Perussuomalaiset

Matti Heikkilä

Kansalaisaloite - riippakivi vai mahdollisuus?

Aloitteiden ongelma on, että kun aloite ei tule valtuutetulta tai edustajalta, niin siihen asennoidutaan oudosti.

Seitsemäntoista (?) kansalaisaloitetta on toimitettu eduskuntaan 2012 jälkeen. Näistä ensimmäinen koski turkistarhauksen lopettamista Suomessa. Eduskunta hylkäsi aloitteen selkein äänin.

Suurin osa kansalaisaloitteista on päätynyt eduskunnassa hylättyjen listalle. Yksi on mennyt läpi. Valtaosa on hylätty eduskunnassa. Tämän yhden läpimenneen takia tuli toinen kansalaisaloite päätettäväksi, joka oli samasta asiasta toinen esitys.

Fiktio:

Kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamisesta hyväksyttiin. Osa kansalaisista oli sitä mieltä, että nyt tuli torso muutos ja keräsivät toiset 50000 nimeä kansalaisaloitteen kumoamiseksi. Eduskunta taas äänestämään asia ja hylkäisivät ko. esityksen.

Fakta:

Energiatodistuslain muuttamiseen järkeväksi oleva kansalaisaloite hylättiin.

Mielestäni suurin osa kansalaisaloitteiden ajatuksista on ollut hyviä. Niissä on saattanut olla jotain ristiriitoja perustuslakiin tai ne eivät ole sisältäneet lakimuutosehdotusta. Kuitenkaan en ole suoranaisesti nähnyt, että näistä aloitteista olisi tullut sitten paremmin valmisteltu ehdotus joltain kansanedustajalta.

Itse näen, että kansalaisaloite on erinomainen järjestelmä kertomaan asioista, jotka painaa suomalaisten mieltä. Jokainen 50000 kerännyt kansalaisaloite tulisi tuottaa jonkinlaisen muutoksen lakiin.

Tämä sateenkaari avioliitto lain käsittelyssä toistamiseen itselleni pisti silmään edustajien kommentoinnit sosiaalisessa mediassa. Moni edustuja ihmetteli, miksi tätä asiaa pitää taas käsitellä, kun se edellinen hyväksyttiin. Kommentteja tyyliin:”miksi jotkut edustajat voivat vielä olla eri mieltä. Miten noiden toisten argumentit on hämmentäviä.”

Edustajat olivat ihmeissään, miksi tätä edes käsitellään?

50000 ihmistä oli laittanut nimensä paperiin, niin totta kai se käsitellään eduskunnassa – se on kansalaisaloite. Se on yksi demokratian tavoista toimia. Jos 50000 ihmistä on jotain mieltä, niin varmasti, jopa edustuksellisen demokratian kautta eduskunnassa on ko. asiasta samaa mieltä olevia edustajia.

Minua jäi kaivelemaan näiden edustajien asenne. Jokin asia on heille tärkeä, ja kansalaisaloitteentakia ko. asia meni läpi (ei mennyt edustajan tai puolueen aloitteesta). Kansalaisaloite oli siis se asia, miten jokin asia meni läpi. Ja sitten soimaavat kansalaisaloite prosessia, jos sieltä tulee vastaehdotuksia.

Ei näin. Kunnioitetaan kansalaisaloite mahdollisuutta?

Vasta yksi kansalaisaloite mennyt läpi – mutta monelle edustajalle on näköjään valta noussut päähän.

Aloitteiden ongelma on, että kun aloite ei tule valtuutetulta tai edustajalta, niin siihen asennoidutaan oudosti.

Itse olen tehnyt kuntalaisaloitteita.

Ensimmäinen aloitteeni oli Tuusulan kunnalle, että ottaisivat käyttöön kuntalaisaloite.fi porttaalin käyttöön. Vuosi meni vähintään ennen kuin ko. asia toteutettiin. Ensimmäiset kolme vastausta taisi olla ”EI”. Mutta sinnikkyyteni palkittiin. Tuusulassa on ko. porttaali käytössä.

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/3481

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/3427

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/3051

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/3238

Tee aloite! – Osallistu!

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000