TILANNE TAMMIKUUSSA 2026

Yhdistyneet kansakunnat:

Toisen maailmansodan jälkeen, voittajavaltioiden perustama Yhdistyneet kansakunnat, eli paremmin tunnettuna lyhenteenä YK on täysin toimintakyvytön. Historia on toistanut itsensä myös kyseisessä asiassa. YK:n edeltäjä Kansainliitto perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen ylläpitämään rauhaa maailmassa. Lienee tarpeetonta käsitellä miten kyseinen rauhan ylläpitäminen onnistui. YK on saman kaltaisessa tilanteessa edeltäjänsä kanssa.

Turvallisuusneuvostolla on YK:n peruskirjan mukainen päävastuu rauhan sekä turvallisuuden säilyttämisestä maailmassa. Turvallisuusneuvoston viidestä pysyvästä jäsenestä kolmen eli Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan voidaan tällä hetkellä katsoa olevan maailman laajuisen turvallisuuden tärkeimmät romuttajat. Lisäksi kyseisillä mailla on niin kutsuttu veto-oikeus, eli ne pystyvät torjumaan kaikki turvallisuusneuvoston itseään tai liittolaisiaan kohtaan esitetyt toimet sekä vaateet. YK:n rooli jonkin näköisenä maailman rauhan ylläpitäjänä ei omaa enää minkäänlaista uskottavuutta.

Nato:

Puolustusliitto NATO:a voidaan nykyisellään pitää pelkkänä organisaatiokuorena vailla todellista sisältöä. Kyseisen puolustusliiton kulmakivi perustui ajatukseen, että hyökkäys yhtä liittolaista kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi koko puolustusliittoa vastaan. Edellä oleva on juuri NATO:n monesti painotettu 5 artikla.

On selvää, että toisen maailmansodan päättymisen ja kylmänsodan alkamisen johdosta Eurooppaan jäi merkittävä määrä Yhdysvaltalaisia sotilasjoukkoja. Suurin osa Euroopan valtioista ajoi omat asevoimansa alas ja todellisen konkretian tasolla Yhdysvallat oli NATO:n sotilaallinen kulmakivi ainoana liittoon kuuluvana suurvaltana.

Viimeistään NATO:n perustajamaa Tanskaan kuuluvaan itsehallintoalue Grönlantiin suunnatun sotilaallisen miehitysuhkauksen jälkeen Yhdysvaltoja ei enää voida pitää luotettavana liittolaisena. Trumpin uhkauksen lisäksi Yhdysvaltain historiallinen kiinnostumattomuus Euroopan kohtalosta vahvistaa oheista arviota.

Tällä hetkellä NATO:n jäsenistä millään muulla puolustusliiton jäsenvaltiolla ei ole realistisia mahdollisuuksia toteuttaa 5 artiklan turvatakuita. Lisäksi vaikka hyökkäys yhteen puolustusliiton jäsenmaahan ”aktivoi” 5 artiklan, on artiklan sanamuoto jätetty vaarallisen epäselväksi todellisten toimien suhteen. Olennaisimpana asiana on kuitenkin todettava, että koko puolustusliittoa ei mitenkään ole suunniteltu skenaariolla, jossa puolustusliiton toinen jäsenvaltio on hyökkääjä.

Nyt viimein Euroopan Unionin sekä NATO:n eurooppalaisten valtioiden kesken on aloitettu harkinta/suunnittelu siitä miten Euroopan puolustus taataan ilman Yhdysvaltojen sitoutumista kyseiseen asiaan. Presidentti Sauli Niinistö johtaa kyseisen, kiireelliseksi luokitellun raportin laadintaa.

Asiassa keskeisiksi tekijöiksi nousevat Euroopan ”oman” armeijan muodostaminen sekä YK:n vaikutusvallan romahtamisen johdosta myös oma eurooppalainen turvallisuusneuvosto.

Kuten ensimmäisen osioni lopussa totesin, Eurooppa on jälleen jäljessä vallitsevasta tilanteesta, reagoidaan jo tapahtuneeseen, vaikka selkeät varoitusmerkit ovat olleet nähtävillä kauan. Asiassa positiivisena voidaan pitää sitä, että Eurooppa lopultakin reagoi Yhdysvaltain sotilaallisen avun epärealistisuuteen sekä YK:n konkreettisten toimien pysyvään lamaantumiseen.

Asiakontekstissa tulisi lähteä siitä, että Euroopalle ei muodosteta konkreettisesti omaa armeijaa vaan rakennetaan itsenäisistä kansallisvaltioista koostuva eurooppalainen ”NATO”, johon kuuluisi mahdollisesti myös ainakin Kanada. Kanadasta todettakoon, että myös kyseinen valtio Yhdysvaltain suoranaisena pohjoisena naapurina on vähintäänkin Trumpin epäsuoran uhkailun kohteena.

Mitä tulee Euroopan tai mitä ilmeisimmin EU:n turvallisuusneuvostoon, sen pääperiaate tulisi olla eurooppalaisten valtioiden tasavertaisuus. Jos esimerkiksi nykyisen Euroopan suurvallat saavat veto-oikeuden, kyseinen turvallisuusneuvosto on jo ajatuksen tasolla toimimaton ja kaatuu samoihin virheisiin kuin Yhdistyneet Kansakunnat.

Euroopan Unioni:

Käsiteltäessä EU:a oheisessa, maailmanlaajuisessa turvallisuuspoliittisessa kontekstissa asia on kuten jo oheisen kirjoitukseni ensimmäisessä osiossa totesin. Suurvallat ovat jakaneet etupiirinsä ja ainoat, jotka todellisuudessa neuvottelevat ovat Euroopan maiden yliliberalidemokraattisen johdon edustajat.

EU on myös nykyisellään osoittanut olevansa kyvytön tilanteen vaativiin nopeisiin sekä laajoihin toimiin, kuten Venäjään kohdistuvat talouspakotteet ja Ukrainan aseellinen sekä taloudellinen tukeminen osoittavat.

Hyvänä esimerkkinä EU:n kykenemättömyydestä saada edes kohtuullisessa ajassa neuvottelutuloksia on juuri äskettäin solmittu Mercosur-sopimus Etelä-Amerikan eli käytännössä Brasilian, Argentiinan, Uruguayin, Paraguayin sekä Bolivian kanssa. Käsiteltäessä kyseisen sopimuksen ajallista kestoa, joka ei täysin ole riippunet EU:sta on jo mentävä Euroopan Yhteisön aikoihin. Tämä siitä syystä, että sopimuksesta on neuvoteltu 27 vuotta. Historiallisella ironialla voidaan todeta, että lähes kolme vuosikymmentä kestänyt sopimus saatiin valmiiksi juuri silloin kun Etelä-Amerikkan valtiot ovat joutunut Yhdysvaltojen ja erityisesti presidentti Trumpin aggressiivisen etupiiri politiikan kohteeksi.

Sopimuksen tavoitteena on luoda maailman suurin vapaakaupopa-alue, jossa on yli 700 miljoonaa kuluttajaa. Kyseessä on myös vapaata kauppaa estävien tullien poisto sekä Euroopan viennin lisääminen. Etelä-Amerikasta saataisiin taas merkittävissä määrin kriittisiä raaka-aineita Eurooppaan.

Vaikka sopimuksella saattaa olla hetkellisesti myös joitain negatiivisia vaikutuksia pidän maailman suurimman vapaakauppa-alueen syntymistä vallitsevassa suurvaltakeskeisessä maailmantilanteessa positiivisena. Sen olisi pitänyt syntyä vain huomattavasti aikaisemmin.

Yhdysvallat otti viralliseksi doktriinikseen jo vuonna 1823 määrittelemänsä Monroe opin. Kyseessä olevan opin periaatteiden mukaisesti molemmat Amerikan mantereet kuuluvat Yhdysvaltojen pysyvään ja viralliseen etupiiriin. Tämä lähes koko Yhdysvaltain historian aikainen ajattelutapa on presidentti Trumpin uudelleen valinnan johdosta saanut huomattavasti lisää vakavaa painoarvoa.

Trump on jo hyökännyt Venezuelaan sekä uhkaillut sotilaallisella voimalla useita Etelä-Amerikan valtioita. Oheinen saattaa olla myös syy miksi Mercosur-sopimus saatiin ratifioitua. Sopimukseen liittyneet Etelä-Amerikan maat todennäköisesti näkevät EU:n kanssa solmitun sopimuksen edes jonkin näköisenä ”kaupallisena turvatakuuna” Yhdysvaltain aggressiivista ulkopolitiikkaa vastaan.

Yhteenvetona koskien nyt käsiteltyä vapaakauppa-aluesopimusta on pidettävä järjettömänä, että sen valmiiksi saattaminen kesti yli ¼ vuosisadan. Samoin sopimus tullien poistoineen sekä kriittisten raaka-aineiden toimituksineen Eurooppaan saattaa lähitulevaisuudessa todennäköisesti romahtaa Trumpin kiristäessä entisestään otettaan Etelä-Amerikasta.

Vaikka olen systemaattisesti kritisoinut EU:n muodostumista liittovaltioksi, on fakta, että nykyisessä maailman turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Eurooppa ja EU muodostavat ainoan, edes jonkinlaisen vastavoiman nykyisten suurvaltojen harjoittamalle ulkopolitiikalle.

Edellä mainitusta johtuen olen pidemmän aikaa seurannut erittäin huolestuneena kehityskulkua, jossa Euroopan kansallismieliset tahot lähes yksiselitteisesti kannattavat johtonsa osalta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Lisäksi Unkarin johto sekä Saksassa vahvassa nousussa oleva AFD-puolue ovat selkeän Venäjämielisiä.

Positiivisena nyanssina vallitsevassa kontekstissa voidaan pitää Italian kansallismielistä pääministeriä Giorgia Melonia. Italia kuului yhtenä seitsemän EU-maan ryhmään, joka rohkeni allekirjoittaa Tanskaa ja Grönlantia selkeästi tukevan lausunnon.

”Uussuomettunut” Suomi, jonka mielistelyn kohde on siirtymässä EU:ta Yhdysvaltoihin ei uskaltanut kyseistä lausuntoa allekirjoittaa!

On vahvoihin, itsenäisiin kansallisvaltioihin perustuvan kansallismielisen ideologian perusteiden vastaista, että kyseisen kaltaista ideologiaa kannattavat tahot myötäilevät ja osittain jopa ihannoivat aggressiivista, kolonialistista ulkopolitiikkaa harjoittavaa Yhdysvaltoja sekä Venäjää. Trumpin Yhdysvaltojen ja Putinin Venäjän intressien lopullinen toteutuminen olisi eurooppalaisten kansallisvaltioiden loppu.

Monet kansallismieliset liikkeet ammentavat äänestäjäkuntaa juuri narratiivilla, että Ukrainan tukeminen olisi syy maiden sisäisille talouspoliittisille leikkauksille. Olisi laajalti tullut ymmärtää, että Euroopan kohtalo ratkaistaisiin tai ratkesi Ukrainassa. Annan enenemässä määrin painoa sanalle ratkesi. Jos Ukrainan tukemisessa ei tapahdu merkittävää muutosta, kyseisen valtion kaatuminen on vain ajan kysymys.

Uskon Venäjän presidentti Putinin ajattelevan samoin ja hän on jo aloittanut laajenemispolitiikkansa toisen vaiheen. Edellä mainittu näyttäytyy Venäjän Ukrainassa olevien rintamalinjojen näennäisen ”jäädyttämisen” lisäksi jatkuvina naapurivaltioihin kohdistuvina rajaloukkauksina, hybridisodankäyntinä sekä suoranaisina uhkauksina.

Viimeisenä ja maailman laajuisen turvallisuusympäristön kannalta vakavimpana uhkauksena on pidettävä Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedenin lausuntoa koskien Venäjän puuttumista Grönlannin itsehallintoalueeseen. Putinin suoraan esittämänä lausunto siitä, että Grönlanti äänestäisi lähiaikoina Venäjään liittymisen puolesta olisi ollut liian voimakas. Medvedev on taas tullut tunnetuksi radikaaleista näkemyksistään. Hänen sanomanaan ”vihje” Venäjän puuttumisesta Grönlannin tilanteeseen omaa juuri suurvaltojen keskinäisen ”pelikirjan” puitteet. Trump saa huomattavasti lisäargumentaatiota Grönlannin miehittämisen perustelemiseksi kansallisen turvallisuuden kysymyksenä juuri omalle kansalleen.

Trumpia ei voida pitää koko Yhdysvaltojen presidenttinä vaan hän omaa myös laajaa vastustusta. Medvedevin lausunto voidaan selkeästi nähdä Venäjän Trumpille

antamana sisäpoliittisena tukena. Ilman Yhdysvaltojen sisäpoliittista aspektia kyseisen lausunnon voidaan katsoa olevan järjetön sillä sitä ei voi käyttää edes ulkopoliittisena narratiivina. Edellä esittämäni vahvistaa näkemystäni juuri Venäjän Trumpille antamasta sisäpoliittisesta avusta.

Kun palataan takaisin Euroopan kansallismielisiin liikkeisiin, suurin osa niistä enemmän hajottaa, kuin vahvistaa EU:n yhteistä tuomitsevaa kantaa Putinin ja Trumpin politiikalle. Tämä on myös tarkoitusperäistä sillä muun muassa miljardööri Elon Musk on avoimesti sanonut rahoittavansa kyseisiä tahoja ja Venäjältä tuleva rahoitus on myös täysin perusteltu ja uskottava skenaario.

Kysymystä siitä miksi monet Euroopan kansallismieliset liikkeet ja niiden kannattajakunta on erityisesti Trumpin politiikkaa tukevaa, olen käsitellyt laajemmin vuosi sitten kirjoittamassani kirjoituksessa: ”Miksi Trumpia kannatetaan Euroopassa?”

Iran ja Venezuela:

Trumpin suoranaisten uhkausten kohteeksi joutuneista maista erityisesti Kuuba ja Kolumbia eivät sisäpoliittisista ristiriidoista huolimatta ole toimineet Yhdysvaltojen haluamalla tavalla. Ulkoinen uhka on yhdistänyt poliittisesti eri mieltä olevan kansan ja kyseiset valtiot kansalaisineen ovat valmiita taistelemaan Trumpin sotilaallista hyökkäystä vastaan.

Tanskassa sekä sen itsehallintoalueella Grönlannissa ei tällä hetkellä ole vakavampia sisäpoliittisia jännitteitä minkä johdosta niiden hallinto sekä kansa tuomitsee Trumpin uhkaukset jyrkästi.

Tilanne on aivan toinen Venezuelassa, jossa Manduron hallinto ei nauti kansan tukea. Vielä kärjistyneempänä voidaan pitää Iranin sisäpoliittista tilannetta, jossa mielenosoituksista alkaneet mellakat ovat saavuttaneet jo kansan nousun mittasuhteet ja on todennäköistä, että Iranin nykyinen hallinto tulee kaatumaan.

Molemmilla mailla on melko suurta kansansuosiota nauttiva oppositio. Venezuelan opposition kärkipoliitikkona voidaan pitää rauhan Nobel palkinnon saanutta Maria Machodaa. Iranissa taas syrjäytetyn šaahin poikaa Ali Reza Pahlavia.

En näe lainkaan negatiivisena kehityskulkuna, että kyseiset oppositiojohtajat nousisivat valtaan. Kysymys kiteytyy siihen; miten he nousevat. On muistettava, että se, joka nousee valtaan Donald Trumpin avustamana, on myös hänen pysyvä marionettihallitsijansa. Tähän myös Yhdysvallat pyrkii. Uskon Trumpin suorittavan lähiaikoina sotilaallisen operaation Iraniin ja Venezuelaan kohdistuvat Yhdysvaltain jatkotoimet ovat myös vain ajan kysymys.

Nyt olisi olennaisen tärkeätä, että kyseiset oppositiojohtajat kuin myös Euroopan maat ymmärtäisivät tosiasian, että valtaan on päästävä muilla keinoin kuin Trumpin avustamana. Venezuelan joutuminen Trumpin hallintaan olisi vakava uhka koko Etelä-Amerikalle ja Yhdysvaltojen suora pääsy Venezuelan mittaville öljyvarannoille. Iranin joutuminen Yhdysvaltojen vasallivaltioksi horjuttaisi huomattavasti myös koko Lähi-idän valtapoliittisia suhteita ja yhdessä Venezuelan öljyvarantojen kanssa näkyisi maailman laajuisesti öljyn hinnassa sekä sen saatavuudessa.

Venäjä:

Venäjää voidaan perustellusti pitää yhtenä nykyisen maailman turvallisuuspoliittisen kriisin pääaiheuttajista. Venäjä kykeni erinomaisesti saamaan pysyvän rauhan illuusiossa elävän Euroopan varsinkin energiapoliittisesti hallintaansa. Tästä energiariippuvuudesta eivät kaikki Euroopan maat ole vieläkään päässeet eroon, vaikka Krimin niemimaan valloituksesta on kulunut 11 vuotta ja suurhyökkäyksestä Ukrainaan neljä vuotta.

KGB:n eli Neuvostoliiton salaisen poliisin ja tiedustelupalvelun upseeri Vladimir Putin on ajan kuluessa pystynyt vakiinnuttamaan hallintonsa sisäisesti horjumattomaksi valtakoneistoksi. Oligarkkien, talousjohtajien sekä sotilaallisen/poliittisen johdon valta ja taloudellinen asema ovat kiinni siitä, että Putin pysyy valtion päämiehenä. Edellä mainittuun viitaten pidän tällä hetkellä Venäjän sisältä tulevaa vallan vaihdosta melko epätodennäköisenä.

EU:n ja YK:n vuosien varrella, asteittain asettamat talouspakotteet eivät todellisuudessa ole toimineet sotatalouteen siirtynyttä Venäjää vastaan. Samoin usein esitetään vaarallisen virheellisiä näkökantoja kyseisen valtion sotilaallisesta mahdista sekä kyvystä. Todellisuudessa Venäjä pystyy ”liukuhihnatyöllä” valmistamaan uusia raskaita taisteluvaunuja sekä muuta sotilasmateriaalia.

Ukrainan rintamatilanteen näennäinen passiivisuus ei perustu Venäjän hyökkäyskyvyn vähenemiseen vaan siihen, että käytännössä ”loputtomista” miesresursseista on aloitettu uusien varusmiesten tehokkaampi koulutus, joka tähtää ammattitaitoisiin sotilaisiin, ei puhtaaksi ”tykinruuaksi” kuin Ukrainan sodan ensimmäisten vuosien jälkeen.

Olen myös sotilaana varoittanut aliarvioimasta itäistä naapurivaltaa. Venäjän sotilasdoktriinit ovat hyvin jäykät sekä vaikeasti muutettavat. Venäjä kuitenkin aina lopulta ottaa opikseen. Historiallisena esimerkkinä Neuvostoliiton armeija oli koulutuksellisesti, taktisesti/strategisesti sekä materiaalisesti kesän 1944 suurhyökkäyksessä aivan eri kuin samainen armeija, joka hyökkäsi talvisodassa.

Sama on nyt toistumassa ja Ukrainan pitkittyneen sodan johdosta aika on myös nähtävä strategisena resurssina. Euroopan valtiot ovat sotilaallisesti heikot ja Yhdysvallat eivät tule antamaan sotilaallista apua. Näin ollen, jos Putinilla on aikomus hyökätä varsinkin Baltian maihin, Suomeen, Moldovaan ja mahdollisesti Puolaan, oikea strateginen momentum on nyt. Eurooppalaiset valtiot vahvistavat systemaattisesti asevoimiaan ja aika strategisena resurssina ei ole Venäjän puolella.

Kiina:

Kuten oheisesta kirjoituksesta käy selväksi, allekirjoittanut katsoo, että Venäjä, Kiina sekä Yhdysvallat ovat jakaneet maailman omiin etupiireihinsä. Kiina on alusta alkaen kiistänyt Taiwanin saaren itsenäisyyden. Presidentti Xi on virallisesti todennut, että viimeistään vuoteen 2049 mennessä, jolloin Kiinan kansantasavalta täyttää sata vuotta Taiwan on liitetty kiinteäksi osaksi MannerKiinaa.

On lähes varmana pidettävä asia, että nykyisessä maailmanjärjestyksessä Kiina pyrkii liittämään Taiwanin itseensä sotilaallisella hyökkäyksellä. Se ei tule sijoittumaan melko kauas tulevaisuuteen vaan otollinen momentum invaasiolle on alkanut. Edellä esittämääni näkemystä puoltaa Xin määräys, että Kiinan armeijan on oltava vuoteen 2027 mennessä täysin valmis miehittämään sekä pitämään itsellään Taiwanin saari. Kiina suoritti myös aivan äskettäin laajan sotaharjoituksen, jonka tarkoitusperä oli harjoitus Taiwanin saartamisesta sekä maihinnousuhyökkäyksestä kyseiselle saarelle.

JATKUU…