Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

IS:lle Marin ja Tuppurainen koskemattomia Uniper-kaupoissa

Tänään oli IS:n vuoro näyttää esimerkkiä miten demarien osuutta Uniper-kaupoissa jätetään kertomatta. Aiemmin IL osasi uutisessaan kerto ensimmäisen Uniper-kaupan vastuuhenkilöt hallituksessa mutta jätti kakkos- ja kolmoskauppojen henkilöt kertomatta. Kolmoskauppojen henkilöt, Marin ja Tuppurainen saatiin juttuun vasta toisen sähköpostin ja puhelinsoiton jälkeen.

Nyt IS jätti kertomatta kolmannen kaupan henkilöt.

Lokakuussa 2019 Fortum ilmoitti laajentavansa Uniper-investointiaan yli 70,5:een prosenttiin, jolloin Uniper-investoinnin kokonaisarvo nousi noin 6,2 miljardiin euroon.

Omistajaohjausministerinä toimi tuolloin Sirpa Paatero (sd) ja pääministerinä Antti Rinne (sd).

Taustoituksen jälkeen edetään syksyyn 21: Vielä niinkin myöhään kuin 17. marraskuuta 2021 talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle arvioitiin, että ”Uniperin ennustetaan tuottavan tasaista liikevoittoa lähivuosina”.

Olisi kannattanut lukea kilpailija IL:ää kun olin, kolmannen yhteydenoton jälkeen, saanut toimittajan lisäämään sinne myös 2020 kaupat. Viimeiset Uniper-kaupat Fortum teki 2020, jolloin pääministerinä oli Sanna Marin (sd) ja omistajaohjausministerinä Tytti Tuppurainen (sd).

Mistä johtuu se että IP-lehdillä tuppaa unohtumaan tällainen Marinia koskeva ikävä asia? Ammattitaidottomuutta, tietämättömyyttä vai onko kyseessä narratiivi, tässä tapauksessa Marin-kultin epätoivoinen ylläpito?

Päivitys.

Tuleehan se sieltä kun vähän potkii. Kunnia niille joille kunnia kuuluu. IS päivitti uutista.

21.9. kello 16.29: Lisätty juttuun tieto, että toukokuussa 2020 Fortumin Uniper-omistus kasvoi 73,4 prosenttiin ja hankintahinta noin 6,5 miljardiin euroon. Lisätty myös tieto, että vuoden 2021 lopulla Fortumin Uniper-omistus oli noussut 78 prosenttiin.

Toimittaja vakuutteli että kyse ei ole Marinin suojelemisesta. Juu juu, ihan varmasti näin kun iltapäivälehdestä riippumatta jää osuus kaupoissa mainitsematta. Sattumaa vaikka epätodennäköistä.

Muistinko jo mainita että tutkimuksen mukaan perussuomalaisilla on vähiten luottamusta mediaan. Osaakohan kukaan arvata miksi.

Tekstin aiheet: