Pohdin aamupäivällä Alexander Stubbin vetämän retkueen apeaa alamäkeä. Mieleen hiipi kuin varkain ajatus siitä, että vasemmistoliiton ja vihreiden hallituksesta lähdön myötä ei hallituksen taustajoukoista kadonnut ainoastaan 14+10 kansanedustajaa vaan jumalattoman paljon vaikutusvaltaisempi joukko nimeltä Myötämielinen Media.

On tunnettua, että media on vihreisiin arvoihin kallellaan. En ota tässä puheenvuorossa kantaa siihen, onko tämä hyvä vai huono asia, tämä on pointin kannalta merkityksetöntä. Määrät ovat kuitenkin tärkeitä; esimerkiksi Aamulehden toimittajiensa joukossa tekemä selvitys paljasti, että 37,3 prosenttia toimituksesta äänestää vihreitä.

Yhtä tunnettua on, että vihreät joutui hallituksessa ollessaan pidättelemään kritiikkiään kokoomuksen suuntaan. Ja jos vihreän liikkeen kärkikaarti säästelee sanojaan, niin samoin tekevät seurakunnan vähäisemmät jäsenet.

Tuli syyskuu. Tuli ydinvoimapäätös. Sitten oli lähdön aika.

Kun Ville Niinistö vihreine fillareineen poistui hallituksesta, poistui samalla ihmiskilpi vihertävän mediakentän ja inhan riistoporvarijoukkion väliltä. Tuli oli yhtäkkiä vapaa Stubbin suuntaan. Pitkään kritiikkiään pidätellyt median vihreä sektio oli yhtäkkiä vapaa ruttaamaan rasittavaa kolmen pointin hokijaa juuri niin rajulla tuli-iskulla kuin halusi.

On mahdotonta sanoa, kuinka suuresta toimittajajoukosta puhutaan. Suomessa on arviolta 16000 toimittajaa. Aamulehden lukuihin suhteutettuna arviolta kolmasosa voisi olla viherlaitaa – tämä tarkoittaisi noin 5000 toimittajan kööriä. Vaikka tästä määrästä vain joka kymmenes antaisi oman poliittisen vakaumuksensa vaikuttaa journalisminsa sisältöön, tarkoittaisi tämä silti viittäsataa kokoomukseen nuivasti suhtautuvaa viestinnän ammattilaista, jotka päivä päivältä, juttu jutulta hakkaavat entisen joka äidin unelmavävyn maineen pienin erin kappaleiksi. Ja niin, vähän kerrassaan entisen suvereenin eurokosmopoliittin julkikuva muuttuu ylimielisyyden, itsekeskeisyyden ja narsismin korkeaksi veisuksi. 

Outo maailma, tämä.

Sateenkaarihallituksen poikkeuksellisen laaja pohja ei ole halvaannuttanut pelkästään poliittista päätöksentekoa. Se halvaannutti myös suurilta osin politisoituneen median, jonka olisi pitänyt tehdä työnsä ja valvoa poliittista kerrostumaa.

Otettaisiinko seuraavalla kierroksella vähän kapeampi hallituspohja? Jäisi vähän laajempi mediakenttä valvomaan niitä sanoja, joita meille sivulauseiden lopuissa sanotaan tai sanomatta jätetään.