Perussuomalaiset

Ville Tavio

Huima kasvu Kelan ulkomaalaisissa

Sipilän hallituksen ohjelmaan kirjattiin Perussuomalaisten aloitteesta, että hallituskaudella laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista. Raportti julkaistiin tänään 18.12.2017.

Raporttiin kirjattu kehitys on haitallista. Hallituksen pitää ryhtyä ei-työperäisen maahanmuuton tiukennuksiin.

Kelan tukiin oikeutetut EU-alueen ulkopuolelta pakolaisina tai muina ei-työperäisinä maahan tulleet ovat kasvaneet vuodesta 2004 vuoteen 2016 määrältään 125 334 henkilöllä. Kasvua on tapahtunut yli 2 000 prosenttia. Peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella olevien ulkomaalaisten määrä oli 2 146 henkilöä vuonna 2004 ja 50 379 henkilöä vuonna 2016.

Vuosien 2010 ja 2016 välillä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen kustannukset ovat kasvaneet noin miljardista eurosta 2,17 miljardiin euroon. Ulkomaalaisten osuus vuotuisista menoista on kasvanut jatkuvasti ja oli vuonna 2016 jo 16,6 prosenttia näistä etuusmenoista.

Yleisen asumistuen osalta kasvua oli vuosien 2010 ja 2016 välillä 500 miljoonasta eurosta 1,08 miljardiin euroon. Kasvua tapahtui 117 prosenttia.

Suomen kansalaisuus myönnetään usealle jo neljän vuoden jälkeen ja näin maahanmuuttaja siirtyy monissa tilastoissa suomalaiseksi.

Toivon, että ei-työperäisestä maahanmuutosta aloitetaan tämän uuden raportin myötä tosiasioihin pohjautuva keskustelu ja hallittuun maahanmuuttopolitiikkaan tähtäävä päätöksenteko.

Maahanmuuton muuttaminen Suomea hyödyttäväksi edellyttää maahanmuuttopoliittista kokonaisuudistusta.

Koko raportti löytyy täältä:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160396/RAP2017_27.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä Ville! Sipilän hallitus vain ei ymmärrä lainkaan matematiikkaa eikä halua kuulla yhtikäs mitään mistään maahanmuuttokustannuksista. Kiitos, että te PS-edustajat olette vaatineet tätä kustannusseurantaa. (Kas kun ei vihervasurit saaneet torpattua moista selvitystä!) Nyt on sitten oikein riippumatonta tietoa siitä, miten tämä käsittämätön ’rajat auki’ -politiikka tuhoaa Suomalaista julkistaloutta ja sitä kautta köyhdyttää koko yhteiskuntaa. Ja menivät vielä antamaan tasa-arvopalkinnon Mutti Multiculturelle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Hallitus herrat tietää aivan varmasti että Miljardeja maksavassa Sosiaali pummien (joiden mukanan tulee rikollisia raiskaajia tappajia ja terroristeja)haalimis kamppanjassa ei ole mitän järkeä !

Mutta EU-TROLLAUS vie voiton ! Herroilla ei ole mitään mahdollisuuksia Brysselin miljoona virkoihin ellei Trollaa ja Merkkeliä nuole !
Järjetöntä Eu ja myös Nato Trollausta tehdään vain ja ainostaan oman edun takia isänmaata tuhoten !
Hallitus herrat tietää myös että Miljardrja maksava homma on syy että Suomessa ongelmat jatkuu vaikka
MAALILAMAN JA SUOMEN TALOUS NOUSEE VAIN JA AINOSTAAN YHDESTÄ SYYYSTÄ (KUN TRUMP VALITTIIN PRESITENTIKSI !
Samana päivänä alkoi Pörssien nousu ympäri maailman kun Trumpin voitto selvisi ! (Sen jokainen voi tarkistaa Maailman pörssi listoilta viimmeisen 2 v. käyrän tarkistuksella )
Jokainen järkevä myös tietää että kun pörssit lähtee nousuun niin talous nousee muutaman kuukauden viiveellä perässä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Hallitus Herrat ihmetele (eilen Orpo televisiossa viimmeksi) suu pyöreänä valheellisesti että miksei ongelmat suomesta poistu vaikka talous nousee (vaika tietävät 100% varmasti että SYY ON PAKOLAIS BISNEKSESSÄ !
Joka on täysin kannatamatonta hommaa johon menee Miljardeja vuodessa aivan hukkaan joka lamauttaa kaiken muun järkevän toiminnan ympäriltä ! Ihmetellään muka miksei..

-Miksei Työttömyys laske
-Miksei valtion velka lyhene,vaan kasvaa
-Miksei investoinnit Suomeen nouse vaikka on Hirveä nousu kausi Trumpin ansiosta !
– Miksei Sote soppa tuotakkaan säästöjä

NÄMÄ KAIKKI JOHTUU PAKOLAIS BISNEKSESTÄ !
ja siihen menevistä Miljardeista ! Se vaikuttaa kaikkeen,ihan kaikkeen Yrityksiä ei nouse kun vituttaa maksaa veroja pakolaisten hyväksi ja verot ja Alv. ei leske kun rahat menee matujen taskuun ja sieltä edelleen Afrikkaan ja Lähiitään TERRORISTIBISNEKSEEN ! ainoa mikä oikesti kasvaa on valtion velka ja Herrojen Brysselin virkojen määrä ja niiden palkat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suomi voitaisiin vielä pelastaa ja tehdä tästä Euroopan Etelä-korea ! (joka on maailman ykkös maa taloudessa ,siis uusi japani joka on pilaantunut kustannusten nousun takia)

Houkutellaan tänne rahat ja sijoittajat ja Investoinnit ja työpaikat !
Otetaan Virosta vero/Autovero malli (alussa tämä vaatii rahaa ja pienentää valtion verotuloja muutaman vuoden,enne kun se alkaa todella tuottamaan jolloin voidaan lopettaa velkaantuminen ja maksaa entiset pois) Rahat ja säästöt siihen saadaan mm.

-Muutetaan Eu sopimus ETA sopimukseksi
-Pienennetään yritytukia ( verotus on parasta yritys tukea)
-Sosiaali turva (työ ja verotus on parasta sosiaali turvaa)
-Lopetaan Pakolais/Terroristi bisnes ja sen tukeminen
-Pienentään Kehitys apua
-Lopetaan rahan lähetys Kreikka,Turkki,Ukraina ym.
-Tehdään oikeat säästöt Sote soppaan mm. lopetetaan huumeiden jako terveyskeskuksista.
Samalla kun talous nousee ja moraali kasvaa kansalaisten keskuudessa ja Suomi nousee jos halutaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Respect, Ville!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ammattipöyristyjä
Iloinen
#3

Sipilä onkin idiootti ja taattua hesarikamaa!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#4

Eikä sanaakaan Hakkaraisesta, eipä tietenkään! Omaa pesää ei liata, vaikka Teuvo Teräväinen on sen jo muutenkin tehnyt. Mies on ongelma sekä persuille, että yleensä kaikille. Koska saatte miehen käyttäytymään kuten kansanedustajan kuuluu käyttäytyä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hakkarainen on hyvä jätkä !
#8

Miksi Hakkaraista pitäisi käsitellä tässä? Aiheena ei ole Hakkarainen vaan ulkomaiset sosiaalipummit.
Mene sinne sivuille minne kuolaten kuulut ja saa siellä orgasmisi hakkaraisella !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Persujen on lyötävä nyrkki pöytään heti presitentiin vaalien jälkeen ja sanottava että tämä peli ei vetele ja siihen on saatava muutos maan talous on pelastettava velkaantuminen lopetettava ja talous saatava kuntoon ja ulkomaisista pummeista päästävä eroon ja rahan jako lopetettava ulkomaille ja Eu sopimus mutettava ETA sopimukseksi ja kaikista tärkein Sijoittajien ja investoijien rahat on houkuteltava Suomeen toisin kun nyt niitä torjutaan korkeilla varoilla ja kustannnuksilla !

Ensimmäiseksi on vaihdetava Laura Huhtasaari johtoon !

Sitten on vaaditava että otetaan ulkomailta mallia näissä asioissa
-Viron Vero/ pakolaisten houkuttelu,/Sosiaaliturva/valtion velkaantumis mallia maahamme
-Usa:n Suomi ensin malli
-Venäjän Moraali malli
-Filipiinien Huumeiden torjunta malli

Näin Persut saadaan suurimmaksi puolueeksi ja Laura pääministeriksi ja Jussi Hallaahokin ministeriksi Lauran avulla.
Persuilla on mahdollisuus jopa 30 % kannatukseen jos homma hoidetaan oikein !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Persujen pitää pyytää ensimmäiseksi anteeki vanhoilta äänestäjiltä julkisestikun Pää perseen myyjien Soinin ja Sota-Jussin ja kumppanien Eu-Trollaamista katsottiiin yli 2 v. sormien läpi ja sitä kun Viher-Vasuri akan (jota Hautala ja Pietikäinen vetää kuin pässiä narussa) toilailuja on katsottu sormien läpi Brysselissä. Kun nämä asiat on saatu kuntoon niin Puolue voi aloittaa uuden nousun puhtaalta pöydältä.
Persujen Kommunisti siipi on saatava myös kuriin kotimaassa.
Järjettömät ehdotukset on karsittava pois ,niitä ei kannata heitellä sen takia jos ei järjellistä sanottavaa ole..
Kuten eilinen työttömien haastattelujen kritisointi jossa ei ollut järkeä !!!! päinvastoin olisi pitänyt vaatia että jokainen työtön on saatav töihin vaikka ensin korvausta vastaan risusavottaan ! sieltä tulee kummasti moraalia ja työhaluja katsela oikeaa tuottavaa työtä josta on hyötyä koko yhteiskunnalle.
T.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS ÄÄNTÄ MEDIAAN!!!!
#10

Sormien läpi ei luullakseni ole katseltu. Kriittistä ääntä vaan ei saatu kuuluviin. Soinikin aina kommentoi että hallitusohjelmaan se on kirjattu ja sen mukaan mennään. Piste.
Siksi Soinin poppoo saikin lähtöpassit omasta aloitteestaan ja nyt mennään puhtaalta pöydältä

ÄÄNTÄ PITÄÄ SAADA ENEMMÄN KUULUVIIN.
KUN ON MEDIASSA HAASTATELTAVANA, PUHUKAA MUUSTAKIN KUIN
HAITTA MAAHANMUUTOSTA ja Jyväskylästä! Aiheena vain tuo yksi ja sama höystettynä J-kylän tapauksella, johtaa mielikuvaan vain yhden asian puolueena, joka on median tarkoituskin. Niiden nuottien mukaan meni 16.12. Jussin haastattelu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000