Kaupoille vinkkinä
Taksinkuljettajana näen paljon vanhempia ihmisiä, ja heidän kanssaan keskustellessa tulee esiin monenlaisia ongelmia joita voitaisiin helposti helpottaa ja ratkaista. Yksi sellainen on kaupat ja marketit. Vanhuksille on virikkeiden saaminen hyvin tärkeätä, jotta syrjäytymistä, heikentymistä ja muutenkin muisti-ym. sairauksien lisääntymistä saataisiin vähennettyä. Ostospaikat ovat hyvä sellainen missä he voisivat ostosten teon lomassa katsella ympärilleen ja samalla ehkä istahtaa ja levähtää. Marketeissa ja muutenkin näissä ostoskeskusten auloissa on hyvin vähän mahdollisuuksia istahtaa. Ei ole penkkejä.
Jos markettien käytävillä, joissakin kohdin olisi mahdollisuus levähtämiseen, niin heille tulisi mielekkyyttä lisää asioida kaupoissa. Lihatiskien lähellä, missä on jonotusnumeroita, olisi hyvä olla penkkejä. Muutenkin niitä voisi olla mm. hyllyjen väleissä, tai päädyissä.
Vaikka jotkut kaupat ovat muutenkin jo ahtaita, ehdotan kuitenkin että kaupat ottaisivat asian huomioon, ja lisäisivät näitä istumismahdollisuuksia ja siten saisivat ostavan ihmisen viipymään ja suunnittelemaan ostoksiaan!
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia