Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Biden rikkoo ennätyksiä, media hiljaa, miksi?

Välivaalit Yhdysvalloissa ovat reilun kahden viikon kuluttua ja Biden ja Bidenin hallinto rikkoo ennätyksiä, mutta täkäläinen media vaikenee jälleen saavutuksista. Miksi? Jos sukunimi olisi Trump tai presidentin puoluekanta muu kuin demokraatti olisivat saavutukset olleet jo lööpeissä.

Koska valtamedia luistaa, niin eipä huolta. Mie paikkaan.

NBC:n Meet the press uutisoi saavutuksista eilen. Ja mitä saavutuksia olikaan kerrottavana. Kiinnostus välivaaleja kohtaan on korkeampi kuin koskaan ennen. 70% antaa arvosanaksi kiinnostuksesta vaaleihin 9 tai 10. Vuonna 2018 sama luku oli 65%, 2014 55%, ja 2010 61%. Vuonna 2018 äänestäjiä oli enemmän kuin sataan vuoteen.

Joe Bidenin toimia kannattaa 45% ja vastustaa 52%. Kannatusluku on 2% matalampi kuin Donald Trumpilla 2018 tai Barac Obamalla 2010.

Ja ennätysten murskajaiset jatkuvat. 71% äänestäjistä on sitä mieltä että asiat kehittyvät väärään suuntaan ja vain 20% on päinvastaista mieltä. 57% ei hyväksy Bidenin taloustoimia ja 38% päinvastaista mieltä. 50% odottaa talouden kehittyvän huonompaan suuntaan ja vain 20% odottaa parannusta. Kaikki edelleen välivaaliennätyksiä. Miksi mediamme ei huomioi Bidenin saavutuksia?

Republikaaneista 78% ilmoittaa olevansa kiinnostunut vaaleista, kun demokraateilla luku on 69%. Rakenteellisesta rasismista johtuen NBC on ilmoittanut vain valkoisten (74%) ja mustien (61%) kiinnostuksen vaaleihin mutta jättänyt latinot huomioimatta.

Viime keskiviikkona A-studio haastatteli republikaanien kannattajaa joka uskoi että Biden on keulakuva ja että Obama johtaa toimintaa. En väittäisi että kyseinen henkilö on Obama, mutta ei Joe Bidenäkään puikoissa ole. Jos olette seuranneet viime aikoina, muualta kuin suomalaisesta mediasta, Bidenin esiintymisiä asiasta ei ole epäilystäkään. Toisaalta oli typerää sanoa muualta kuin suomalaisesta mediasta. Sieltähän niitä on pakko seurata kun suomalainen media ei kerro.

Kuka kirjoittaa Joelle ohjeet mitä tehdä kun saapuu kokoukseen? Jos henkilö ei löydä pois puhujakorokkeelta ennen haahuilua tai kertoilee jatkuvasti paikkaansa pitämättömiä asioita (joita tällä kertaa mediaa ei kiinnosta tarkistaa, täytyy jälleen kysyä miksi) asia on päivän selvä kaikille muille paitsi ylen toimittajalle. Niin ja tietysti niille kansalaisille jotka ovat uutisten suhteen ylen ja valtamedian varassa.