Politiikassa ei ole opittu mitään. Valta rappeuttaa ja yksinvalta ennenkaikkea. Maamme on saanut nyt valtakunnan valtaklikin toisen sukupolven törttöilijät. Nuoruudessani meillä oli Valco-Sorsa, vinttistereo-Virolainen ja metro-Melin. Nyt vallankahvassa keikkuvat vinttifillarivihreät, mekkomannekiini-Marin ja koulutus-Kulmuni. Poliittinen ketkuilu pysyy ja pahenee!

Yleensä keskustapuoluetta on pidetty kaikenlaisen kähminnän mestarina, mutta nyt on alkanut yhä enemmän vaikuttaa siltä, että hekin jäävät hopeasijalle vihreisiin veijariveljiin ja suhmurasisariin verrattuna. Maan tapa on tarttunut myös vihreisiin.

Kovin paljon paremmin ei mene demareillakaan, kun pääministerin pitää päästä koreilemaan lahjoitushöyhenissä. Marin-mekko on toimitettu oikein Valtioneuvoston kanslian mittatilaustyönä räätälöitynä.

Kukoistavaa kepu-kähmintää

Kulmunin kepu-kaverikapitalismin kukkanen eli valtion rahojen höveli uittaminen puolueen lähipiiriläiselle epäonnistui mediavalppauden ansiosta, jolloin kepulaiseen kökkötraktoriin piti pukata pakki päälle ja pakkopalauttaa rahat omasta kepu-kukkarosta peräti kahteen eri ministeriöön.

Onkohan myymälävarkaille ja pankkiryöstäjillekin tarjolla tällainen poliitikkojen pikakatumustie, millä tehty kuitataan tekemättömäksi ilman minkäänlaisia seurauksia tai sanktioita, kun kyseessä sattuu olemaan valtaeliitin edustaja?

Aivan käsittämätön on myös vihreiden Soininvaaran ongelmaa vähättelevä lausunto tyyliin: tarkoitus pyhittää keinot. Enkä minä tässä tapauksessa kovin paljoa liputtaisi edes siitä tarkoituksestakaan, kun kyseessä on upouusi juppisähköfillari – eikä mikään kierrätyskeskus- tai kirpputorilöytö pelastettuna uuteen elämään.

Pitäisi olla aivan selvää, että poliittisissa luottamustehtävissä olevien, samoin kuin virkamiestenkin lahjojen vastaanottamisessa on noudatettava tiukkaa pidättyvyyttä. Yhteisten asioiden hoitajat eivät voi olla sen paremmin yritysten lobbareitakaan. Muussa tapauksessa eduskunnan ja kunnanvaltuustojen kokoukset alkaisivat hyvin pian muistuttaa jonkin urheiluottelun ilmiasua mainoksia täyteen buukatuin pelipaidoin.

Myös poliittisissa virkanimityksissä on viime aikoina saavutettu perin kyseenalaista julkisuutta. Tässäkin vihreä Ohisalo ei ainakaan nimityspolitiikassa ole osoittanut niinkään vihreyttä, vaan paremminkin poliittista paatuneisuutta. Sisäministeriön alaiset virkakoneistot on näet pian miehitetty tiukemmin vihreiden vasalleilla kuin punainen Valpo hetken aikaa kotikommunisteillamme aikanaan.

Osaaminen ja ammattitaito kunniaan

Poliittista miehitysvaltaa on maassamme ylläpidetty ja pönkitetty sopivilla suosikeilla milloin milläkin verukkeella: kutsumismenettelyä käyttäen ja laittamatta tehtäviä yleiseen hakuun sekä nyt taikasanana on ”kokonaisharkinta”, millä sivuutetaan valittua henkilöä ansioituneemmat hakijat.

Nimityspolitiikassa on erotettava toisistaan parlamentaarisin perustein jaettavat poliittiset kiintiöpaikat, mikä tuo mukanaan ainakin poliittisen tasapuolisuuden periaatteen vallitsevien voimasuhteiden perusteella siihen nähden, että vallassaoleva taho säännönmukaisesti istuttaa vain yhden aatesuunnan ihmisia kaikkiin käsissään auki oleviin tehtäviin.

Julkisiin virkoihin olisi aina valittava pätevin ja ansioitunein henkilö. Suomen perustuslain mukaiset yleiset nimitysperusteet ovat: taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto – ei pelkkä nöyrä puolueuskollisuus! Jäsenkirjavirkanimitykset ovatkin kansakunnallemme niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin verrattavissa käänteiseen karjanjalostustyöhön.

Muutoin olen sitä mieltä, että Kuusamo on pelastettava.