Joe Biden, mies joka tekee mitä lupaa
Joe Biden lupasi presidenttikautensa alussa lopettaa vastakkainasettelun ja yhdistävänsä kansan. Ja totisesti, Joe on sanojensa mittainen ja tehnyt vihdoin sen minkä on luvannut. Jostain syystä valtamediamme on jälleen dissannut Joe-parkaa eikä ole uutisoinut asiasta. Kyse on siitä että 86% yhdysvaltalaisista on sitä mieltä että Bidenin on liian vanha presidentiksi toiselle kaudelle.
Mediamme ei ole dissannut vain edellistä Joen saavutusta. Jostain syystä sitä ei enää kiinnosta selvittää onko Yhdysvaltain presidentti puheissaan laskenut lööperiä. Surullisenkuuluisassa lehdistötilaisuudessa jossa käytiin läpi syytä miksi Biden ei joudu syytteeseen salaisten asiakirjojen viemisestä Joe puhui palturia kolme kertaa.
Ensiksikin Joe väitti että asiakirjat olivat lukituissa tai lukittavissa kaapeissa. Eipä olleet.
Toiseksi Joe väitti että joukossa ei ollut huippusalaisia asiakirjoja. Väärin meni.
Kolmanneksi Biden väitti ettei ollut jakanut salattua tietoa elämänkertakirjurinsa kanssa. Tämänkin väitteen totuusarvo sama kuin kahden edellisen.
CNN harjoitti faktantarkistusta asiassa. Kumma kyllä tämän vasemmistolaismedian faktantarkistus ei tällä kertaa kelvannut maailman vapaimmalle medialle uutiseksi. Olisiko syynä jälleen ollut Joen oikea puoluekanta ja väärä sukunimi?
Kertomatta jäi myös se että Biden ei tilaisuudessa sekoittanut vain Meksikon ja Egyptin paikkaa kartalla sekä kyseisten maitten päämiehiä. Bidenillä pätki myös siinä vaiheessa kun hän tuohtuneena alkoi debunkkaamaan väitettä ettei muistaisi poikansa Beaun kuolinpäivää. Kertoessaan pojaltaan saamasta, ranteessaan kantamasta rukousnauhasta, päässä löi jälleen tyhjää. Hän pääsi sanaan Lady, mutta of Guadalupe oli jo liian vaikea muistaa.
Jostain syystä mediamme ei ole kiinnostunut vaatimaan tai kyselemään kognitiivista tasoa mittaavan testin perään kuten Trumpin kohdalla. Biden on jo ilmoittanut ettei se sisälly tulossa olevaan lääkärintarkastukseen.
Ihmettelen että media ei ihmettele sitä, että Bideniä ei pidetä oikeustoimikelpoisena vastaamaan salaisten asiakirjojen säilytyksessä tapahtuneista väärinkäytöksistä, mutta pidetään edelleen kompetenttina toimimaan Yhdysvaltain presidenttinä ja vapaan maailman johtajana.
Kirjoitus onkin syytä lopettaa Axel Oxenstiernan sanoihin, Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.
Siitä tulikin mieleeni. Onnittelut Alexander Stubbille presidenttiydestä.
Tekstin aiheet: