STEA rahoitus ja tarkka harkinta säästöissä
Kahden viikon sisällä hallitus aloittaa talousarvioneuvottelut ja neuvotteluissa etsitään säästöjä mm. STEA rahoitukseen (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) sadan miljoonan euron edestä.
Nykytilanteessa säästöjä tulee tehdä, mutta tulisi erittäin tarkasti harkita, mistä säästetään. Mielestäni säästöjä STEA rahoituksessa ei tulisi tehdä enää, koska niitä on jo aikaisemmin tehty ja nyt ajatellut säästöt käytännössä romahduttaisi, ellei jopa suoranaisesti lakkauttaisi järjestötyön, joka pitkälti perustuu vapaaehtoistoimintaan muutamine ammattilaisineen.
Itse en ole asiantuntija asiassa, mutta on helppo ymmärtää ja tiedostaa vaikutukset, mikäli nuo säästöt tulisivat voimaan täysimääräisesti. Jo nyt kuormittuneet sote-palvelut saisivat vain entistä enemmän asiakkaita ja puhuttaisiin todella kalliista ratkaisusta laitoshoitopaikkoineen samaan aikaan, kun erilaisia toimintoja karsitaan julkisista palveluista (mm. psykiatrisia poliklinikkoja lakkautetaan ja asiakkaat joutuvat hakemaan palveluita entistä kauempaa ja kaikki eivät tähän eri syistä pysty).
Matalan kynnyksen järjestötoiminta tuo suoranaisia hyötyjä yhteiskunnalle, meille veronmaksajille ja ennen kaikkea yksilölle. Henkilön saadessa kohtaamispaikkoja, tukea ja yhteisöllisyyttä, hänen toimintakyky paranee, pysyy ennallaan tai toimii ainakin niin, että hän pärjää mahdollisimman pitkään omassa elämässään siten, ettei välttämättä edes tarvitse lainkaan yhteiskunnan kalliita ja kaukana olevia laitoshoitopaikkoja. Eikä kyse ole siitä, että aina meistä välttämättä jokainen tarvitsisi laitoshoitopaikkoja.
Kyse on elämisen arvoisesta elämästä ja ihmisarvosta, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja siitä, että jokainen tuntee olevansa yhteiskunnan arvostama jäsen omana itsenään omalla paikallaan.
Säästöjä tarkastellessa tulisi huomioida, että ruuhka-alueilla on tarjolla useita erilaisia palveluita, mutta harva- eli syrjäseuduilla esim. Itä- ja Pohjois-Suomessa palveluita on vähän. Koko Suomi tulee pitää asuttuna monista eri syistä mm. turvallisuuspolitiikka huomioiden.
Harva-alueilla mm. Pelkosenniemellä ja Savukoskella vaikuttavaa ja erinomaista toimintaa järjestää Päivätupa Sinipulssi, jonka toiminta on riippuvainen STEA rahoituksesta. Päivätupa järjestää matalan kynnyksen toimintaa ja osaltaan tukee yksilön ja koko yhteisön toimintaa yleinen elinvoima huomioiden.
Päivätupa ja monet muut järjestöt tarvitsevat rahoituksensa. Poliittisesti ei ole helppo tehdä leikkauksia ja ymmärrän tämän, toivon kuitenkin että järjestöjen toiminnan rahoituksissa otetaan kokonaisuus ja tulevaisuus huomioon, eikä haeta lyhytaikaisia säästöjä, jotka ennemmin tai myöhemmin täytyy maksaa takaisin kalliiden korkojen kera meidän veronmaksajien rahoilla.
Rauli Kukkamaa (PS)
Ivalo 18.8.2025
Ohessa luvalla lainattu kirjelmä Päivätupa Sinipulssista;
Päivätupa Sinipulssin ja muiden järjestölähtöisten kohtaamispaikkojen tulevaisuus
Pelkosenniemellä sijaitsevan Päivätupa Sinipulssin ja monen muun vastaavanlaisen toiminnan tulevaisuus on vaarassa, jos hallituksen uudet leikkaukset toteutuvat. Sininauhaliitto tiedotti, että ”hallitus suunnittelee peräti 100 miljoonan euron lisäsäästöjä jo aiemmin päätettyjen STEA-säästöjen lisäksi. Tällainen säästö tuhoaisi sote-järjestötyön. Hallitus muovaa ensi vuoden talousarvioesityksen syyskuun alussa. Juuri nyt pitää saada hallituspuolueille viestiä järjestörahoitusten leikkaamisen mielettömyydestä. Jostain syystä ainakaan kaikki hallituksessa eivät ymmärrä, mikä aarre järjestöjen tekemä työ on.”
Olemme samaan mieltä Sininauhaliiton kanssa, että ” Sote-järjestöjä tarvitaan, koska apua eniten tarvitsevat eivät selviydy yksin peruspalveluissa. Moni päätyy järjestöjen toimintaan, koska ei selviä arjesta eikä palveluista tai etuuksista itsenäisesti. Järjestelmä on monelle liian vaikea, minkä takia ihmiset jäävät vaille palvelua tai etuutta. Täten sote-uudistuksen tavoite painopisteen siirtämisestä kalliista erikoissairaanhoidosta kustannustehokkaampaan varhaiseen ja kevyeen puuttumiseen jää toteutumatta. Sote-järjestöjen matalan kynnyksen toiminnot ovat keskeinen osa edullista ja vaikuttavaa varhaista perustason asioiden hoitoa.”
”Riittävästi resursoidut järjestöt luovat arjen turvaverkon. Sote-järjestöt tavoittavat kansalaisia, joiden auttaminen vain vapaaehtoisvoimin ei onnistu: päihteiden käyttäjiä, asunnottomia, rikostaustaisia ym. Tarvitaan riittävä ammatillinen ja taloudellinen resurssi, jotta auttamistyö on mahdollista. Kun järjestöt voivat auttaa näitä ihmisiä, tarjota heille mielekästä arkea ja myönteisiä näkymiä tulevaisuuteen, luottamusta, kaikkien kansalaisten turvallisuuden kokemus paranee, ”toteaa Sininauhaliitto.
Päivätupa Sinipulssi toimii Pelkosenniemellä arkipäivisin ja järjestää myös Savukoskelle pop up-toimintaa. Toimintaa hallinnoi Kristillinen yhdistys Penuel ry. Päivätupa Sinipulssin toiminta on täysin riippuvainen STEA:n avustuksesta.
Viime vuoden aikana Sinipulssissa oli asiakaskäyntejä yhteensä 4492, ohjattuun päivätoimintaan osallistumiskertoja 1182 ja palveluohjauksia 791 kpl. Pelkosenniemellä kävi vuoden 2024 aikana 279 eri henkilöä, kun asukkaita kunnassa on noin 1000. Savukoskellakin kävi 73 eri henkilöä vuoden 2024 aikana, jossa Sinipulssilla on pop up-toimintaa noin kerran viikossa.
Sinipulssi on Pelkosenniemellä merkittävä kohtaamispaikka. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta. Asiakkaat ovat pääosin ikäihmisiä sekä Pelkosenniemellä että Savukoskella ja useat heistä asuvat yksin. Päivätuvalla he saavat terveellisen lounaan, sosiaalista kanssakäymistä muiden asiakkaiden ja henkilökunnan kesken, apua asioiden hoitoon palveluohjauksessa ja pääsevät osallistumaan Sinipulssin eri tapahtumiin. Osalla kävijöistä on heikentynyt toimintakyky, mutta he pystyvät osallistumaan esim. lounasruokailuun henkilökunnan avustaessa heitä, joka varmastikin edesauttaa toimintakyvyn ylläpidossa. Usealle päivän ainut liikunta on kävely Päivätupa Sinipulssiin, muutoin on vaarana jäädä yksin kotiin.
Mielestäni Päivätupa Sinipulssin toiminta tukee arvokasta ikääntymistä ja edesauttaa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpidossa, jotta he pärjäisivät pidempään kotona kevyemmillä sote-palveluilla. Myös digitaidot ovat usealla heikot tai olemattomat, palveluohjauksen avulla asiakkaat saavat apua esim. viranomaisasioiden hoitoon digitaalisesti. Tämä kaikki on vaarassa jäädä historiaan, jos STEA:n rahoitus loppuu. Pyydän, että olette yhteydessä kontakteihinne ja annatte kannanottonne kansanedustajille.
Terveisin: Anne Tapaninen, Päivätupa Sinipulssin Toiminnanjohtaja
Kaija Lakso, Kristillinen yhdistys Penuel ry:n puheenjohtaja
—
***************************************************************************************
Toiminnanjohtaja Anne Tapaninen
PÄIVÄTUPA SINIPULSSI
Kirkkotie 4 as 2
98500 PELKOSENNIEMI
Avoinna klo 9-14
Puh: 044 977 2716
Tekstin aiheet:
Moni meistä tietää toimintaa, jonka avustaminen olisi perusteltua. Itse en voi kuin ihmetellä sitä, että löytyy myös toimintoja, joissa on tärkeää pomojen palkat sampanjasosialistien tapaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sote-järjestötoimintaan on nyt viime viikkoina kohdistunut varsin rankkaa arvostelua. Näyttää olevan niin, että pääosin niiden toiminnasta mitään tietämättömät kommentoivat kovasti niiden alasajon puolesta.
Sote-järjestöjä ei saa niputtaa samaan pakettiin. Niitä on erilaisia.
Nyt, kun rahoitus joka tapauksessa tulee alenemaan, on tärkeää, että ei käytetä juustohöyläleikkauksia.
On järjestöjä, joissa työntekijät ja vapaaehtoiset tekevät töidä kohderyhmän kanssa ja sen hyväksi. Sitten on niitä, jotka näyttävät keskittyvän ison johtajakaartinsa kanssa lausuntoihin, kannanottoihin, seminaareihin yms. patsasteluun. Näillä jälkimmäisillä näyttää myös olevan kovin hyviä kavereita poliittisen päätöksenteon ja rahanjaon piirissä.
Odotan mielenkiinnolla, uskalletaanko oikeasti ajaa alas rahoitus niiltä, jotka eivät käytännössä mitään juurikaan tuota hyvinvoinnin kannalta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Löytyykö seuraaville jokin tai joitain yhteisiä nimittäjiä?
Garden Helsinki,
Vickan kortteli
Uusi lastensairaala
Luontokeskus Haltia
Urheiluhalli Kameleonten jne
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yle
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
👈😀😅🤣.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
👈😀😅🤣.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
👈😀😅🤣.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
😀😅😂🤣 .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti