Elämäntapa ei ole kaikille oma valinta ja hyvien elämäntapojen noudattaminen vaatii riittävää varallisuutta ja jaksamista. Kaikki haluaisivat elää pikän elämän mutta kukaan ei haluaisi tulla vanhaksi. Sairastuminen kuitenkin vie monelta elämänhallinnan. Tällöin hyvää tarkoittavat sanat kuten ”se mikä ei tapa, vahvistaa”, ”itku pitkästä ilosta”, ”aika parantaa haavat”, ”kyllä se siitä”, ”ota itseäsi niskasta kiinni” jne. voivat loukata ja ”oppia ikä kaikki”.

Elämä on toisille karumpi kokemus ja kun et voi valita vanhempiasi ja paikkaa mihin synnyt, yritä valita ainakin oikeat opettajat ja valmentajat. Näistä oman aikamme teatraalisista hahmoista ilman muuta tunnetuin oli juuri kuollut Jouko Turkka. Osin hänen mittava työ kylvi myös väärinkäsityksiä, kanteluita, erottamisia ja kulttuurministerit istuivat nastoilla, kirjoittaa Kirsikka Morning tämän päivän näyttävään nekrologiinsa Helsingin Sanomissa (HS 4.8). Kirjoitus kommentteineen jää historiaan.

Turkan näyttelijät olivat kovilla, Turkka jätti usein taaksen savuavia raunioita ja Ruotsissa hänestä kirjoitettiin kuten demonista ikään. Suomessa Turkan jättämä jälki on kuitenkin kuolematon ja hän on muutakin kuin omasta egostaan pullistuva sammakko tai alkumies. Hän oli oppinut nero, kirjoittaa teatteritoimittaja. Häntä kun kiitettiin myös hienovaraisuudesta ja herrasmiesmäisyydestä.

Turkka aisti mitä ympärillä tapahtui ja visioi tulevaisuuden oikein. Kilpailu vallasta kun vaati myös fyysisen kunnon duunareilta, ei vain Stubbin kaltaisilta johtajilta. Turkan teatteri pyrki takaisin kärkeen uudessa tulevassa informaatio- ja innovaatioyhteiskunnassa, ei vain viihdyttämään.

Kun taitelijat pantiin fysiseen rääkkiin, tavoite oli hankkia tiedostamatonta testosteronia ja feromoneja, tuoksuja, jotka hulaannuttivat yleisön ja tuloksena saattoi olla pohjalaisen painitatamin tuoksut. Turhautuneet ja harjoitusmetodeihin kyllästyneet oululaiset ymmärsivät tämän uuden elämän vapauden väärin, ja vasemmistolaisen kollektiivisuuden jo aikoja pilanneet näyttelijätyön untuvikot osoittivat oman Jumalan teatterinsa voiman Oulun teatteripäivillä kuuluisalla, feremoneja väkevämpääkin tuoksua tuottavalla esiintymisellään. Olin silloin opettaja ja tutkija Oulun yliopistossa ja surin oppiemme perään ja hakeuduin samaan aikaan Turkuun ja Suomen Akatemian leipiin. Koskisodat uuvuttivat nekin. Uhkauksia kun sateli joka puolelta.

Alkoivat teatterisodat, esityksistä kiivailtiin ja Antti Majanderia lainaten, kaikki me aloimme näytellä komeljanttareita (HS 4.6). Emme kammanneet enää kaljuuntuvaa päälakeamme piiloon vaan paljastimme sen, toisin kuin Immo Kuutsa oli meitä kouluttanut Iisalmessa. Oulu meni kohti omaa tiedepuistoaan ja teknologiakeskustaan, jossa yliopisto rakennettiin suolle ja teatteri mereen. Nokian siemenet oli kylvetty ja professori Pentti Kouri alkoi kouluttaa oululaisia kansankapitalismiin. Sinivalkoinen pääoma oli tullut tiensä päähän, markkaa alettiin viedä historiaan.

Tuon uuden koulukunnan, innovaatiopolitiikan sisäistäneenä turkkalaisena Oulun koulun kasvattina, käyntini Turussa toi mieleen menneen maailman kermakakkualueen. Tässä kahden maailman välimaastossa, ei kenenkään maalla, näyttelijätyö komeljanttarina, kirjoittajana, kouluttajana, kuvataiteissa, kuten runoja rustatenkin, muuttui Vesa Vierikon kuvaamaksi hulluuden ja nerouden rajoilla tanssimiseksi. Ne meistä, jotka kykenivät sietämään näitä outoja opettajiamme, saimme juuri Turkan kaltaisilta lisäopin, mutta ei nyt koko elämämme sisältöä pukeutumalla tuulipukukansaksi. Jossain kun kulkee myös hulluuden raja ja omalla kohdalla se kulki juuri tuulipuvussa.

Naiset ja miehet alkoivat tehdä samoja punnerruksia mutta syntien määrä pysyi edelleen vakiona. Naiset eivät tehneet yhtä paljon punnerruksia mutta miehet kykenivät nyt näkemään Turkan opeilla sellaista, jossa toinen puolisko aivoista välillä nukkui ja vain toinen pysyi valveilla.

Oulun yliopiston professorit Lajunen, Pursiainen, Hohtola ja Peltomäki, kaikki oman aikani kasvatteja tuon ajan yliopistosta, ovat tämän havainneet myös linnuilla (HS 4.6). Ne kykenevät pysymään ilmassa vuorokauden, jopa ylikin, turkkalaisen tieteen taidoilla. Fregattilinnut pysyvät ilmassa nukkuen jopa pari kuukautta.

Puoliunessa opiskelun rinnalla levisi luonnontieteiden magneettikenttien tutkimus ja kykymme suunnistaa mielettömiä matkoja maailmalle. Aloimme havaita magneettikenttien voimaviivat valvomalla kaiken aikaa ja lisäämällä näin verkkokalvojemme pigmentin määrää. Ilman näitä uuden koulukunnan turkkia ja heidän feromoneja tämä olisi ollut mahdotonta. Näitä uusia tuoksuja oli etenkin syljessä, virtsassa ja kyynelissä. Moni alkoi suudella vain maistellakseen uusia feromonejamme. Oimme siitä otettuja ja se oli askel kohti uusia vallankumouksellisia työmetodeja. Tästä Turkan koulukunta ei ollut riittävästi informoitu.

Painijoille tuttua on hajuaisti ja sen merkitys punnerretaessa hikisissä painitrikoissa aamusta iltaan turkkalaisessa maailmankirjallisuuden ja filosofian, kuvataiteen ja musiikin biomekaanisessa harjoitussalissa. Siinä silmien värejä havainnoivat aistinsolumme alkavat tuottaa öljypisaroita, jotka ovat kuin suotimia ja tehostavat väriaistimustamme. Alamme hahmottaa salissa ultavioletteja valoja ja vastustajan hajujäljet näkyvät silmin havaiten ja ennakoiden näin tulevaa iskua. Takaraivossa syntyvä oivallus pysyy kuitenkin piilossa.

Jo varhain opimme, kuinka varpuslintujen aivokuorella on reippaasti enemmän hermosoluja kuin meillä kädellisillä. Ekologian ja etologian luennoilla ja kenttäkursseillamme aloimme oppia, miten suunnistaa kartoilla ja käyttää Neuvostoliitosta saamiamme väärävärikuvia infrapunasäteiden tulkinnassa maantieteen laitoksella GIS-tekonologiassa. Tänään jokainen meistä suunnistaakin kuin linnut autossaan istuen ja kuunellen ohjeita ja istuu pian autossa, jota ohjaavat robotit. Kaikki tämä syntyi turkkalaisen koulukunnan tuotteena olkoonkin, että sen ainut tuote oli lopulta vain Turkan työtapa ja sen analysointi innovaatio-ohjelmissamme.

Suurin ja ratkaisematon ongelma liittyi tunteisiin ja niiden liittämiseen uuteen uljaaseen salattujen taitojen maailmaan. Egoismi, omien viettien tyydyttäminen tai vallan hakeminen ainoana oppina yksin ei siihen riittänyt. Ongelmana kuitenkin oli normistoltaan ja moraaliltaan epäilyttävä viive, jossa varpuset alkoivat pienentyä ja kadota kuten pyy maailmanlopun edellä.

Seurasimme Yhdysvalloista kantautuvia tietoja, jossa Obama kertoi Donald Trumpin olevan kyvytön hoitamaan hänen virkaansa ja Trumpin vastaavan, kuinka rouva Clinton on kyvytön hoitamaan kaikkiakin valtion virkoja ja Obama puolestaan kehnoin presidentti mitä Yhdysvaltain historia tuntee. Jotain perustavaa oli siis pielessä ja Yhdysvallat sen kanssa koukussa.

Sosiaalinen älykkyys turkkalaisena, myös nyt Turkissa tunnettuna, uutena mediaälykkyytenä alkoi epäilyttää näyttelijätyön draamassa. Oppi ”jos ette naiset jaksa jäätte miesten jalkoihin” ei ehkä ollutkaaan ainut oikea ja Jari Halonen egosmin gurun syväoppineena (HS 4.6) on varmaan oikeassa todetessaan, kuinka Turkkaa ei ehkä vieläkään oikein ymmärretä. Teatteriväen on siis jatkettava punnerrustaan.