Eduskunnassa on tänä syksynä keskusteltu koulukiusaamisesta. Se on kestoaihe lehtien palstoilla ja se saa koko ajan uusia ilmentymismuotoja. Kiusaamiselta turvassa ei olla edes vapaa-ajalla, vaan se jatkuu sosiaalisen median kanavilla. Saattaa käydä jopa niin, että kiusattu oppilas joutuu loppujen lopuksi pyytämään anteeksi kiusaajiltaan, kun asiaa kivakoulu ohjelman mukaisesti puidaan. Tämä jos mikä traumatisoi ja jättää elinikäiset jäljet.

Suomen lakien mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. On selvää, että läheskään kaikilla ei siitä huolimatta ole tätä oikeutta.

Sivistysvaliokunta on viime viikkoina käsitellyt kansalaisaloitetta terapeuttisia valmiuksia omaavan henkilön palkkaamisesta kouluihin opettajien tueksi ja kiusaamisen ehkäisemiseksi. Tällä kansalaisaloitteella esitettiin selkeä työkalu asiaan puuttumiseksi ja sen vuoksi tuntuukin kummalliselta, että siihen ei haluttu tarttua. Pelätään, että se sotkisi oppilaitosten voimassa olevaa työjärjestystä ja aiheuttaisi epäselvyyttä siitä, kuka mistäkin vastaa. Sivistysvaliokunta siis hylkäsi kansalaisaloitteen Perussuomalaisten vastalauseesta huolimatta.

Asiantuntijakuulemisten perusteella olen saanut kuvan siitä, että koulumaailma Suomessa on tavattoman hierarkkinen ja vastuurajauksia noudatetaan hyvin jäykästi. Jokaisella toimijalla on se oma vastuualue, jossa halutaan pysyä ja joka loppujen lopuksi johtaa siihen, että kukaan ei ota kokonaisvastuuta tilanteesta.

Mielestäni keskitymme liiaksi kiusattuun oppilaaseen ja kiusaajaan pohtiessamme syy- ja seuraussuhteita. Kun huomio keskittyy oppilaiden rooliin, jää oikea vastuutaho mielestäni liian vähälle huomiolle. Omasta kokemuksestani tiedän, että meillä on kouluja, joissa kiusaamiseen osataan puuttua oikealla tavalla. Itse näen asian niin, että rehtorin rooli on ratkaiseva. Rehtori vastaa siitä, miten kiusaamiseen koulussa puututaan ja kun oikeat työkalut löytyvät niin silloin kaikilla on hyvä ja turvallinen olla.

Näiden hyvien käytänteiden jalkauttaminen olisi ehdottoman tärkeää ja toivon, että niiden koulujen rehtorit, joissa kiusaamista ei saada kuriin, aktiivisesti hakisivat näitä toimintatapoja niiltä kouluilta, joissa on onnistuttu. Rohkaisen myös vanhempia vaatimaan riittäviä toimenpiteitä koululta ja muistamaan, että oppilaalla saattaa olla oikeus vahingonkorvaukseen.

Koulukiusaamisen kohdalla emme voi antaa periksi ja todeta lakonisesti, että sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.