Perussuomalaiset

Antti Rantakokko

Ei mytologiasilvonnan kustantamiselle!

Julkisessa keskustelussa on aika ajoin noussut esiin se, että poikien lääketieteellisesti perusteettomat ympärileikkaukset tulisi kustantaa julkisista verovaroista ja tehdä julkisen terveydenhoidon piirissä, Perusteena tälle on esitetty se, että etenkin vierasperäisen väestön parissa tehtäisiin rituaalileikkauksia epämääräisissä oloissa, jos pääsyä asianmukaisesti toteutettuun ympärileikkaukseen ei ole. Kyse on kuulemma lapsen edusta ja uskonnonvapaudesta.
On selvää, että mytologioihin perustuvat kirurgiset operaatiot eivät millään lailla ole lapsen edun mukaisia. Se, että uskontoryhmä syrjii ympärileikkaamattomia, on yksinomaan yhteisön päättävien jäsenten asennevamma. Vauvalla ei ole hengellisyyttä ja ainakaan niissä uskontoryhmissä, jotka tämän rituaalileikkelyn puolesta eniten ääntä pitävät, ei ole kokoontumisissa ja rituaaleissa käytäntönä pitää siitintä paljaana, jolloinka esinahallakaan ei ole mitään tosiasiallisesti olennaista merkitystä. Mytologisen silvonnan salliminen muodostaa lisäksi epäterveen vetovoimatekijän.
Miksi asia koskettaa aluevaaleja? Koska kun terveydenhuolto siirtyy alueille, siirtyy keskustelu rituaalisilvonnan kustantamisesta sinne. On selvä, että vasemmistopuolueet, joiden lapsi tämä uusi hallintohimmeli on, tulevat kannattamaan tämän vierasperäisen tavan kustantamista suomalaisten verovaroista.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
#1

Ympärileikkaus pitäisi kriminalisoida kaikissa muissa tapauksissa kuin etenevä esinahan kuolio. ”Lääketieteellinen peruste” on liian lievä sanamuoto sekin. Suurin osa ”lääketieteellisin perustein” tehdyistä ympärileikkauksista on täysin tarpeettomia, ja niiden sijasta oikea menettely olisi esinahan väljennysleikkaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS ANTTIKIN. TUO ESINAHAN SILPOMINEN ON ❤️ PAKANAUSKONNON TAPA, JA SITÄ EI MISSÄÄN NIMESSÄ JA TAPAUKSESSA SAA MAKSATTAA KRISTITYILLÄ KANTASUOMALAISILLA. VAI VIELÄ ”PIPPELIBILEET”, KUN OVAT PILANNEET: MEIDÄN ❤️ : PUHTAAT, JA IHANAT TYTTÖMME. ISÄNI ANTAISI HEILLE PIISKAA, OIKEIN KUNNOLLA, MYLLYNKIVIHÄN,SE ENNENVANHAAN KAULAAN RIPUSTETTIIN. HE JOUTUVAT JOKATAPAUKSESSA, NÄISTÄ TEOISTAAN TUOMIOLLE KUOLTUANSA, JOS’ EIVÄT KADU, JA TEE PARANNUSTA ELÄMÄSSÄNSÄ. EI ME KUKAAN SILLÄPUOLELLA PÄÄSTÄ, KUIN ❤️ 🦊, KETTU, TAI KOIRA VERÄJÄSTÄ, VAIKKAPA TÄLLÄ PUOLELLA, OLISIMME PÄÄSSEETKIN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Eipä ole Lasse komentoinut pitkään aikaan mitään, liekö covidilla osuutta asiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Eipä ole Lasse viisastunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä Lassen kirjoituksessa pointti on. Julkaistu siis kaksi vuotta sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pojilla voi olla synnynnäinen esinahan kireys – silloin poika ”ympärileikataan” eli päästetään kasvukivuista. Kyse ei ole silpomisesta.
Juutalaisuuden tunnusmerkki vanhan liiton aikaan (ei enää messiaanisilla) oli ympärileikkaus. Muslimit jotka silpoo tyttövauvansa, ei ympärileikata poikia. Juutalaiset eivät toimi rituaaleissaan alkukantaisten tyttöjen silpomisen olosuhteissa eli vanha mummo kotioloissa ilman kipulääkkeitä leikkaa tytön terveet ulkoiset häpyhuulet pois.
Pojan ympärileikkaus on PIENI toimenpide, irtonahan irroitus.
Aivan typerää ottaa esille tällainen asia tällaisessa maailman tilanteessa. Mikä lienee pointtina? Maailmansotaa kohti menossa ollaan.
Ja ymmärtämättömyys loistaa poissaolollaan.
Hoh – hoijjaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000