Omaishoitajien työn arvostuksesta
Muutama vuosi sitten eräs henkilö kirjoitti paikallisessa aviisissa seuraavaa:
” Omaishoitajan kuukausipalkka on 472,81 euroa, josta hänelle jäi käteen 278,96 euroa”.
Laskin, että häntä verotettiin kyseistä palkasta 193,85 euroa eli 41 %. Todella hävytöntä.
Kirjoittaja jatkoi: ”Omaishoito on työtä 24/7. Talutat monta kertaa vuorokaudessa vuoteesta ylös vessakäynnille, huolehdit henkilökohtaisesta hygieniasta, vaihdat vaipat moneen kertaan vuorokaudessa, valmistat ruoat, huolehdit asunnon siisteydestä, ruokaostoksista, apteekkikäynneistä sekä kaikista elämän perustarpeista.”
Olen useamman kerran ehdottanut, että omaishoitajien verotuksessa siirryttäisiin ns. lähdeverotukseen pankkien käytännön mukaisesti. Miksi? Siksi, että mitä suurempi on omaishoitajan palkkatulo tai eläke, sitä pienemmäksi jää – progressiosta johtuen – omaishoidosta käteen jäävä suhteellinen nettotulo.
Ehdottaisin, että hallitus ottaisi ohjelmaansa omaishoitajille maksettavan palkkion verotuksen keventämisen siten, että siitä perittävä lähdevero olisi esimerkiksi 10 %.
Aloitteelliset puolueet saattaisivat hyötyä verohelpotuksesta myös poliittisesti, sillä edustavathan omaishoitajat yli miljoonaa äänioikeutettua kansalaista, unohtamatta hoidettavien äänioikeutta.
Kansalaistemme verotuksen keventäminen on ollut esillä kokoomusjohdon pöytäpuheissa eli nyt sanoista tekoihin – yhdessä muiden hallituspuolueiden kanssa.
KAUKO TUUPAINEN
talousneuvos, ex. kansanedustaja (ps)
Tekstin aiheet:
Omaishoitajien puolustaminen on tietenkin kohdallaan ja varmaan puolustaminen olisi kohdallaan monella muullakin tavoin kuin verotuksellisin keinoin. Todellisuudessa ps-puolueen verouudistukset eivät monilta osin taas puolestaan ole linjassa omaishoitajien verotuksen parantamisen kanssa. Räikein esimerkki tästä on puolueen ajamat varainsiirtoveron kevennykset, jotka tuottivat parhaissa tapauksissa kymmenien tuhansien verohelpotukset ökyrikkaille ja vieläpä takautuvasti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös varainsiirtoveron/perintöveron lopetus ole kokoomuksen ajama asia, ei siis persujen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä se persuillekin kelpaa. Miksi pitää maksaa tuplasti?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On aivan hullua että rikkaat joutuu muuttamaan pois suomesta perintöveron takia samalla sijoitusten vero tuottot menee ulkomaille…
Tappiota siitä tulee.
Nehän on niin moneen kertaa päällekkäin maksaneet veroja verojen päälle että on hullua että perilliset joutuu taas maksamaan siitä mitä jäljelle on jäänyt.
Kannattaisi miettiä sitäkin kun perilliset sijoittaa rahat niin tuotoista tulee taas vero tuloa valtiolle.
Valtio kun ei osaa sijoittaa verottamiaan rahoja
vaan tuhlaa ne aivan turhuuksiin
Sosiaali pummeihin
-Homotukseen
-Sotaan (Ukrainaan)
-Pakolaisiin
-Julkiseen sektoriin
jne…
Jokainen voi tarkistaa mm. solidiumin tuotoista että ne on n.1/4 siitä mitä yksityisten ( ja eläke sijoitusten) tuotot on keskimäärin.
Eikä valtio edes sijoita Vero rahoja vaan ,ottaa uutta velkaa niiden lisäksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vaikka palkkaverotuskin lopetettaisiin kokonaan, tulot verotetaan kulutuksessa. Tuhannen kertainen verotus ei palvele ketään. Aina, kun raha liikahtaa, siitä maksetaan veroja, alvia, ja ostokohteen tekemisessä on maksettu palkkaveroja jokaisella tasolla, eli käytännössä kaikki mitä me ostetaan tai tehdään, niiden verotusprosentti on 99%, koska maasta otettu alkumateriaali on luonnon luomaa ja aina energian lähtöpiste on aurinko, olkoon energiamuoto mikä hyvänsä. Ainoa keino välttää veroja, on naulata setelit pysyvästi seinään kiinni. Verotuksen painopiste Suomessa on kulutuksessa, joskin verovirrat on ohjattu prosessiteollisuuden kautta valtiolle, se sijaan että nuo virrat kiertäisi työllistävän teollisuuslaitoksien kautta valtiolle. Se ratkaisee työllisyyden, jossa vaikka polttoaineet verotetaan luilleen, sen työllistämättä muuta kuin putkistoja. Energian ja sen hinta ratkaisee, minkä hintaiseksi teollisuutemme tuotteet asettuvat, ja vihreän siirtymän hinnoilla kauppa loppuu..
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen talous kääntyisi nousuun mm. siten, kun eletään muka markkinataloudessa, annetaan ulkolaisille öljy-yhtiöille markkinaosuuksia Suomessa, etenkin amerikkalaisille, ja näin saadaan kilpailua aikaiseksi. Neste vie meidät perikatoon johdon joutavilla palkkiojärjestelmillään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, juuri näin, mm. amerikkalaisilta autoilta tullit pois kokonaan.
Antaa keskieurooppalaisten vain pörrätä akkuskodillaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taas on Saksassa auto ajanut väkijoukkoon.
Kaksi kuollutta toistaiseksi.
Afgaani vai syyrialainen?
https://www.bild.de/news/buerger-sollen-innenstadt-meiden-polizeieinsatz-in-mannheim-67c59ab7af5363071f5daf79
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt kannattaisi ps-uskontoonkin sisällyttää edes alkeellinen määrä kansantalousoppia. Jos kansantalouteen haetaan tehokkuutta (pääomaresurssit muiden resurssien ohella eivät jämähdä paikoilleen vaan hakeutuvat kulloinkin mahdollisimman tuottoisasti) on perintövero välttämätön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Höpö höpö Jore.
Perintövero on sitä vihervasemmiston ”varastamista”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuon kommentoijan kun tietää.Niin hänellähän ei ole mitään muuta tarkoitusta.Kuin syyttää persuja ihan kaikesta.Kaikesta sellaisestakin,mitä persut eivät ole tehneet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sislukutaito on hyväksi.Kokeile sinäkin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Siis sisälukutaito,sori.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No, Joreee!
Hyvää alkanutta viikkoa, toivottavasti pääset vitt….emaan!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tällä kertaa en tuota sisälukuasiaa laittanut. Taitaa olla trolleja linjoilla:) Varainsiirtoveron alennus tehtiin tällä hallituskaudella. Ei voi olla muutoin kuin että ps sitä oli läpi edsuskunnassa ajamassa! Ja monen vähävaraisen vuosiansiot palautuivat isänmaallisesti yhteiskunnan yläluokalle takautuvasti. Perintövero on eri asia. Siitä ps puolueella ei käsittääkseni ole linjaa valittuna. Eikä taida vielä olla edes hallituksen esityskään. Käsittääkseni on niin, että hallituksen asettama taloustyöryhmä asiaa esittää kasvukeinona. Työryhmän ainoa kansantaloustieteilijä perintöveron poistoa vastustaa. On tietysti luonnollista, että Purralle ei vanhana tiedevastustajana valtakunnan taloustieteilijät kelpaa talousraporttia laatimaan. Toisaalta on niinkin, että yritysjohtajienkin arvostus – työryhmän kokoonpanosta huolimatta – on ps puolueessa nolla-luokkaa. Ainoa taloustiede, joka kelvannee , lienee siis Halla-ahon geenitutkimus. t ’Jore’. Älkää vaan ketään oikeaa Jorea takiani kiusatko
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perintöverotukseen kohdistuva omaisuus on verotettu tuhansia kertoja, ennen kuin se on päätynyt viimeiselle portille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Verottaja on varmistanut, että kukaan ei pääse ulos systeemistä maksamatta, vaikka kaikki olisi jo maksettu. Peli on raakaa, raadonsyöjät ovat paikalla kun hetki koittaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Taitaa olla trolleja linjoilla?
Juuri näin: yksi Keravan trolli päivittäin linjoilla. Kyllä taitaa elämä olla tylsää?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Just just,uskokoon ken tahtoo.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin tuo edellinen kommenttini oli tarkoitettu Jorelle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viime viikolla oli Televisiossa Persu rantaruottalainen ja Vihreä keskustelemassa Metsäteollisuudesta .
Niin Persu oli ainoa joka oli järjissään näytti että juontajakin oli sen puolella .
Nämä tyhmät puolusteli jotakin Eu Viher perseily lakia että sen varjolla Metsäteollisuus pitäisi ajaa Suomesta pois.
On aikoihin eletty ! sitten Vihreä vetosi siihen että Otteri Pervo oli puolustellut Vihreitä siinä asiassa.
Metsä teollisuuden ongelmat ei pelkästään tästä viher perseilystä ole kiinni vaan on kyse venäläisille Vittuilun seurauksena alkaneesta puu pulasta kun ne lopetti puun toimitukset kun Meidän poliitikot Trollasi Eu:n Hybridi keskusta yrittäessä kalastella Brysselin Miljoona virkoja
Persujen kannattaisi tässäkin asiassa keskittyä juuri syyhyn ja sen korjaamiseen ettei tuostakin omaishoito maksusta tarvitse leikata Ukrainan sodan kiihdyttämisen takia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät haluaa, että vain sademetsiä kaadetaan, tämä varmaan sopii Petterillekin. Ja niinhän siinä käy, seitsemän puuta kaatuu sademetsissä joka sekunti. Suomessa vihreät kuvaa kaadettuja puista ja risuja, muka liian nuorena kaadetaan puut, no totta kai on pakko harventaa metsää, jotta terveet puut saavat valoa ja kasvavat. Idioottivihreät eivät ymmärrä, miksi heikoimmat ohuet puut otetaan pois väleistä, ne ovat juuri niitä harvennuspuita. Puiden väliin tulee jättää riittävästi tilaa jotta puut saavat valoa ja oksilla on tilaa. Ihmetyttää myös se, että media on vihreiden mukana moisessa hulluudessa, eikö lehdillä tai televisiolla todellakaan ole asiantuntemusta tekemistään jutuista, vai ovatko muuten vain täysiä idiootteja, joskus tekisi mieli sanoa, että täysiä mulkkuja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mulkkujapa hyvinnii.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On siinä palkkaa kymmenien-Satojen Miljoonien perinnössä aivan tarpeeksi joka mies politikkojen nuoria morsiamia odottaa ..Siksihän heillä on jonossa 30-40 v. nuorempia omaishoitajia joita ne vaimoksi Kutsuu. Ihan kuin Iskelmä tähdillä myös.
Rahalla saa ja Mersulla pääsee ne sanoo.
Olisi tavallisilla Duunareillakin ollut samaan mahdollisuus kun ei olisi kaikkia rahoja panneet haisemaan.
Esim. tupakka rahojen sijoituksella eläke kassaan olisi tullut 2 Miljoonan sijoitus varallisuus kukaan ei ole pakottanut niitä tuhlaamaan rahoja myöskään. Ammattiyhdistys maksuihin ,Kirkollisveroihin ,Viinaan ,Kalliisiin autoihin jne. Siinä on palanut kymmenen miljoonan potti jolla olisi saanut valita millaisen omaishoitajan haluaa…
Jos ne Suomesta loppuu niin Venäjältä tulee lisää kun rajat aukeaa..Ukrainasta niitä on myös jo tullut mutta kun Suomen sosiaali turva on aivan liian korkea niin ei ne ala omaishoitajiksi kun helpommin saa rahaa kotona maleksimalla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti