Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Tuntematon Biden

Kun mediamme jälleen dissaa Joe Bidenin saavutuksia on blogistin astuttava kehiin ja kerrottava Joe-sedän saavutuksista ja saduista.

Muistatteko taannoisen siltaromahduksen Baltimoressa? Olisi ollut jälleen lööppikamaa IP-lehdille jos vain presidentin sukunimi ja puolue olisivat olleet toiset. Joe kertoi kuinka useasti oli jytkytellyt junalla sillan yli. Ongelmana on se että kyseinen silta ollut rautatiesilta, eikä sillä ollut minkäänmoisia raiteita.

Ja vielä hurjempaa tuoretta kamaa. Nyt Joe varoitteli israelilaisia menemästä Haifaan.

Eikä Joe-sedän satutunti päättynyt tähän. Uskomatonta mutta totta, Joen sedän söivät aikoinaan kannibaalit. Luulisi edes tällaisen olevan täkäläiselle medialle lööppikamaa, joko siten että se on totta, tai suoraa fuulaa, mutta ei. Media dissaa Bideniä. Eikä sitä konettakaan, jossa setä oli, ammuttu alas toisin kuin Joe väitti.

Mitäpä pienistä. Joen mukaan hänen poikansa Beau kuoli Irakissa eikä suinkaan sairaalassa syöpään.

Vielä ihmeellisempää on se että mediaa ei ole kiinnostanut Bidenin pitämien lehdistötilaisuuksien määrä, joden vähyydessä hän on lyönyt useat edeltäjänsä laudalta, tai se kuinka vähän hän on viettänyt aikaa presidentin toimessa.

Helppoahan se on toimittajana toimia. Jos ei keksi juttuja, voi valita ne uutiset jotka sopivat lehden narratiiviin ja maailmakuvaan, ja valita niistäkin sopivimmat osat.

Kun nyt on kerrottu Joesta, kerrotaan vielä lopuksi hänen edeltäjästään. IL uutisoi taannoin: Tuomari kieltäytyi kutsumasta Trumpia presidentiksi: ”Hyvää huomenta herra Trump. Et siltappaa. Kuka teistä odottaa tuossa valossa Trumpin saavan puoluettoman ja ennakkoasenteettoman oikeudenkäynnin?