Tämä aamupäivä on vierähtänyt viranomaiskeskusteluissa ja kansainvälisen adoptiokoukeroiden sekä viisumiasioiden parissa. Eräs suomalainen on joutunut pattitilanteeseen ulkomaisen adoption kanssa, kun adoptiolapsia ei saada laillisesti Suomeen. Kyseessä ovat vauvana lastenkotiin hylätyt lapset.

Suomessa valitettavan moni viranomainen keksii esteitä asioille, kun pitäisi keksiä ratkaisuja. Kansalainen on todella yksin tässä myllytyksessä ja siinä, että vastaus on liian usein, että ”elämä on – koettakaa nyt keksiä keinoja, me emme voi auttaa”. Kansanedustajilla riittää työsarkaa kun yritämme saada lait vastaamaan maalaisjärkeä, jota toki saisi itsekin käyttää enemmän. Asian voi monesti tulkita kahdella eri tavalla – joko myönteisenä tai kielteisenä.

Valitettavasti myös edelliset hallitukset ovat tehneet lakeja, joilla viranomaisen järjen käyttö on estetty liian tiukoilla säännöksillä.

Erityisen epäoikeudenmukaiselta asia tuntuu, kun kyseisessä tapauksessa suomalainen yrittää hoitaa asiaa Suomen lain mukaan ja laillisesti siten, että kaikki maahantuloon tarvittavat asiakirjat ovat lapsilla kunnossa ja samaan aikaan maahan saapuu joka suunnasta ihmisiä hakemaan turvapaikkaa ilman minkäänlaisia papereita. Suomalaista veronmaksajaa ja hänen hermojaan koetellaan oikein toden teolla. Varsinkin kun hänellä itsellään on varoja ja haluja elättää itse nämä hylätyt lapset.

Tuntuu, että aika ei riitä kaikkien epäkohtien korjaamiseen neljässä vuodessa ja se on turhauttavaa. No. Ei muuta kuin hommiin.