Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

Uudenkaupungin autotehdas suunnittelee ylityölisän poistoa

Uudenkaupungin autotehtaalta saamani tiedon mukaan Valmet Automotive suunnittelee heikentävänsä työntekijöiden työehtoja. Kaksi perättäistä työvuoroa tekevä työntekijä jäisi jatkossa ilman ylityölisää ja se korvattaisiin vain 7 tunnin lisävapaana. Muutos koskisi koko henkilöstöä.

Tuon asian julkisuuteen, koska pelkään työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien puolesta. Tässä tilanteessa tarvittaisiin avoimuutta autotehtaalta, mutta myös ammattijärjestöiltä toimia työntekijöiden huomioimiseksi. Autotehtaan suunnitelmat vaikuttavat kostolta ammattiliittojen asettamaa ylityökieltoa vastaan. Osapuolten pitäisi puhaltaa peli poikki ja löytää paikallinen ratkaisu.

Teollisuusliitto on lähettänyt työntekijöille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa ylityökiellon koskevan kaikkia työsuhteisia. Autotehtaalla tehdään kuitenkin jatkuvasti ylitöitä kokonaisina vuoroina. Suomen suurin tehdas pyörii, mutta ei täydellä teholla. Henkilöstövajetta on jokaisessa vuorossa ja sitä on paikattu ylityöllä. Työvoimaa ei kuitenkaan voida palkata lisää, koska sitä ei ole saatavilla. Valtaosa pienipalkkaisista työntekijöistä tekee mielellään ylitöitä, jos siitä saa asianmukaisen korvauksen.

Valmet Automotive on jo aiemmin asettanut ylityökorvauksen 50 prosenttiin, huolimatta siitä, tehdäänkö ylityö yöllä, illalla tai sunnuntaina. Ammattiliittojen mukaan ylitöitä ei pitäisi poliittisen mielenilmauksen aikana tehdä lainkaan.

Autotehtaan työntekijästä uhkaa tulla ammattiliittojen ja Sipilän hallituksen välisen poliittisen taistelun suurin kärsijä. Varsinais-Suomen on nyt pidettävä puoliaan!

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Suomessa on 350000 työtöntä ja kärsitään työvoima pulasta? Jotenkin vaan tulee mieleen, että onko kyse sittenkin työhalu pulasta?
Miten Automotive muuten voi poiketa TES:sistä? Onko tämä sitä tavoiteltua ”paikallista sopimista”?
Onko sittenkin kaiken tämän tarveharkinnan poistamisen ja muun hössötyksen tarkoituksena muodostaa Suomeen halpatyömarkkinat?
Vastaus lienee: On?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

En ihmettele yhtään tota Uudenkaupungin autotehtaan henkilöstö vajetta,hain sinne itsekki töihin parivuotta sitten ja jäi työt aloittamatta kun palkka oli 11e tunti. Vaikka olin ollut 20v alan töissä. Nyt jos viedään vielä mahdollisuus saada lisäansiot ylitöistä,niin kyllä ongelmia tulee niille uusille työntekijöille jotka on aloittanut siellä noin vuosi sitten. Koska palkka on ensimmäisen vuoden aikana se kiintee 11e tunnilta ammattitaitoon katsomatta ja työtä tehdään kolmessa vuorossa. Täytyy muistaa se että asuminen on suhteessa muihin ympäristö kuntiin verrattuna kallista Uudessakaupungissa. Juurikin tämän niin sanotun autotehtaan ”vetovoimaisuuden” takia on vuokrien hinnat nostettu kattoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onhan se aivan järjetöntä että Suomessa ylityöt on kielletty ylityölisillä joka tekee niiden teettämisestä täysin kannattamatonta. työntekijän todellinen palkka kustannus yrittäjälle on yli 2 kertainen tuntipalkkaan nähden jos on 100% ylityölisä niin silloin on yli nelinkertainen !
Eihän kenelläkään niin hyviä bisneksiä ole että sellaisia palkkoja kannattaa maksaa.
Niitä maksetaan lähinnä valtion yhtiöissä ja kunta puolella jossa ajatellaan etä raha on yhteiskunnan rahaa joka tulee valtion raha painosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000