Mistä ja miten vahvistusta hyvinvointiyhteiskunnallemme
Suomeen on perinteisesti liitetty käsitys ja ajatus siitä, että maassa pidetään huolta tasaisesti ja laadukkaasti kaikista ihmisistä tulotasosta, iästä ja taustasta riippumatta. Valitettavasti tämä ei ole enää realismia eikä ole ollut sitä enää hyvään toviin.
Sote-uudistuksen yksi suurista toiveista oli tuoda tasa-arvoa hoidon laatuun eri alueille. Nyt on jo nähty ettei näin ole tapahtumassa uudistuksen avulla eikä edes siitä huolimatta. Sen sijaan ongelmia raportoidaan laajasti sekä uudistukseen liittyen että muihin Suomen kroonistuneisiin ongelmiin. Yksi suurimmista ongelmista meillä on hoitajapula ja siihen kiinteästi johtanut hoitajien aliarvostus. Ongelman juurisyy ei niinkään ole yhtäkkiä ja tyhjästä alkanut resurssipula vaan ennemminkin pitkän aikavälin alimitoitettu hoitotyön arvostus. Sotien jälkeen kehittyneeseen naisvaltaiseen alaan ei osattu suhtautua riittävän tosissaan ja työntekijät itsekin kokivat huonoa omaatuntoa työskentelystään kodin ja perheen ulkopuolella. Haluttiin puolin ja toisin korostaa kutsumusalan hyveellisyyttä ja pidättäytyä liiallisiksi mielletyistä vaatimuksista. Maailma ja näkemykset ovat sittemmin muuttuneet, mutta Suomessa ei ole osattu tehdä riittäviä korjausliikkeitä.
Muissakin asioissa täällä on jääty jälkeen ja se heijastuu yhteiskunnan jäsenten hyvinvointiin. Meillä on pohjoismaisella mittaristolla mitattuna aivan liian laaja kodittomuus ja sitä kautta aiheutuva osattomuus. Koti on ihmisen perustarve, joka tuo turvaa, pysyvyyttä, terveyttä ja se laittaa arjen palikat kohdilleen. Se on usein myös avain sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Hyvinvointiyhteiskunnan keskeisiä tehtäviä on tarjota edellytykset jokaiselle saada halutessaan oma koti. Ei milloinkaan pitäisi olla niin, että erittäin heikoilla jo muutenkin olevan ihmisen vastuulle jää taistella tuon perusasian puolesta. Heikoilla oleva ihminen ei jaksa eikä pysty taistella asioita itselleen -se tehtävä tulisi yhteiskunnan edustajien tehdä ja tarjota helposti tarjolla olevana palveluna. Toki paljon tällaista toimintaa tehdäänkin, mutta kuitenkin vielä riittämättömästi, koska kodittomia on Suomessa edelleen useita tuhansia.
Osittain kodittomuuden ongelmaan ja osittain siitä erillisenä kokonaisuutena on Suomen sekava alkoholipolitiikka. Meillä on vahvat juuret kieltolain ajoilta liiallisen rajoittamisen suhteen. Malli ei ollut hyvä ja sen seurauksia kannamme edelleen epäterveenä suhtautumisena alkoholiin. Sivistynyt ja maltillinen suhtautuminen alkoholin käyttämiseen tuntuu olevan kaukana täältä Euroopan reunamalta katsottuna. Valtion epäjohdonmukainen toiminta alkoholin verotuksen ja muun lainsäädännön osalta ei ole ainakaan helpottanut kokonaistilannetta isossa kuvassa. Eikä kyllä pienessäkään kuvassa -siis siinä, jossa alkoholiongelman kanssa painiva henkilö yrittää rämpiä päivästä toiseen taiteillen riippuvuuden ja sen vastustamisen välillä. Apua on käytännössä mahdotonta saada – ainoastaan mielenterveysongelmiin avun saaminen on yhtä vaikeaa kuin saada apua päihdeongelmiin. Nämä ongelmat eivät katoa itsestään tästä maasta eikä niiden ratkaisemiseen tunnu olevan millään puolueella resursseja, tahtoa eikä todellista pyrkimystäkään. Omana kokonaisuutena nuorten aikuisten tilanteista kerrotaan rajuja asioita ympäri Suomen: osattomuus, eriarvoisuus ja ongelmat ovat lisääntyneet.
Haluan nostaa esille yhtenä hyvänä esimerkkinä Vaasan alueella toimivan Vuorikodin. Olen itse työskennellyt vapaaehtoisena kyseisessä paikassa vuosia. Paikan toiminta perustuu monipuoliseen yhteistyöhön eri toimijoiden välillä. Asukkailla on laadukkaat, omat yksityiset tilat, joissa on hyvä asustaa rauhassa ja kuitenkin on lisäksi yhteisiä tiloja harraste-ja muine mahdollisuuksineen. Yhteisöllisyys ja palvelut tuovat turvaa ja laatua elämään. Seuraa on lähellä ja samoin myös kotihoitoa tarvittaessa ja jonka Vaasan kaupungin kotihoitajat suorittavat esimerkillisesti myöskään Helppareita unohtamatta. Tämän tyyppisiä ratkaisuja toivoisi lisää Suomeen. Tällaisissa palveluasumisen muodoissa asukastyytyväisyys on korkealla tasolla ja lisäksi keskittämisen kautta kulut pysyvät maltillisella tasolla. Tämän tyyppisistä positiivisista esimerkeistä kannattaisi ottaa mallia muuallakin ja monistaa hyviä, toimivia käytäntöjä.
Suomi on monella tavalla hyvä ja taistelemisen arvoinen maa. Se on meidän ainoa oma maa ja kotimaamme. Sen pitäisi olla aidosti koti sen kansalaisille ja tuoda turvaa omalle väestölle. Jossain kohtaa osassa asioista on menty metsään ja nyt alkaa olla jo kiire korjata niitä. Korjaaminen on mahdollista, mutta vaatii paljon yhteistä asioihin tarttumista yli puoluerajojen ja yli aluerajojen. Nyt, ei vasta joskus.
Tekstin aiheet:
Suomen ja koko EU:n pitää sanoutua irti Geneven pakolaissopimuksesta.
Tilalle uusi, nykypäivää vastaava ”sopimus”. Ja PIAN.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samaa mieltä!
Geneven pakolaissopimus on muuttunut käytännössä siirtolaissopimukseksi, niin että kuva vaan pääsee toiseen maahan ilman mitään asiakirjoja, valehtelemalla, keksimällä tarinoita ”vainotuksi tulemisesta” ja ties mitä sontaa sitä mamut keksiikään päästäkseen ilmaisen asumisen piiriin ja ilmaisen ruokapöydän ääreen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei Suomi kylläkään perinteisesti elättänyt muiden maiden kansalaisia, sillä jo ulkomaalaislaki pakotti palauttamaan heidät vaikka vastentahtoisesti. Pian meillä ei ole sosiaaliturvaa riittävästi edes itsellemme, jos annamme maahanmuuttajien lisääntyä palauttamatta heitä vuosienkaan kuluessa. Jo tällä hetkellä taitaa puolet Suomen sosiaaliturvasta jo valua ulkomaalaisille!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Somalit oppineen pyöräilemään:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paperittomat-maahantulijat-mtv-n-haastattelussa-nuijamaalla-silminnakija-tulivat-venajan-tulliin-pakettiauton-kyydissa/8818588#gs.0wq24k
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen pitää kumota kaksoiskansalaisuus niiltä, joiden lähtömaat eivät myönnä suomalaisille kaksoiskansalaisuutta, mm. Venäjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin pitää toimia.
Venäläisten kaksoiskansalaisuus pitää lopettaa heti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen kaksoiskansalaisuus pitää poistaa kokonaan, sillä niin siirtotyöläisille kuin ulkomaisille aviopuolisoillekin riittää mainiosti oleskelulupa, jonka voimassaolo päättyy työn tai avioliiton päättyessä.
HULLUJAHAN ME OLEMME JAKAESSAMME OMAISUUTEMME KAIKILLE; JOTKA SUOMEEN SATTUVAT TULEMAAN LAILLISESTI TAI LAITTOMASTI!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Hyvinvointivaltio”, heh, heh…
Suomi on hyvinvointivaltio vain ja ainoastaan mamuille. Ei kantasuomalaisille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mutta siitä tämä Suomi on hyvä paikka, että täältä voi vapaasti lähteä. Silloin, kun elämä on pelkkää kärsimystä valtion hallinnon vuoksi, kannattaa todellakin lähteä paremmille apajille. Noin vaan vinkiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Missä ne paremmat apajat sijaitsevat?
Miten ne tavoittaa?
Moni varmaan mielellään lähtisi, jos tietäisi, mihin pitää suunnata.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sanovat että Prisman matalikolta tulee hyvin saalista,että olisko tuo se parempi apaja? 😉
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomi on kuilun partaalla, mutta mitään ei tehdä. Hyvä esimerkki on itärajan vuotaminen kun rajaa ei saada sukljettua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nykylakien ollessa voimassa rajaa ei saada suljettua. Joten uudet lait voimaan!
Samoin lisää Venäjälle sanktioita, esim. kaikki tavaranvienti Suomen läpi seis.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
LÄNSIRAJA VUOTAA KUIN SEULA. Itärajalla vain tihkuu!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti