Lainsäätäjä lainsäätäjän valvojana?

Vallanjako-oppien ydinkysymyksenä on aina ollut se, kuinka valta tulee hajauttaa eri valtio-orgaanien kesken, jotta yksikään toimielin ei vajoa vallan väärinkäytöksiin. Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan haaroista lainsäädäntövalta on yleensä se, jota on vaikeinta kontrolloida, koska se on kaikkivoipa. Lainsäädäntöelin (eduskunta) voi tarpeen vaatiessa säätää lakeja, joilla laajentaa tai kaventaa muiden toimielinten toimivaltaa. Samoin perustuslainsäätämisjärjestyksessä eduskunta voi lailla laajentaa myös omia oikeuksiaan. Jos valtio on vajotakseen tyranniaan, pienin uhka tulee tuomiovallan taholta, koska se ei pysty rajoittamaan yksilönvapauksia siten kuin parlamentti. Näin katsoi jo esimerkiksi valtiomies Alexander Hamilton tuomiovaltaa koskevassa esseessään (The Judiciary Department, 14.6.1788).

Suomessa lakien perustuslainmukaisuudesta vastaa etusijassa perustuslakivaliokunta. Käytännössä kansanedustajat ovat pukkeja kaalimaalla – he valvovat omien esitystensä laillisuutta. Koska perustuslakivaliokunta koostuu puolueiden edustajista, he ovat tosiasiallisesti sidottuja oman puolueensa kantaan. Hallituspuolueet ovat taas sitoutuneet hallitusohjelman toteuttamiseen. Perustuslakivaliokunta ei siis voi olla riippumaton toimielin, koska poliitikot joutuvat kaksoisrooliin. Jos hallintolaissakin lähdetään siitä yleisperiaatteesta, että viranomainen ei saa käsitellä sellaista asiaa, jossa hän on itse asianosaisena, on hyvin mielenkiintoista, miksei tätä periaatteellista jääviyskysymystä oteta esille perustuslakivaliokunnan osalta. Sidonnaisuus omaan puolueeseen ja siitä aiheutuva ryhmäkuri aiheuttavat sen, että perustuslain tulkinta on vahvasti kytköksissä lainsäädäntöelimeen.

Vaikka Suomeen asetettaisiin uusi perustuslakia valvova tuomioistuin, se ei tietenkään poista velvollisuutta valmistella lakiesityksiä hyvin. Jälkikontrolli ei vapauta vastuusta tehdä hyvää lainvalmistelua. Pelko siitä, että perustuslakituomioistuin heikentäisi lakiesitysten valmistelua, on yksinkertaisesti ristiriitainen. Todellisuudessahan lakiesitysten perustuslaillisuuteen tulee kiinnittää moninkertaisesti enemmän huomiota, sillä tuskin lainsäätäjä haluaa, että oma esitys joutuu perustuslakituomioistuimen arvioitavaksi. Kun lainsäätäjä tietää, että hänen säätämänsä laki voidaan ehkä kumota perustuslainvastaisena, se jos mikä kannustaa tekemään lainvalmistelua perinpohjaisesti. Näin ollen väite siitä, että jälkivalvonta lamauttaisi ennakkovalvonnan, on yksinkertaisesti perusteeton. Ennakko- ja jälkivalvonta eivät ole toistensa vastakohtia (joko–tai -kysymys).

Edellä mainituista syistä esimerkiksi puheet perustuslakituomioistuimen aiheuttamasta ”demokratiavajeesta” ovat varsin kummallisia. Tässä täytyy kuitenkin selventää, mitä demokratialla halutaan tarkoittaa. Jos sillä halutaan tarkoittaa parlamentin aseman vahvistamista muihin nähden, tällöin on se on ymmärrettävää. Mutta jos demokratiavaje ymmärretään merkityksessä ”parlamentti toimii ilman valvontaa”, tällöin demokratiavajeesta puhuminen on ristiriitaista. Kyse onkin ideologisista linjoista vahvan eduskunnan ja vallan hajauttamisen välillä.

Suoja äkillisiltä muutoksilta ja tyrannialta

Perustuslain ja vallanjako-oppien tarkoituksena on luoda valtiojärjestykseen mekanismit, joilla estetään äkilliset mullistukset valtion toiminnassa. Toisin sanoen tarkoituksena on suojata valtiollista vakautta sekä jatkuvuutta vallankumouksilta ja muilta kriisitilanteilta. Sen vuoksi esimerkiksi hallituksen tulee nauttia eduskunnan luottamusta, ja mikäli hallitus menettää eduskunnan luottamuksen, valitaan uusi hallitus.

Perustuslakivaliokunta koostuu eduskunnasta valituista poliitikoista, jotka vaihtuvat eduskuntavaalien yhteydessä neljän vuoden välein. Siispä on mahdollista, että yhtäkkisesti eduskunnan kokoonpano voi vaihtua huomattavasti ja sen seurauksena myös perustuslakivaliokunnan kokoonpano. Jos uusi eduskunta alkaisi säätää perustuslain kannalta ”kyseenalaista” lainsäädäntöä, poliitikkojen toimintaa olisi vaikeaa rajoittaa. Perustuslakituomioistuimen myötä voidaan luoda uusi ”viimeinen linja” perustuslain puolustamiselle, mikäli eduskunnan harkinta pettää.

Perustelu siitä, että perustuslain täytyy taipua ajan hengessä (eduskunnan vaihtumisten myötä), on konfliktinen sen ajatuksen kanssa, että perustuslain tulee antaa tietty suoja äkillisiltä mullistuksilta. Jos esimerkiksi joskus nousisi valtaan hallitus, joka nostaisi veroastetta rajusti, antaisi perusteettomia etuoikeuksia ja verohelpotuksia joillekin eturyhmille, lisäisi tarpeetonta viranomaisvalvontaa ja muilla tavoin rajoittaisi ihmisten perusvapauksia, kuinka se voitaisiin valtiosäännön puitteissa estää? Perustuslakivaliokunta olisi tässä tilassa kädetön, koska se toimisi – kansanedustajan vapaasta mandaatista huolimatta – mahdollisesti kumileimasimena hallituksen esityksille. Väite siitä, että eduskunta pakenisi vastuuta, jos perustuslainmukaisuuden arviointi siirrettäisiin perustuslakituomioistuimelle, on tosiasiallisesti juuri päinvastoin: vastuun pakenemistahan on nimenomaan se, kun omien toimien laillisuuden arviointia ei sallita.

Vuoden 1919 Hallitusmuodon 92 §:n 2 momentissa säädettiin, että ”jos asetuksessa oleva säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, älköön tuomari tai muu virkamies sitä sovelluttako”. Sittemmin sama asia on siirretty nykyisen perustuslain 106 ja 107 §:ään. Tässä on kuitenkin kyse rajoitetusta jälkivalvonnasta, sillä on eri asia jättää soveltamatta lakia kuin todeta laki perustuslainvastaiseksi. Tuomioistuimilla ei ole edelleenkään oikeutta ottaa tutkittavaksi yksittäisen lain perustuslainmukaisuutta ja julistaa lakia perustuslainvastaiseksi. Se, että yksittäinen tuomioistuin jättäisi soveltamatta lakia ja antaisi perustuslain säännökselle etusijan, ei vielä aiheuta lainsäätäjälle velvollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin. Vasta, jos useat tuomioistuimet jättäisivät soveltamatta lakia, poliittinen paine lainsäätäjää kohtaan kasvaisi – mutta kuinka todennäköinen tällainen tilanne on?

Perustuslaki 2000

Vuoden 2000 perustuslain uudistuksen yhteydessä käytiin keskustelu siitä, onko Suomeen tarpeellista perustaa perustuslakituomioistuin. Hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) perusteluosassa on kuitenkin monia sellaisia kohtia, joiden perusteella voisi tehdä täysin päinvastaisia päätelmiä. Esimerkiksi: ”Kansainväliset kokemukset viittaavat siihen, että se saattaisi heikentää sekä eduskunnan että ylimpien tuomioistuinten asemaa. Erityisesti mahdollisuus jälkikäteiseen abstraktiseen lakien perustuslainmukaisuuden tutkimiseen voisi helposti johtaa ristiriitoihin eduskunnanlain säädäntövallan kanssa. Erillistä valtiosääntötuomioistuinta voidaan pitää ongelmallisena juuri vallanjaon ja kansanvallan kannalta.” (s. 53)

Ensinnäkin: Perustuslakituomioistuimen tarkoituksena onkin puuttua muiden toimielinten asemaan. Se on sen tehtävä. Myöskin eduskunnan asemaan vetoaminen on mielenkiintoista, koska tässä annetaan ymmärtää, että suojamekanismien asettaminen eduskunnalta olisi jotenkin epätoivottava asia. Mutta jos suojamekanismit esimerkiksi hallituksen luottamuksen suhteen ovat itsestäänselvyyksiä, miksi toisenlaiset mekanismit koetaan ongelmaksi?

Toiseksi: Perustuslakituomioistuimen pitäminen ongelmallisena vallanjaon ja kansanvallan kannalta on ristiriitaista. Perustuslakituomioistuin on tarpeellinen juuri vallanjaon ja kansanvallan suojaamiseksi, koska toistaiseksi eduskunta valvoo itse itseään. Eduskunta voi murentaa yksilönvapauksia pala palalta ja kuitata perustuslakivaliokunnalla omat lakiesityksensä perustuslainmukaisiksi.

Esityksessä jatketaan: ”On myös todennäköistä, ettei erilliselle jälkikäteistä normikontrollia hoitavalle toimielimelle ole Suomessa osoitettavissa riittävästi tehtäviä. Valtiosääntötuomioistuinten perustaminen muihin Euroopan maihin on liittynyt usein hyvin poikkeukselliseen historialliseen tilanteeseen, jollaista Suomessa ei ole käsillä.”

Ensinnäkin: Tehtävien määrän vähäisyyteen vetoaminen on kummallista, koska perustuslakituomistuimia on olemassa kymmenissä eri maissa. Miksei se ole ongelma muissa maissa? Määrän vähäisyys ei ole muutenkaan hyvä perustelu, koska samalla verukkeella valtakunnanoikeuden tarpeellisuuskin voitaisiin kyseenalaistaa.

Toiseksi: Tässä annetaan ymmärtää, että valtiosääntöä tulisi kehittää vain, kun käsillä on poikkeuksellinen historiallinen tilanne. Mihin tämä väite perustuu? Miksi näin on? Eikö valtiosääntöä tulee uudistaa, kun siihen on hyvä peruste ja uudistuksella parannetaan yleistä hyvää? ”Poikkeukselliseen historialliseen tilanteeseen” vetoamisella voidaan venyttää mitä tahansa asiaa hamaan tulevaisuuteen, koska kukaan ei pysty sanomaan, milloin tuo tilanne on oikeasti käsillä.

Lisäksi tuomioistuimen tarpeettomuutta perusteltiin sillä, että se on huonosti sovitettavissa ”suomalaiseen valtiosääntöperinteeseen ja oikeuskulttuuriin”. Ulkomaailman hapatusta, suorastaan? Tähän voisi vastata kysymällä, olisiko säätyvaltiopäivätkin tullut säilyttää vain sen vuoksi, että eduskuntauudistus oli ”eurooppalaisuutta”, eikä sopinut suomalaiseen valtiosääntöperinteeseen. Ei se varmaankaan sopinut silloiseen perinteeseen, mutta näin jälkikäteen huomataan, että kyllä se ihan järkevä ratkaisu taisi olla. Jos jossain kehitellään hyviksi todettuja valtiosääntöoikeuden ajatuksia, olisi typerää jättää hyödyntämättä niitä ideoita myös Suomessa.

Kuitenkin hallituksen esityksen sivulla 163 on se todellinen syy avattuna: ”Ratkaisu korostaa eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä, jonka lainsäädäntöratkaisuja ei voitaisi lakien säätämisen jälkeen yleisesti riitauttaa.” Eduskunnasta on siis haluttu luoda hyvin voimakas toimielin suhteessa muihin. Vallanjaon kannalta tämä on kuitenkin huolestuttavaa, jos tuomio- ja toimeenpanovaltaa valvotaan, mutta lainsäädäntövallalta se puuttuu. Perustuslakituomioistuimen ideana onkin, että eduskunta ei voi tehdä mitä huvittaa, vaan lait voidaan säätämisen jälkeen riitauttaa.

Arvovaltakonfliktit

Nykyjärjestelmää (jossa ei ole perustuslakituomioistuinta) on kehuttu muun muassa siksi, että eduskunnan arvovaltaa ei ole vähennetty arvovaltakonflikteilla, joissa jokin toinen toimielin haastaa eduskunnan toimet (HE 1/1998 vp, s. 52). Tämä perustelu on kuitenkin ontuva siitä syystä, että arvovaltakonflikteja syntyy väistämättä eri valtion toimielinten välillä. Arvovaltakonflikti ei kuitenkaan tarkoita instituution itsensä arvovallan laskua. Hallitus voi saada epäluottamuslauseen, mutta ei se syö hallituksen arvovaltaa perustuslaillisena instituutiona, vaan ainoastaan kyseisen istuvan hallituksen arvovaltaa. Jos taas valtakunnanoikeus ottaisi jonkun valtioneuvoston jäsenen toimet syyniin, ei se haasta ministeri-instituutiota, vaan ainoastaan kyseisen ministerin toimet. Jos tasavallan presidentti joutuisi tuomiolle teoistaan, ei se ole presidentti-instituution arvovaltatappio, vaan kohdistettu ainoastaan yhdelle presidentille. Näin ollen, jos perustuslakituomioistuin julistaa eduskuntalain perustuslainvastaiseksi, ei se ole arvovaltatappio eduskuntainstituutiolle, vaan ainoastaan osoitus kyseiselle eduskunnalle, joka lain säätämisestä on vastannut.

Jos eduskuntaa pidetään niin tärkeänä, että se halutaan pitää pois arvovaltakonflikteista, mihin se perustuu? Ja tästä edelleen seuraa, että jos eduskunnalle halutaan tarjota erityinen suoja sen omista tekosista, kenelle muille samanlainen suoja pitää antaa – tasavallan presidentille, kaupunginvaltuustoille, kaupunginjohtajille? Arvovallan suojeleminen ei voi olla veruke sille, että viranomainen vapautetaan vastuusta.

Ammattitaito

Perustuslainmukaisuuden valvonta edellyttää laajaa ja pitkäaikaista perustuslain ja oikeuskäytännön tuntemusta. Vaikka perustuslakivaliokunta koostuisikin täysin oikeustieteen tohtoreista, se ei ole kuitenkaan tae siitä, että nimenomaan perustuslainmukaisuuden arviointi olisi heidän erityisosaamisalueellaan. Koska perustuslakivaliokunnan ammattitaito vaihtelee eduskunnan kokoonpanon mukaan, se voi joutua hyvin riippuvaiseksi asiantuntijoista ja muista lausunnon antajista. Käytännössä näistä varjovaikuttajista voi muodostua todellinen päättäjäkunta, joka kertoo perustuslakivaliokunnan jäsenille, kuinka asioiden tulisi olla. Näin on tainnut jo käydä. Kuitenkaan näitä lausunnon antajia ei ole nimitetty tai valittu virkaansa vaaleilla, minkä johdosta valta ja vastuu eivät kulje käsi kädessä. Lausunnon antajien valikoiminen on myös poliittinen teko.

Kun perustuslain tulkinta siirrettäisiin erityiselle perustuslakia tulkitsevalle tuomioistuimelle, voitaisiin varmistaa, että perustuslain tuntemus on juuri niiden käsissä, jotka perustuslainmukaisuutta tässä maassa parhaiten osaavat arvioida. On otettava huomioon, että kaikki oikeustieteilijät eivät ole keskittäneet osaamistaan esimerkiksi valtiosääntöoikeuteen, joka juuri perustuslakituomioistuimen tehtävässä on ensisijaisen tärkeää.

Tuomareiden mielivalta?

Eräs pelko liittyy siihen, että perustuslakituomioistuimen tuomarit ryhtyisivät mielivaltaisesti tulkitsemaan lakeja, tai, että tuomareiden henkilökohtaiset motiivit ajaisivat siinä edellä. Toisin sanoen: politikoimaan. Tässä suhteessa on kuitenkin arvioitava nykytilaa. Nykyisin perustuslakivaliokunta valvoo eduskunnan säätämien lakien perustuslainmukaisuutta. Perustuslakivaliokunta ei toimi kuten tuomioistuin. Se ”mielivaltaisuus”, mikä tuomareilla pelätään olevan, on kuitenkin tosiasiassa jo nyt eduskunnalla, sillä se voi säätää juuri sellaisia lakeja kuin itse parhaaksi näkee – ja kansanedustajista valitut perustuslakivaliokunnan jäsenet siunaavat puolueryhmiensä toiminnan. Eduskunta voi ohjailla määrärahoja haitallisiinkin tarkoituksiin tai muilla tavoin alkaa rajoittaa yksilönvapauksia. Kuitenkaan tästä eduskunnan mahdollisuudesta tehdä järjettömiäkin lakeja ei olla kuitenkaan samassa määrin huolissaan, mikä osoittaa, ettei asioita osata laittaa oikeisiin mittasuhteisiin (perustuslakituomareillahan on ainoastaan negatiivinen lainsäädäntövalta, mutta eduskunnalla valta säätää, muuttaa ja kumota lakeja). Tuomareiden mielivalta, jos sellaista koskaan pääsee syntymään, on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin se, että lakiasäätävällä toimielimellä ei olisi ollenkaan valvojaa.

Perustuslakituomioistuin olisi perustamisesta lähtien sidottu tuomioistuinmenettelyyn, joka ei ainoastaan takaisi asioiden tasapuolista selvittämistä, mutta myös pakottaisi päätöksenteon perustelut avoimesti nähtäville. Perustuslakivaliokunnan osalta on ratkaisevaa enemmistön mielipide, jonka turvin voidaan tarvittaessa peittää epämieluisat näkökulmat.

Toinenkin kritiikin kohde on se, että lopulta perustuslainmukaisuuden arviointi on enemmänkin kuin pelkän oikeuskäytännön osaamista; se edellyttää filosofian tuntemusta ja henkilökohtaisia arvostuksia, jotka perustuvat lopulta yksilön omaan arvomaailmaan. Ja tästä johtuen voidaan kritisoida, että tuomarit tekevät itse asiassa politiikkaa siinä missä lainsäätäjäkin, joka perustaa toimintansa omiin arvoihinsa. Mutta jos tämä kritiikki hyväksytään sellaisenaan, unohdetaan, että kaikki tuomarit kaikissa oikeusasteissa tekevät täsmälleen samaa, kun he käsittelevät riitaisia tapauksia. Esimerkiksi käräjäoikeuden tuomarit joutuvat käsittelemään sananvapaus-, kunnianloukkaus-, kotirauha- ja muita juttuja, jotka ovat sellaisia kysymyksiä, että rajanvetoa laillisen ja laittoman välissä on joskus hyvin vaikeaa määritellä. On lopulta yksilön oman arvomaailman kysymys, haluaako painottaa jossain kysymyksessä enemmän esimerkiksi julkisen vallan oikeutta pakkolunastukseen vai yksilön oikeutta omaisuudensuojaan. Näissä tapauksissa tuomari on se viimeinen auktoriteetti, jolle on tuo osittain epäkiitollinen tehtävä uskottu. Jos siis perustuslakituomioistuinta ei tulisi perustaa tuomarien henkilökohtaisten arvojen takia, miksei huoli ole noussut siitä, että meillä on kokonainen maa täynnä tuomareita, joilla on myös omat arvomaailmat? Tästä voimme johtaa, että koska muidenkaan oikeusasteiden tuomareilta ei voida nytkään edellyttää oman arvomaailman kadottamista, kuten ei keneltäkään ihmiseltä yleisesti, on vastaavan kriteerin vaatiminen perustuslakituomioistuimen jäseniltä yksinkertaisesti mahdotonta.

On myös huomioitava se seikka, että lopulta aina jonkun ihmisen tai ryhmän täytyy sanoa viimeinen sana käsiteltävänä olevaan asiaan. Oli kyse sitten lain säätämisestä tai sen tulkinnasta, jollekin se tehtävä on annettava. Siksi kyse on ainoastaan siitä, kuinka tuo järjestys toteutetaan vähimmän haitallisella tavalla. Näiltä osin perustuslakituomioistuin on huomattavasti parempi vaihtoehto nykytilaan nähden.

Miksi lainsäätäjä ei ole halunnut perustuslakituomioistuinta?

Jos pohditaan puhtaasti itsekkäistä motiiveista, niin seuraavat syyt ovat mahdollisia:

– Kansanedustajat voivat kokea olonsa uhatuksi, kun heidän toimiensa laillisuuteen voitaisiin puuttua paremmin. (valta- ja vastuukysymys)

– Perustuslakivaliokunta voi kokea, että se menettää arvovaltansa. (kunniakysymys)

– Eduskuntaan vaikuttavat perustuslakiasiantuntijat voivat pelätä oman arvovallan menetystä, jos perustuslakituomioistuin ryhtyisi pyörtämään heidän kantojaan, ja toisaalta voivat miettiä, onko heillä mahdollisuutta tulla valituksi perustuslakituomioistuimeen. (kunniakysymys)

Perustuslakituomioistuimelle on laaja tuki:

Muun muassa seuraavat vaikuttajat ja ryhmät ovat ilmaisseet kannattavansa perustuslakituomioistuimen perustamista Suomeen:

Timo Soini, ulkoministeri, puolueen puheenjohtaja (ps)

”Suomi tarvitsee erillisen perustuslakituomioistuimen, joka ei ole riippuvainen kulloisenkin eduskunnan kokoonpanosta – ja jolla on kunnolla aikaa perehtyä käsiteltäviin asioihin.”

Lähde: https://www.suomenuutiset.fi/soini-perustuslakituomioistuin-tarpeen-2/

Perussuomalaiset rp., Puolustuspoliittinen ohjelma 2015

”Eduskunnan perustuslakivaliokunnan toiminnassa on ongelmana poliittisen tulkinnan mahdollisuus oikeudellisen tulkinnan sijaan. Siksi Perussuomalaisten mielestä ylimmälle valtiotasollemme tarvitaan poliitikoista riippumaton perustuslakituomioistuin.”

Lähde: https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Puolustuspoliittinen_ohjelma_2015.pdf

Eero Heinäluoma, kansanedustaja, eduskunnan puhemies 2011–2015 (sd)

”Tällaiselle riippumattomalle ulkopuoliselle perustuslakituomioistuimelle on perusteita. Tällä hetkellä perustuslakivaliokunta tulkitsee, mitkä asiat kuuluvat presidentille, valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Voi miettiä, onko nykytilanne paras mahdollinen.”

Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-7071527

Anna-Maja Henriksson, kansanedustaja, oikeusministeri 2011–2015, puolueen puheenjohtaja (r)

”Tarvitaan myös jälkikäteen arvioiva mekanismi, koska eduskunnan järjestelmä ei ole vedenpitävä.”

Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/perustuslakituomioistuin-nousi-jalleen-keskusteluun/746626/

Tuomo Puumala, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja (kesk)

Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-5649908

Pauliine Koskelo, EIT:n tuomari, KKO:n presidentti 2006–2015

”Perustuslakitulkintojen syntyminen on monitahoinen. Tarvitsemme viime kädessä tahon, joka pystyy muodostamaan sen tulkinnan, jota lopulta noudatetaan.”

Lähde: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2960720/KKOn+entinen+presidentti+Koskelo+Perustuslain+valvontaa+tulisi+kehittaa

Matti Luostarinen, prof. emeritus, fil tri, val tri

”Perustuslakituomioistuin Suomeen”

Lähde: http://www.forssanlehti.fi/uutiset/27716-perustuslakituomioistuin-suomeen

Jukka Tarkka, valtiotieteen tohtori

Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-7071527

Janne Juusela, oikeustieteen tohtori, Helsingin yliopiston vero-oikeuden dosentti

”Kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti Suomeen olisi saatava tehokas perustuslain jälkivalvonnan järjestelmä. Se voitaisiin toteuttaa perustamalla erillinen perustuslakituomioistuin tai säätämällä korkeimmalle oikeudelle toimivalta tulkita perustuslakia ylimpänä oikeusinstituutiona.”

Lähde: http://www.libera.fi/blogi/perustuslain-periaatteet-eivat-toteudu-verotuksessa/

Kauko Heuru, oikeustieteen lisensiaatti

”Polttavin ongelma liittyy kuitenkin itse järjestelmäämme, joka ei tunne perustuslakituomioistuimia, vaan eduskunta itse kontrolloi tekojensa perustuslainmukaisuuden.”

Lähde: http://www.kaks.fi/sites/default/files/Polemia%2040.pdf (s. 75)

Jukka Kemppinen, professori, filosofian tohtori

”– – Suomessa pitäisi olla perustuslakituomioistuin. Sellaista vastaan esitetyt perustelut ovat murentuneet EU:n suurten tuomioistuinten ja kansainvälisen välimiesmenettelyn jatkuvasti kasvaessa.”

Lähde: https://kemppinen.blogspot.fi/2016/04/tasapuolisuusharha.html

Muun muassa seuraavat ovat kannattaneet perustuslakituomioistuimen selvittämistä:

Outi Mäkelä, kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja 2011–2014 (kok)

”Tästä aiheesta olisi tärkeää tehdä kunnon selvitys ja arviointi. Oikeusministerin tai pääministerin tulisi nimetä riippumaton, ulkopuolinen selvitysmies arvioimaan perustuslakivaliokunnan ja -tuomioistuimen etuja ja haittoja.”

Lähde: http://yle.fi/uutiset/3-7075943

Alpo Rusi, valtiotieteen tohtori, suurlähettiläs

”Perustuslakituomioistuimen tarve syytä selvittää – – Nimenomaan tavallisten kansalaisten näkökulmasta Perustuslakituomioistuin parantaisi kiistatta myös heidän oikeusturvaansa.”

Lähde: http://www.alporusi.fi/blogi/perustuslakituomioistuimen-tarve-syyta-selvittaa

Risto E. J. Penttilä, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja, filosofian tohtori

”Eikö olisi parempi, että perustuslaillisuuden ratkaisisivat tuomarit eivätkä poliitikot tai professorit? Eikö olisi aika pohtia perustuslakituomioistuimen soveltuvuutta Suomeen? ”

Lähde: http://ristoejpenttila.fi/2011/12/18/perustuslakituomioistuin/

Viime aikoina eduskunnassa kirjallisia kysymyksiä perustuslakituomioistuimesta ovat tehneet mm. Ari Jalonen (ps), Esa Lahtela (sd) ja James Hirvisaari (m11).