Perussuomalaiset

Tuula Salo-Männikkö

Elintärkeä merenkulku

Suomi on saari, vaikka ei sitä heti uskoisikaan.

Vientituotteistamme laivat vievät liki 90%. Voimme sanoa merenkulun olevan elintärkeää Suomen kansantaloudelle.

Kuitenkin aluksista, jotka viennistämme huolehtivat niin vain reilu 10% purjehtii siniristilippumme alla.

Valtio tukee merenkulkua monin eri tavoin: koulutus, verohelpotukset ja jäänmurto tulevat heti mieleen.

Suomen merikoulut kouluttavat miehistöä ulkomaisten alusten tarpeisiin.

Suomalaisissa aluksissa on ollut käytössä sekamiehitys jo liki 10 vuotta. Sinällään siinä ei ole mitään valittamista, kelpoja työntekijöitä. Mutta samalla, kun työllistämme virolaisia ja filippiiniläisiä merimiehiä niin suomalaiset merenkyntäjät ovat työttöminä tai työskentelevät ulkomaisissa aluksissa.

Myös verorahat menevät muualle kuin Suomeen, joka on huolehtinut kustannuksista.

Itämerellä liikennöiviä aluksia koskevä rikkidirektiivi ei tule ainakaan helpottamaan alan kustannuspaineita. 

Jotenkin on surkuhupaisaa ollut seurata jäänmurtomme kilpailuttamista. Ala, jolla ei ole käytännössä yhtään kaupallista toimijaa. Ja sitä toimintaa ei harjoiteta kuin tarpeeseen eli muutamissa pohjoisimmissa valtioissa. Valtio yhtiöitti oman jäänmurtonsa ja alkoi ostamaan tältä ”liikeyritykseltä” samaa toimintaa; vain kalliimmalla hinnalla kuin aiemmin. Nyt ollaan hankkimassa uutta jäänmurtajaa. Ehkä sekin kannattaa ostaa jonkin lämpimän maan telakalta. Jostain kumman syystä venäläiset ovat hankkineet aluksensa pohjoisilta telakoilta. Ehkä tässä kohtaa Siperia on opettanut.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

Niin on,olen ehdottomasti samaa mieltä…Niin pitkää siltaa ei voi tehdä että Helsingistä -Saksaan ulottuisi eikä edes Puolaan tai Viroon,Vain Venäjään ja pohjois Rutsiin ja pohjois Norjaan meillä on maayhteys siis olemme täysin saaressa käytännössä.
Vihreät kun hommasivat rikki veron siis nostivat rahtikustannuksia käytännössä ulkoistvat meidän mm. metalli ja metsäteollisutta saaste pesään Kiinaan tarkoittaa se käytänössä sitä että maailman saasteet lisääntyi huomatavasti koska Kiinassa noiden tuotteiden valmistus saastuttaa monikertaisesti ja niiden kuljetus saastuttaa paljon enemmän eikä niiden laivoja nuo direktiivit koske.
Eli Vihreät on valmiita sahaamaan omaa oksaa ja saastutamaan maailmaa entistä enemmän omien huumehöyryisen päänsä tuotamien ajatustensa edistämiseksi mm. hiilen polttoa ne on Suomessa lisänneet Puhdasta Ydinvoimaa vastustaessaan.jne..
Pahinta tässä on se kun koko Suomi ja tulevat sukupolvet kärsii tästä konkurssista johon olemme ajautumassa Vihreiden ainoa tavoite on vain vapaat huumeet ja velkaantumisen kasvu. Ne sai puolelleen koko tämän halituksen jossa ne oli mukana koska Kataisen piti saada se Komissaarin paikka hinnala millä hyvänsä,nykyinen kokoomuksen Penikka ministeri sakki jatkaa sama linjaa ja hommaa Stupille Komissaarin paikkaa. Harmaa -Hautalakin saatiin Brysseliin siinä samalla ,millän muulla ei ole mitään merkitystä kunhan eurokommunisti puolueet saavat vain omiaan Brysselliin miljoona virkoihin.
Tällaista on nykyajan politiikka sinä ei saasteet eikä Suomen velkaannutaminen paina vaaka kupissa ollenkaan.
Tästä saaressaolemisesta vielä…meillä oli ennen Finlines siis laiva silta europpaan sekin myytiin Italiaan ( epäilyksiä on että mafian lähipiireille,jonne siitä menee kaikki osingotkin konserni avustuksina vaikka se suomen pörssissä vielä onkin tytäryhtiönä) Silta ei enään toimi , Hinnat on vedetty niin pilviin että Europpalaiset turistit ei voi enään tulla Suomeen kuten ennen toinen sy on tietenkin suomen sikamainen hintataso me olemme munanneet itsemme täysin ja vetänee maton omiemme jalkojemme alta joka rintamalla tässä maassa joka on tuhottu Eu:n nuolemiseksi.
Suomen voisi vain pelastaa Persujen vaalivoitto mahdollisimman suurella erolla seuraavaan,koska muissa puoluissa ei ole järjen häivääkään .
Meidän pitäs tajuta että asumme kaukana saaressa lähellä pohjoisnapaa Suurvallan vieressä jolla on 100-1000 kertainen armeija meihin verrattuna.
Meidän pitäs pitää turpame kiinni ja pitää mölyt mahassa ja olla puolueettomia.
Meidän pitäs tehdä tähän maahan Viron mallin mukainen verotus systeemi joka lois investointeja ja yrittäjyyttä ja työpaikkoja.
Meidän pitäsi purkaa ylisuuri julkinen sektori heti! eikä 5 vuoden kuluttua.
Meidän pitäs alkaa lyhentämään lainoja heti !
Meidän pitäs lopettaa toisten elättäminen ulkomailla koska olemma konkurssissa itsekkin siis ei penniäkään kehitysapuun,ei ukrainaan eikä kreikkaan ja pakolaisten otolle stoppi.
Meidän pitäisi laittaa työnteko kunniaan tässä maassa niin että työnteko on aina kannattavampaa kuin pummaaminen eu viroilla tai hyväveli tai valtion yhtiöiden johdossa tai ammattiyhdistysten johdossa suoranainen mikjoonien ryöstö) Myös sosiaali tuilla pummaaminen pitäs tehdä huomattavasti nykyistä kannattamattomammaksi jotta työnteko alkaisi kiinnostaa.
Ja kun olemme jääkylmässä saaressa niin ei ole mitän järkeä yrittää tehdä’ sähköä kannattomattomilla tuulivoimaloilla joita pyöritetään ulkomaisella velkarahalla valtion kustannuksella ! Me olemme maailman ykkös paikka ydinvoima sähkön tuotannolle maantieteellisesti ,ilmastollisesti, maaperän vakauden takia ym. ym. kunhan saamme kustannus tason ja lainsäädännön järkeväle tasolle koska näin ei voi jatkua että täällä ydinvoimalan rakentaminen maksaa 10 x enemmän kuin Kiinassa ja että voimalan rakentaminen kestää 4-5 x pidemmän ajan tähän on saatava muutos muuten sekin kilpailu etu menee meiltä.
Tähän maahan on saatava muutos ja järkeä muuten täällä ei ole tällä Vihreiden politiikalla muuta nousevaa tulevaisuuden alaa kuin Roskapönttöjen tonkiminen ihan kuin Kreikassa se on ollut viimme vuosina ylivoimaisesti kasvavin ammatti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000