Perussuomalaiset

Veijo Niemi

Sisäinen turvallisuus

Mitä on sisäinen turvallisuus, minun käsitykseni asiasta perustuu pitkälti ammattiini, jolta kannalta joudun esim. hälytystehtävillä partioiden puutteessa toteamaan kuinka tehtäviä priorisoidaan kiireysjärjestykseen. Tässä tilanteessa joutuu kansalainen kokemaan avun saannin viivästymisen usein tuskallisen pitkäksi. Mikä tähän on johtanut. Jatkuva poliisin määrärahojen leikkaus on aiheuttanut henkilöstövajeen ja se näkyy suoraan hälytystehtäviä hoitavien partioiden ja tutkijoiden määrässä. Tulevan hallituksen on ehdottomasti lisättävä niin poliisin kuin puolustusvoimien määrärahoja huomioiden kansalaisten turvallisuus ja odotukset turvallisuudesta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Pekka Pypee
#1

Turvallisuus ei välttämättä ole sitä että saadaan poliisi paikalle 5 minuutissa. Suomen kansasta suuri osa tuntee pelkoa takapuolen alla joka päivä, jokainen tunti ja vielä sitäkin useammin. Kun ei ole työtä on elämä yhtä turvattomuutta. Terroristin pommit tuskin uhkaa mutta oma pää uhkaa räjähtää ainaiseen huoleen toimeentulosta ja voimattomuuteen jälkikasvun kieroon kasvamisesta tai sen pelosta.
Kaikenkarvaiset pellet ovat saaneet vallan rapauttaa hyvinvointivaltion perustan niin ettei kohta ole muuta jäljellä kuin muistokirjoitukset hautausmailla. Näitä me pelkäämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000