Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Media, montako osavaltiota on USA:ssa?

Heippa hei kaikki lehtineekerit. Montako osavaltiota on USA:ssa? Joe Biden kertoi taannoin että niitä olisi 54. Mihin on hukkunut into tarkastaa Yhdysvaltain presidentin sanomisia?

Vai onko niin että kun Biden sanoo niitä olevan 54 niitä on 54. Ei mitään korjattavaa kunhan puoluekanta ja nimi ovat median mielestä oikein, sanomisten oikeellisuudella ei ole väliä.

Kuinka ollakaan, medialtamme jäi myös kertomatta ettei Bidenin väite Twitterissä siitä että 55 yritystä olisi yltänyt yli 40 miljardin tuloihin 2020 ja maksaneet niistä nolla prosenttia veroja liittovaltiolle ei pitänyt paikkaansa.

Uudet tuulet puhaltavat ja luudat lakaisevat tätä nykyä Twitterissä. Twiitin yhteyteen on lisätty tietolaatikko jossa kerrotaan lukijoiden lisäämästä sisällöstä joka mahdollisesti kiinnostaa ihmisiä: Bidenin viittaamista 55 yrityksestä vain 14 koskisi uusi verolaki. Nämäkään eivät välttämättä olleet tehneet tulosta 40 miljardia, vaan ylittäneet miljardin rajan.

Siitä tulikin mieleen. Palasin Twitteriin, symbolinen ele kuten siitä poistuminenkin oli.

P.S. Vaikka media ei joko tiedä tai sitä ei kiinnosta niin virallisesti Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota, ei 54 kuten Biden väittää. Tieto tarkistettu CIA:n The World Factbookista.

Tekstin aiheet: