Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

Kaasua autoveron poistamiseen!

Suomessa on Latvian jälkeen Euroopan vanhin autokanta. Uudet autot ovat turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä ja autovero on suurin yksittäinen tekijä autokannan hitaaseen kehitykseen. Heikossa taloustilanteessa autoveron tuotto laskee entisestään. Autoveron kannossa esiintyneet oikeudenloukkaukset ovat johtaneet kymmeniin tuhansiin valituksiin eri oikeusasteissa ja hidastavat siten tarpeellisten asioiden käsittelyä tuomioistuimissa.

Vuonna 1958 lakia säätänyt eduskunta edellytti, että autoverosta tulee tilapäinen. Nyt EU haluaa rekisteröintiuudistuksen, joka romahduttaisi valtion verotulot. On aika painaa kaasua autoveron poistamiseksi!

Hallitus on epäonnistunut autoveron budjetoinnissa useasti, koska se ei riittävästi huomioi autojen myynnin laskua. 2013 autoveroa kertyi 221 miljoonaa euroa alle budjetoidun ja korjatussakin ennusteessa oli 58 miljoonan euron harha. Vielä 2011 valtio keräsi autoverotuottoa 140 miljoonaa euroa enemmän kuin kahta vuotta myöhemmin.

Autokannan uusiutuminen vaatisi vähintään 150 000 auton myyntiä vuosittain. Nyt autoja myydään noin 110 000 – 120 000. Esimerkiksi 2013 autoja myytiin vain 103 450. Autoveroa ei voida laskea tai poistaa siten, että ajoneuvoveroa tai käyttömaksuja korotetaan. Autovero voidaan poistaa sopeuttamalla noin 820 miljoonaa euroa ja säätämällä suursäätiöille pääomavero. Veron poistaminen myös vahvistaa talouskasvua. Tulevalla vaalikaudella olemme merkittävän päätöksen edessä, sillä EU:n rekisteröintiuudistus voisi johtaa tilanteeseen, jossa yritykset voisivat rekisteröidä autonsa halvemman autoverotuksen maahan. Muutos johtaisi veroshoppailuun ja näitä autoja voisi käyttää Suomen teillä vapaasti ilman uutta rekisteröintiä Suomessa.

Autoveron poisto voidaan rahoittaa seuraavasti:

Tarpeettomien verohuojennusten vähentäminen (3 %) – 600 M€

Ympäristölle haitalliset tuet – 180 M€

Suursäätiöiden pääomaverotus + 50 M€

Vastikkeettomat (ei-innovaatio) yritystuet – 40 M€

Talouskasvu tarvitsee moottorin, joten nyt on painettava kaasua autoveron poistamiseen!

Vaalikampanjani tueksi ja autoverotukseen liittyen katukuvassa kaasuttaa ajoneuvoja kuvan mukaisella viestillä varustettuna.

Ehdolla Varsinais-Suomessa. Lue vaalisivut: http://vilhelmjunnila.fi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


52 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

900 miljoonaa tuottavan Autoveron poiston rahoittamiseksi ei juurikaan todellisuudessa rahaa tarvita kun asia mietitään kokonaisutena.
Sitä on vaikea ennalta tietenkään tarkkaan laskea mutta arvioita aina voi tehdä.
Autovero vaikuttaa monilla tavoin meidän yhteiskuntaan.

-Arvonlisä verot nousee heti 200-300 miljoonaa vuodessa jos autovero poistetaan
-Suomalaiset tekee turhaaa työtä vanhojen autojen kanssa painiessaan
-Me olemme kuin DDR autovero sääntelyineen
-Vanha autokanta saastuttaa
-Autovero aiheuttaa Suomessa korkemman hinta ja kustannus tason läpi yhteiskunnan
-Autovero lisää julkisen sektorinkin kustannuksia koska siellä on paljon käytössä autoja
-se raha jonka yheiskunta ssa autoverolla,tulisi jotakin muuta kautta varmasti valtiolle takaisin 100 % varmasti johonkin muuhun kulutukseen suunnaten
-Meiltä puuttuu kokonaan vienti autojen ulkomaill myynti bisnes
-Me teemme paljon turhaa työtä vanhojen autojen takia sekin työ kannattaisi suunnata tuottavien vienti tuotteiden tekoon jolla saamme valuutta tuloa

ym ym ym..tätä listaa voi jatkaa vaikka kuin pitkään

VÄITÄN ETTÄ AUTOVERO EI TODELLISUUDESSA TUOTA MITÄÄN MUUTA KUIN TAPPIOTA TÄLLE YHTEISKUNNALLE NIIN HENKISTÄ KUIN RAHALLISTA KUIN ITSE TUNNOLLISTA ,KUIN YMPÄRISTÖ SAATEITA!

Mutta jos jostakin halutaan helppo säästö kohde jolla saadaan vähintäänkin 1 miljardi siis 1000 miljoonaa niin,
POISTETAAN AMMATTIYHDISTYS/YRITTÄJÄYHDISTYS JÄSEN MAKSUN VEROVÄHENNYS OIKEUS (niin kaikki on tyytyväisiä paitsi Demarit)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Autotehtaan hinnoittelevat autot kysynnän hintajouston mukaan. Autot myydään korkean autoveron maihin halvemmalla.

Autoveron lasku tai poisto nostaisi meidän suomalaisten autoistamme autotehtaille maksamaa hintaa.

Korottamalla autoveroa me suomalaiset saisimme automme halvemmalla.
Tämä olisi maallemme kannattavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Utelias
#15

Ennen autotehtaat kompensoivat tehdashintojaan mutta lopettivat sen kun saksalaiset kävivät tilaamassa uusia autoja suomesta ja ajoneuvon saavuttua rahtasivat ne takaisin Saksaan ja rekisteröivät ne sinne.

Nykyään tehtaiden hinnoitteluun ei vaikuta kohdemaan veroaste.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Veron poistaminen myös vahvistaa talouskasvua”
Ei kai kukaan tosissaan tuollaista voi väittää?

Ihan rautalangasta vääntäen:
Joo, vahvistaa, mutta Japanissa ja Saksassa. Raha on poissa Suomesta, mikä heikentää talouskasvua meillä.

” Autoveron poisto voidaan rahoittaa seuraavasti:
Tarpeettomien verohuojennusten vähentäminen (3 %) – 600 M€
Ympäristölle haitalliset tuet – 180 M€
Suursäätiöiden pääomaverotus + 50 M€
Vastikkeettomat (ei-innovaatio) yritystuet – 40 M€”

Vai laitettaisiinko nämä koulutus-, terveydenhoito- ja sosiaalipalveluihin ja kotimaan talouskasvua edistämään? Vai sittenkin ökyrikkaiden autoilua tukemaan ja saksalaisia ja japanilaisia rikastuttamaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#7

Tietenkin Autoveron poistaminen vahvistaa talouskasvua !
Uusista autoista myydään yrityskäyttöön iso osa , osa julkisen sektorin käyttöön ja lähes kaikki loput yksityiskäyttöön työmatkaliikenteeseen !

Tietenkin autoveron poistaminen vahvistaa talouskasvua koska julkisen sektorin kulut laskee,yritysten kilpailukyky paranee ja työntekijöiden työmatkakulut laskee halvempien autoverottomien uudempien autojen joita ei tarvitse remontoida ja pienikulutuksisten / Päästöisten autojen myötä !
SAMALLA AUTOVEROTUKSEN POISTON YHTEYDESSÄ VOIDAAN LOPETTAA TYÖMATKAVÄHENNYKSEN POISTO OIKEUS VEROTUKSESSA.
(halvemmat ,pieni kulutuksisemmat ,uudemmat, varma toimiset autot korvaa kustannussäästön myötä tämän vähennyksen hyödyn täysi määräisesti )

RAHAT MITÄ KANSALAISET,YRITYKSET JA JULKINEN SEKTORI SÄÄSTÄÄ EI TODELLAKAAN OLE SUOMESTA POIS !
Varsinkaan jos autoveron poisto tehdään oikein SAKSAN MALLIN MUKAAN SIIS EI MITÄÄN VEROA ! (ei missään tapauksessa saa jättää Ruotsin tai Espanjan mallin mukaista pientä 500-1000,- euron rekisteröinti veroa joka tappaa täysin autojen vienti bisneksen ! Suomella on pitkä raja Venäjän kanssa meillä avautuis huippu mahdollisuus käytettyjen autojen myyntiin Venäjälle !
Venäläiset ostavat Saksasta käytettyjä autoja monin kymmenen kertaisen määrän kuin Suomalaiset siis satoja tuhansia Vuodessa !
Jos Autoverotus muuutuisi niin Suomella olisi sijaintinsa takia huippu mahdollisuus ja toiseksi myös talvi varusteiden (talvirenkaat,lohkolämmitin ja istuinlämmittimet) jotka yleensä Saksassa autoista puuttuu jotka on kalliita laittaa joita Venäjällä tarvitaan) Meille jäisi vain yksi asia jossa emme voi kilpailla Saksan kanssa se on autojen pito kulttuuri siis huolto /Huollon taso / yleinen auton siisteys ja tarkka pito , jossa Suomi ei ole lähelläkään Saksan luokkaa.
Olen varma että Suomeen pitäisi tuoda käytettyjä autoja autoveron poiston jälkeen Euroopasta jälleen myyntiä Venäjälle varten.
Nyt ne joutuu lentämään Saksaan ja ostamaan autonsa sieltä. (osa jopa Suomen kautta lentäen tai ainakin palaten mm. esim. Finlinesin laivalla Vuosaareen,laivalla Ruotsin kautta Helsinkiin ja Turkuun jonne tulee satoja auto päivässä jotka menee Venäjälle vaikka suurin osa menee Rekoilla tämä antaa jonkinlaisen kuvan sen bisneksen koosta joka Suomelta menee sivu suun. (Samalla menee rahatkin)

KERROPPA YKSI HYVÄ SYY MIKSI SUOMALAISEN DUUNARIN PITÄÄ MAKSAA ?
ESIM. 3 VUOTTA VANHASTA MERCEDES C MALLISTA SAMA HINTA YHTEENSÄ SAKSALAISELLE AUTOLIIKKEELLE+ TUONTIKULUT+ KATSASTUKSET + AUTOVEROT ,KUN SAKSALAINEN DUUNARI MAKSAA UUDESTA TULITERÄSTÄ ,UUDEN KORIMALLISESTA MERCEDES C MALLISTA)???

MIKSEI ME OTETA SAKSASTA MALLIA ?
Saksalaiset siis myy entiset autot suurimmaksi osaksi pois maasta muutaman vuoden ikäisenä ja ostaa uudet ja saa näin suurimman osan rahoista takaisin ja pääsee eroon kohta korjausta vaativista romu pommeista . Tämä on järkevää politiikkaa sen takia Saksaan tuodaan ympäri euroopan autoja pois myytäviksi.
(jopa suomesta ajetaan autoja Saksaan jälleenmyyntin 20 v. vanhoja Toyoto merkkisiä autoja Afrikan vientiin on ajettu saksaan 10 vuoden ajan tuhansia ellei kymmeniä tuhansia ) Suomesta vaan ei voi uudempia autoja vienti myyntiin myydä autoveron takia !
Tämä on tyhmää rahojen polttamista ja yhden tärkeän liketoiminnan alan tahallista estämistä ja kiusaamista.
Myös Pohjois Norjaan avuituis vienti markkinoita maastoautoille veron poiston jälkeen ! Nyt Norjalaiset hakevat myös Maasturinsa Saksasta !
Lapissakin Kilpisjärvellä ja inarissa Tällaiset autoliikkeet olisi tervetulleita piristyksiä jotka loisi samalal muuta kysyntää siihen lisäksi.Nyt kysyntä ja vientikauppa keskittyy pääasiassa vain ruoka tarvikkeisiin ja alkoholiin (sekin vähäistä Suomen korkean verotuksen takia ) Norjassa vaan on vielä korkempi verotus alkoholilla ja ruualla ,mutta Norjasta me ei voida mallia ottaa koska Norja on öljyntuotaja maa ,se on syy miksi ne voi Elvistellä ja miksei niiden tarvi välittää mistään muusta teollisuudesta varsinkin kun Oljyä vahvistaa muut luonnon varat (Kalatalous ja valtavat Vesivoima varannot)

AUTOVERON POISTO EI TODELLAKAAN TARKOITA RAHOJEN LAPIOIMISTA ULKOMAILLE!

On selvää että autoveron poistolla on vastustajia mm.

-Tullin virkamiehet (turhaa työtä tekevät paperin kääntäjät)
-Katsastus miehet (Turhaa työtä)
-Autokorjaamot ( Uusia autoja ei tarvi korjata)
-Kolari korjaajat (Saksassa ei autoja juurikaan kolari korjata)
pienen vian sattuessa autot myydään sellaiseen maahan jossa korjaaminen on halpaa siis itäeuroopan maihin ! se on kansan taloudellisesti järkevää !
turhaa tuottamatonta työtä ei kannata tehdä.
-Kattelliset jotka ei itse autoon paljon panosta vastustaa tietenkin ettei naapuri saa hienompaa autoa,vaikka autoveron poisto olisi niidenkin etu.
-Tietenkin on myös Saksan etu että mitä enemmän tälaisia maita on jotka rajoittaa autoilua ja kilpailua niin Saksa saa toimia yksin Euroopan autokauppana.
Se on tietenkin Saksalaisten kansalaisten etu koska ne voi ajaa uusilla autoilla erittäin pienillä kustannuksilla myös sen takia Koska Suomessa on tällainen systeemi joka ajaa kymmeniö tuhansia auton ostajia Saksaan ja samalla Ajaa sadat tuhannet Venäläiset Saksaan ostoksille.

JOS KANSALLA OLISI UUSIA KUNNOLLISIA PIENIKULUTUKSISIA AUTOJA ENEMMÄN KÄYTÖSSÄ,NIIN ONKO KUKAAN LASKENUT KUIN SUURI MERKITYS SILLÄ OLISI KOTIMAAN MATKAILUUN?
nYTKIN ON HIIHTOLOMA AIKA KÄYNNISSÄ KUINKA PALJON LAPPIIN MATKAAJIA OLISI ENEMMÄN KUINKA PALJON ENEMMÄN SINNE PITÄISI MÖKKEJÄ RAKENTAA????
NÄMÄKIN RAHAT MENEE ULKOMAAN MATKAILUUN…..

ON JÄRJETÖNTÄ LEVITTÄÄ PROPAKANDAA ETTÄ AUTOVEROPOISTOLLA LÄHETETÄÄN RAHAA ULKOMAILLE KOSKA ASIA EI TODELLAKAAN OLE NIIN…

AUTOVERON POISTOLLA PELASTETAAN SUOMI !

AUTOVERON POISTOLLA ON NIIN SUURI MERKITYS SUOMALAISTEN ITSETUNTOON JA ASENTEISIIN JA TYÖMORAALIIN JA KAIKKEEN ETTÄ SE ON TEHTÄVÄ JO SEN TAKIA NYT PITÄÄ LOPETTAA VIIMMEIN MEIDÄN PITÄMINEN DDR:NÄ
ITÄ SAKSAKIN ON VAPAUTETTU JO YLI 20 VUOTTA SITTEN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mahdollinen äänestäjä
Hämmentynyt
#16

Yhdestä asiasta olen erimieltä, työmatkavähennystä ei saa poistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#3

Näkisin että ajoneuvovero poistaninen olisi vähintäänkin yhtä tärkeä. Se että auton omistamisesta joutuu maksamaan tuntuu täysin moraalittomalta. Useimmille suomalaisille auto on yksi tärkeimmistä välineistä, juuri mitään ei voi tehdä ilma sitä, kaupassa käynti, työssäkäunti, koulussa käynti jos vähänkin kauempana, työttömille työnhakukin saattaa tulla tolkuttoman vaikeaksi ilma autoa. Työttömille se muutama satanenkin vuodesittain on paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Meillä on niin vähän niitä satasia että ei niitä viimeisiäkin tule ulkomaille lapioida autoveron poistolla, ja lisäksi tehdä jättiaukkoa budjettiin. Kiva se olis kuule terveyskeskusmaksujakin alentaa, hammaslääkärikin sinne saada, ja ruokaa köyhänkin kukkarolle sopivaksi saada ruoan ALV poistamalla. Jos tehtäs ne ensin. Kiiltävät uudet autot saa odottaa, kyllä sillä käytetylläkin voit jaa vai mikä hienostelija olet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#13

On aivan järjetöntä puollustella autoveroa sillä että se työllistää ja aiheuttaa turhaa työtä (jota se kyllä tehokkaasti tekee)

Jos näin tyhmästi ajatellaan silloin pitäisi laittaa päästöihin perustuva koiravero niin että rotukoirilla olisi isompi vero ja Dna rekisteri ja veroviranomaiset ottaisi näytteitä pyörätien varsilta kenelle paskat kuulu ja lähettäisivät laskun sille keneltä paska on tullut jne..
Tämäkin työlistäisi yhtä paljon kuin autvero aiheuttaa turhaa tuottamatonta turhaa työtä !
Siinä mielessä tuo koira vero olisi parempi että se vähentäisi saasteita toisin kuin autovero lisää niitä !

Mutta todellisuudessa nuo molemmat on aivan järjetöntä turhan työn tekemistä !
TÄHÄN MAAHAN TARVITAAN TUOTTAVAA TYÖTÄ TALOUSKASVUA INEVSTOINTEJA JA KILPAILUKYKYÄ JOTKA TUO TÄHÄN MAAHAN VALUTTA TULOA ENEMMÄN KUIN KULUTAMME JOTTA VOIMME LOPETTAA VELKASI ELÄMISEN JA MAKSAA ENTISET VELAT POIS !

NYT PITÄÄ OTTAA JÄRKI KÄTEEN JA LOPETTAA TYHMÄÄ LEIKKIMINEN !
Muuten tämä maa menee konkurssiin !

ps. jotkuthan perustelee pakolaisten ottoa sotalauilta ja riskiryhmistä sillä että se työllistää mm. poliisia ,oikeuslaitoksia,sairaanhoitoa,patologeja sosiaaliviranomaisia ym ym ym kuten on nyt alkavana vuonna saatu lehdistä lukea….Työllistäähän se mutta onko sinäkään järkeä ????
Tyhmäily pitää lopettaa nyt, ja saada tämä maa järkiin sitä ei kukaan muu voi tehdä kuin PERSUT !
Turha työ pitää lopetta jota maahan saadaan tuotava työtä kaikille ,se on ainoa järkevä tapa myös työperäiseen maahanmuuttoon jonka Persujen viisaus voi aiheuttaa myöhemmin.Jota käsitääkseni suurin osa persuista ei vastusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kimmo
Utelias
#17

Jos auto ostettaisiin vara-osina siitä tulisi montakertaa kalliimpi kuin vastaavasta uudesta autosta.
Vanhan autokannan omaavassa maassa näitä vara-osia sitten kuluukin.
Autoveron ylläpito työllistää huomattavan määrän ihmisiä tuottamattomaan työhön sekä rasittaa tullia ja oikeusasteita tarpeettomasti. Nykyisestä huonosta taloustilanteesta ei selvitä toistemme paitoja pesemällä. Suuret päätökset pitää priorisoida Suomen ulkomaan vientiä hyödyttävällä tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mahdollinen äänestäjä
Tyytyväinen
#10

Olen täysin samaa mieltä. Vuotuinen ajoneuvovero pois!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Insinööri
#12

Jos vuotuinen ajoneuvovero siirretään käyttöverotukseen, niin kaikki luettelemasi ryhmät kärsivät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#4

Olen varma että Persut voittaa vaalit, jos autoveron poisto vaatimuksesta ei jousteta tippaakaan ! Kansan mitta on tullut Autoveroon täyteen!
ja mikä parasta niin on tullut myös Eu:n mitta täyteen Eu uhkaa haastaa Suomen oikeuteen tästä asista !

Luultavasti Kepulaiset ja Kokoomus yrittää varastaa saman lupauksen,mutta Tämä on Persujen keksintö jonka Timo Soini ja Sampo Terho toi molemmat ensimmäisenä julkisuuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#5

Autoveron täydellinen poisto toisi pelkästään LAPPEENRANTAAN satoja työpaikkoja , isoja autoliikkeitä siis sellaisia joita ennen tässä maassa ei ole nähty joissa on noin 500-1000 autoa joiden asikkaista suurin osa on Venäläisiä !
Tällaisia liikkeitä Saksassa on joka puolella näissä suurimmissa suurin osa asiakkaista on Venäläisiä !
Siitäkin huolimatta että Venäjällä menee nyt huonosti ja asiakaat on vähentyneet erittäin paljon mutta siitä huolimatta kauppa käy.. Suomessa kävisi vielä paremmin (ajatelkaa mikä kustannussäästö se olisi Venäläiselle auton ostajalle kun ei tarvitsisi Saksaan asti mennä eikä kalliita laivamatkoja maksaa eikä kalliita rekisteröintejä tehdä kun suomalaiset liikkeet voisi viedä suoraan rajaasemalle auton kaupan jälkeen tai hankkia 15,- tarra kilvet niin halutessaan.
Ajatelkaa kuinka paljon tämä loisi muuta työtä sen rinnalle????????????
Autot pitää kuljettaa ,Fixata, korjata pikku viat ym ym. ym. tämä ei olisi tuottamatonta työtä vaan se olisi juuri sitä tuottavaa työtä jolla saamme valuuttaa ja valuutta tuloja tähän maahan joita kipeästi kaipaamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Autovero tulisi poistaa myytäessä auto EU:n ulkopuolelle.
Suomalaisten ei kuitenkaan tule luopua lähes miljardin verotuloista ja kiiltäviin hössöttelyautoihin ei tule haaskata meidän rahojamme – perheet tarvitsevat ne, ja sairaat ja vanhukset. Erittäin itsekästä ja julmaa vaatia että luksuselvistely pitäisi saada verovapaaksi. Eikö yhtään hävetä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#14

Autovero tuottaa sen 0,9 miljardia se on totta,mutta autovero syö lähes yhtä paljon mm. alv tuloja,tuottamatonta turhaa työtä ,saasteita ja nostaa kaikkien kustannuksia ihmisten,yritysten ja julkisen sektorin siis kaikkien missä autoja on käytössä. Autoveron poisto maksaa itse itsensä !
Perheet ja vanhukset juuri tarvitsee kunnolliset toimivat kohtuu hintaiset autot ,ettei kenenkään työn vastaanottaminen ole siitä kiinni ettei ole kunnon autoa jolla voi kulkea ! DDR säännöstelystä pitää luopua !

Ammatti/yrittäjä yhdistys jäsenmakus verovähennyksestä luopumalla saadaa yli 1 miljardin säästöt !
Koulutukseen ei tarvi kajota !
Mitä jtäkeä muuten on kouluttaa turhan työn tekijöitä mm.tulliin,Poliisiin,autokorjaamoilla,Autohinaus firmoihin,Sairaaloihin (joita turvattomat ja saasteita puskevat autot aiheuttaa) ym ym. ym.
TUOTTAVAA TYÖTÄ TÄSSÄ MAASSA PITÄS TEHDÄ JOLLA SAAMME VALUUTTA TULOA !

ps. Se mikö ihmisiltä säästyy rahaa autoverossa ne kyllä kuluttaa sen muualle ja VALTIO SAA VARMASTI SAMAN RAHAN KASSAAN JOTAKIN MUUTA KAUTTA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Autovero on päästöperusteinen. Autoveron poisto lisäisi autojen määrää ja ruuhkia ja lisäksi päästöjä ohjaava vaikutus poistuisi. Ei tämä hirveän ympäristöystävälliseltä vaikuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keksijä
Hämmentynyt
#19

Kai ymmärrät, ettei veron poistaminen lisää autojen määrää, vaan halvenaisi vain niiden käyttöä. Lisäksi päästöperusteisuus on kusetusta, se ei katso ajomääriä. Ympäristöohjaus toteutuu polttoaineveroilla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000