Perussuomalaiset

Tuula Salo-Männikkö

Terveydenhuollon hullunkurisuus

Aamun lehdestä sai lukea kuinka ulkomaalaiset synnyttävät Suomessa ja maksutkin jäävät yleensä maksamatta. Samalla kotimaassamme maailmallakin laadukkaana tunnettuja synnytyssairaaloitamme supistetaan ja lopetetaan. Omien lapsien pitänee syntyä takseissa. Vaikka takisiemme palvelutkin ovat laadukkaita, niin en haluaisi nähdä heidän laajentavan toimiintaansa markkinoimalla ”laadukasta synnytystä meidän taksissamme”.

Ei pelkästään synnytykset, vaan myös muu terveyden-ja sairaudenhoito tulee tavoittaa asiakkaansa oikea aikaisesti omassa maassamme.

Kyllä meillä Suomessa suomalaisten ihmisten (veronmaksajien) pitää saada hoitoa, silloin kun sitä tarvitsee.

Turha pompottelu pisteestä toiseen ja lähetteiden haku hidastaa hoitoon pääsyä.

Sillä saamme aikaiseksi sairauksien pahenemisia ja odotteleminen hoitojonoissa voi lisätä työkyvyttömyyttä niin, ettei ihminen enää sen viivästyneen hoidon jälkeen kykene palaamaan töihin. Kallista toimintaa yhteiskunnalle.

Jonossa roikottaminen tarkoittaa yleensä myös ihmiselle sairaslomaa, jotka maksavat työnantajille paljon. Kunnat maksavat hoidon, mutta työnantajat ja Kela taas sairasloman kustannukset.

Työt pitäisi tehdä, mutta kun kaikissa ammateissa ei ole varamiespalveluita tai vuokratyöfirmoja, joista saisi sotilaita, poliiseja tai palomiehiä tuuraamaan. 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Maailman tehokkain ja tasa-arvoinen terveydenhoito, joka meillä on ollut – sitä valtaa pitävä eliitti jatkuvasti heikentää ja ajaa alas – kun otan toisilta pois, minulle jää enemmän, on heidän logiikkansa. Se on väärää logiikkaa – kun kansa on työkyvytöntä ja meillä huippukallis ja tehoton yksityinen terveydenhoito ja sekin vain harvoille – ovat yhteiskunnan kulut maksimissa ja tulot minimissä.

Vähennetään resursseja ”leikkaustarpeessa”, vaikka oikea leikkaustarve on leikkaussalissa potilailla. Sitten palkataan yksityisiä keikkalääkäreitä moninkertaisella hinnalla paikkaamaan leikkauksia. Sitten siirretään yksityiselle. Yksityiset hoitavat helpot, edullisesti hoidettavat ja terveimmät potilaat – julkisella jätetään paljon asiantuntemusta, laitteistoa ja infrastruktuuria vaativat hankalammat potilaat. Yksityinen perii helpoistakin hinnan kalliin mukaan ja julkinen edelleen hoitaa kalliit potilaat. Kulut saadaan sillä maksimoitua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllästynyt
Vihainen
#2

Nimimerkki ”Nimetön” osuu asian ytimeen!
Julkinen terveydenhuolto ostaa osan lääkäripalveluistaan yksityiseltä yritykseltä. Tästä aiheutuva kustannus on huomattavasti suurempi, kuin omin toiminnoin tuotettava.
Onko yllättävää, että julkisen terv.huollon yksityisiltä yrityksiltä ostettavista palveluista päättävät terveysviraston johdossa istuvat lääkärit? Siis lääkärit päättävät, mistä ja keneltä yksityissektorin yritykseltä ostetaan lääkäripalvelut julkiselle sektorille!

Ensilukemalta tämä ei aiheuta mitään ristiriitaa. On kuitenkin muistettava, miten paljon julkisen sektorin lääkäreitä palvelee samanaikaisesti myös yksityisellä sektorilla. Olisi mielenkiintoista saada tarkastella lähemmin niiden henkilöiden kytköksiä yksityisiin yrityksiin, jotka terveysviraston johdossa asiasta päättävät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000