Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Olisiko PS:n syytä siirtyä pari piirua vasemmalle?

Perussuomalaisten kannatus on viimeisten galluppien ja viimeisen vaalituloksen perusteella ollut melkoista alamäkeä. Kannatuksen laskun syitä on pohdittu puolueen johdossa, mutta onko meiltä – puolueen rivijäseniltä kysytty mitään. En ole huomannut.

TAUSTAA. Toimin aikoinaan SDP:n järjestötoiminnan kaikissa tehtävissä lähes 40 vuotta ja sen ohessa myös julkishallinnon luottamustehtävissä. Erosin puolueesta 17 vuotta sitten, kun se ryhtyi toimimaan kokoomuksen apupuolueena kunnallispolitiikassa, unohtaen ns. vähäväkisen kansan.

Tapasin eduskunnassa 30.11.2006 silloisen puolueen puheenjohtaja Timo Soinin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbackan ja lupaannuin PS:n sitoutumattomaksi vaaliehdokkaaksi kevään 2007 eduskuntavaaleihin.

Liityin syyskuussa 2007 piirisihteeri Jorma Uskin myötävaikutuksella PS:n ja Jyväskylän Perussuomalaiset ry:n jäseneksi, koska puolueen sääntöjen 2 § kertoi selkeästi tavoitteet ja toiminnan laadut. Myös puolueohjelmat täyttivät toiveeni.

KYSYMYS PS-JOHDOLLE? Olisiko puolueen syytä siirtyä pari piirua vasemmalle? Kysymyksen esitti aikoinaan oppi-isäni Rafael Paasio ja mielestäni se on ajankohtainen tänäkin päivänä.

Kysymykselläni tarkoitan sitä, ettei PS-puolue ole sisäistänyt sääntöjemme 2 §:n sanomaa, vaan on – hallitusneuvottelujen aikana ja niiden jälkeenkin – poikennut tekstistä melkoisesti.

Sääntöjemme mukaisesti puolueen päämääränä on kristillissosiaaliselta pohjalta koota yhteen ne väestöryhmät, joiden etujen ajamisesta ja tasavertaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta sekä yhteiskunnallisesta asemasta ei ole oikeudenmukaisesti huolehdittu.

Näitä kansalaisryhmiä ovat: lapsiperheet, eläkeläiset, työttömät, PK-yrittäjät, pienipalkkaiset julkishallinnon toimihenkilöt, virkamiehet ja työntekijät sekä opiskelijat ja maa- ja metsätalouselinkeinon harjoittajat.

Lähes kaikki ryhmät on unohdettu tämän päivän poliittisessa päätöksenteossa.

EHDOTUKSENI. Jos PS-puolue ei halua toimia voimassa olevien sääntöjemme mukaisesti on puolueen tarkoituksen ja toiminnan laadun sisältöä syytä tarkistaa. Tämä tarkoittaa sitä, että säännöt muotoillaan nykykäytännön mukaiseksesi seuraavassa puoluekokouksessa.

Henkilökohtaisesti en ole sääntömuutoksen takana, vaan toivon, että puolueemme entiset poliittiset pöytätavat otetaan käyttöön. Jos ja kun näin tehdään, niin uskon puolueemme saavan takaisin kansalaistemme tuen ja kannatuksen jo tulevissa vaaleissa.

www.tuupainen.net

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


96 kommenttia
Nimetön
#1

Vasemmalle ei ole syytä mennä, siellä ei löydy muuta kuin velkaa, kun Kokoomus menetti kannatustaan poikien juppimaisuuden vuoksi. Markkinatalous on ainoa tie, joka pitää koneet käynnissä, keskitie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, puolueen ei pidä kulkea kannatuksen tietä, vaan sitä kaistaa, joka on edullisin yhteiskunnan kannalta, väestö valitsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Päinvastoin ,Kommunistit pitäisi erottaa Perussuomalaisista !
Esim. Ruohonen-lerner se ei kuuluisi Persuihin ,entä Tynkkkynen ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Hyvähän se on, että puolueessa on erilaisia katsanta kantoja ja äänestäjiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Näin on, poliittisten puolueiden tärkein tehtävä on hoitaa yhteisiä asioita parhain päin, ja yrittää sovittaa äänestäjien toiveita taloustilanne huomioiden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#59

Ähhh, selkeyttä pitäisi olla, nyt mamut ja homot hyppii seinillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Ei tämä, että hävittiin vaalit tarkoita sitä, että olevinaan voittajat olisivat oikealla tiellä!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Koko Suomi hävisi! Äänestysprosentti noin 42, kertoisiko jotain siitä, että kansa ei enää jaksa uskoa muutokseen! Suomi on sairas!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

On täysin typerää ja kaukaa haettua tehdä mitään analyysiä vaalituloksesta kun äänestys-% on vain 42 ja risat!
Mutta oppositio jaksaa unohtaa tässäkin suhteellisuuden – tajua siitä kun ei ole muutenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Ja se kaista ei, ole ainakaan EeeUuuhun vievä kaista !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Vasemmistopolitiikkaa Ylessä:

Kyllä taas A-studion vassaritoimittaja Annika Damström ylitti itsensä. Väitti, että perussuomalaisten KOLMESTA mepistä pudottiin yhteen.
Lisäksi studioon oli raahattu ”asiantuntija”, tulipunainen Emilia Palonen! Pilke ja varsinkin Jutila olivat hyviä. Katsokaa:
https://areena.yle.fi/1-66931097

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

PERSUILLA OLI 2 ERITTÄIN HYVÄÄ MEPPIÄ

1. Laura Huhtasaari (joka tuli kesken kauden eduskuntaan ja tilalle nousi viher-kommunisti Ruohonen-lerner

2. Teuvo Hakkarainen
Teuvo kun erotettiin puolueesta ja Laura ei muuten vaan enään lähtenyt Brysseliin niin Persuilla ei olut yhtään kunnollista ehdokasta. Persut tuhosi tahallaan omat meppipaikkansa.

Tynkkunen pääsi livahtaa kuin koira veräjästä tämän takia koska tynkkystä äänesti Persuhin kuulumattomattomat Viher-Kommunsitit ihan vaan Persujen kannatuksen tuhoamiseksi.
Koska on selvää että Tynkkynen ainoana Persujen edustajana heikentää seuraavissa vaaleissa Persujen kannatusta.
Olisi ollut Persujen jatkon kannalta paljon parempi kun ei olisi saatu yhtään meppi paikkaa kun kerrran kunnollisia ehdokkaita ei ole tarjolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Hakkarainen pitäis ristiä KUNNIAPERSUKSI !

Ihan kuin Paavo Väyrynen kunnia Kepulaiseksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#47

Mitä olet oikein vetänyt? Taatusti yksikään vihervasuri ei Tynkkystä äänestänyt, itsekin häntä äänestin kun arvasin oikein ettei kukaan muu pääse läpi. Hakkaraisen kohtelu oli suurin syy tappioon ei hallituksessa olo. Moni kannattaja jätti äänestämättä puoluejohdon mokan vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Saapa nähdä hakeeko puolueen ”tynkkysläiset kakarat” hillotolppia ensi puoluekokouksessa😡?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Olipa ihme kommunisti. Persuthan sai viisi meppiä. Aina kommunisti YLE valehtelee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Lisää Ylen tasapuolisuutta:
Ylellä näyttää olevan uusi vasemmistolainen uutistoimittaja Milla Madetoja.
Oli raahattu studioon äärioikeistoa tutkiva ”asiantuntija”, miksi?
Oulun tapauksessa oli kovasti mainostettu uhrien maahanmuuttotaustoja.
Kun puhe oli 8 kk vauvansa surmannut äiti, ei Madetoja sanonut sanaakaan hänen maahanmuuttajataustastaan. Miksei sitä voitu kertoa?
Miksei oltu tuotu studioon ”asiantuntijaa”, joka arvioisi, miksi mamuäiti tappaa lapsensa.
Ylen toimittaja näyttää napsivan hänen agendaansa sopivia aiheita kansalle kerrottavaksi. Ei ole tasapuolista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Onko missä uutisoitu luotettavasti että äiti maahanmuuttaja, jos ei, niin kuulopuheisiin luottamalla käy niinkuin Purran oulukommentille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Raskas rikosnimike perustuu poliisin mukaan siihen, että epäillyn henkirikoksen tekotapa on ollut raaka ja julma.
Kahdeksan kuukauden ikäisen vauvansa murhasta epäillyllä ulkomaalaistaustaisella äidillä ei ole rikostaustaa Suomessa ainakaan viimeisen 10 vuoden ajalta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010500272.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#64

