Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Kuultavaa lomalle

Juhannukselta Suomessa alkaa lomailun kiire- ja ruuhkaviikot. On kiire tehdä kaikki mitä on suunniteltu ja teillä on usein ruuhkaa.

Jos kuitenkin ottaisitte levollisemmin. Tai sitten ei. Kun kansalla on älypuhelimia on niitä hyvä hyödyntääkin. Teki mökillä, pihalla töitä, käy lenkillä tai loikoilee. Suosittelen kuunnelmia ja äänikirjoja sekä noihin toimiin että automatkoille.

Tässä on tullut kohta kolmannesvuosi pantu tossua reippaammin toisen eteen ja niillä lenkeillä on ollut aika kuunnella kuunnelmia. Siksipä annan muutaman suosituksen.

Erillaisiin äänikirjasovelluksiin en ole lähtenyt mukaan vaan olen tukeutunut Yle Areenan tarjontaan. Kuunnelma on usein myös nostalgiamatka. Siellä ne näyttelevät, jo kauan sitten edesmenneet näyttelijät, Siimekset, Rinteet, Valkamat, Häyriset ja niin edelleen.

Jos pidätte dekkareista olen löytänyt pari hyvää. Dashiell Hammett ja Raymon Chandler. Hammettin Veristä satoa sisältää gangstereita, korruptiota ja politiikkaa.

Chandlerin Marlowe on myös hyvin laadukas ja siinä on toinenkin etu. Kolmesta tarjolla olevasta Marlowesta löytyy Areenasta yksi myös elokuvana: Näkemiin kaunokaiseni. Tosin elokuvaversion nimi on lopullisempi Hyvästi, kaunokaiseni. Pitkät jäähyväiset löytyi myös elokuvana Areenasta, mutta poistui tarjonnasta tänä keväänä. Jos joku haluaa katsella nuoren Elliot Gouldin näyttelijätyötä suosittelen elokuvaa.

Kolmas Areenasta löytyvä Chandler on Vanha kultaraha.

Kotimaisesta dekkarisarjasta suosittelen Vainaja-sarjaa. Niissä saa rikoksen ja huumorin samalla hinnalla.

Enemmän huumorin puolelle sijoittuu sarja etsivätoimisto Kurvi & Kurvin seikkailuista. Näissä kuunnelmissa roolitus vaihtuu niin että isää näytellyt Esa Saario sarjassa nuortuu nuoremmaksi Kurviksi.

Sisuposki-kuunnelmissa parodioidaan Mauri Sariolan Susikoskea. Suosittelen kuuntelemaan jälkimmäiset ensimmäiseksi niin edellämainituista saa enemmän irti.

Parodiaa voi tehdä sotimisestakin. Kunnon parodiaa siitä tehdään Kunnon sotamies Svejkin seikkailuissa.

Pitkien sadepäivien varalle kannattaa varata Knalli ja Sateenvarjo. Ja jos brittibyrokratian koukerot alkavat kyllästyttää voi vaihtaa Alivaltiosihteerin puolelle.

Jos ja kun polttoaineen kalleuden vuoksi siirtyminen maakuntaan on liian kallista, niin sinne voi tehdä henkisen siirtymisen kuuntelemalla Kankkulan kaivoa. Sen jälkeen voi miettiä olisiko lähdöstä sinne edes kannattanut haaveilla.

Viimeiset säästetään parhaaksi. Voi kunpa Areenassa olisi yhä tarjolla Linnunradan käsikirja liftareille. Sitä kuunnellessa voi miettiä vastausta elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen.

Samaa asiaa sivutaan myös Sinuhessa.

Näillä pitäisikin jo selvitä loman yli.

Hyvää kesää ja kauniita ilmoja.

Tekstin aiheet: