Kohu Yleisradion ympärillä ei ota laantuakseen. Sotkuhan sai mukavasti kierroksia, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sai yöllisillä, toimittaja Salla Vuorikoskelle lähettämillään sähköposteilla Suomen viestintäinfran pahempaan sekasotkuun kuin keskikokoinen kyberhyökkäys.

Takana ovat ajat, jolloin Pasilan tornit oli viritetty toitottamaan perussuomalaisten varavaltuutettujen heikommista hetkistä. Nykyään Ylellä on täysi työ pidätellä omien superstarojensa pöljimpiä möläytyksiä poissa eetteristä. Joskus onnistuu, yleensä ei.

Äsken näimme senkin ihmeen, että Ylellä 20 vuotta kyntänyt tähtitoimittaja Susanne Päivärinta heitti yhtiölleen vähemmät hellät jäähyväiset ja ilmoitti potkaisevansa Iltalehdessä käyntiin ohjelman ”Sensuroimaton Päivärinta”. Ihan kaunis tapa todeta se, että on mielestään ollut suu teipattuna viimeiset 20 vuotta. Miksi tunnontuskat kävivät vasta nyt ylivoimaisiksi?

Julkinen tuoksina on ottanut Ylessä niin koville, että ylistysteht .. öh .. anteeksi siis ydintehtävät ovat meinanneet jäädä hunningolle. Onneksi tilannetajuinen toimittaja Esko Varho huomasi komissaari Jyrki Kataisen ankaran purnauksen Politico-lehdessä ja kopioi sanat sellaisenaan suomalaiseksi totuudeksi.

”Populismi johtaa sivilisaation tuhoon!”, messusi Katainen kuin paraskin matkasaarnaaja. Yle toisti käsitykset sen enempiä kummastelematta, mutta miksipä tuohon nyt olisi pitänytkään puuttua? Onhan se kirkkaan loogista, että Yle yhtäällä antaa vaaleilla valitsemattoman EU-johtajan manata poliittisista vastustajistaan äärimmäisiä uhkakuvia, ja toisaalla hämmästelee sitä, miten vihapuhetta voitaisiin torjua.

”Seuraukset tavallisille ihmisille ja yhteiskunnille voivat olla kohtalokkaita”, Katainen pohdiskeli populismin hirmuisuutta. Rajua.

Kun viimeksi tarkistin, Jyrki Katainen edusti poliittista valtaa tavoittelevaa ideologista ryhmittymää. Jos olen oikein ymmärtänyt, median tulisi käsitellä tällaisia ryhmittymiä ja niiden antamia lausuntoja kriittisesti. Tekeekö se niin?

On olemassa neurologinen häiriö nimeltä agnosia. Tästä häiriöstä kärsivä on menettänyt kykynsä tunnistaa tuttuja esineitä ja asioita. Suomalainen media kärsii samanlaisesta ongelmasta. Se on pitkälti menettänyt kykynsä tunnistaa ilmiöitä, vaikka ne ovat aivan sen nenän edessä. Suomalainen media ei enää kykene tunnustamaan vallanhimoa, jos vallantavoittelija lausuu performanssinsa aikana hyvyyden taikasanoja – ”vastuullisuus”, ”ihmisoikeudet”, ”suvaitsevaisuus”, ”luomuruoka”, ”kasvisvaihtoehto”, ”solidaarisuus”, ”rauha”.

Ripaus realismia ei tekisi pahaa.

EU ei ole hellä tarina vastuullisesta rauhansolidaarisuudesta, jonka lopussa kaikki saavat keksejä ja mehua. EU on massiivinen suurvaltaprojekti. EU-maiden kansalaisille kuuluvaa päätösvaltaa siirretään vähin erin EU:n keskusvallalle. Sinulta pois, muille maille vierahille.

Sinä et valitse EU:n keskeisiä johtajia, komissaareja tai virkamiehiä. Sinä et äänestä EU:n presidentinvaaleissa. Sinulla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mitä lakeja EU:ssa esitetään. Demokraattista? Ei välttämättä.

Miksi sitten me Suomessa nöyränä nyökkäilemme, kun EU:n edustaja Katainen saapuu moittimaan ihmisiä siitä, että ovat valinneet parlamenttiinsa ”sivilisaation tuhoon” vieviä kansan edustajia.

EU:n piti perussopimuksensa mukaan ”edistää rauhaa, omia arvojaan ja kansojensa hyvinvointia.” Nyt ollaan edetty siihen pisteeseen, että EU:n komissaari Katainen edistää rauhaa ja hyvinvointia listaamalla niitä vihollisia, joiden kannattaminen johtaa ”kohtalokkaisiin seurauksiin.”

Pasilan toimitus yrittää laittaa vielä paremmaksi:

”Mikä mielestäsi toimii paremmin, että populistit otetaan hallitusvastuuseen kuten Suomessa on tehty tai heidät eristetään kuten Ruotsissa on tehty”, A-studion juontaja Vesikallio kysyy Kataiselta.

Ei nöyryydellä ole äärtä eikä määrää. Niin kuin aina, Yle ottaa haastattelunsa kiveenhakatuksi lähtökohdaksi sen, että populismi on pahaa, ja siksi hävitettävä. Roomalainen Cato halusi muinoin hävittää Karthagon, EU kaavailee samaa populisteille. Yle hörisee innokkaasti mukana.

Yle väittää omissa ohjelmatuotannon periaatteissaan esittelevänsä ”mahdollisimman monipuolisesti mielipiteitä, arvostuksia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.” On vaikeaa sanoa, pitäisikö tuolle väittämälle itkeä vai nauraa. Yhtiö on täysin kuutamolla länsimaailmaa ravistelevien ilmiöiden käsittelyssä. Yle omaksuu kritiikittä journalisminsa perustaksi kokonaisia poliittisia oppijärjestelmiä, eikä kykene näkemään, miten raa’alla ja kyynisellä tavalla sitä käytetään hyväksi.

Yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on äärimmilleen kärjistynyt. Pahempaan suuntaan ollaan menossa. Jokin on vialla, eikä Yle kykene ymmärtämään, miksi se ärsyttää ihmisiä niin paljon. Sokeus on huono ominaisuus sille, jonka pitäisi nähdä meidän kaikkien puolesta. 

Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Perussuomalainen 2/2017 -lehdessä sekä Uusi Suomi -blogipalvelussa.