Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Suomen talouden pelastaminen vaatii tiukkaa linjaa

Suomen valtionvelka on paisunut huolestuttavaan 176 miljardiin euroon, ja EU-jäsenyys lisää taloudellisia vastuita. Silti rahaa jaetaan ulkomaille holtittomasti – miksi omien kansalaisten hyvinvointi jää toissijaiseksi?

Tiukempi ote on välttämätön:

Maahanmuuttopolitiikkaan selkeät rajat. Velaksi elättäminen ei voi jatkua.
Hyvinvointivaltion romahdus uhkaa, jos resurssien jakajia lisätään hallitsemattomasti.
Jokainen tukien varassa elävä heikentää kansalaisten hyvinvointipalveluita.

Kestävyysvaje unohdettu, rahat valuvat ulos
Kukaan ei enää uskalla tarttua talouden perusongelmiin, kun varoja ohjataan avokätisesti kansainvälisiin hankkeisiin. Tämä ei ole kestävää.

Nyt tarvitaan:

Rahoituksen järkeistämistä tiukalla talouskurilla.
Kustannustietoista maahanmuuton hallintaa.
Kansallisen hyvinvoinnin priorisointia.

Suomen on keskityttävä ensin oman taloutensa ja kansalaistensa hyvinvointiin.

Muuten emme pysty auttamaan ketään – emme edes itseämme.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Nimetön
#1

Se on täsmälleen näin, päättäjät hallituksesta toiseen käyttäytyvät holtittomasta, velka, velka ja velka, josta ei piitata. Jos päättäjät välittäisivät taloudesta edes minimit, Suomi olisi irtaantunut eurosta jo ajat sitten, koska euro on talouden tappaja. Miksi kaikki pitää mennä EU:n ehdoilla, ihmetyttää. Sitten on se liittovaltiokiima, joka vain kilpailee USA:n kanssa, mitä helvettiä tuossakaan on järkeä. USA on vanha yhteen kasvanut kansakuntaliittouma, liittovaltio, jossa yhteinen tekijä on vaikka yhteinen kieli, joskaan eri kieliä ei ole kielletty, joka on myös älykkään liittovaltion tunnusmerkki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, EU on myös Ukrainan ja Venäjän välisen sodan yksi aiheuttajista, EU:n laajeneminen raukkamaisen ja epäsikiömäisen Neuvosto-Venäjän läheisyydessä, diktatuurin kupeessa, jota ei missään tapauksessa pidä pelätä, mutta varoa pitää, kunnes tuo idän epä sikiön kulttuuri saavuttaa tasapainonsa ja on yhteistyökykyinen muun maailman kanssa. Tuossa ei pidä sekoittaa Venäjän kansaa kommunistisen hirmuhallinnon kanssa, menihän vaikka Saksa sekaisin natsihallinosta. Venäjän kulttuurinen perintö on raakaa itsevaltiutta, murhaamista, vaaleille sylkemistä ja ainainen huijaus ja korruptio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU, aivokääpiöiden eläintarha
#14

Päättäjien tulisi valita keskuudestaan aivotyöhön kelpaavia yksilöitä, joita ei tunnu löytyvän EU:hun valittavasta joukosta, eikä muualtakaan. EU on aivoton hirviö, jota ei riitä kuvaamaan tyhmyys, ovat vain aivokääpiöitä. Käytännön seurauksia tuosta on mm. Venäjän ja Ukrainan välinen sota, siis puhtaimmillaan, jossa aivot ovat olleet matkoilla, kun päätöksiä on tehty.

Venäjä on elänyt pääasiassa fossiilisella energialla, ja aivokääpiöt ovat päättäneet lopettaa fossiilisen käytön, joka tarkoittaa Venäjän osalta joutumista taloudelliseen hirteen, elämä ilman sotaa ja fossiilisten käyttöä vastaa täysin samaa.

Kun tähän lisätään puhdas totuus, hiilidioksidi voi osaltaan aiheuttaa teoriassa lämpenemistä, mutta yhtä lailla lämpenemistä ja enemmänkin aiheutuu rikkidioksidin katoaminen ilmakehästä, koska se on lyhytaaltoisen säteilyn vastanyrkki, eli merkitsevä tekijä, ei sekundaarinen pitkäaaltoinen ja albedoista riippuvainen hiilidioksidi..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Juuri näin, ilmastoasiassa ei ole kyse siitä, mitä lisäämme ilmakehään, vaan siitä, mitä poistamme sieltä, eli juuri se viilentävä rikki. Ja näinhän se asia on täsmälleen. Kyse on juurikin siitä tehosäteilysuojasta, joka leikkaa ensiöpuolen raakaa lyhytaaltoista säteilyä. Ilman rikkiä maapallon väestöstä miljoonat sairastuvat ihosyöpään, kuten Australian tilastotkin vahvistavat. Vihrenatsien tehtävä on paitsi tuhota nykyinen maailmankuva, lisätä köyhyyttä ja nälkää vähentääkseen väestöä väkivaltaa käyttäen, jopa sotia työvälineinä käyttäen, tulisi huomata ja ymmärtää, ei päästää tuota tappajajoukkoa aiheuttamaan enempää vahinkoa maailmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Viherkommunistien juoni saada maailma sotaan tuntuu menevän kaupaksi, kuin jäätelö helteellä. Tuntuu käsittämättömältä, miten löyhäpäisiä päättäjät voivat olla. Pitää ymmärtää, miksi Venäjän viimekädessä jaksaa taistelle viimeiseen mieheen olemassa olonsa puolesta. USA:ssa asia varmasti ymmärretään ilmasto toisin, ja ilmastotoimet on ymmärretty ihan EU:n omaksi hölmöydekseen ja maksakoot myös itse sotansa. Virhe johtaa toiseen, nyt EU:n viherkommunistit perustelevat velkatavoitteita mitä missä milloin tyylillä, jossa maahanmuutto tuntuu olevan taustalla, jotta saataisiin USA:n tasoinen rotujen sekametelisoppa valmiiksi, eli näyttäisimme enemmän kansainväliselle liittovaltiolle ja olisimme kokoamme suuremman näköinen, samalla lailla kuin varis pöyhistelee siipiään, pelotellakseen harakan kauemmaksi sontakasasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin on, ilman öljy- ja kivihiilikauppaa Venäjä tulee olemaan ikuinen vihollinen lännelle, ja ydinsodan vaara lähempänä kuin koskaan. Kumpi sitten tuhoaa enemmän ilmastoa ja ympäristöä, ydinsota vain asteen lämpeneminen, jos sekin on vain harha pitkällä aikavälillä, tai tuota ei edes ole olemassakaan, niin mielestäni rauha maapallolla ja antaa muiden elää on parempi, kuin että kaikki kuolee. Viherkommunistien aiheuttama maailmansota on viimeinen pisara.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Näin ja vastaavasti öljykaupasta riippuvainen Venäjä välttäisi ristiriitoja lännen kanssa, mikäli kaupalliset suhteet toimisivat, eli Ukrainan ja Venäjän välinen sota perustuu ilmastosotaan, hiilidioksidin päästösotaan, joka ajaa Venäjän nurkkaan. Venäjä on kuitenkin liian suuri maa tuomittavaksi kadotukseen, maa tekee kaikkensa, jotta henki kulkee, vaikka sitten maailmasodan. EU ja sen ilmastotavoitteet ovat kaivettu helvetistä, maksaa verta ja kuolemaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Juuri näin, EU:n parlamentti toimii kuin punkki, imee ravintonsa sodan syillä, kasvattaa läskinsä jäsenmailla, eikä kukaan huomaa, koska se sota puuduttaa aivot. EU:ta vastaan ei ole rokotteita, parlamentti on ottanut liittovaltion kuristusotteeseen, joka loppuu vasta kun sydämenlyönnit lakkaavat, väestö on kuin huumattua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Näin juuri, lisäksi luonnon itsensä aiheuttamat CO päästöt voivat yllättää, esim. Islannin lounaispuolen merenpohjan rakopurkaukset eivät juurikaan saa mediaa heräämään, mutta purkaus tuottaa tälläkin hetkellä häkää- eli hiilimonoksidia noin 4200 ppbv pitoisuudella Atlantilla liki kahdensadan kilometrin nauhalla, mutta ei siinä kaikki, syvän valtameren alueella rakopurkaukset kasvavat koska päiväntasaaja kohden mannelaattojen sauman rako kasvaa, ja CO hajaantuu merivirtojen ja konvektion seurauksena vaikeammin mitattaviksi päästöiksi. Maapallo on siis itse mittava päästöjen aiheuttaja, jossa ihminen on mitätön tekijä. CO, eli hiilimonoksidi ei juurikaan liukene meriveteen, eli se päätyy ilmakehään ja hapettuu siellä varsin nopeasti hiilidioksidiksi. Ihminen on systeemissä pieni tekijä, mutta vielä pienempi on ihmisen ymmärrys luonnonvoimista ja suuruudesta. Merenpohjan vulgaaninen aktiivisuus jää kestävästi huomiotta nykyisessä ilmastorumbassa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä täsmälleen näin, turva ja kivihiili ovat täysin turvallisia energiamuotoja, ja nykytekniikalla myös puhtaita. Kivihiilen sanotaan tappavan miljoonia ihmisiä Kiinassa, mutta yhtä lailla ihminen kuolee, jos työntää päänsä mereen riittävän pitkäksi aikaa, eli kyse on savukaasujen pesusta; jossa oleellista on palotekniikka ja palokaasujen pesu.

Ydinvoimassa on aina riskit, jotka voi olla jopa sata tuhatta vuotta ydinjätteiden tai voimalan riskien vuoksi. Ydinvoimaloiden riskit lisääntyvät kuutionkäyrässä, kun huomioidaan mahdolliset sodat tulevaisuudessa, eli kukaan ei osaa ennustaa riskejä tulevaisuudessa, ei edes teltassaan kristallipallosta ennustava ennustajaeukko torilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Muslimit ovat median erityissuojelussa. Ovat Suomen uusi rälssisääty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Lähes jokaisessa maailman konfliktissa on osallisena muslimit / muun uskoiset.
Miksi meidän pitää edes päästää Suomeen näitä Mekkaan pyllistäviä?
Islam pitää julistaa ”elämäntavaksi”, ei uskonnoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ja muistelemaan vaarallista matkaa, kun tultiin Välimeren yli hakemaan elatuspaikkaa.
Silloin ei hukuttu ja perille Suomeen asti päästiin, mutta nyt voi antaa lastensa hukkua Suomen lätäköihin. Ainahan voi uutta pullaa laittaa uuniin, niin ettei lapsilisät vaaraannu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Paperit hukkui mereen, kun tultiin Eurooppaan ja nyt hukutetaan omat lapset Suomen vesiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kuulehan Tsuhna, kukaan muu ei nauti tappamisesta kuin Venäjän Tsuhnat. Hamasin ei ollut mikään pakko alkaa sotimaan ja tappamaan ihmisiä, kuin ei ollut myöskään Venäjän Tsuhnalla Putinilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

Lähestulkoon oikein, mutta ryssien sukujuuret juontuvat Ruotsalaisista viikingeistä. Alkuun oli Rusien valtakunta, eli Rusa. Tuosta on muodostunut sana ryssä. Oli myös Novgorodin alue, joka oli hyvin kehittynyt kaupankäyntiin keskittynyt alue. No me tietenkin olemme niitä tyhmiä Suomalaisia, eli Tsuhnia, näinhän ryssät meitä nimittelivät talvi ja jatkosodassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Runo Tsuhnalle
#22

Tsuhna kulkee, lahna ui, Suomen suvi siinä ui. Hiljaa käy halki metsän, voita kainalossa, perkele mielessä.

Venäläinen katsoo kummissaan: ”Kuka tuo on, tuo vakaa tsuhna”. Ei hän huuda, ei hän riehu – vain sauna, sisu ja kahvitiehu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

👍🤗
Tyytyväinen
#25

Erittäin hyvä runo, kuka lie kirjoittaja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Tekoäly se houkutteli, piti keksi joku taitelijanimi, niin laitettiin Alman Ukko sitten lopuksi, mutta kynänjälki on Alman Ukon:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Hyvä näin, onko kyseessä kenties tv- juontaja Alma Hätösen Ukko? Vai edesmenneen Brittilaulajan Alma McCouganin Ukko? 👈🤔?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

No vaihdetaan se taitelijanimi vaikka Alma Nakkaksi, niin ei sotketa muita taiteilijoita asiaan:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#32

Juu tuo käy minulle.👍🤗

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Asia selvä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

https://www.verkkouutiset.fi/a/suomen-kielen-synnysta-uutta-tietoa-alkukoti-onkin-idempana/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Väitetään myös, että Putin olisi Suomensukuista heimoa, eli Mordvalainen ja myös hänen lähipiiriinsä kuuluva Anton Vaino. Ja kaiketi myös Maria Zaharova. On myös vihjailtu, että Metukka, eli Medvedev, tuo juoppo ex presidentti olisi myös. Jos näin on häpeän heidän puolestaan, onneksi minun sukujuureni johtaa Ruotsin puolelle, mutta ei ilmeisesti Rusiin, vaan kuninkaan hoviin. Tosin jo sukupolvien taakse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Tässä kuva Wienin uimalasta.

https://www.krone.at/3845770

Montako mutiaista näkyy, montako kaapunaista kahlaa burkissaan?
Pienet lapset vanhempiensa sylissä tai turvarenkaissa.
Ei liikaa ihmisiä ja näyttävät käyttäytyvän sivistyneesti.
Voi Suomea ja näitä, jotka sallivat kehitysmaalaisten sikailun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aamun manifesti
#2

Me emme kilpaile hinnalla, vaan arvoilla – ja kun tuotamme enemmän, voimme viedä enemmän, ja kun viemme enemmän, voimme elää paremmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tuotannon kotiuttaminen olisi nyt tärkeintä, ja se edellyttää suurelta osin omaa valuuttaa. Maahanmuuttajien kotiuttaminen ei ole sama asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Kotoutusta ei tarvita.=
Kotouttaminen on maahanmuuttajien sopeuttamista elämään ja toimimaan uuden kotimaansa yhteiskunnassa. Se sisältää yleensä valtiovallan aktiivisia toimia, kuten maan kielen opetusta ja aktiivisia työllistämistoimia.

Kotiutusta kylläkin.=
kotiutus. henkilön palautus kotiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

A -studiossa demari Malm syytti hallitusta EUn huonoimmasta talouskasvusta. Hänen mukaansa muulla Euroopalla menee paremmin. Samassa haastattelussa hän kertoi oman kotikaupunkinsa näivettymistä Ukrainan sodan seurauksena. Onko demari tyhmä, kun näkee syyt talouden heikkouteen, mutta ei ymmärrä yhteyttä. Samaa paasaa demareiden vääräleuka Joona Räsänen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Saksa ei ole enää turvapaikanhakijoiden ykköskohde. Hakemukset ovat vähentyneet yli 40 prosentilla. Siirtolaispolitiikka on onnistunut. Tämä on demarien vaalitappion ansiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Tämä johtuu siitä, että Saksassa saatiin uusi hallitus ja Vihreät ja lussu SDP:n Olaf Scholz saatiin pihalle.
Samoin Itävallassa Vihreät ulos hallituksesta.
Sisäasiat ja maahanmuutto Komissaari Magnus Brunner (Itävalta) on nyt puikoissa ja nähtävästi saa muutoksia aikaan positiiviseen suuntaan.
Mamut suuntaavat nyt Espanjaan (sossuhallitus) ja Ranskaan (Macronin hallitus) ja Espanjan hallitus horjuu jo nyt, samoin Ranskan.
Loistava suunnanmuutos. Jopa Yle kertoo kiristyksistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nyt itkee Pro asyl ja Amnesty, kun rikollisia palautetaan kotimaahan, Kabuliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000