Kovin ”ruskettunut” on tämä lapsensa tappaja:
Vauvansa murhasta epäilty nainen vangittiin

Lapsensa murhasta epäilty (keskellä istumassa) Pasilan poliisitalolla lauantaina.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010501283.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Purran Oulukommenteista vielä:

https://pt-media.org/2024/06/15/kooste-oulun-viikonlopun-tapahtumista/

Eli näköjään suomalaisen tappanut oli mamu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
Hämmentynyt
#9

En tarkoita vasurien ja demarien politiikkaa, vaan PS-puolueen sääntöjen 2 §:n noudattamista. Nyt olemme kokoomuksen apupuolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#19

Aivan. PS on alistunut Kokoomuksen aisankannattajaksi. En äänestänyt tällaista politiikkaa. Vasemmalle ei tarvitse siirtyä, mutta perussuomalainen järjen ääni uhkaa jäädä markkinaliberalismin jalkoihin hallitusvastuun (lue: vallan) häikäistessä. PS lienee valmis myymään koko Suomen ulkomaalaisille sijoittajille, jos isäntäpuolue Kokoomus käskee.

Ei ihme, että tulee takkiin vaaleissa. Kohtuus ja Suomen kansa on unohtunut. Velkaantuminen on yhtä kätevä savuverho kuin ilmastonmuutos. Sillä voidaan perustella myös kohtuuttomia päämääriä. Palatkaa järkiinne tai unohtukaa ikuisiksi ajoiksi.

Nimim. 20 vuotta kannattanut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Valtionvarainministerin salkku aina ollut puolueen kannatusta kuluttava toimi, ja tulee jatkossakin olemaan sitä. Kukin hoitaa salkkua kykyjensä mukaan ja jälkeä arvioidaan tuloksien mukaan. Toden näköisesti seuraava hallitus on taa sosialistihallitus, hoidettiin asiat nyt hyvin tai huonosti. En usko, että nykyistä hallitusta kannattaa ottaa niin apupuolueiselta kannalta, tämä on vain elämää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Näin on, sen minkä nykyinen hallitus tekee talouden korjaamiseksi, sen demarit tuhoaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Siinä olet oikeassa että Viher-Kommunsitit on tuhonneet talouden.
Mutta tämäkään Hallitus ei ole tehnyt mitään talouden korjaamisen eteen.Päinvastoin alv veroa korotettiin joka kaataa yrityksiä.
Kaikki tämän Hallituksen säästöt ja veron korotukset ja leikkaukset on lähetty lyhentämättöminä Sotaan paskaa maa Ukrainasta
SIIS SOTAAN ETTÄ KUMPI SEN PASKAN SAA VENÄJÄ VAI EU/NATO ! SOTAAN JONKA EU/NATO ALOITTI JO YLI 10 V. SITTEN AJAMALLA PRESITENTIN MAAN PAKOON.
Ois annettu olla sen Venäjän elätti maan itsenäisenä rauhassa Miksi Suomenkin piti lähteä Natsien/ Juutalaisten kelkkaan sotimaan tuosta paskasta Ryssiä vastaan ! Miksi ???
Vieläkö me tällaisessa paikassa asumme ryssän kainalossa niin Miksi vitussa?
Eikö järki sano että tuossa ollut mitään järkeä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#63

Antaa vaan Ukrainan itse päättää, mitä se haluaa. Ukrainassa on luokkaa 200 tuhatta juutalaista, mutta natsit tuhosivat noin 800 tuhatta Ukrainan juutalaista. Juutalaisvainosta kannattaisi jo luopua täällä EU:ssakin, se on ääliömäistä ja vähäpäisten hourailua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Apupuoluesyndromaan ainoa lääke politiikassa on tehdä se, mihin pystyy ja aina väestön edut edellä. Tärkeintä on aina kyetä perustelemaan sekä itselleen että väestölle toimiensa oikeudenmukaisuus ja tärkeys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Edellisen hallituksen velkavetoiseen taikaseinäsosialismiin ei ole paluuta. Kannustinloukkuja ei voi poistaa kuin palkkoja alentamalla tai sossutukia leikkaamalla. Sossutukien leikkaus oli oikea valinta. Kehitysavun leikkaukset ja hallinnosta leikkaaminen on Perussuomalaista talouspolitiikkaa. Kyllä hallituksen alkutaival on menty Kokoomuksen talouspolitiikalla, jota Purra on joutunut toteuttamaan. Asumistuen poisto kokonaan pienituloisilta omistusasujilta on syrjivä ja epäoikeudenmukainen. Joko kesälomien jälkeen Perussuomalaisten ajamat maahanmuuttopolitiikan tiukennukset saadaan Eduskuntaan ja laeiksi. Vielä eivät ainakaan taikaseinäsosialistit ole tästä nostaneet äläkkää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Samoin asumistukien leikkaus pienituloisilta eläkeläisiltä oli virhe, koska he eivät kykene parantamaan esim. työllä tulojaan, kuten nuoret kykenevät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

kasvattakoot pottuja ja menkööt ongelle jos ei rahat riitä,ei se nälkä tule jos mielikuvitusta käyttää.
Jostakin on leikattava että saadaan rahaa Ukrainan sotaan että saadaan maaiilmansota syttymäään.
Ei se itsestään syty !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

No, tuohon voisi sanoa, kyllä meillä Suomessa jokainen saa ruokaa ja terveyden hoitoa ilman heitteillejätön pelkoa, ja jos kykenee vielä töihinkin, saa vielä voita leivän päälle. Jos ryssä hyökkää, niin kaikki menee kortille, ei se sota ilman ryssää synny.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Tuli pieni virhe. Piti olla. Kannustinloukkuja ei voi poistaa kuin palkkoja korottamalla tai sossutukia leikkaamalla. Palkkojahan ei voi korottaa liikaa, koska kilpailukyky kärsii ja työttömyys kasvaa. Joten sossutukien leikkaus on ainoa oikea keino.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ei mihinkään vasemmalle !

Persujen johtoon pitäisi saada Laura Huhtasaari !

Kepun johtoon pitäisi saada Kalli !

Olisi koko Suomen etu jos Suomessa olisi 3 suurta 20 % oikeisto puoluetta kok.kepu ja persut

Viher-kommunsitien kannatus pitäisi saada alas ! koska ne tuhoavat talouden ja moraalin !

MUTTA SITTEN ON VIELÄ RATKAISEMATTA YKSI SUURIN KYSYMYS !

Kaikki puolueet haluaa lähettää kaikki rahat mitä irti saadaan Ukrainaan sotimiseen ! joka on aivan järjetöntä touhua !

On vaaan pienä eroja puoluiden välillä lainataanko rahat ulkomailta vai korotetaanko vero vai leikataanko vai ryöstetäänkö yrityksiltä rahat niin että ne menee konkurssiin ja tyopaikatkin menee… kaikki puolueet on kuitenkin rahan lähetyksen kannalla .

TÄHÄN PITÄISI SAADA LOPPU !

SUOMI MENEE KONKURSSIIN TÄLLÄ MENOLLA !

Samalla menee turvallisuus ,talous ja kansalaisten moraali ei ole mitään järkeä isolal rahalla tappaa ihmisiä !!!

Vittu tappasivat poliitkot vaikka koiria ja kissoja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Ja paskaperse hanhiakin veren himoiset politikot voisi tapattaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Pitäs muistaa että ihmisiähän ne on Ukrainalaisetkin miksi niitä pitää tappaa ?
Mitä enemmän aseita ja rahaa tappamiseen lähetetään sitä enemmän tulee ruumiita.
On turha perustella sillä että näin saamme vallattua Eu:lle lisää maita ja aluita ja rajoja siirrrettyä.
Vittuko on tullut 100% täysin selväksi että Venäjä ei anna koko Ukrainaa ja antaako edes osaa,niin miksi pitää tappaa silti ???? ja kuoleehan siinä samalla ryssiäkin ihmisiähän nekin on.

HULLLUA HOMMAA TUO POLITIKKOJEN HOMMA JA VIELÄ HULLMPAA ETTÄ ON SAATUU KANSALAISIA AIVOPESTYÄ KANNATTAMAAN TUOTA TEURASTUSTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Ainoa hullu Ukrainan tilanteeseen liittyen on Venäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#51

Ja paskaperse valtionkoiria=susia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Mutta Jos Kepun johtoon tulee kaikkonen ja Persuissa jatketaan entisellä mallilla (Hakkaraisen erottajat johdossa) niin persujen ja kepun yht .kannatus on vain noin 20 % luokkaa… menee tiukille että oikeisto puolueet saa 50 % kannatuksen….

Nyt kannataisi käytää järkeä se olisi Suomen edun mukaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Voitaisko Ahvenan maa lahjoittaa Kiinalaisille ?,niin että se olisi kuitenkin Eu aluetta vaikka olisi osa Kiinaa .
Silloin ei olisi mitään tulleja puolin eikä toisin miettikää kuinka paljon Suomen vienti lisääntyisi ja tuonti kun saisimme halpaa tavaraa jota voisimme myydä ympäri Euroopan…
KAIKKIHAN TULEE NYKYÄÄN KIINASTA !
Kiina on myös suuri tavaran ostaja.
Eu yrittää nyt ampua omaan nilkkaansa ja saada lamaan koko Eu:n laittamalla niille tulleja….joka johtaa vasta tullehin jne…
Pitää muistaa että kaikissa eu alueella valmistetuissa tavaroissa on Kiinalaisia osia enemmän tai vähemmän jos ne korvaan 100 x kalliimilla niin tavaroita ei osta kukaan….

Persut tehkää aloite että Ahvananmaa Kiinaan !

Siinä olisi sekin hyvä puoli että Suomen turvallisuus paranisi välittömästi Venäjä kun ei uskalla Kiinalle mitään tehdä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

miettikääpä kuinka paljon rahti kustannuksetkin putoaisi? kun laivojen ei tarvitsisi Suomeen ajaa kalliilla saaste polttoaineilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmisen tarkoitus maailmassa
#46

Polttoaineet jotka tuottava sekä hiilidioksidia että rikkiä, tuottavat myös kasvikunnalle sen tarvitsemia ravinteita, ja sitä kautta happea. Vain happea kuluttavat polttoaineet ovat maapallon kasvikunnan, ja koko eliökunnan loppu. Eläinkunnan selviytymisen vuoksi tarvitsemme hiilenkiertoa lisäävää toimintaa, eli maapallon kuoren hiili on kaivettava ja uusiokäytettävä yhä vain uudelleen ja uudelleen. Ihmiskunnan tärkein tehtävä olemassa ololleen on kierrättää hiiltä ja rikkiä. Jos emme tätä tee, hiili ja rikki kertyvät kuoreen ja viljapeltomme köyhtyy köyhtymistään, ruoka ja happi loppuvat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Näin juuri, ihminen on vielä sen verran tyhmä, ettei tajua sitä tosiasiaa, ettei meidän olemassa olomme tarkoitus ole vain täyttää maapalloa ihmiskunnalla, vaan olla osa systeemiä, jossa kaikella on tarkoituksensa, joskin Putin on ymmärtänyt, että sodat, raiskaaminen ja tappaminen kuuluvat ihmiskunnan tärkeimpiin tehtäviin. Vihreiden ajatus on se, että maapallon väkeä on vähennettävä vaikka väkivallan avulla, jossa vihreiden kannattajat, viherkommunistinen media on vihreiden tukena kaikessa, mikä liittyy ilmastoon. Ilmaston kunto on kuitenkin kaoottinen systeemi, ja ilmakehä sisältää toimiessaan kaiken, ravinteet jne., joiden avulla maapallo on elinkelpoinen liki kaikilla alueilla, joskin vesivoiman lisääntyminen kuluttaa vesivaroja liikaa, kun hiilivoimalla vesivarat voidaan ohjata ihmiskunnan käyttöön, kasteluun ja muuhun yhdyskunta käyttöön. Lihansyöjillä aivot kykenevät ratkaisemaan hankalimmatkin ongelmat, siksi ruokaketjua onkin tarkasteltava älykkyyden kannalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikä vaivaa blogisivuja?
Hämmentynyt
#16

