Perussuomalaiset

Ukko Bamberg

Säästääkö Kouvola ottamalla pakolaisia

Kouluja vähennetään. Vanhusten hoitopaikkoja vähennetään, mutta Liikunta- ja kulttuurilautakunnan mielestä pakolaisten kuntapaikkoja tulee lisätä. Tästä ei kuulemma synny kuluja, eikä vaivaa. Lautakunnan mukaan Kouvola voi jopa tienata pakolaisilla, vaikka sitä ei kyetä selvittämään. Kulut kun hajaantuvat eri hallinnon aloille. Kyllä varmasti tienaa… Valtio kurjistaa kuntia, mutta on valmis maksamaan pakolaisista päärahaa aivan kuin ihmiskaupassa.

Kouvola on ajettu vararikon partaalle ja poliitikot vaativat toisiltaan vastuunkantamista. Mikä tarkoittaa, että kuntalaiset maksavat enemmän ja saavat vähemmän. Pakolaisten kuntapaikkojen lisääminen sopii tähän huonosti. Pakolaiset eivät edes halua Kouvolaan, vaan suuntaavat pian Helsingin lähiöihin. Maista joista tullaan humanitaarisin syin, ihmiset käyttävät enemmän julkisia palveluita ja saavat enemmän tulonsiirtoja, kuin maksavat veroja vuosienkaan maassaolon jälkeen. Valtion vastaantulot kaupungille eivät kata pitkän aikajakson kustannuksia.

Kaikki muut puolueet, paitsi perussuomalaiset, kannattivat lautakunnassa pakolaisten kuntapaikkojen kolminkertaistamista, jopa ilman kattoa. Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä Kouvolan taloustilanteessa uusia velvoitteita tai kuluja. Lautakunnan päätös ei ole ratkaisu maailman konflikteihin, ei edes kaupungin talouteen, jossa on luvattu kääntää kaikki kivet säästöjen aikaan saamiseksi.

Suomessa on Euroopan heppoisimmat maahanmuuttosäädökset, koska kansainväliset sopimukset vaativat niin. Kuulemma. Tehokkainta olisi kuitenkin tukea pakolaisleirejä, kuin lihottaa hoivajättien turvapaikkabisnestä. Suuryritykset imuroivat verorahat konsernien taskuun, verot maksetaan – jos maksetaan ja johtajille lätkäistään bonukset yhteiskunnan vedättämisestä.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Ukko ja Ystävät. Ei ole ikävä kyllä mahdottomuus; että asioista päättäjät eivät voi olla; saatanan palvelijoita. Kaksi herraahan meillä on, joista vain toista me voimme palvella. Ohjeopus on Raamatun Sana. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Ukko , niin ei niitä turvapaikka hoidettavia , pitäisi Suomeen asti kiikuttaa , vaan perustaa leirejä sinne lähmmäksi !?! Siinä olisi jotakin järkeä ja tulisi edullisemmaksi myös sijottajien , voitot jäisi pienemmiksi tai pois kokonaan !??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Verovaroja palaa
#3

Tämä kunnan ”hei me tienataan tällä” -asenne johtuu siitä, kun Valtio rahoittaa määräajan pakolaisen kunnassa oloa. Yleensä käy niin, että pakolainen omasta halustaan siirtyy maanmiestensä lähiöihin pk seudulle ja Tre- Turkuun. Uudet tulevat tilalle ja kohta taas on edessä kustantamamme muutto.
Me rahoitamme veroillamme tämän kaiken. Veronmakasajien rahaa palaa.
Tämä on yksi osasyy Suomen korkeaan verotukseen, jossa jopa ruokaostoksessakin on alv.
Lisäksi pakolaisten huoltamiseen on kehittynyt melko iso virkamieskunta yksityisine yrittäjineen, joille tätä verofyrkkaa kuluu.
Itse pakolainen on iso kuluerä. Hän ei ole rahattomana ilmaisessa asunnossaan, vaan tili avataan ja hän kuuluu laajaan sos.ja tervpalvelujen piiriin joita tätä kaikkea ylläpidetään verovaroilla.

Joku saattaa nousta työelämään rahoittaen elämänsä joka sektorin. Loput ovat joko ikuisesti työttömiä tai pienellä palkalla työssä saaden tukisiirtoja verovaroistamme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Muistetaan myös tulkkien ja koulunkäyntiavustajien palkat tässä kuluhässäkäsä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Niin, ja huonon hygienian kustannukset, kun uimarannoilla tarpeet tehdään veteen.

Tuberkuloositapausten määrä myös nousussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Siirtolaisista, paremman elämän perässä matkaavista ihmisistä on etupäässä kyse, eikä mistään ”pakolaisista”.

Siirtolaisten ja ns. ”pakolaisten” ottaminen syö aina verorahoja. Olivat rahat sitten valtion tai kunnan pussista otettuja.

Tänne tulevat afrikkalaiset ja aasialaiset luulevat, että täällä raha kasvaa puissa ja sitä saa vapaasti seinään tallennetuista automaateista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Viron Veromalli/sosiaaliturva malli on ainoa oikea keino lopettaa tämä hulluus ja samalla tulee talous kuntoon ja valtion velat maksettua.
Siis kun ei rahalla houkutella maleksijoita malaksiin toiselta puolen maailmaa… Viron mallilla entisetkin pakenee sinne missä enempi maksetaan…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Malax kirjoitetaan isolla.

https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/20163

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000