Markku Jokisipilä kummasteli, kuinka Sanna Ukkolaa vastaan hyökätään sen kritisoidessa Yleä, kun muutoin hyökkääjät (vasemmalta) eivät suvaitse toimittajia kohtaan hyökkäämistä.

Itse katson, että vasemmistolle periaatteet ovat alisteisia ja siis uhrattavissa tavoitteelle, joka on latteasti kommunismi. Taisteluvimma on niin kova, että jo pelkästään yksi toimittaja riittää uhkaamaan tavoitetta niin, että omat moraaliset periaatteet uhrataan. Oma spekulaationi on, että perimmäinen halu on psykologinen. Kaiken kumouksellisuuden ja mielenosoittamisen kohteena ensisijaisesti on aina – valkoinen heteromies. Perustelen alla.

Kun Kiina on tuhoamassa ilmaston, vihreät ja Elokapina näivettävät saavutuksillaan läntistä (puhtaampaa) teollisuutta. Kommunistinen Kiina sen sijaan saa puolustelua. Näin siitä huolimatta, että sen kommunismin takia myöhästyneen kasvun suoma Vapaudut vastuusta -kortti johtaa ilmaston vääjäämättömään CO2:oitumiseen.

Saksassa ydinvoima ei vihreille kelvannut kuulemma siksi, ettei se johda riittävän isoon yhteiskunnalliseen mullistukseen. Päinvastaisesti Kansainvälisen ilmastopaneelin pääsihteerinä toiminut Petteri Taalas korosti nimenomaan energiantuotannon päästöjen vähennystä ratkaisuna ilmastonmuutokseen.

Kun miettii woken, transkultin, antirasismin, ilmastoaktivismin, luonnonsuojelun ja talousvasemmistolaisuuden tausta-asetelmaa, löytyy halu kaataa tai mullistaa vallitseva yhteiskuntajärjestys. Sen suurinta valtaa taas tosiasiallisesti tai vasemmistolaisten puheissa käyttää patriarkaatti. Valkoiset miehet. Toisin sanoen vastustajaksi aina löytyy valkoinen mies, vaikka punavihreiden väitettyjen tavoitteiden valossa esimerkiksi ilmastoasioissa ja antirasismissa päävastustajan tulisi olla kiinalainen ja intialainen patriarkaatti.

Päädymme siis psykologisesti tarkastellen uumoilemaan, onko yhtenä pontimena tavoitteille joidenkin huono isäsuhde ja yllyttääkö kannattajisto toisiaan mustavalkoiseen hyvät-pahat-ajatteluun. Se tiedetään tutkimuksista, että äärimielisimmät on tiedetty jo lapsena häiriköiviksi. Se siten jalostuisi aikuisena ylevimpinä pidettyjen tavoitteiden taakse. Tiedetään myös, että geenit ja hormonit työntävät ihmistä poliittisesti vasemmalle tai oikealle.

Periaatteiden myyntiin altistavat syyt lienevät osin siis erittäin syvällä näissä ihmisissä. Tuloksena on lujasti asiaansa uskova mustavalkoinen kiihko, johon istuu vanha sanonta: tarkoitus pyhittää keinot. Kaikki omia tavoitteita uhkaavat tahot ovat vihollisia ja alempaa kastia, johon omia moraalisia periaatteita ei tarvitse soveltaa. Heitä saa siis syrjiä ja kohdella väärin.

Vastapuoli esittää tietenkin tuohon kaikkeen vasta-argumentin: ”niin tekin teette oikealla”. Väitän varmasti, ettei niin ole millään muotoa ollenkaan niin vahvasti, laajasti ja hierarkian ylätasoilla kuin vasemmalla.

Koska ilmiö on niin syvällä ihmisissä, näin on aina ollut ja aina oleva.