Suomalaisilla tai suomalaisten syntyvyydellä ei ole väliä maailmassa, jossa korkeimpia pyhiä ovat talous, ilmasto, materia ja maahanmuuttajat. Minulle taas suomalaisten olemassaolo ja jatkuvuus ovat itseisarvoja. Ei ole yhdentekevää, että kuka täällä on tekemässä työt ja pyörittämässä yhteiskuntaa. Onko yhteiskunta loppumassa lähiaikoina vai miksei jatkuvan ja pitkäaikaisen ongelman yhtenä ratkaisuna edes yritetä nostaa syntyvyyttä? Miksi syntyvyyteen ei paneuduta eräänä ratkaisuna työllisten määrän kasvattamiseen ja eläkejärjestelmän turvaamiseen?

Työllisyyskeskustelussa syntyvyys ratkaisuna saatetaan ohittaa sillä, että se vaikuttaisi vasta parin vuosikymmenen päästä, kun uudet suomalaiset saavuttaisivat työiän. Yhteiskunta jatkaa joka tapauksessa olemassaoloaan, joten pienenevä väestökehitys on saatava kääntymään nousuun. Työurat kestävät nykyään jopa 40-50 vuotta, joten se parin vuosikymmenen aikaväli, jonka jälkeen syntyvyys alkaisi vaikuttamaan tähän jatkuvaan ongelmaan, on varsin lyhyt. Syntyvyyteen liittyy kaksi pääasiallista ongelmaa: vanhempien saamien lapsien lukumäärän keskimääräinen vähentyminen sekä se, että lapsia hankitaan yhä vanhempana. Hedelmällisin ikä sijoittuu nuoreen aikuisuuteen, ja kun lapsia hankitaan yhä vanhempana, lapsiluku voi jäädä pienemmäksi. Esimerkkinä voidaan sanoa, että jos lapsi hankitaan keskimäärin kolmekymppisenä, sataan vuoteen mahtuu kolme sukupolvea, kun taas hankittaessa lapsi vaikkapa keskimäärin 25-vuotiaana, sataan vuoteen mahtuu neljä sukupolvea, ja niin edelleen.

Miten syntyvyyttä sitten voidaan nostaa?

Yksiselitteisiä ratkaisuja tuskin on, mutta muutamia keinoja löytyy. Valtiotasolla lapsilisien määrää pitäisi nostaa etenkin ensimmäisestä lapsesta lähtien. Suurin kynnys lienee hankkia se ensimmäinen lapsi, joten lapsilisien nostaminen 4. ja 5. lapsen kohdalla (kuten Rinteen ja Marinin hallitus tekivät) ei auta ensisijaisesti suomalaisia, joilla lapsiluku on myös selvästi alhaisempi, kuin monilla maahanmuuttajaryhmillä. Lisäksi monet lasten vuoksi tehtävät hankinnat ovat suurimmat ensimmäisen lapsen kohdalla, kun taas seuraavien lapsien kohdalla tavaroita voi hyödyntää uudelleen.

Unkarista löytyy hyviä esimerkkejä lapsiperheiden ja syntyvyyden tukemisesta: https://yle.fi/uutiset/3-11203435. Eräs valtiotason toimi lapsiperheiden tukemiseksi on valtion tuloveron laskeminen jokaisesta syntyvästä lapsesta, jolloin vanhemmille jäisi käteen yhä enemmän. Unkarissa esimerkiksi neljä lasta synnyttäneen tai kasvattaneen äidin ei tarvitse maksaa tuloveroa enää koskaan. Valtion tuloveron laskemisen pitäisi toki koskea sekä isää että äitiä, jolloin perheet voivat itse valita, kumman on kannattavampaa käydä töissä tai molempien käydessä töissä hyöty olisi suurin. Lisäksi Unkarissa lapsiperheille myönnetään lainoja, joista takaisin maksettava osuus pienenee lapsi lapselta. Lapsiperheillä iso osa menoista menee kulutukseen, jolloin valtio saa ainakin osan antamastaan rahallisesta tuesta takaisin kulutuksesta maksettavien verojen kautta. Esimerkkeinä arvonlisävero ja yritysten voitostaan maksamat verot, kun lapsiperheet ostavat yritysten tuotteita kaupasta. Pitkien välimatkojen maassa yksityisautoilu on iso osa lapsiperheiden arkea päivähoidon, koulun, harrastusten ja töiden takia. Siksi autoilun kustannuksia ei pidä nostaa, vaan päinvastoin laskea, jotta työssäkäyvien ja lapsiperheiden arki helpottuisi.

Kuntatasolla taas lapsiperheiden taloustilannetta voi helpottaa ottamalla käyttöön esimerkiksi vauvarahan. Monissa Suomen kunnissa näin onkin tehty: https://yle.fi/uutiset/3-11434728. Vanhemmille lapsesta maksettava kunnallinen vauvaraha on myös omiaan toimimaan eräänä veto- ja pitovoimatekijänä pienemmissä kunnissa. Vauvarahan käyttöönottoa voi esittää kunnan- tai kaupunginvaltuustossa esimerkiksi valtuustoaloitteena, ja kannustankin kaikkia kunnan- ja kaupunginvaltuutettuja tekemään niin omassa kunnassaan.

Miten lastenhankintaikää sitten voitaisiin laskea?

Koronapandemian tuoma etäopiskelumahdollisuus jää toivottavasti pysyväksi vaihtoehdoksi niille, jotka kokevat sen lähiopetusta paremmaksi opiskelumuodoksi. Tämä helpottanee osaltaan perheen perustamista opiskelijana, kun opiskelu onnistuu kätevästi kotoa käsin, vaikka olisikin lapsia. Työpaikkoja ja korkeakouluja onkin kannustettava luomaan lisää käytäntöjä, jotka helpottavat työn ja koulunkäynnin sekä lasten hoitamisen yhdistämistä. Lapsen saavien opiskelijoiden kohdalla lapsilisän päälle tulee vielä opintorahan huoltajakorotus. Tätäkin tukea pitäisi nostaa, jotta myös opiskeluikäisillä olisi paremmat taloudelliset kannustimet ja edellytykset huolehtia jälkikasvustaan.

Jokaisella on toki omat syynsä haluta tai olla haluamatta jälkikasvua. Tarkoitukseni ei ole ohjeistaa tai syyllistää lapsiperheitä tai lapsen hankkimista harkitsevia. Tämän blogin tarkoitus on esittää toimia, joilla yhteiskunta voisi osaltaan tukea lapsiperheitä entistä enemmän, ja mahdollistaa turvatumman elämän heille, jotka saavat jälkikasvua. Eihän lapsia hankita tietenkään rahan takia, mutta yhteiskunnan taloudellinen tuki lasten hankkimista harkitseville ja lapsiperheille on tärkeää ja vähentää osaltaan lapsen kanssa selviämiseen liittyviä huolia.

Edellä mainittu taloudellinen tuki ei ainoastaan riitä. Tarvitaan myös isompi muutos kulttuurissa kohti lapsiystävällisempää yhteiskuntaa. Perhepolitiikan on oltava keskiössä. Nostaisipa suomalaisten syntyvyyden kääntäminen nousuun yhtä paljon tarmokkuutta ja intohimoa kuin ilmastoasiat. Suomessa politiikka on varsin lyhytnäköistä, sillä usein tunnutaan katsovan vain korkeintaan muutaman vaalikauden aikaväliä, paitsi ilmastoasiassa, jossa katsotaan vuosikymmenien päähän. Yhteiskunta jatkaa olemistaan jatkossakin, joten pitkän aikavälin ongelmiin, kuten syntyvyyden laskuun on puututtava nyt. Toisekseen syntyvyyden nostaminen takaa sen, että yhteiskunta myös jatkaa olemassaoloaan jatkossakin.