Olen tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen yrittäjän puolison katsomisesta työntekijäksi ja tämän oikeudesta työttömyysturvaan. Nykyisin nimittäin yrittäjän perheenjäsen jää helposti ilman työttömyysturvaa työskennellessään pienessä perheyrityksessä. Nykyisen lainsoveltamisen vaikutus on kaikkea muuta kuin työntekoon kannustava. 

Suomen valtion tulisi kaikin keinoin kannustaa työikäisiä ihmisiä työntekoon – tätä kannustusta pitää olla varsinkin vaikeina aikoina. Lyhytaikainen työ tai lyhyen työviikon tekeminen voi olla tärkeä kokemus ja poikia lisätöitä.

Suomen työttömyysturvalain 1 luvun 6 § mukaan henkilö katsotaan yrityksen osaomistajaksi, jos hänen perheenjäsenensä omistaa vähintään puolet yrityksestä. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että yrittäjän perheenjäsen jää vaille työttömyysturvaa työskennellessään vähänkin yrityksessä. 

Tunnetaan tapauksia, joissa yrittäjän puoliso on tehnyt pienessä perheyrityksessä tavallisena työntekijänä lyhyttä (esim. yksipäiväistä) työviikkoa ja työvoimahallinto on oman selvityksensä jälkeen todennut työntekijän yrittäjäksi. Tätä tapahtuu niin yrittäjien avio- kuin avopuolisoillekin.

Yrityksessä työskentelevää perheenjäsentä voidaan kohdella kuin yrittäjää, vaikka hänen ansionsa yrityksestä ovat pienemmät kuin 300 euroa kuukaudessa, mikä on määräraja työttömyysetuuksia laskemattomalle palkalle. Peruspäivärahan tai työmarkkinatuen epääminen on tällaisissa tilanteissa työntekijän näkökulmasta kohtuutonta. Menettely käytännössä rajoittaa henkilön työntekomahdollisuuksia ja vaikuttaa oleellisesti myös työnteon mielekkyyteen.

Tämä on yksi monista työntekijän kannustinloukuista Suomessa. Asia pitäisi korjata, jotta perheenjäsenet voisivat huoletta auttaa pieniä perheyrityksiä niissä työskentelemällä.