Eduskunnassa keskusteltiin tänään edustaja Ville Tavion laatimasta ja monien perussuomalaisten, mukaan lukien itseni, allekirjoittamasta lakialoitteesta nostaa Suomen kansalaisuuteen vaadittava asumisaika 10 vuoteen. Vain perussuomalaiset käyttivät puheenvuoroja asiasta. Pidin seuraavan (blogimuotoon kevyesti toimitetun) puheenvuoron tästä kannatettavasta esityksestä;

Heti alkuun haluan tehdä selväksi, mitä Suomen kansalaisuus on ja mitä se ei ole. Suomen kansalaisuuden saaminen ei ole ulkomaalaiselle perusoikeus, se ei ole ulkomaalaiselle ihmisoikeus, vaan Suomen kansalaisuuden saaminen on ulkomaalaiselle etuoikeus. Tässä avoimien rajojen maailmassa me emme voi olla naiiveja. Suomen kansalaisuus olisi etuisuus, suoranainen lottovoitto miljardeille ihmisille maailmassa.

Näin on siksi, että Suomi on objektiivisilla mittareilla arvioiden eräs maailman parhaista maista elää. Kun joku saa Suomen kansalaisuuden, hän samalla saa kaikki oikeudet lukuun ottamatta kelpoisuutta tasavallan presidentin tehtävään, joka on syntyperäisellä kansalaisella, joka on vuosikymmenten ajan, ehkä koko ikänsä tehnyt työtä ja maksanut veroa Suomeen. Hän saa myös oikeuden äänestää ja olla ehdolla kaikissa yleisissä vaaleissa, oikeuden sosiaaliturvaan, jota sitäkin jotkut haluavat nykyään antaa myös laittomasti maassa oleville.

Kansalaisuutta ei voida tällä hetkellä peruuttaa mistään syystä, ei edes kaksoiskansalaisten osalta, vaikka sellaista ollaankin harkittu. Kansalaisuuden myöntäminen on siis äärimmäisen voimakas oikeustoimi, jolla on suuret vaikutukset ja velvoitteet maamme kannalta. Siksi siihen täytyykin suhtautua vakavasti ja aivan erityisesti nykyistä vakavammin.

Näillä perusteilla kaikki esitykset kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamiseksi ovat tervetulleita. Minimitaso, jolle mielestäni pitää päästä, on se, että kansalaisuutta ei saisi meillä vertailumaita eli Pohjois-Eurooppaa ja Pohjoismaita helpommin. Sellaiseen vetovoimatekijään meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Niinpä tämä lakiesitys kymmenen vuoden asumisvaatimuksesta ratkaisisi yhden osan tätä ongelmaa ja on itsestäänselvästi kannatettava.

Tämä on hyvä alku, ja paljon muuta tarvitaan lisää. Haluaisin mukaan vaatimuksia kielitaidosta, työpaikasta ja muusta integraatiosta, että niitä päivitettäisiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Ei voi olla hyväksyttävää, että Suomen kansalainen ei tulisi Suomessa toimeen ilman jatkuvaa auttamista, kotouttamista ja tulkkaamista. Tällaiselle henkilölle ei tule kansalaisuutta myöntää.

Kyseenalaistan myös nykyisen käytännön kaksoiskansalaisuudesta. Ei pitäisi myöntää kaksoiskansalaisuutta ilman erillistä pätevää perustetta. Se, joka haluaa sitoutua Suomeen ottamalla Suomen kansalaisuuden, ei mielestäni tarvitse lähtökohtaisesti toisen maan kansalaisuutta. Onhan nähty käytännön ongelmat vaikkapa lojaliteettivelvollisuuden suhteen, jotka ovat johtaneet pohdintaan jopa kaksoiskansalaisten virkakielloista. En voi ymmärtää, mikä peruste tällaisen järjestelmän ylläpidolle voi olla.