Perussuomalaiset

Ville Tavio

Saako oppositio vielä puhua?

Olen nyt poikkeustilassa vähän varuillani suomalaisen demokratian tilasta, sillä hallituspuolueissa on ollut nähtävissä koronaviruskriisin varjolla politisoitumista oppositiota vastaan niin, että oppositio ei saisi esittää eriävää näkemystä hallituksen kriisitoimista.

Vaihtoehtoisen toimintatavan sanominen ääneen ja hallituksen sekä THL:n kritiikkiä on pyritty leimaamaan jonkinlaiseksi epäsuotavaksi ”politikoinniksi” ja riidankylvämiseksi.

Perussuomalaiset eivät kuitenkaan vaikene, sillä aina on hyvä esittää vaihtoehtoisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Tämä avaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Arvelen, että nykyisiäkään rajoituksia ei olisi otettu käyttöön ilman perussuomalaisten painostusta, sillä niin erilainen hallituksen ja THL:n asenne oli vasta kuukausi sitten.

Valtamedia tunnetusti uutisoi PS:n esityksistä nihkeästi, mutta on ollut aivan selvää, että perussuomalaiset valveutuivat tähänkin tilanteeseen ensimmäisten joukossa. Pätevät toimittajat seuraisivat tiiviisti tilanteesta parhaiten perillä olevia kansanedustajia, kuten Arja Juvosta ja Ville Vähämäkeä, mutta heidän ajatuksiaan saa lukea valtamediasta vain harvoin.

Täytyy tässä yhteydessä kertoa hassu tapahtuma, sillä vaikka kokoomuksen linja on ollut hallitusta kestävämpi, niin ei ole aina mennyt nappiin kokoomuksellakaan:

Esitin eduskunnan puhemiehelle yhden viikon kyselytunnista luopumista ( 27.2.2020 https://www.is.fi/politiikka/art-2000006421011.html ) siten, että sen tilalla voitaisiin pitää täysistunnossa pääministerin televisioitava koronavirusilmoitus. Näin toimittiinkin. Kokoomus moitti siitä, että perussuomalaiset peruivat kyselytunnin!

Sitten hallituspuolueet esittivät ( 26.3.2020 https://www.is.fi/politiikka/art-2000006453342.html ) kyselytunneista luopumista pidemmäksi ajaksi. Siihen en suostunut. Ja niin kokoomus moitti siitä, että perussuomalaiset eivät luopuneet kyselytunnista!

Eli teki niin tai näin, on silti poliittisten vastustajien mielestä väärässä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


56 kommenttia
Yrittäjä
#1

Koeta Ville kestää siellä Arkadianmäen sirkuksessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

risto
Vihainen
#12

Pää pelle on Tavio itse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#2

Vielä kun saataisiin niitä rakentavia esityksiä ja mielipiteitä, kaiken moittimisen sijaan, niin persuista voi vielä tulla jopa vakavasti otettava puolue! Olen kylläkin melko pessimistinen tuon suhteen, tähän mennessä on keskitytty vain hajottamiseen, ei yhteiskunnan rakentamiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Luepa tuo Halla-ahon mielipide tuosta välttämättömyydestä haalia porukkaa maajussien avuksi.
Miten koet sen? Onko yhteiskunnan hajottamista?
Pakko todeta, että mielestäni täyttä asiaa ja realistista tulevaisuuteen katsomista.
Meillä on ruokittu yli kaksisataa tuhatta työtöntä, vuosikausia. Nyt on kohta puolisen miljoonaa lomautettua, eläkeläiset, lapset, Ruotsista valuville turvapaikanhakijoille avoimet rajat, entisten täällä oleskelevien lisäksi.
Miten arvelet selvitäänkö tuosta savotasta rakentavilla esityksillä? Vai tarvitaanko pientä ravistelua ja herätystä? Vaikka se saattaa hienohipiäistä tuntua karkealta, ikuisen ”onnen jakamisen” jälkeen.
Touhun johon on jo otettu velkaa, puhumattakaan nykyisestä tapeesta. ”Joku maksaa”!
Persuille pisteet rohkeudesta puhua asioista niiden oikeilla nimillä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Niin Persut hankki 2015 kyllä ihan riittävästi työvoimaa tänne. Meidän isänmaallisen mielestä liikaakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Niin, siis Siniset hankki.
Olivat tuolloin Perussuomalaisten mandaatilla hallituksessa.
Toiminta ei puolueen väkeä tyydyttänyt vaan koko puolueen johto vaihdettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

2015 ei ollut ”sinisiä olemassa. Oli vain PS niminen puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joukkotakinkääntö
#25

Samat kansanedustajat olivat persuilla silloinkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hande
Tyytyväinen
#21

Ei olut Hallaahon PS kuten varmaan muistat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#22

Haista kakka! Kyseessä oli maanpetturi Soinin toiminta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sundew
#15

On opposition velvollisuus esittää mielipiteitä ja kritiikkiä, mutta olisi hyvä, jos siinä olisi edes siteeksi totuutta ja asiantynkää. Eikä tekisi yhtään pahaa, jos joskus löytyisi joku rakentava ehdotus, miten asioita pitäisi hoitaa. Perussuomalaisten anti rajoittuu myrkynkylvöön ja repivään riitelyyn. Ja sitten, älkää väittäkö, että kaikki teitä kannattavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Make
Utelias
#16

Halla nykyään näitä maltillisempia nyky ps .ssä tää tavi o taas melko touhka. Ja joka asiaan kun sanotaan et rajat kiinni se väistämättä joskus osuu kohdalle. Mitä tehdään syntyvyyden parantamiseksi ”-ei lisää väkeä rajat kiinni” no mitä tehdään ilmastonmuutokselle”-kiinassa ilma muuttunut rajat kiinni”
Mites tää korona”’-onko toimittaja tyhmä rajat kii” osuuhan se kohdalle yhtä todennäkösesti ku jos sanois sanan kanada.
Mutta sekin oli irtopiste hanskailua kun tiedttiin että se jo työn alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Just niin! Persut vaan toimiin, että kaikki suomalaiset työttömät nyt maajussien avuksi vaikka poikkeuslailla! Eli ensin kaikki suomalaiset työttömät ja sitten muille, jos hommia riittää! Onhan persujen motto, että Suomi ja suomalaiset ensin! Finland first!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Hei Charlie, et ole vastannut ihan neutraaliin kysymykseeni: paljonko teille maksetaan trollitehtaalla? Onko teillä hyvät palkat? Ihan oikeastiko te trollit luulette, että kommentointinne saa PS-kannattuksen putoamaan vai inhimillisesti ottaen, teettekö trollausta ihan vain rahasta, jotta voitte ostaa ruokaa, kun ei se trollaaminen tunnu oikein loogiselta; jotenkin tuntuu että kommentit on heitetty mentaliteetilla ”kunhan nyt jotakin kuraa heitän”, että saan palkan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Jos tällä palstalla on erimieltä, on trolli. PS on ainut puolue, jolla on palkatut ”trollit” eri lehtien ja medioiden palstalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mikähän on palkka persujen trollitehtaalla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Saa turkkilalta persettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#19

Toistan sen jälleen kerran, en ole mikään pahuksen trolli, vaan ihan itse haluan puuttua siihen kuraan, mitä persut suoltavat jatkuvasti. Hyvinvointivaltion alasajo tuntuu olevan ykkösasia persuille, ei puhettakaan, että nyt kun meillä on erittäin vaikeat ajat, niin puhallettaisiin yhteen hiileen ja myöhemmin voisi aloittaa sen räksytyksen! Hallitus on tehnyt ja tekee virheitä, kukaan ei ole täydellinen, mutta kun kaivamalla kaivetaan juuri niitä virheitä, eikä muu kiinnosta pätkääkään, niin oudon kuvan saa persuista. Mikäli meillä olisi nyt oikeistohallitus, niin mentäisiin täysillä talous edellä, kuten on aiemmin tehty, ihmiset olisivat toissijainen asia ja kuolleita huomattavasti enemmän!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

seppojaakko
#8

Charlie Blak. Ville on vain se joka valittaa.Odotan mielenkinnolla hetkeä jolloin VILLE on hallituksessa.(Toivottavasti coronavirus on sillon jo selätetty)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Just niin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Markku Niemi
Utelias
#11

Kenen vastaiset argumentit ovat hajoittavia ja kenen rakentavia, siinäpä kysymys, kaiken kitisijöille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#3

US:ssa on Ville hyvä seuraava linja. A) Lehden toimitus on täysin vihamielinen dialogille ja pyrkii parhaansa mukaan tunkemaan PS väen joko pois tai sitten hiljentämään. Päätoimittajan toiminta on siitä erinomaisena esimerkkinä – nyt taistellaan ”hyvät” vs. ”pahat” taistelua ja journalistisen periaatteet on heitetty nurkkaan. Kunhan itse ”asia” etenee. B) Asiallinen keskustelu on varsin vaikeaa sillä täällä on ns. ”bongoryhmä”, joka on omaksunut stalinistisen päällehuutamisen menetelmät. Ylläpito ei hiljennä näitä asiattomia huutajia. Muita kyllä. USAriin kannattaa kuitenkin kirjoittaa jos ei välitä tästä melukuorosta ja siitä, että toimitus on unohtanut journalismin ohjeet. Pitkässä juoksussa tämä on tärkeätä sillä nämä ”älämölööt” ja toimituksen linjat jäävät tänne historian lähteiksi. Kertovat omasta ajastaan tai kuten prof. Vihavainen on todennut – ”syvätyperyyden ajasta”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Samoin jää erään puolueen edustajien valheelliset ja keksityt tarinat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

V-median poliittista hybridivaikuttamista ei voi näinä aikoina olla huomaamatta. Koronakriisiin liittyvissä uutisissa on, jos ei aina, niin kuitenkin erittäin usein muodossa tai toisessa viesti ”hallitus on toiminut kiitettävästi”. Median motiivina on tietysti hehkuttaa Vogue-Sannan hallitusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Ville ei sananvapautta saa luovuttaa missään tilanteessa !! Eriäviä mielipiteitä tulee aina heittää tarpeentullen ! Olen ihmetellytkin miksi sellaisia valtuuksia on hallitukselle annettu ! Oli tilanne mikä tahansa ! Kun hallituksen suunta nättää olevan muuta , kuin itsenäisen Suomen suunta !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000