Perussuomalaiset

Tuula Salo-Männikkö

TYÖNTEKO JA TYÖMATKA

Valtio menettää verotuloina 1,5 mrd matkakuluvähennyksen myötä. Toisaalta voidaan ajatella kuinka paljon vähennys kannustaa käymään töissä vähän kauempanakin. Jos joku valitsee työnteon kauempana työttömyyden sijaan niin kuinka paljon tällä säästetään kulupuolella. Siitä ei ole helppo tarkkoja lukuja osoittaa, mutta luku on kuitenkin suuri.

Ja on hyvä muistaa, että työllä on muutakin merkitystä kuin lantin ansainta. Työpaikan sosiaalinen ympäristö ihmiskontakteineen luo elämään mielekkyyttä. Itsetunnon kohoaminen, kun tuntee itsensä tarpeelliseksi. Voi jutella työasioista toisten kanssa. Lomat,vapaapäivät ja muu työhön kuuluva rytmittää elämää.

Olen aivan varma siitä, että kukaan ei tarkoituksella halua tehdä pitkää työmatkaa. Moni käy kaukana kotoa töissä ja palaa heti mähdollisuuksien mukaan rakkaimpiensa pariin. Ei tarvitse olla ”kännykkäisä tai – äiti”. Harrastukset ovat kodin lähellä useimmiten ja täten osaltaan matkakuluvähennys helpottaa myös tätäkin puolta, vaikka se ei ole vähennyksen tarkoitus.

Matkakulujen omavastuuosuutta on korotettu, joten aivan pienet matkakulut eivät oikeuta vähennykseen. Nytkö tämäkin pieni etuus tulisi viedä pois niiltä, jotka vastuullisesti haluavat leiviskänsä kantaa. En kannata matkakuluvähennyksen leikkausta puhumattakaan poistamisesta. Eikö juuri saadut uusimmat tilastotiedot työttömien määrästä riitä jo osoittamaan sen, että lisää esteitä työnteon kannattavuudelle ei tule rakentaa.  

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
paavo heinonen
Hämmentynyt
#1

Niin olen sitä mieltä,että työ matka kuluista omavastuu osuus tulisi poistaa kokonaan. Matka kustannukset alkaa siitä päiväsä kuin työkin, ja se kannustaa myös työn hakuun ja tekoon. Terv,Ukki 68v kitee

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000