Vuosina 1987–2021 miesten keskimääräinen testosteronitaso laski Yhdysvalloissa 59 prosenttia, Suomessa ja Länsi-Euroopassa 30–50 prosenttia. 20-vuotiaan miehen keskiarvo on nykyisin alle 450 ng/dl, kun se oli 1980-luvulla yli 700 ng/dl. Lasku on noin yksi prosentti vuodessa: liian nopea selittyäkseen pelkällä genetiikalla. Kyse on biologisen, elämäntapallisen ja kulttuurisen feminisaation yhteisvaikutuksesta, joka ei ainoastaan laske hormonitasoja vaan samalla häivyttää niitä käyttäytymismalleja, joita korkea testosteroni ylläpitää: kilpailua, riskinottoa ja puolustautumista.

Biologinen romahdus ja sen katalyytit

Travisonin ja Lokeshwarin pitkittäistutkimukset vahvistavat laskun globaaliksi ilmiöksi läntisissä teollisuusmaissa.¹ Endokriinisia häiritsijöitä on muovissa, kosmetiikassa ja ruoassa. Vaikutukset tunnetaan jo, mutta sääntely etenee hitaasti, joko koska teollisuus on vahva tai koska täyttä kuvaa ei vielä ole.²

Neurokemiallinen näkökulma

Testosteroni moduloi dopamiinia, laskee pelkoreaktioita amygdalassa ja vahvistaa palkitsemisjärjestelmää.³ Korkea taso lisää statuspyrkimystä ja territoriaalista puolustautumista, matala taso kasvattaa ahdistusta ja konfliktin pelkoa. Evoluutiopsykologisesti tämä on järkevää resurssipulassa, mutta nyky-yhteiskunnassa se muuttuu krooniseksi ongelmaksi.

Kulttuurinen feminisaatio ja sen vahvistava vaikutus

Koulutus rankaisee poikien luontaista kilpailua ja fyysistä aktiivisuutta. Isähahmoja poistetaan kodeista ja kouluista, vahvoja maskuliinisia roolimalleja ei tueta vaan tuhotaan mediassa ja julkisessa keskustelussa. Woke-ideologia ja cancel-kulttuuri ovat nousseet feminisaation seurauksiksi: matalan testosteronin miehet omaksuvat helpommin alistuvan roolin ja puolustavat aggressiivisesti niitä, jotka vaativat lisää alistumista.

Seuraukset: demografia ja hiljainen vetäytyminen

Testosteroni ohjaa suoraan libidon lisäksi siittiöiden tuotantoa ja parinmuodostuksen halua, ei vain yksilötasolla, vaan myös yhteiskunnallisena käyttäytymisenä.⁴ Kun tasot laskevat, seuraa ennustettava ketju: ensin halu vähenee, sitten kyky, lopulta koko perheen perustaminen muuttuu ”liian suureksi riskiksi”. Länsimaissa syntyvyys on romahtanut alle korvaavuustason, eikä kyse ole pelkästä ”naisten urapyrkimyksestä” tai ”taloudellisesta epävarmuudesta”. Nämä ovat oireita, ei syitä.

Samalla matala testosteroni nostaa ahdistusta, masennusta ja konfliktin pelkoa, mikä näkyy nuorten miesten kasvavana vetäytymisenä yrittäjyydestä, julkisesta puolustautumisesta ja politiikasta. He eivät enää kilpaile, he eivät nouse barrikaadeille, he eivät perusta perheitä. He vain häipyvät hiljaa.

Konfliktin pelko ja sen kääntöpuoli: beta-aggressio

Matala testosteroni ei tee miehestä automaattisesti hiljaista. Se muuttaa vain konfliktin muodon.

Neurokemiallisesti testosteroni laskee pelkoreaktioita amygdalassa ja vahvistaa suoraa, kasvokkaista riskinottoa. Kun taso laskee, avoin kilpailu muuttuu sietämättömäksi: fyysinen yhteenotto, statushäviö tai kasvokkain puolustautuminen tuntuvat ylivoimaisilta. Sen sijaan jäljellä oleva aggressio kanavoituu turvallisempiin muotoihin.

Näkyvin muoto on ideologinen hyökkäys, jossa vihollinen on jo valmiiksi leimattu moraalisesti alemmaksi. Cancel-kulttuuri on tästä täydellinen esimerkki: rangaistus tulee anonyymisti, kollektiivisesti ja ilman fyysistä uhkaa. Kivi lentää ikkunaan, nimi julkaistaan blokkilistalla, työsuhdetta vaaditaan lopetettavaksi, mutta tekijä tietää, että oma lauma seisoo takana ja vastakkainasettelua ei koskaan tapahdu kasvotusten.

Tämä on beta-aggressiota puhtaimmillaan: se ei uskalla kohdata toista miestä avoimesti, mutta se uskaltaa kaiken, kun riski on nolla ja moraalinen ylivertaisuus taattu. Kun fyysinen uhka realisoituu, vetäytyminen tai uhriutuminen tapahtuu salamannopeasti.

Näin matala testosteroni ja woke-ideologia muodostavat täydellisen symbioosin: ideologia antaa oikeutuksen aggressiolle, biologia varmistaa, että se pysyy turvallisena. Tuloksena on äänekäs, mutta fyysisesti arka liike, joka kompensoi biologista heikkoutta kollektiivisella voimalla ja moraalisella panssarilla.⁹

Onko islamisaation suhteellinen menestys osittain tästä kiinni?

Voidaan esittää pohdiskeleva kysymys: jos länsimies on biologisesti ja kulttuurisesti opetettu väistämään konfliktia ja häpeämään omaa voimaansa, kykeneekö hän enää puolustamaan sivilisaationsa rajoja – ei vain fyysisesti, vaan edes demografisesti ja kulttuurisesti? Islamilaisissa yhteisöissä testosteronitasot eivät välttämättä ole kokeneet samanlaista romahdusta, isä on läsnä, maskuliinisuutta ei patologisoida. Tämä voi olla yksi tekijä monien joukossa, joka selittää, miksi tietyt ryhmät täyttävät tyhjän tilan.

Käänne on mahdollinen – mutta vaatii rehellisyyttä

Kemikaalien vaikutuksia tunnetaan jo, mutta sääntely on hidasta. Todellinen muutos tapahtuu elämäntavassa: kova fyysinen harjoittelu, riittävä ja laadukas uni sekä ravinto, jossa eläinproteiini ja -rasva ovat keskeisiä – niiden demonisointi ja siirtyminen prosessoituihin kasvituotteisiin sekä siemenöljyihin on osa samaa kehitystä. Maskuliinisia roolimalleja on tuettava kotona, koulussa ja mediassa, ei tuhota. Kilpailu ja itsevarmuus on normalisoitava uudelleen. Ilman tätä länsimaisen sivilisaation demografinen ja poliittinen painoarvo laskee, ei väkivallan, vaan hiljaisen vetäytymisen kautta.

Bonus: Mandrillit ja meidän peilimme

Mandrillit tarjoavat oivaltavan peilin. Hallitseva uros ei vain johda laumaa: hänen testosteroninsa värjää kasvot kirkkaanpunaiseksi, siniseksi ja lilaksi. Alistetut uroset vaalenevat harmaiksi, kalpeiksi versioiksi, jotka muistuttavat enemmän naaraita kuin kilpailijoita.⁵ Kun hallitseva uros syrjäytetään, voittajan testosteroni nousee ja värit puhkeavat esiin. Me emme saa kasvoillemme sateenkaarta, mutta entä jos meidänkin hiljainen vetäytymisemme on vain vaalenemista? Ehkä seuraava sukupolvi herää huomaamaan, että olemme kaikki muuttuneet alistetuiksi uroksiksi, jotka ihmettelevät, miksi lauma näyttää yhtäkkiä erilaiselta.

Lopulta kysymys kuuluu: onko mitään järkeä vaatia, että naiset olisivat miehiä ja miehet naisia, tasavertaisia kyllä, mutta ei samanlaisia? Vai hyväksytäänkö, että biologinen ero on myös käyttäytymisen ja sivilisaation perusta, ja sen häivyttäminen maksaa lopulta enemmän kuin kukaan haluaa myöntää?

Alkuperäinen blogikirjoitus on julkaistu 2.12.2025 hupli.fi -sivustolla josta löydät myös viitatut lähteet.