly ekologisessa klusteritaloudessa? Edut ja ongelmat?

ChatGPT

Robotiikka ja tekoäly (AI) ovat merkittäviä tekijöitä ekologisessa klusteritaloudessa, ja ne tarjoavat sekä etuja että haasteita.

Edut

Tehokkuuden parantaminen

Automaatio: Robotiikka voi automatisoida monia prosesseja, mikä vähentää inhimillisiä virheitä ja parantaa tuotantotehokkuutta. Tämä voi johtaa pienempään energian- ja materiaalinkulutukseen.

Optimointi: Tekoäly voi analysoida suuria tietomääriä ja optimoida resurssien käyttöä, esimerkiksi energianhallinnassa ja materiaalikierrätyksessä.

Kustannusten alentaminen

Operatiiviset kustannukset: Robotiikka voi vähentää työvoimakustannuksia ja parantaa tuotantoprosessien tehokkuutta, mikä johtaa kustannussäästöihin.

Ennakoiva huolto: Tekoäly voi ennakoida laitteiden huoltotarpeita analysoimalla sensoreiden tuottamaa dataa, mikä vähentää odottamattomia seisokkeja ja pidentää laitteiden elinkaarta.

Kestävä kehitys

Jätteiden vähentäminen: Robotiikka ja tekoäly voivat parantaa kierrätysprosessien tehokkuutta ja vähentää jätteiden määrää. Esimerkiksi tekoäly voi auttaa lajittelussa ja tunnistamisessa, mikä tekee kierrätyksestä tarkempaa ja tehokkaampaa.

Energiansäästö: Tekoäly voi optimoida energiankäyttöä tuotantoprosesseissa ja rakennuksissa, vähentäen näin ympäristövaikutuksia.

Innovaatioiden edistäminen

Uudet liiketoimintamallit: Tekoäly ja robotiikka voivat mahdollistaa uusia liiketoimintamalleja, kuten palvelupohjaista taloutta (esimerkiksi koneiden vuokraus käyttöön perustuen) tai kiertotalouden ratkaisuja.

Tutkimus ja kehitys: Tekoäly voi nopeuttaa tutkimus- ja kehitysprojekteja analysoimalla laajoja tietokokonaisuuksia ja tunnistamalla uusia mahdollisuuksia kestävään kehitykseen.

Ongelmat

Työpaikkojen menetykset

Automaatio ja työttömyys: Robotiikan ja tekoälyn lisääntynyt käyttö voi johtaa perinteisten työpaikkojen menetykseen, erityisesti matalan taitotason töissä. Tämä voi aiheuttaa sosiaalisia ja taloudellisia haasteita, ellei työntekijöiden uudelleenkoulutukseen ja -sijoittamiseen panosteta riittävästi.

Teknologiset haasteet

Järjestelmien monimutkaisuus: Robotiikan ja tekoälyn integrointi olemassa oleviin järjestelmiin voi olla monimutkaista ja kallista. Lisäksi tarvitaan jatkuvaa päivitystä ja ylläpitoa.

Tietoturva: Tekoälyn ja robotiikan käyttöön liittyy tietoturvariskejä, kuten hakkereiden mahdollisuus manipuloida järjestelmiä tai varastaa arvokasta dataa.

Eettiset ja sosiaaliset kysymykset

Eettiset kysymykset: Tekoälyn käyttö herättää eettisiä kysymyksiä, kuten datan yksityisyys, tekoälyn päätöksenteon läpinäkyvyys ja vastuukysymykset.

Epätasa-arvo: Teknologian kehittyminen voi lisätä epätasa-arvoa, jos pienemmillä yrityksillä tai kehittyvillä mailla ei ole varaa investoida uusimpiin teknologioihin.

Ympäristövaikutukset

Elektroniikkajäte: Robotiikan ja tekoälyn laitteistot voivat johtaa suurempiin määriin elektroniikkajätettä, joka on usein vaikeasti kierrätettävissä ja voi olla ympäristölle haitallista.

Energian kulutus: Tekoälyn ja robotiikan käyttö vaatii paljon energiaa, erityisesti datakeskuksissa, joissa tekoälyalgoritmeja ajetaan. Tämä voi johtaa suurempaan hiilijalanjälkeen, ellei energia ole peräisin uusiutuvista lähteistä.

Yhteenveto

Robotiikka ja tekoäly voivat tuoda merkittäviä etuja ekologiseen klusteritalouteen parantamalla tehokkuutta, vähentämällä kustannuksia ja edistämällä kestävää kehitystä. Kuitenkin niiden käyttöön liittyy myös haasteita, kuten työpaikkojen menetykset, teknologiset vaikeudet, eettiset kysymykset ja mahdolliset negatiiviset ympäristövaikutukset. Näiden teknologioiden vastuullinen ja tasapainoinen käyttö vaatii huolellista suunnittelua ja yhteiskunnallista keskustelua, jotta niiden hyödyt voidaan maksimoida ja haitat minimoida.

Entä miten eroavat perinteinen maantiede ja sen käyttö sijaintiteorioineen modernin robotiikan ja tekoälyn sijaintiteorioista ja pohdittaessa lokalisaatioehtojamme?

ChatGPT

Perinteinen maantiede ja moderni robotiikka ja tekoäly lähestyvät sijaintiteorioita ja lokalisaatioehtoja eri näkökulmista, vaikka niiden välillä on myös yhtymäkohtia. Seuraavassa tarkastellaan näitä eroja ja yhtäläisyyksiä.

Perinteinen maantiede ja sijaintiteoriat

Perinteisessä maantieteessä ja sijaintiteorioissa korostetaan fyysisten ja taloudellisten tekijöiden merkitystä paikan valinnassa:

1. Von Thünenin malli: Korostaa maataloustuotannon sijainnin riippuvuutta etäisyydestä markkinoihin ja kuljetuskustannuksiin. Lähimmät alueet erikoistuvat nopeasti pilaantuviin ja painaviin tuotteisiin, kun taas kaukaisemmat alueet erikoistuvat vähemmän pilaantuviin tuotteisiin.

2. Weberin teollisuussijaintiteoria: Tavoitteena on minimoida kuljetuskustannukset ja ottaa huomioon työvoiman saatavuus sekä tuotannon keskittymisestä johtuvat edut (agglomeraatioedut).

3. Christallerin keskuspaikkateoria: Keskittyy palveluiden ja markkinoiden sijoittumiseen, perustuen keskusten hierarkiaan ja markkina-alueiden kattavuuteen.

4. Ullmanin sijaintiteoria: Korostaa alueellisten vuorovaikutusten, kuten liikenneyhteyksien ja infrastruktuurin, merkitystä sijaintipäätöksissä.

Moderni robotiikka ja tekoäly: sijaintiteoriat ja lokalisaatioehdot

Moderni robotiikka ja tekoäly tuovat uudenlaisia näkökulmia sijaintiteorioihin:

1. Digitaalinen infrastruktuuri: Tekoälyn ja robotiikan sijainnissa korostuu digitaalisen infrastruktuurin saatavuus, kuten nopea internet-yhteys ja datakeskukset. Tämä on erityisen tärkeää tekoälypalveluille, jotka vaativat suuria määriä laskentatehoa ja tietoa.

2. Data ja analytiikka: Tekoälyyn perustuvat sijaintiteoriat hyödyntävät suuria määriä dataa, kuten liikennemalleja, väestön liikkumista ja taloudellisia tietoja, ennustamaan ja optimoimaan sijaintipäätöksiä. Tämä mahdollistaa reaaliaikaisen ja tarkemman sijaintianalyysin.

3. Automaatiopotentiaali: Robotiikan käytössä sijaintipäätöksiin vaikuttavat automaatiopotentiaali ja työn tuottavuus. Yritykset voivat sijoittua alueille, joissa automaatiota voidaan hyödyntää maksimaalisesti, vähentäen riippuvuutta ihmistyövoimasta.

4. Ekologiset tekijät: Moderni teknologia voi ottaa paremmin huomioon ympäristötekijät. Esimerkiksi tekoäly voi optimoida logistiikkareittejä vähentäen polttoaineen kulutusta ja päästöjä, mikä voi vaikuttaa varastojen ja tuotantolaitosten sijaintipäätöksiin.

Lokalisaatioehdot

Lokalisaatioehdot perinteisessä ja modernissa kontekstissa voivat vaihdella merkittävästi:

1. Perinteinen lokalisaatio:

o Kuljetuskustannukset: Keskeinen tekijä, sillä raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetuskustannukset vaikuttavat merkittävästi sijaintipäätöksiin.

o Työvoima: Paikallisen työvoiman saatavuus ja kustannukset ovat keskeisiä tekijöitä.

o Infrastruktuuri: Fyysinen infrastruktuuri, kuten tieverkostot, satamat ja rautatiet, on tärkeä.

2. Moderni lokalisaatio:

o Digitaalinen yhteys: Korkealaatuisen internet-yhteyden ja datakeskusten läheisyys on kriittinen.

o Data saatavuus: Pääsy relevantteihin datajoukkoihin ja analytiikkatyökaluihin.

o Kustannustehokkuus: Automaatio ja robotiikka voivat vähentää riippuvuutta paikallisesta työvoimasta, jolloin sijainti voi perustua enemmän energian saatavuuteen ja kustannuksiin kuin työvoiman kustannuksiin.

o Ympäristötekijät: Paikat, jotka mahdollistavat vähähiilisen tuotannon ja logistiikan, voivat olla etusijalla.

Yhteenveto

Perinteiset sijaintiteoriat ja modernit robotiikan ja tekoälyn sijaintiteoriat eroavat keskittymisessään eri tekijöihin. Perinteiset teoriat korostavat fyysisiä ja taloudellisia tekijöitä, kuten kuljetuskustannuksia ja työvoiman saatavuutta, kun taas modernit teoriat keskittyvät digitaaliseen infrastruktuuriin, datan saatavuuteen ja automaation mahdollisuuksiin. Lokalisaatioehdot puolestaan heijastavat näitä painotuksia, ottaen huomioon nykyteknologian tarjoamat mahdollisuudet ja haasteet.

Lämmin kiitos valaisevista vastauksistasi

ChatGPT

Ole hyvä! Olen iloinen, että vastauksistani oli sinulle hyötyä. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai tarvitset tarkennusta johonkin aiheeseen, älä epäröi kysyä. Mukavaa päivänjatkoa!