Perussuomalaiset hallitsevat puolueista parhaiten somen! Miksi oma blogisivusto tökkii ja aina silloin kun puoluejohto on tehnyt jotai älyvapaata. Turkkilan ”lone gun man” kymmenen vuoden takaa kokoajan luetuin, TUSKIN? On sentään älynnyt nollata omankin blogihistoriansa! Puolueen loppu lähenee!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Puolueen ei lähesty mitään loppua. Jos vassari Lii kiihotti sosialistikansaa, niin sillä ei ole mitään tekemistä maamme politiikan kanssa. Sinne meni vassarilaitakommunisti omiin piireihinsä eu-parlamenttiin, tukemaan vähäistä laitakommunistisiipeä ja pois kailottamasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Perussuomalaiset ovat ainoita jotka tarvitsevat somea äänensä kuuluviin saamiseksi, muilla on yle ja muu media.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Eihän täällä Turkkilan blogisivuilla ole kuin kolmannen asteen persut aktiivisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Nykyinen ps on ylimielisyyteen ja alempia pilkkaavan ryhmähurmoksen tuoman mielihyvän tunteeseen perustuva hihhuliuskonto. Tämä on selkeästi nähtävissä täällä maan tasalle ps ihmisten kanssa keskusteltaessa. Se ei siitä muutu ennen kuin sen perusperiaatteena ollut Halla-ahon geeniteorioiden kaltainen rasismi ja vihamielisyys lopetetaan. Em. politiikantekotavan lukemattomista käytännön esimerkeistä viimeisimpiä esityksiä on vaikkapa Vornasen tapa pitää kaupungilla järjestystä. Em. tapa on saanut runsaasti kannatusta su-blogeissa. Kun Halla-ahon periaatteet lopetetaan ps ei ole enää perinteinen ps vaan jokin muu tavallinen kansakuntaa ei hajottava vaan rakentava puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Hakkaraisen häätö puolueesta oli viimmeinen pisara !

Tästä lähti sellainen alamäki jota ei voi katkaista kuin koko johdon vaihdolla ! ja Hakkaraisen takaisin kutsu yrityksillä…joka voi jäädä yritykseksi,niin vittumainen temppu Tauvolle tehtiiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Miten helvetti voi näin tyhmää porukkaa olla puolueen johdossa ?

Eihän kukaan järkevä persu kannattaja enään tällaista porukkaa äänestä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Puolueen johdossa toimitaan kuin huumehörhöt mökissään jotka myy lastensa ruuat oman edun takia.

Eihän tällaista kukaan hyvällä katso ,kuin ainostaan toinen hörhö tai politikko jotka ei edes tajua kuin tyhmää homma on….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#32

Westerholmilla ollut hyvät välit Hakkaraiseen. Kirjoittanut Hakkaraiselle myös pyynnöstä kirjallisia kysymyksiä esitettäväksi komissiolle. Westerholm 1 varapuheenjohtajana kutsuisi varmasti Teuvon takaisin!
Maaseudun asukkaat kiittävät, erityisesti nykyistä 1 varapuheenjohtajaa. Bensan ja muiden kustannusten takia lasten susiturvallinen koulumatka ei järjestettävissä. Suden luvaton tappaminen törkeä metsästysrikos=tuomio pilaa normi ihmisen elämän, yksi päätyi jo aikanaan henkilökohtaiseen lopulliseen ratkaisuun Tervossa.
Westerholm esitti Leena Merelle puolueneuvoston kokouksessa pitämässään puheessa rikosnimikkeen lieventämistä. Sama esitys Metsästyskirjassa sekä hallitusneuvottelumuistiossa. Meri ei reagoi! Vihervassarien lakia ei muuteta!
Kristilliset tod näk yhteistyöhaluisia metsästysmestarin kanssa oma puoluejohto heittää kapuloita rattaisiin. Äänestääkö maaseutu jatkossa Perussuomalaisia? Valkoposkia 1,5 miljoonaa, Suomessa tiukasti suojeltu! PS eliitti suojelee vain itseään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rehellinen suomalainen
#3

Hyvää pohdintaa. PS on vallitsevalle narratiiville piikki lihassa. Siksi se halutaan kategorisoida ”äärioikealle” vaikka todellisuudessa näin ei ole. Markkinaliberaali Kokoomus teettää persuilla nyt likaisen työnsä ja se näkyy kannatuksessa. Perinteisesti PS on ollut Keskustan kilpailija. Uudet, yhden asian marginaalipuolueet kilpailevat PS:n kannattajista. PS:n pitää siirtyä enemmän SDP:n tontille ja asettua suomalaisen työläisen puolelle ilman SAK:n tukea. Sekään ei ole helppoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Demarit ovat kasvain yhteiskunnan kehossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Juuri näin, Saksan työväenpuolue oli alusta katastrofille, sama se on Suomessakin. Ay-liike on vahva ja sosialistien hallinnassa, ja demareiden kassara. Lähestyminen demareihin johtaa kansallissosialistiseen valtapolitiikkaan ja yksinvaltaan, joka siis kaataa koko edustuksellisen demokratian maassamme. Tie sosialismiin on rasvattu ruusuisilla unilla, ja maan talouden romutuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#38

Hyvä vaiko pahanlaatuinen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Kasvain on aina laadustaan riippumatta ylimääräinen lisäke.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Juuri näin, aivolisäke on hyödyllinen, kuten myös hiuslisäke voi olla sitä, jos vaikka lähtee lavatansseihin. Sen sijaan vaikka kasvislisäke verisen pilvin vieressä voi olla haitallinen lisäke, koska se on sitä, mikä olisi kuulunut sille naudalle, tai muille märehtiville, joka on siinä lautasella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

Kaikki ihmisen hyödyntämä ravinto, myös liha on kasvisruokaa, joskin liha on luonnon jalostusasteessa huipulla, ja sisältää liki kaikki hivenaineet, mitä ihminen tarvitsee solujensa uusiutumiseen ja energiansaantiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Taikaseinäsosialismi lue korkea työnverotus ja työstävieroitus eivät todellakaan ole duunarien etu. Tämä hallitus laski duunarien verotusta, jotta mahdollisimman moni duunari eläisi omalla työllään eikä taikaseinäsosialistien velaksi maksamilla sossutukiilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Eikä Alv nosto ole kenekään muun etu kuin kilpailija maiden !
Eikä niidenkään koska meidän ostovoima heikkenee… nekin rahat menee Amerikkalaisiin aseisiin jotka ammutaan ukrainassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tärkein ensin
#4

Kyllähän persut ovat riittävän vasemmalla kun toimivat suomalaisten hyväksi pyrkimyksenään säilyttää kansallinen hyvinvoiva maa, minkä maahanmuutto vieraista kulttuureista on puolittain kaapannut. Persut on jo aloittanut lainsäädäntötyön, millä laittomasti maahan tulleilta ulkomaalaisilta riistetään mahdollisuus täyteen sosiaaliturvaan. Minä olen äänestänyt persuja enemmän kulttuurin puolustajina ja kokonaisvaltaisesti talouden (markkinatalous+köyhistä suomalaisista huolenpito) kuntoonsaattajina. Ellei tätä työtä tehdä, ja jatketaan holtitonta jakopolitiikkaa, ei jollain aikavälillä ole enää jaettavaa. Eivät persut ole äärioikeistoa, eivät laitaoikeistoa, heitä yritetään leimaavasti mustamaalata. Tärkeintä olisi päästä vakaalle pohjalle, vahvistaa taloutta, jotta aidosti tarvitsevat saisivat apua, nyt jakopolitiikalla hutkitaan sinne tänne jakaen veronmaksajien rahoja niin joka paikan kansalaisjärjestöille kuin pimeään kuiluun kehitysmaiden gebardihatuille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Enintään sääntöihin kannattaisi lisätä lupaus noudattaa talouden rautaista lakia. Yli varojen eläminen kun ei ole yhteisten varojen käyttöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Jokainen EU maa tulee toimeen omassa valuutassaan, jossa valuutan ulkoista arvoa voidaan säädellä omasta takaa. Tämä koskee myös Suomea. EU:n perkele on yhteisvaluutta, jossa pian ehkä yksikään valtio ei tule omillaan toimeen, vaan EU liittovaltio ottaa velkaa ja verottaa luuydintä myöten jäsenvaltiot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
Tyytyväinen
#17

Niinpä. Kyllä ministeri Purra alias Mrs. Iron hoitaa taloutta rautaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000