Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

Veronmaksajilta tuntuvia tulonsiirtoja maahanmuuttajille

Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Viren varoitti tänään maahanmuuttajien saamista tulonsiirroista.

”Jos heidän lukumääränsä kasvaa viime vuosien tahtiin, ollaan kohta tilanteessa, jossa kolmannes alimman tuloluokan asuntokunnista on maahanmuuttajataustaisia.” Viren totesi. Vuonna 2017 maahanmuuttajien asuntokunnista alimpaan tulokymmenykseen kuului 24 prosenttia.

Erityisesti Kokoomus on nähnyt maahanmuuttajat pelkästään mahdollisuutena ja suorastaan hyvinvointiyhteiskunnan pelastuksena. Kauppalehti kirjoitti jo 2015, kuinka puheenjohtaja Petteri Orpon mielestä turvapaikanhakijoita ei tule ajatella pelkästään kustannuseränä, vaan heidät täytyy voida nähdä yhtenä mahdollisuutena Suomen talouden ongelmiin. ”Suomalaisten täytyy hyväksyä tämä.” Orpo uhosi silloin. Hän toimi sisäministerinä, kun maahan saapui reilusti yli 30 000 turvapaikanhakijaa.

Virenin Tilastokeskukselta saamat tulonjakotilastot kertovat kuitenkin karua kieltä kuinka raskaasti suomalaisia veronmaksajia rasitetaan. Viren huomautti tulonjakotilastojen kertoneen, että Suomeen on vuosien mittaan syntynyt mittava julkisen sektorin tulonsiirtojen varassa olevien ”uusi luokka”. Hänen mukaansa vaalien alla kasvaa väistämättä paine lisätä tulonsiirtoja ja näille vaatimuksille löytyy helposti myös kaikupohjaa.

Orpon lausunto vain vahvistaa sen, mitä olemme epäilleet jo vuosia. Entisen porvaripuolueen politiikka on siirtynyt kohti sosialidemokratiaa ja tulonsiirtoja. Tulonsiirtojen kohteena näyttävät kantasuomalaisten sijaan olevan kuitenkin maahanmuuttajat, koska heidän etujensa ajaminen saa kovan rahan porvaritkin vaikuttamaan lähes samarialaisilta.

Jos vastaava politiikka saa jatkoa, suomalaisen veronmaksajan rooli laskun kuittaajana vain kasvaa.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kylläpä nyt Turussa ”tuulee”? Kohta saamme Toisen Turun proffan Alf Rhenin ”oikeassa olevan kannanoton”. Matut ovat meille rikkaus, joita pitää saada lisää.
Vaikka tuo matu kysymys tuntuukin yhden asian jankkaamiselta, niin toivottavasti saadaan edes YKSI asia korjausliikkeen alle. Ennenkuin se räjähtää käsiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aamulehti 1973
#2

Orpo ei hallinnut sisäministerin hommiaan. Se näkyi jo hänen naamastaankin haastalleluissa. Vahinkoa tuli siitä Suomelle henkisesti ja taloudellisesti.

Toinen aihe kaukaa sitten:
Aamulehti lokakuu 1973 etusivulla:
”Käykö niinkuin Ruotsissakin, että tummaihoiset naiset ja miehet tulevat härmäläisille työmarkkinoille ja tuovat tullessaan myös kaikki ne ongelmat, joista on paljon puhuttu, oman ja isänmaan sopeutumattomuuden, elämisen vailla äänioikeutta, kuulumisen ”toiseen luokkaan” jne? ”

Näin kirjoitti silloinen isänmaallinen KOKOOMUSlehti otsikkona ULKOMAINEN TYÖVOIMA TULOSSA SUOMEENKIN.

Aamulehti on muuttunut noista ajoista vasemmiston lehdeksi…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jatkoa
#6

Aamulehden juttu jatkuu sisäsivuilla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vihervasuri tilastoija
#3

”Vuonna 2017 maahanmuuttajien asuntokunnista alimpaan tulokymmenykseen kuului 24 prosenttia, kun vastaava luku kantaväestön osalta oli vajaa 10 prosenttia. ”
Samassa jutussa siis kerrottiin, että 76% prosenttia maahanmuuttajista ei kuulunut suurimpiin tuensaajiin. Maahanmuuttajien suurin osahan tulee Virosta ja Venäjältä (noin 100000 henkeä) ja koko muun joukon koko on noin 150000 henkeä. Asuntokunta Suomessa muodostuu noin kahdesta ihmisestä. Maahanmuuttaja asuntokuntia on siis enintään noin 125000 ja niistä alimpaan luokkaan kuuluu noin 12500, kantasuomalaisia asuntokuntia on noin 2400000 ja alimpaan luokkaan kuuluu siis 240000 taloutta. Siis 95 % suurinta tukea saavista kotitalouksista on kantasuomalaisia. Maahantulo on hidastunut – ei kannata vielä mennä paniikkiin vaan järjestää töitä ihmisille, jotta tuo tukijoukko pääsee nousemaan parempaan taloudelliseen asemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kun mamuilla suurimmaksi osaksi ei juuri mitään koulutusta, niin miten ihmeessä ne voisivat hyödyttää mitään maata olemassaolollaan??

On paljon kirjoitus- ja lukutaidottomia. Peruskoulu voi tarkoittaa pelkkää koraanikoulua, jossa on opittu ulkoa koraanin jakeita, mutta ei välttämättä osata kunnolla lukea tai kirjoittaa edes arabiaa.

Ihan sikasairasta touhua antaa matujen tulla ja jäädä ihan noin vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#7

Tietäähän sen mitä koraanikoulu opettaa, KORAANIA tietysti.
Aikamoista vihapuhetta täynnänsä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rahaa tuntuu hassaantuvan kaivoon
#5

Tynkkynen esitti hyvin havainnollisesti sen, miten paljon noille hyödyttömille vokeissa majaileville matuille rahaa hassataan. VOKien asukkaillekin käyttörahaa useita kymmeniä miljoonia! Miksi! Onhan heillä täysi ylöspito! Mihin he tarvitsevat kymmeniä miljoonia?
Ja ne vokkien käyttökulut !
Tähän päälle kottikärryllä kuluu rahaa, kun vokin asukas siirretään asumaan johonkin taloyhtiöön! Silloin vasta ne kulut tosissaan alkavat! Ja ME maksamme!
Lisänä sankka kotoutusvirkamiesarmeija joka saa palkkansa verovaroista!

Suomeen on maailman sivu tullut mamuja, eikä rahaa ole palanut. Onko vika tulijoissa vai meissä kun on luotu tuo järjettömän suuri ja kallis järjestelmä, jotta saadaan tulija KOTOUTETTUA. Eikä sittenkään onnistuta…
Chilestä tuli 70-luvulla mamuja jotka sopeutuivat tänne ilman suurempaa sirkushömppää ja kotoutusarmeijaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000